Helppo vastaus.

Ei yhtään mitään. Mätänevä ruumis maassa ja perinnöstä tappelevat jälkeläiset. Yksikään ukko ei todistettavasti ole kuolleista koskaan herännyt. Ei edes kirjailijoiden keksimä jeesus.
12113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Todistuksia ei tarvita ulkoapäin. Saat elää miten haluat ja uskoa niinkuin haluat.

Jos vastauksia haluat, ole avoin tutkimaan sisimpääsi ja henkisyyttä muistakin opuksista ja lähteistä kuin yhdestä pyhästä kirjasta.

Kun heräät unestasi, huomaat kyllä itsekin.

Seikkaile siis avoimesti kanssamatkaajani. Kaikki saat mitä tarvitset.

Äänestä

Jos todistusta etsitään ulkopuolelta, niin silloin kyseessä on alempi äly. Tämän älyn todistukset kuolevat, niinkuin se älykin. Se katoaa pikkuhiljaa kuolemassa.

Toinen äly on kuolematon. Sen todistus tulee itsestä välittömänä välähdyksenä, että näin on. Sen todistus ilmaantuu vääjäämättömänä varmuutena. Ja liikkuu yleisellä tasolla.

Ainoa millä on todella virkaa on omakohtainen oivallus. Kun oivaltaja on kehittynyt tai oikeammin vapautunut oivaltamaan, mitä se on koko ajan ollutkin, niin oivallukset alkavat pitämään kutiansa.

Äänestä

Ruumis muuttu maaksi jälle sillä maasta se on otettukin,henkipalajaa jumalan tykö mistä se on annetukin.
Toiset menevät ijankaikkiseen elämään jeesuksen kautta,toiset ikuiseen kadotukseen jota ovat hyljäneet armon omalle kohdaleen.

Äänestä
  • Hei, kävikös että opettelisit kirjoittamaan ennen kuin höpiset kadotuksesta?

    Äänestä

  • A_Teisti kirjoitti:

    Hei, kävikös että opettelisit kirjoittamaan ennen kuin höpiset kadotuksesta?

    Kirjoitus taitoni ei ole riippuvainen siitä, joskus tulee tapahtumaan.

    Äänestä

  • Onko tuhkauksessa se vaara, että ihminen ei nousekaan kerran aikanaan kuolleista? Eikös joissakin kristinuskon lahkoissa suosita vain maahautausta sen takia? Tuhkatulla ruumiilla kun ei paljoa kävellä jne.

    Tekivät julmasti 1946 Saksassa, kun Nurnbergin oikeudenkäynnissä tuomitut natsijohtajat kuten valtakunnanmarsalkka Hermann Göring, ulkoministeri Joachim von Ribbentrop ja valtakunnanprotektori Wilhelm Frick poltettiin Dachaussa kuoleman jälkeen. Omaiset olisivat halunneet haudata heidät perinteisesti mutta ei annettu, ja tuhkakin siroteltiin salassa Dachaun lähellä sijaitsevaan jokeen!

    Äänestä

  • entä tuhkaus? kirjoitti:

    Onko tuhkauksessa se vaara, että ihminen ei nousekaan kerran aikanaan kuolleista? Eikös joissakin kristinuskon lahkoissa suosita vain maahautausta sen takia? Tuhkatulla ruumiilla kun ei paljoa kävellä jne.

    Maahan haudattu ruumis lahoaa vähitellen olemattomiin, niin ettei ole jäljellä mitään mikä voisi nousta kuolleista.

    Ruumiin ylösnousemus on satua.

    Äänestä

  • tuhkaluukku kirjoitti:

    Maahan haudattu ruumis lahoaa vähitellen olemattomiin, niin ettei ole jäljellä mitään mikä voisi nousta kuolleista.

    Ruumiin ylösnousemus on satua.

    Niin, ei se muuta mitään, tuhkataan tai ei, maaksi ja mullaksi muutumme.
    Rakkaat läheiset elävät muistoissamme, tapaamme heitä unissamme, koska haluamme heitä tavata.
    Valitettavati unetkin ovat oman päämme sisältä tulevia, vaikka niin todellisen tuntuisia.

    Äänestä

  • entä tuhkaus? kirjoitti:

    Onko tuhkauksessa se vaara, että ihminen ei nousekaan kerran aikanaan kuolleista? Eikös joissakin kristinuskon lahkoissa suosita vain maahautausta sen takia? Tuhkatulla ruumiilla kun ei paljoa kävellä jne.

    Tekivät julmasti 1946 Saksassa, kun Nurnbergin oikeudenkäynnissä tuomitut natsijohtajat kuten valtakunnanmarsalkka Hermann Göring, ulkoministeri Joachim von Ribbentrop ja valtakunnanprotektori Wilhelm Frick poltettiin Dachaussa kuoleman jälkeen. Omaiset olisivat halunneet haudata heidät perinteisesti mutta ei annettu, ja tuhkakin siroteltiin salassa Dachaun lähellä sijaitsevaan jokeen!

    Muut kuolleet eivät heränneet eloon, ennen kuin tuhat vuotta oli täyttynyt. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus Ilm .20:5
    Liha ja veri eivät peri taivasten valtakuntaa,muuttu maaksi jälleen.

    Äänestä

Etteikö yksikään ukko ole herännyt kuolleista? Löytyy todistuksia sekä Taivaasta, että myös paikasta jota Helvetiksi kutsutaan. Taivaaseen pääsevät vain ne jotka Jeesus, Jumalan Poika, on saanut pelastaa. Joiden synnit ovat anteeksiannetut. Jotka ovat uudestisyntyneet Jumalasta. Heille ei ole mitään kadotustuomiota. Isä Jumala on Rakkaus. Jeesus, Hänen Poikansa on Hänen ojennettu käsivartensa Sinulle. Ei Hän tahdo sinun joutuvan tuohon ikuisen vaivan paikkaan, helvettiin, josta myös löytyy todistuskertomuksia. Paikkaan, josta jokainen sinne itsensä omilla valinnoillaan tuominnut haluaa vain pois. Rajan toisella puolella ei vaan enää vaihdeta kaistaa. Se valitaan täällä. Valitse oikein, valitse Jeesus! Hän on Voittaja.

http://www.armo.info/blogi/article/147/percy-collett-5-vuorokautta-taivaassa

Äänestä

Oletko sinä koskaan "herännyt" kuoleman jälkeiseen elämään eläessäsi.

Vice versa.

Äänestä
  • Jeesus herättä karitsan häihin, kaikki jotka ovat uudesti syntyneitä,ensimäiseen ylös nousemukseen.Muut kuolleet eivät heränneet eloon, ennen kuin tuhat vuotta oli täyttynyt. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus Ilm 20:5

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Todistakaa toisin kirjoitti:

Ei yhtään mitään. Mätänevä ruumis maassa ja perinnöstä tappelevat jälkeläiset. Yksikään ukko ei todistettavasti ole kuolleista koskaan herännyt. Ei edes kirjailijoiden keksimä jeesus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu