Väinö Kuisma ja Pekka Siitoin

Isänmaallinen

Väinö Kuisma on säälittävä ressukka valtakunnanjohtaja Pekka Siitoimeen verrattuna. Kuisma pyrki aikanaan myös KDP:n jäseneksi ja Siitoin teki virheen kelpuuttaessaan Kuisman puolueeseen. Ei mennyt kauaa, kun Kuisman todellinen luonto paljastui ja hän lensi maan johtavasta kansallismielisestä järjestöstä pihalle kuin leppäkeihäs.

Sittemmin Kuisma perusti Lahteen oman autotallijärjestönsä Arjalainen Germaani Veljeskunta. AGV:n toiminta painottui lähinnä hormoonibodaukseen, siegheilin huutamiseen, kuunulvontaan ja keskikaljan lipittämiseen. Autotallijärjestön toiminta hiipui ja Kuisma keksi Isänmaallisen Oikeiston jonka "Führeriksi" hän ryhtyi. Univormut päällä poikain kesken juotiin taas keppanaa, mölyttiin ja h... Sittemmin Kuisma vaihtoi säälittävän natsipuljunsa nimen SNKY:ksi ja nykyään retkua on nimellä Suomi -Isänmaa.

Tässä totuus. Väinö Kuismaa ei kannata kenenkään äänestää. Yhtä hyvin äänen voi heittää roskalaatikkoon sillä Kuisman ja surkean natsiremminsä mahdollisuus menestyä missä tahansa vaalissa on tasan 0 prosenttia.

21

2270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikeistolainen

      oikeistolainen, EU-(suurpääoma) ja pakolaiskriittinen puolue puolustamaan suomalaisen kansankunnan oikeuksia kodin, uskonnon ja isänmaan arvoille rakentaen.

      Mukaan ei muslimeita tai ulkomaalaisia, toisin kuin tekee Kataisen ylikansallinen kokoomus.

      Nousen tuolilta ylös ja sanon: "Perkele! Suomi suomalaisille!"

    • Tamminen

      - KDP on "puolue" vain nimellisesti, jäsenmäärä ei riitä puoluerekisteriin. Kuisman lahopäitä sentään on sen verran.

      - Siitoimen merkittävin saavutus on Apu- ja Hymylehdissä julkaistut haastattelut 70-luvulla, kun KDP oli uusi tulokas (joskus 90-luvun alussa taisi olla lehdessä toisen kerran, kun joku oli piessyt johtajasta p-at pellolle). S-I:n varapääpässi on sentään saanut ihan oikeissa eduskuntavaaleissa ääniä, vajaa tuhat.

      - S-I:n kansallistuntoisen sinivalkoinen weppisivu sijaitsee kotimaisella Saunalahden palvelimella. KDP:n sivusto on amerikkalaisen Server Pro:n huomassa, mutta lasku on näemmä jäänyt maksamatta, Server Pro vastaa "Oops... The page you are looking for cannot be found"...

      - Kuisma on ylioppilasmerkonomi (tämä ilmeisestikin on S-I:n väen sivistyshuippu), Siitoin on opiskellut 3v "business schoolissa"... olisiko kauppis? Suorituksista ei ole mainitaa. Omaehtoisesti opiskeli poliittiselle vaikuttajalle aina tarpeellisia mustaa magiaa ja okkultismia, onpa aiheesta jopa julkaissutkin.

      - Siitoin mainitsee olevansa "Siitoin Company" -nimisen yritysryppään omistaja ja johtaja. Näistä yrityksistä ei muuta tietoa löydy mistään, sen enempää kuin emoyhtiöstäkään.

      - Siitoimen englanninkieli oli peruskoulun 7. luokan tasolla (kirjoitusvirheitä enemmän) eikä suomenkieli sen sujuvammin taipunut. S-I:n sivuston oikeakielisyydessä ei ole huomauttamista.

      - Kuvan perusteella (http://www.hohto.to/media/kuvat/heilike.jpg ) se on herra valtakunnanjohtajallekin olut maittanut, kehonrakennus on keskittynyt selkeästi keskiosiin. Onko ero sitten siinä, että Siitoin joi nelosta? Erikseen mainitaan harrastuksena vodka.

      - Kuismalla kaahopäineen on pokkaa ilmoittaa puhelinnumeronsa julkisesti. Siitoin ilmoittaa puhelinnumeronsa olevan "Top Secret". Heti siinä puhelinnumeron ja meiliosoitteen alla.

      - Siitoimen kotisivu tulee jäämään historiaan. Se mainitaan The Millennium Projectin osastolla Buffoonery... "These sites are included because of general stupidity" (http://www.ratbags.com/rsoles/buffoonery1.htm )

      S-I: http://www.netti.fi/~iory
      KDP: http://www.kansallisdemokraatit.cjb.net/
      Siitoin: http://personal.inet.fi/private/siitoin/

      En siis tarkoita, että Kuisman porukka olisi yhtään sen fiksumman oloista... mutta ihan oikeasti, miten joku voi ottaa vakavasti kaljapöhöttyneen mukanatsin, jonka kotisivun tausta on hintahtavan vaaleanpunainen :-D

      • joku

        Siitoin oli legenda jo eläessään. On säälittävää ettei suomen nykyisillä ääriliikkeillä ole samanlaista karismaattista johtajaa.

        Näihin nykyisiin pelleihin verrattuna Siitoin oli kuitenkin vakavastiotettava, rehti, huumorintajuinen, suoraselkäinen mies, sellainen kuin poliitikon tulee ollakin.

        Rauha Siitoimen muistolle.

      • joku

        1) oli turvonnut juoppo

        ---On totta että edesmennyt toverimme Siitoin nautti runsaasti alkoholia. On kuitenkin normaalia että ihminen silloin tällöin hieman ottaa. Alkoholi ei ole kielletty nautintoaine, kuten huumeet joita nämä kaikenlaiset viherhörhöt meille yrittää tyrkyttää ja laillistaa. Ei ihmistä pidä syyllistää sen takia että hän on lyhyt tai pitkä, lihava tai laiha.

        2) opiskeli vakavissaan mustaa magiaa

        ---Siitoin oli todellakin myös kiinnostunut okkultismista, ja hänen kynästään on syntynyt muutamia teoksiakin aihepiiristä. Mitähän tälläkin väitteellä yritetään ajaa takaa. Säälittävää.

        3) ei hallinnut edes äidinkieltään kunnolla

        ---Siitoin puhui äidinkielenään Suomea moitteettomasti. Perusteeton väite.

        4) sävytti kotisivunsa hinttarinpinkiksi?

        ---Miksi pinkki väri on muka merkki hinttaruudesta? Mitenkähän moinen mielleyhtymä on sinun mieleesi juolahtanut. Ettei vain olisi niin että itse oletkin hinttari.

      • Jorma Jormanen
        joku kirjoitti:

        joku: "EI EI EI EI EI ja ITE OOT!!!"

        1) Siitoinin turvotusta ei saavuteta "silloin tällöin" ottamalla. "Nautti runsaasti alkoholia" ja "silloin tällöin hieman ottaa" eivät ole ollenkaan sama asia. Molemmat ovat toki Suomessa normeja, ja jälkimmäistä käyttää lähes yksinomaan ihminen, joka ensimmäistä harrastaa.

        2) Okkultismin tutkijoita on maailmassa todella paljon. Sitä pidetään kuitenkin yleisesti ns huuhaana, ja tällöin Siitoin on opiskellut huuhaata ja julkaissut teoksia huuhaasta.

        Skepsis ry on valmis maksamaan 10 000 euron palkkion sille, joka esittää heille vastaansanomattomasti okkulttisen ilmiön. Tunnettu skeptikko James Randi on jo parin vuosikymmenen ajan ollut valmis maksamaan miljoonan taalan palkinnon samasta. Kumpaakaan ei vielä ole lunastettu - eikä kyse ole yrityksen puutteesta.

        3) Okei, uskon. Minkä vuoksi Siitoinin kotisivu sitten on kirjoitettu vajavaisella englannilla?

        4) Ei, olen heteroseksuaali, ja tämä saattaa turhauttaa sinua, mutta en pidä tällaista "epäilyä" loukkaavana. Seksuaalisten viittausten esittämistä v*ttuilumielessä pidän lapsellisena. Tähän yleensä sortuvat miespuoliset, ja pidän sitä merkkinä vihjailijan epävarmuudesta omasta seksuaalisuudestaan.

        Pinkin yhdistäminen homoseksuaalisuuteen ei suinkaan ole minun ajatukseni:

        "The pink triangle is easily one of the more popular and widely-recognized symbols for the gay community. The pink triangle is rooted in World War II times, and reminds us of the tragedies of that era...

        The history of the pink triangle begins before WWII, during Adolf Hitler's rise to power.

        Each prisoner in the concentration camps wore a colored inverted triangle to designate their reason for incarceration... The pink triangle was for homosexuals."

        (Ote Rainbow Icon Archivesta, johon on koottu tietoa homoseksuaalisuuteen liittyvistä symboleista
        http://www.enqueue.com/ria/triangles.html )

        Homoseksuaalit käyttävät siis vaaleanpunaista muistutuksena ajoista, jolloin heitä vainottiin.

        Loistavat tiedot sinullakin on kannattamasi aatteesta, sen historiasta ja sen luomasta symboliikasta.

      • masa
        Tamminen kirjoitti:

        VOITIT!!

      • JBA
        joku kirjoitti:

        1) oli turvonnut juoppo

        ---On totta että edesmennyt toverimme Siitoin nautti runsaasti alkoholia. On kuitenkin normaalia että ihminen silloin tällöin hieman ottaa. Alkoholi ei ole kielletty nautintoaine, kuten huumeet joita nämä kaikenlaiset viherhörhöt meille yrittää tyrkyttää ja laillistaa. Ei ihmistä pidä syyllistää sen takia että hän on lyhyt tai pitkä, lihava tai laiha.

        2) opiskeli vakavissaan mustaa magiaa

        ---Siitoin oli todellakin myös kiinnostunut okkultismista, ja hänen kynästään on syntynyt muutamia teoksiakin aihepiiristä. Mitähän tälläkin väitteellä yritetään ajaa takaa. Säälittävää.

        3) ei hallinnut edes äidinkieltään kunnolla

        ---Siitoin puhui äidinkielenään Suomea moitteettomasti. Perusteeton väite.

        4) sävytti kotisivunsa hinttarinpinkiksi?

        ---Miksi pinkki väri on muka merkki hinttaruudesta? Mitenkähän moinen mielleyhtymä on sinun mieleesi juolahtanut. Ettei vain olisi niin että itse oletkin hinttari.

        Sanotaan nyt näin, että:

        1) Siitoin oli alkoholisoitunut satyriaatikko, ei muuta.

        2) "Musta magiakin" tähtäsi lähinnä alkoholin käyttöön ja coitukseen.

        3) Siitoin hallitsi äidinkielensä ihan kohtalaisesti.

        4) Kirjoittaja varmaan osaa selittää tämän kohdan relevanssin.

      • Tamminen
        JBA kirjoitti:

        Natsikauden jälkeen homoseksuaalit ovat omaksuneet pinkin ikäänkuin tunnusvärikseen. Kansallissosialistinen aate on tiukan homovastainen.

        Natsit erottivat homoseksuaalit pinkillä, ja Siitoinin luulisi tienneen tämän. Hän myös, kuten tunnettua, harrasti okkultismia. Okkulttinen kirjallisuus tulvii erilaisia symbolisia viittauksia, joista ei keskivertolukija saa selkoa koska symboliikka ei ole tuttua.

        Onko värinvalinnassa mahdollisesti siis kysymys okkultismin tapaan asiantuntijoille avautuvasta piiloviitteestä?

        Eli olisiko kyseessä ikänsä roolia vetäneen näyttelijän ultimate keskisormennosto niille, jotka hänet erehtyivät todesta ottamaan?

      • Isänmaallinen

        Eikö voisi jo lopettaa nämä typerät jutut, että Siitoin muka olisi pelle, kommunistien agentti jne?

        Pekka Siitoin oli Suomen valtakunnanjohtaja noin 30 vuoden ajan. Erittäin merkittävä, suuri isänmaan ja kansan mies. Jos tarkoitus on mustamaalta Siitointa yhä voisi edes yrittää pysyä asialinjalla.

      • Tamminen
        Isänmaallinen kirjoitti:

        Tuotatuota... jos sinä minun tekstistäni löydät viitteen siihen, että Siitoin olisi ollut kommunisti, kyseessä on aivan sinun oma ongelmasi.

        Kyllä minun mielestäni Suomen valtakuntaa ovat johtaneet Siitoinin aikana järjestyksessä Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Koivisto, Ahtisaari ja Halonen. En muista Siitoinilta kysytyn edes mielipiteitä, neuvoista nyt puhumattakaan. En hetkeäkään epäile, ettei Siitoin olisi johtanut valtakuntaa, mutta minua kiinnostaisi missä tämä valtakunta mahtoi sijaita ja kuka johtaa sitä nyt?

        Kysyin minkä vuoksi Siitoinin kotisivun taustaväri on sama, jonka natsit varasivat homoseksuaaleille. Onko se mustamaalausta?

        Nyt kysyn millä tavoin on isänmaallista seurata sellaista lippua ja aatetta, jonka alla tuhottiin sekä isänmaamme kamaraa että omaisuutta määrättömästi?

        Pekka Siitoin oli maamme Valtakunnanjohtaja. Valitettavasti hän ei päässyt johtamaan koko Suomen valtiota mutta hän oli Suomen nationalistien johtaja. Luulisi sinun tietävän, sillä asiasta on ollut ennenkin keskustelua tällä sivulla.

        Pekka Siitoin oli Suuri Suomalainen joka oli AINA tavallisen kansalaisen asialla. Toisin kuin suurin osa muista johtajista. Siitoimen aatteessa on vivahteita Saksasta, mutta ei siinä pahaa ole. On totta, että saksalaiset tekivät tuhoja Lapissa jatkosodan lopussa, mutta tähän oli syynsä. Suomi joutui puun ja kuoren väliin ja Neuvostoliiton kanssa oli pakko tehdä rauha.

        Pekka ei siis ollut Suomen valtakunnan johtaja, vaan Suomen natsien johtaja. Kiitos, näin minäkin sen olen käsittänyt. Minkä vuoksi häntä sitten kutsutaan Valtakunnanjohtajaksi?

        Toinen kysymykseni kuului:

        "millä tavoin on isänmaallista seurata sellaista lippua ja aatetta, jonka alla tuhottiin sekä isänmaamme kamaraa että omaisuutta määrättömästi?"

        Ymmärsinkö minä nyt vastauksesi oikein:

        Natsiaatteen seuraaminen on isänmaallista sen vuoksi, että saksalaisilla oli syy Lapin hävittämiseen ja tämä syy oli se, että itärajalla sotiminen loppui?

        Mielestäni sellaisen aatteen seuraaminen, joka loukkaa isänmaani sankareita on kaikkea muuta kuin isänmaallista. Jos sen seuraamisen isänmaallisuutta perustellaan sillä, että nämä sankarit vapautemme pitivät, kyseessä on maanpetos.

      • Yrityspomopekka

        Lisätietoa SIITOIN COMPANYSTA?

      • ArkistonAarteet
        joku kirjoitti:

        1) oli turvonnut juoppo

        ---On totta että edesmennyt toverimme Siitoin nautti runsaasti alkoholia. On kuitenkin normaalia että ihminen silloin tällöin hieman ottaa. Alkoholi ei ole kielletty nautintoaine, kuten huumeet joita nämä kaikenlaiset viherhörhöt meille yrittää tyrkyttää ja laillistaa. Ei ihmistä pidä syyllistää sen takia että hän on lyhyt tai pitkä, lihava tai laiha.

        2) opiskeli vakavissaan mustaa magiaa

        ---Siitoin oli todellakin myös kiinnostunut okkultismista, ja hänen kynästään on syntynyt muutamia teoksiakin aihepiiristä. Mitähän tälläkin väitteellä yritetään ajaa takaa. Säälittävää.

        3) ei hallinnut edes äidinkieltään kunnolla

        ---Siitoin puhui äidinkielenään Suomea moitteettomasti. Perusteeton väite.

        4) sävytti kotisivunsa hinttarinpinkiksi?

        ---Miksi pinkki väri on muka merkki hinttaruudesta? Mitenkähän moinen mielleyhtymä on sinun mieleesi juolahtanut. Ettei vain olisi niin että itse oletkin hinttari.

        Huikeaa settiä!

      • Anonyymi
        JBA kirjoitti:

        Sanotaan nyt näin, että:

        1) Siitoin oli alkoholisoitunut satyriaatikko, ei muuta.

        2) "Musta magiakin" tähtäsi lähinnä alkoholin käyttöön ja coitukseen.

        3) Siitoin hallitsi äidinkielensä ihan kohtalaisesti.

        4) Kirjoittaja varmaan osaa selittää tämän kohdan relevanssin.

        Satyriaatikko? WTF?

    • Naantali-Vehmaan AA

      Natsipelleksikin harvinaisen naurettava räkäjarruineen.

    • sdfghjklöklkytfghj

      errftyguöäölkjuytr yuklöäliyure

    • Olavifani88

      Mistä nää herrat riitaantuivat niin verisesti?

    • Anonyymi

      Missä Kuisma vaikuttaa nykyisin?

    • Anonyymi

      No sinänsä yhdentekevää missä näissä mainitsemista puolueista kukakin on, koska suhteellisenvaalitavan takia kenelläkään näistä ei ole mitään edellytyksiä päästä mistään läpi. Sinänsä Siitoin oli ihan vakuuttava ja humoristinen mies. Vaikka eikö Suomessa voisi olla joku muu aatemaailma kuin saksasta lainattu natsismi.
      Tässä genressähän melko menestynyt äänimäärien perusteella oli Olavi Mäenpää Turusta. Hän sai eniten ääniä Turussa, enemmän kuin Kanerva. Mutta hänellekään ei avautunut kuin turun valtuuston ovet, vaikka olisi voinut päästä eduskuntaankin. Mäenpään mielestä vaaliliitto on suhteellisen vaalitavan takia tehtävä vaikka itse saatanan kanssa, mutta mikään puolue ei sitä tehnyt Mäenpään sinivalkoisten kanssa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9599
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      394
      4100
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      87
      2840
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2825
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2584
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      189
      2571
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1813
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1648
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1590
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1403
    Aihe