Laiha syö enemmän kuin lihava

Otsikko ei ole mikään yleispätevä toteamus kaikista maailman ihmisistä, vaan koskee kahta ihmistä.

Eli, minä ja kämppäkaverini olemme nuorehkoja naisia. Olemme saman pituisia, mutta minä olen lihava ja kaverini on hoikka. vuosi sitten osallistuimme erääseen ylipainotutkimukseen, jossa minä siis kuuluin kohderyhmään, kaverini vertailuryhmään. Vuoden aikana piti pitää monta jaksoa ruokapäiväkirjaa, joihin liittyi myös punnitukset. Tarkoitus oli, että syö kuten normaalistikkin, eikä paino laskisi tai nousisi päiväkirjan aikana. Näin teimmekin, tulokset vain olivat vähän nurinkurisia (?), eli minun ruokapäiväkirjan mukaan kalorimääräni päivää kohden on ollut keskimäärin 1600-1650 kcal ja hoikan kaverini kalorimäärä 2400-2450kcal. Nämä lukemat toistuivat jokaisessa ruokapäiväkirjassa, eikä painonvaihtelut meillä kummallakaan ole olleet merkittäviä (alle 1kg suuntaan tai toiseen). No toki olemme molemmat huomanneet, että kaverini syö huomattavasti enemmän, esim. ostetaan kokonainen grillattu kana, niin minä syön yhden jalan siitä ja kaverini syö loput :) ja iltaisin napostelee karkkia. Liikuntaa ei meistä kumpikaan harrasta mitenkään erityisesti, kouluun yms. kuljetaan polkupyörällä ja kaupassa käydään kävellen, eli siis hyötyliikuntaa, eikä juurikaan muuta, kumpikaan.
No nyt sitten käytiin taas siellä tutkimuskeskuksessa ja mm meidän aineenvaihdunta mitattiin, joka olikin sitten hauskasta kuultavaa. Minun aineenvaihdunnalla kuluu päivässä 1620kcal ja kaverini aineenvaihdunnalla 2440kcal. No tämä kyllä täsmää ruokapäiväkirjoihin, mutta tuon maagisen kahden tuhannen kalorimäärän uskomuksen päivän energiantarpeesta voi heittää sinne minne aurinko ei paista. Jos minä alan syömään 2000 kaloria päivässä, lihon entisestään ja kaverini taas samalla määrällä laihtuu entisestään.

Ihminen lihoo kun syö yli oman energiantarpeensa, mutta mikä se energiantarve sitten kullakin on...

On varmasti sellaisia ihmisiä, joiden energiankulutus on tuollaista 2500kcal päiväluokkaa, mutta syövät ylitte 3000 kcal käymällä hesburgerin mega-aterioilla yms. sitten alkavat syömään "normaalisti" elikkä jotain 2000 kcal päivässä ja paatostavat sitten miten helppoa on pudottaa painoa, kun syö oikein! Sitten on meitä, joidenka pitäisi olla reilun 1000 kcal ruokavaliolla pudottaakseen painoaan, se ei ehkäpä olekkaan niin helppoa kuin edellä mainitulle ryhmälle.

Ja tuosta itse tutkimuksesta, se jatkuu vielä toisen vuoden verran, jotta saataisiin varmasti luotettavia tietoja, joten mitään varsinaisia tutkimustuloksia ei ole odotettavissa siis ainakaan seuraavaan vuoteen.
422055
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Olen jo iäkäs mies ja aivan liian laiha, vaikka syön enemmän kuin minua 12 v nuorempi seinänaapurini.
Yritin etsiä netistä keinoa, millä saada lisää painoa, mutta tuloksetta. Laihdutukseen on miljoona erilaista konstia, mutta ei lihotukseen.

Äänestä

On kyllä valtava ero, jos liikuntamäärä on molemmilla sama. Oletteko pitäneet tarkkaa kirjaa myös liikkumisesta? Kävelettekö esim. saman verran päivässä? Entä juotteko saman verran nesteitä? Se voi olla aika merkittävä juttu.

Äänestä

Nesteet kirjattiin kaikki tarkkaan (mehu, kahvi, tee, maito), mutta vettä ei kirjattu kun siinä ei ole kaloreita. Kaveri kyllä juo enemmän vettä kuin minä, tosin hänkin alle sen 2 litran suosituksen.

Liikunnasta ei olla pidetty tarkkaa päiväkirjaa, ainoastaan sellainen kyselylomake ruokapäiväkirjan yhteydessä täytettiin, jossa kysyttin tyyliin "kuinka monta kertaa viikossa harrastat hikiliikuntaa vähintään 30min kerrallaan a)0 x b)1-3 c) 4-7"

Mutta tosiaan mitään merkittävää eroa ei liikunnanmäärässä ole, jolla selittyisi 800kcal ero, joka siis käsittääkseeni vaatisi jo vähintään parin tunnin tehotreeniä tms. päivittäin. Meiltä mitatiin myös lihasmassan määrät ja lihaksen kunto. Minulla oli jonkin verran enemmän lihaksia kuin kaverillani. Kaverilla oli siis normaali lihasmäärä koko kehossa, minulla oli normaali määrä ylä- ja keskivartalossa ja alavartalossa (eli jaloissa) oli over normal. Lihasten kunto oli myös samalla kaavaa normaali, paitsi minulla jaloissa erinomainen (oli siis 3 vaihtoehtoa: huono, normaali, erinomainen).

Ite oon tässä miettiny, onkohan mahdollista, että mulla on keho ikään kuin säästöliekillä koko ajan. Ainakin Suurin Pudottaja ohjelmassa puhuttiin tällaisesta ilmiöstä. Kaverilla sitten taas vastavuoroisesti olisi päinvastainen ilmiö? En tiedä onko mahdollista, kun kuitenkin suht normaalisti ja terveellisesti syödään.

Äänestä
  • Hieman kyllä ihmetyttää tuon aineenvaihdunnan mittauksen ja omien laskelmiesi yhdenmukaisuus. En ole tarkemmin perehtynyt näihin menetelmiin, mutta en oikein usko niiden olevan noin tarkkoja.

    Peruskulutuksesi on mielestäni aika matala, eikä todellakaan ole mitenkään yleistettävä. Monellakaan ylipainoisella ihmisellä ei varmasti ole noin matala peruskulutus, siihen kun lisää päälle vielä liikunnan, ei laihdutuksen pitäisi olla mahdontonta edes sinulle.

    Äänestä

  • vxcxvcfsdsdf kirjoitti:

    Hieman kyllä ihmetyttää tuon aineenvaihdunnan mittauksen ja omien laskelmiesi yhdenmukaisuus. En ole tarkemmin perehtynyt näihin menetelmiin, mutta en oikein usko niiden olevan noin tarkkoja.

    Peruskulutuksesi on mielestäni aika matala, eikä todellakaan ole mitenkään yleistettävä. Monellakaan ylipainoisella ihmisellä ei varmasti ole noin matala peruskulutus, siihen kun lisää päälle vielä liikunnan, ei laihdutuksen pitäisi olla mahdontonta edes sinulle.

    En siis laskenut itse niitä ruokapäiväkirjan kaloreita, vaan se tapahtui siellä tutkimuskeskuksessa. Mittasin vain kaiken syömäni tarkasti, lähettivät sieltä kotiin yhteenvedon sitten. Ja en ole huijannut tuossa ruokapäiväkirjan täytössä, koska mitä järkeä sitten olisi edes osallistua tähän ja sitoutua koko juttuun kahdeksi vuodeksi? Kalorimäärät oli laskettu siten, että koko ruokamäärä mitä sen 14 päivän aikana söi, laskettiin yhteen ja jaettiin sitten 14:llä. Punnitukset tapahtuivat myös tutkimuskeskuksessa.
    En ajatellutkaan, että tätä minun ja kaverini aineenvaihdunta juttua voisi yleistää päteväksi kaikkiin ihmisiin, mainitsinkin siitä jo tuossa aloituksen ensimmäisessä lauseessa. Mutta toisaalta, en usko olevani kuitenkaan mikään totaalinen luonnonoikku, jonka kaltaista ei maailmassa toista olisi. Ja onnistuuhan se laihdutus minultakin, pari vuotta sitten laihdutin n. 10kg 4:ssä kuukaudessa ja niistä kiloista takaisin on tullut 1-2.

    Aineenvaihdunta tutkittiin sellaisella koneella (?), johon mentiin seisomaan alusvaatteisilla. Kädet laitettiin eräänlaisiin telineisiin ja kehoon laitettiin muutama anturi teippiläpysköillä. Se joka sen tutkimuksen teki, sanoi, että olisi tällähetkellä tarkin laite millä näitä juttuja voi mitata. 2 minuuttia siinä piti seisoa ihan paikallaan, ja mittasi se "kone" siinä siis muutakin kuin tuon aineenvaihdunnan, mm. luutiheyden, lihasmassan, rasvamassan, nestipitoisuuden yms.
    En tiedä kuinka tarkka sitten oikeasti on. Tuo testi uusitaan vielä keväällä, jännä nähdä, tuleeko sama energiankulutus määrä silloinkin :)

    Äänestä

  • vxcxvcfsdsdf kirjoitti:

    Hieman kyllä ihmetyttää tuon aineenvaihdunnan mittauksen ja omien laskelmiesi yhdenmukaisuus. En ole tarkemmin perehtynyt näihin menetelmiin, mutta en oikein usko niiden olevan noin tarkkoja.

    Peruskulutuksesi on mielestäni aika matala, eikä todellakaan ole mitenkään yleistettävä. Monellakaan ylipainoisella ihmisellä ei varmasti ole noin matala peruskulutus, siihen kun lisää päälle vielä liikunnan, ei laihdutuksen pitäisi olla mahdontonta edes sinulle.

    No montakos liikkuvaa lihavaa ihmistä olet nähnyt? Itse en ainakaan milloinkaan enkä missään. Laihduttavan liikunnan tulee olla niin reipasta, että hiki nousee pintaan, ylipainoinen ei jaksa eikä paikatkaan taitaisi kestää. Ja aineenvaihdunta on kiinni no. siitä, mitä laitat suuhusi, miten liikut ja lepäät.

    Äänestä

  • Salasana=aineenvaihd kirjoitti:

    No montakos liikkuvaa lihavaa ihmistä olet nähnyt? Itse en ainakaan milloinkaan enkä missään. Laihduttavan liikunnan tulee olla niin reipasta, että hiki nousee pintaan, ylipainoinen ei jaksa eikä paikatkaan taitaisi kestää. Ja aineenvaihdunta on kiinni no. siitä, mitä laitat suuhusi, miten liikut ja lepäät.

    No tuleehan se hiki pintaan lihavallakin, mutta huomattavasti nopeammin kuin laihalla...
    Eli mikä oli juttusi pointti?

    Äänestä

Kaverisi voi olla energisempi, ja sellainen "touhuilu" kuluttaa yllättävän paljon energiaa. Olen seurannut paria tuttuani. Toinen on ulospäin todella reippaan oloinen ja saa syödä melkein mitä vaan. Hän oikeasti kuluttaa sen. Toinen taas on rauhallinen ja paikoillaan pysyvää sorttia. Hän on lihava. Suunnilleen samat tottumukset liikunnan ja ruuan suhteen kummallakin, paitsi tuo reipas liikkuu ihan itsestään ripeästi paikasta toiseen, touhuaa kaikkea.

Suuntaa antaviahan noi kalorinkulutustaulukot ovat. Toinen saa kulutettua puolen tunnin hikilenkillä kaksi kertaa enemmän kaloreita kuin toinen.

Äänestä
  • Tuo on varmasti totta. Itse kulutan kaloreita välillä vähän liikaakin. Kotona oleskellessanikin välillä saatan tanssia musiikin tahdissa ja varjonyrkkeillä ym.

    Äänestä

Ja paskat.

tuollaista tutkimusta ei ole meneillään. Jos muka on, niin linkitä ihmeessä tänne.

Tutkimussuunnitelmat ja tutkimusten kulku julkisin varoin tehtävissä tutkimuksissa ovat aivan avointa tietoa ja näin pitääkin olla.

Äänestä
  • "Ja paskat."

    No tuohonpa komenttiin tekeekin mieli sitten ruveta linkittelemään yhtään mitään, asiallista ainakaan.
    Ajattelin tuohon aloitusviestiin liittää linkiksi mukaan linkin tuosta tutkimuksesta, mutta koska siitä olisi selvinnyt asuinpaikka, sekä pari muuta yksityiskohtaa, joita en halua tuoda itsestäni julki, koska haluan pysytellä anonyyminä, niin en sitä tehnyt.

    Ihmettelen kyllä ajatusta, että tuollaista tutkimusta ei olisi meneillään... Mikähän tässä nyt mahtaa sinua epäilyttää? Ylipaino on lisääntynyt räjähdysmäisesti länsimaissa muutamassa kymmenessä vuodessa, ylipaino lisää terveysriskejä huomattavasti.. ja sinä ajattelit että tällaista ilmiötä ei kenelläkään olisi mielenkiintoa tutkia? Voin kertoa että olet väärässä. Ylipaino ja sen tekijät ovat yksi tutkituimmista ihmisen terveyteen liittyvistä asioista syövän ohella.

    Äänestä

Mielenkiintoinen tutkimus! :) Omitusta miten epäuskoisia kommentteja aloituksesi sai. Ethän väittänyt, että tutkimus olisi vielä edes valmis vaan kerroit vuoden jälkeisen tuloksen. Kiva, että jaoit kokemuksen tänne.

Mieleeni tuli, että eikö syöminen juuri kiihdytä aineenvaihduntaa. Jos siis tavallaan syöt liian vähän ja kehosi olisi tällä "säästöliekillä". Uskon kuitenkin, että kaikki ihmiset eivät voi toimia täsmälleen samalla tavalla vaan mm. geenit määrittelevät monia ihmisen ominaisuuksia. Ehkä sinulla on vaan hitaampi "perus" aineenvaihdunta, jota voisit nopeuttaa esim. tuolla syönnin lisäämisellä tai liikunnalla.

Äänestä

Veikkaan että aineenvaihduntasi on hidastunut normaalistasi jostakin syystä... Kuinka usein ulostat? Telkkarissa sanottiin jenkkien Olet mitä syöt-sarjassa että ulostaa pitäisi kaksi kertaa päivässä, silloin vatsa toimii normaalisti, ja ainakin itselläni on ruokavaliota kohentaessa tuo tullut todeksi.

Äänestä

enpä olisi uskonut, että tällaista joskus nettiin kirjoittaisin, mutta ok kerrotaan, en ulosta joka päivä :D Varmaan pari kolme kertaa viikossa, jos oon reissussa niin harvemmin. Näin ollu niin kauan kuin muistan. Kaverin suolentoiminnasta en tiedä enkä kehtaa kyllä kysyäkkään :D

Jotenkin vaikea arvioida itse, olemmeko molemmat yhtä "touhukkaita", joku ulkopuolinen varmaan näkisi paremmin sen.

Nyt olen kyllä aloittanut yhden liikunta harrastuksen, joka tosin ei ole kauhean raskasta, ei mitään hikiliikuntaa eikä joka päivä, mutta painoa tippunut nyt 3 kiloa kahdessa viikossa. Syömistä en ole lisännyt. Saa nähdä mitä pidemmällä aikavälillä käy ja tietty kiinnostaa tuo vaikuttaako se sitten tuohon aineenvaihduntaan.

Äänestä
  • Paleletko? Väsyttääkö? Vai tunnetko olosi terveeksi?

    Äänestä

  • Sillä p*skalla käymisellä ei ole mitään tekemistä kilojen kanssa. Itse käyn korkeintaan kerran päivässä, mutta en välttämättä joka päivä, olen hoikka bmi 19 ja tiedän sairaanloisen ylipainoisia, jotka joka syönnin päälle menevät p*skalle.

    Äänestä

  • Olen huomannut sellaisen seikaqn, että ne joilla on mahassaan enemmän happoja voivat syödä huolettomammin kuin ne, joilla on vähemmän happoja. Hapoton maha altistaa myös paksusuolen syövälle ja muillekin sairauksille. Kun ruoka ei sula kunnolla kerääntyy elimistöön kaikenlaisia myrkkyjä ja ne taas aiheuttavat moninaisia sairauksia. Kumpa lääkärit alkaisevat tutkia tätä asiaa. On tässä saatu niin paljon kokemusta, että uskallan ihan kirkkain otsin väittää, että näin on. Mikä vielä voisi vaikuttaa aineenvaihdunna nopeuteen, niin kilpirauhashormoonit ehkä. Hakekaa hyvät ihmiset apteekista happotabletteja ja kokeilkaa itse.

    Äänestä

Haloo. Tollasien laihojen aineenvaihdunta sulattaa kaiken ja aika vikkelään. Sun kaverillas on kovin vilkas aineenvaihdunta, ehkä siksiki sil on enemmän nälkä tai sitten vaan ei tarvi välittää mitä syö niin hän syö mitä vaan karkkia tms.
Sun aineenvaihduntas taas on hitaampi eikä toimi niin vilkkaasti. Sikski sä et voi syödä niin paljoo, sun aineenvaihduntas varastoi helpommin sen energian mitä et käytä.

Äänestä

Tämä on oikeasti hyvin paljon geeneistä kiinni. Mieheni on todella hoikka, ei liho vaikka söisi mitä ( ja syökin lähes kokonaisen karkkipussin joka päivä muut ruuat ). Jos itse söisin yhtä paljon kuin hän, olisin varmasti jo 100 kiloinen.
Itse olen herkästi lihovaa sorttia, joudun hyvin tarkkaan miettimään mitä suuhuni laitan. Liikuntaa ei kumpikaan harrasta juuri ollenkaan, eikä mies mitään hössöttäjä tyyppiä ole, vaan hyvin rauhallinen, minä se touhotan lähes koko ajan jotakin. Tuntuu todella epäreilulta että kaksi ihmistä, jotka liikkuu saman verran eivät voi syödä samalla tavalla, kun toiseen tarttuu kaikki ruoka vyötärölle ja toinen on hoikka kuin mikä. Ja vieläpä niinpäin että hoikka syö enemmän ja lihottavampia ruokia, mutta ei liho mihinkään!

Äänestä

Hyvä aloitus. Pitäisi useammin huomioida tämä, että ihmiset ovat yksilöitä.
Ruumiinrakenne ja elämäntapa yhdessä määräävät ne mitat ja painon. Katsokaa vaikkapa uimahallissa perheitä.
Samoin iän ja sukupuolen erot pitäisi muistaa.
Mitä vanhemmaksi tulee, sitä tarkemmin pitää välttää roskaruokaa ja valkoisia jauhoja, sokeria. Kyse ei ole pelkästään aktiiviliikunnan vähäisyydestä.
Itse nyt 54-vuotiaana liikun tuplasti sen, mitä nuorena. Kalorimäärä on silti pienempi ja mitään herkkuja, suklaata tms en syö, jos ei ole jokin sukujuhla pari kertaa vuodessa tms. Sielläkin vain pienen annoksen, josta sitten jo voi jättää osan syömättä.

Äänestä

Tämmöisiä vastaavia tutkimuksia on tehty paljon ympäri maailmaa. Yksi vähän vastaava tehtiin myös briteissä ja taidettiin esittää Ylen Totuus ruuasta dokumenttisarjassa. Ko. tutkimuksessa laihat ihmiset laitettiin syömään liikaa ja jokaisen laihankin ihmisen keho reagoi täysin eri tavoilla ylimääräiseen energiaan, jotkut lihoivat, jotkut eivät ja yksi tutkittava mieshenkilö lisäsi vain lihasmassaansa, siis vain syömällä, ei liikunnalla.

Ihmisten aineenvaihdunnat ja energiatehokkuus ovat hyvin erilaisia, sama ruokavalio ja laihdutusmenetelmät eivät välttämättä sovi eri tyyppisille ihmisille ollenkaan.

Itse olen esim. ap:n tyyppinen hyvin pienellä energiamäärällä toimeentuleva ylipainoa herkästi keräävä ihminen. Kalorimäärien pienentäminen saa kropan vain pahemmin säästöliekille.

MUTTA: minun tyyppiseen ihmiseen taas tehoaa liikunta. Päivittäinen liikunta on nostanut aineenvaihdunnan tasoa merkittävästi ja rasva on alkanut palamaan. Syön enemmän ja useammin kuin ennen, tosin annoskokoja en ole isontanut.

Joten väitän, että jokainen ylipainoinen pystyy kyllä laihtumaan. Se kuinka paljon työtä ja millaisia metodeja se keneltäkin vaatii on hyvin yksilöllistä ja vaatii kokeilua. Mutta mahdotonta se ei ole. Ja se epäreilu fakta, että jotkut sattuvat olemaan laihoja luonnostaan ja voivat syödä mitä haluavat, sillä on ihan turha vaivata päätään koska asialle ei voi mitään.

Niillä korteilla on pelattava mitkä on annettu.

Äänestä

Väitän, että tuohon ihmisen peruspäivittäiseen kulutukseen voi jokainen vaikuttaa itse melko paljon.
Ihan siis liittyen siihen millaiset "otteet" ihmisellä ylipäätään on. Onko vetelä vempula ja laahustaa kuin ameeba paikasta toiseen, pitää työkaluja kuin kullia kädessä ja pitää itsensä hädintuskin tasapainossa.

Vai kulkeeko selkä suorana, tomerasti hyvässä ryhdissä ja pitää työkaluista kiinni kuin terminaattori, eikä anna ylivaltaa mukavuudenhalulle ja toimii muutenkin reippaasti.
Eikä tämmöinen päällepäin näkyvä "energisyys" ole siitä kiinni mitä syö, vaan siitä miten päättää asiat itse tehdä. piste.

Lopussa kiitos seisoo.

Äänestä

Luuserit

Äänestä

Tarkennus vielä edelliseen, en tarkoita tuolla "energisyydellä" sitä että pitäisi kokoajan olla tekemässä ja hössöttämässä ja sinkoilemassa paikasta toiseen. Tarkoitan, että jos on JÄMÄKKÄ ja LUJA korvien välistä ja yleiseltä olemukseltaan, niin se vaikuttaa ihan kaikkeen. Ennenkaikkea siihen mitä kroppa kuluttaa.

Toinen voi polkea polkupyörällä töihin 10km suuntaansa, vihellellen, sillain ettei vahingossakaan hengästy, polkee juuri sen verran kun tarvitsee, ei yhtään enempää.
Toinen taas yrittää päivästä toiseen päihittää edellisen päivän työmatkaan käytetyn ajan, poljetaan vaikka ketjut poikki jos on pakko. :)

Itsestä tän kaiken pitää lähtee, ihmisen oma mindsetti kuntoon. Jos hokee itselleenkin että "oon aina ollu vähän läski ja tämmönen" niin onko ihme ettei mitään tapahdu.
Jos taas vaikka leikkimielisesti korvien välissä kuvittelee olevansa kuin Jason Statham kovisleffassa kovin ottein, niin varmasti on vaikutusta :)

Äänestä

Aineenvaihdunta hidastuu keski-ikäisellä aj varsinkin naisilla on suuri muutos vaihdevuosi-iässä.

Olen itse elävä esimerkki: ei koskaan mitään läski ongelmia ennen menopaussia, olin ns. läpipaska, hyvä jos nykyään toimii kolme kertaa viikossa.

AINEENVAIHDUNTA ON A ja O!

Äänestä

Allekirjoitan myös tuon jaasonin mainitseman asenneasian. Elintapojen muutos vaatii todella radikaalia asenteen muutosta. Mutta helppoa se ei ole. On hyvin vaikea muuttaa tapoja, tottumuksia ja asenteita.

Varsinkin liikuntakammoisille voi olla aluksi hyvin vaikeaa alkaa nauttia liikkumisesta, se voi ensin viikkoja tuntua vain tuskalta ja kidutukselta. Keho ei aina ala heti tuottamaan liikunnan jälkeisiä endorfiineja, siihen voi mennä aikaa ja tässä kohtaa tarvitaan kärsivällisyyttä, mitä nykyihmisellä harvoin on. Koko homma tyssää siihen, etti saakaan heti-mulle-kaikki-tässä-nyt. Odotukset on usein liian korkealla, tuloksia pitäisi alkaa näkyä heti, mutta niinhän se ei tietenkään mene.

Liikumalla laihdutettaessa voi mennä 2-3 kuukauttakin, ennenkuin kroppa tottuu siihen ja alkaa vihdoin luovuttaa rasvaa. Hyvin energiatehokas kroppa taistelee lujasti ennenkuin suostuu luovuttamaan grammaakaan rasvaa. Mutta kun sitkeästi vaan jatkaa alkaa muutosta lopulta tapahtua ja vaikutukset ovat itkäaikasempia kuin millään muulla laihdutusmetodilla.

Äänestä

Aineenvaihdunta ei ole sama kuin suoliston toiminta :
Aineenvaihdunta eli metabolia on biologinen prosessi, jossa ravintoaineita muokataan, jotta saataisiin energiaa ja rakennusaineita solun tai eliön käyttöön. Metabolisia prosesseja on kahdenlaisia: anabolisia ja katabolisia. Anabolisissa prosesseissa rakennetaan monimutkaisempia molekyylejä yksinkertaisista rakennusaineista (esimerkiksi yhteyttäminen on anabolinen prosessi). Katabolisissa prosesseissa monimutkaisemmat yhdisteet hajotetaan pienemmiksi, jolloin vapautuu energiaa (esimerkiksi soluhengityksessä). Tästä energiasta solut tarvitsevat osan elintoimintoihinsa. Jäljelle jäävän osan eliö voi hyödyntää esimerkiksi kasvuun tai liikuntaan.

Aineenvaihdunta suomeksi = ravinnon hyväksi käyttö

Äänestä
  • """"Aineenvaihdunta ei ole sama kuin suoliston toiminta :"""

    No voiko menopaussi sitten muuttaa tuota aineen vaihduntaa vai miksi lihoo? ja miksi suolentoiminta on hidastunut?

    Voisitko kertoa sitten, miksi melkein jokainen nainen valittaa, että lihoo, kun saavuttaa tuon vaihdevuosi iän????

    Äänestä

  • ODOTTAA VASTAUSTA kirjoitti:

    """"Aineenvaihdunta ei ole sama kuin suoliston toiminta :"""

    No voiko menopaussi sitten muuttaa tuota aineen vaihduntaa vai miksi lihoo? ja miksi suolentoiminta on hidastunut?

    Voisitko kertoa sitten, miksi melkein jokainen nainen valittaa, että lihoo, kun saavuttaa tuon vaihdevuosi iän????

    http://www.iltalehti.fi/laihdutus/200907079861316_lh.shtml

    Äänestä

Lihas kuluttaa enemmän kuin rasva, ja jos sun kaverilla sattuu olemaan lihasta enemmän kuin sulle, voi päivittäinen energiankulutus tästä syystä erota toisistaan. Kuitenkin jos ette liiku kumpikaan niin asia on aika jännä. Siinä tutkimustiimissä varmasti on joku asiantuntija joka osaa sen selittää teille.

Äänestä
  • Juurihan aloittaja kertoi, että heiltä on mitattu tarkkaan kehonkoostumus. Hänellä oli lihasmassaa enemmän kuin hoikalla kaverilla.

    Äänestä

Ap taisi mainita, että tutkimuksessa hänen ja kaverinsa lihasmassakin mitattiin ja hänellä oli enemmän lihasta kuin kaverilla.

Loogista sinänsä koska lihavilla on rasvakerroksen alla usein varsin isot lihakset ihan jo siitäkin yksinkertaisesta syystä, että sen rasvamassan paikasta toiseen liikuttamiseen tarvitaan isoja lihaksia.

Käytännössä tästä syystä lihavilla on aina paljon myös lihasta. Laihtuessa tällöin lähteekin yleensä kumpaakin, sekä rasvaa että lihasta.

Ihannetila olisi, että rasvan saisi sulamaan ja lihakset säilymään. Ruuan energiamäärää laskemalla se ei kuitenkaan onnistu. Ainoa keino on liikunnan lisääminen. Jos liikuntaa on runsaasti voi syödyn energian määrää jopa lisätäkin kunhan huolehtii riittävän tiheästä ruokailuvälistä, terveellisestä ja monipuolisesta ruuasta (tarpeeksi myös proteiineja ja hyviä rasvoja!) ja pitää annoskoot kohtuullisina.

Kun kehon koostumus saadaan muutettua siten, että lihasmassa säilyy lähes ennallaan ja rasva lähtee, saattaa koko aineenvaihdunta ja kehon kyky kuluttaa energiaa muuttua pitkiksi ajoiksi. Liikkumalla pudotettu paino ei jojoile takaisin niin nopeasti kuin muilla metodeilla pudotettu paino.

Äänestä

Geeneistä on paljon kiinni se, miten paljon saa lihomatta syödä.
Itse sain syödä 40-vuotiaaksi ihan mitä tahansa miten paljon tahansa ja olin hoikka kuin pajunvitsa. Sitten kun iän myötä hormonit alkoivat heittelemään, alkoi painoa kertymään. Olen koko elämäni ollut aktiiviliikkuja, joten se tietysti edesauttoi pitämään painon kurissa.

Poikani on aivan samanlainen...saa syödä mitä tahansa ja miten paljon tahansa. Aktiiviliikkuja myös.

Ex-mieheni oli lapsena syötetty lihavaksi ja on koko elämänsä taistellut kilojensa kanssa.

Itse olen näin vanhemmalla iällä huomannut, että jos syön pieniä annoksia usein siten, että sitä isoa näläntunnetta ei pääse tulemaan, paino pysyy kurissa. Edelleen liikun joka päivä.

Äänestä
  • """""Sitten kun iän myötä hormonit alkoivat heittelemään, alkoi painoa kertymään.""""

    Nonni, taas yksi joka lihoo hormoni juttujen takia. voisiko nuo hormonit vaikuttaa myös teini-tyttöihin?

    Äänestä

  • ODOTTAA VASTAUSTA kirjoitti:

    """""Sitten kun iän myötä hormonit alkoivat heittelemään, alkoi painoa kertymään.""""

    Nonni, taas yksi joka lihoo hormoni juttujen takia. voisiko nuo hormonit vaikuttaa myös teini-tyttöihin?

    Jos laittavat hormonikierukan, voivat. Tiedän monta, joilla paino nousi sen myötä ja laski, otettuaan sen pois.

    Yksi suurimpia syitä on mielestäni ruokakulttuurin muutos. Ennen perheessä tehtiin (yhdessä) ruoka tuoreista ruoka-aineista (ei teollisvalmisteita) ja yhdessä kiireettömästi syötiin mahdollisuuksien mukaan niin aamiainen kuin päivällinenkin. Nykyään tuntuu kaikilla olevan kiire ja kun nopeasti ahmitaan, tulee syötyä liikaa ja kun nopeasti pitää ehtiä syödä, monesti päädytään sitten valmisruokiin tai hampurilaispaikkoihin.

    Monilla nuorilla kyllä suurin syy ylipainoon on säännöllisen, reippaan liikunnan puute. Ennen kaikkialle käveltiin, nyt lyhyet matkatkin mennään autolla.

    Äänestä

Tottakai hormonit vaikuttaa myös teinityttöihin, sen takia moni tyttö onkin vähän pyöreä siinä iässä mutta sitten se pyöreys sulaa pois parikymppisenä.

MUTTA siihen ei kannata tuudittautua, että niin käy automaattisesti varsinkin jos elintavat ei ole kohdallaan.

Teini-ikäisen kasvulle ja kehitykselle on säännöllinen liikunta erittäin tärkeää. Vähintään joka toinen päivä hengästyttävää ja hikoiluttavaa liikuntaa.

Ruoka on myös asia joka vaikutta hormoneihinkin, terveellinen, tasapainoinen ja monipuolinen ruoka, 3h ateriaväleillä, pitää myös hormoniheilahtelut kurissa. Roskaruoka, karkit ja muut sokeriset herkut eivät sovi kellekään.

Äänestä

1000 - 1600 kcal on varsin normaali ja tavallinen kulutuksen taso ihmisille yleensä ja sen mukaisesti pitäisi ravinnon saantikin asettaa.

Äänestä

Liikunta unohtuu,tottakai silloin ihminen lihoo. On vain itsensä pettämistä,jos etsii syitä geeneistä ja muka aineenvaihdunnasta. Aineenvaihdunta kiihtyy,kun syö usein pieniä aterioita ja geenejä voi huijata,kun liikkuu enemmän kuin omat vanhemmat. Minä syön kuin hevonen,mutta liikun hyötyliikuntaa plus treenailen ja olen ollut aina timmissä kunnossa.

Äänestä

"1000 - 1600 kcal on varsin normaali ja tavallinen kulutuksen taso ihmisille yleensä ja sen mukaisesti pitäisi ravinnon saantikin asettaa. "

Valtaosa väestöstä ei millään kuulu tuohon ryhmään. Lähinnä hoikat aikuiset naiset, jotka harrastavat vain kevyttä liikkumista, jos sitäkään.

Äänestä

Minulla on sellaista kokemusta aineenvaidunnan alalta,että jos vatsahapot ovat normaalit tai niitä on liikaa, ruoka sulaa nopeasti. Sellaiset ihmiset ovat kaiketi terveempiäkin kun ruoka ei muhi liian kauan mahassa ja suolistossa. Jos happoja on vähän tai on hapoton maha, tilanne pitäisi kiireemmiten korjata, Silloinhan ruoka velloo mahassa iät ja ajat ja muodostuu kaikenlaisia mädäntymista aiheuttavia bakteereita. Ne taas tuottavat lukuisia myrkkyjä verenkiertoon ja suolistoon. Seuraukset sitten tiedetään, ummetusta, turvotusta kaikkialla, verenpainetta, vatsakataria, syöpää jne. Kokemus on osoittanut, että kun happotableteilla on saatu vatsa jonkinlaiseen kunoon, niin bakteerikanta on normalisoitunut ja ruoka kulkee niinkuin pitää. Tämä ei tarkoita sitä, että ei muka tarvittaisi terv eelistä ruokavaliota ja päivittäistä jumppaa, mutta senhän jokainen tietää sanomattakin. Eikä sitte enää viinaa eikä tupakkaakaan. Että sillä lailla. Tsemppiä vaan kaikille lihaville ja turvonneille.
Itse ajatellut

Äänestä

Mä olen170 cm pitkä ja painoa 70 kg, minua pari senttiä pidempi kaverini painaa 115 kg. Kun syömme jossain yhdessä oikeaa ruokaa, hän ei syö juuri mitään ja on hirveän ronkeli kaiken ruuan kanssa. Joskus hän ihmettelei minun syömää ruuan määrää.
Aluksi ajattelin kassa, että hän tosiaankin kuluttaa minua paljon vähemmän, mutta kun seurasimme yhdessä syömisiämme, niin hän napostelee koko ajan jotain, syö välipalaksi pussin karkkia tai täytettyjä patonkeja. Ruokalun jälkeen hän saattaa avata sipsipussin ja syödä hirveän määrän sipsejä. Limua kuluu litratolkulla päivässä. Kahvilla käydessä latteen otetaan makusiirappia ja laten seuraksi pullaa.

Minä näin eron heti syömistemme välillä, mutta hän ei oikein meinannut edes uskoa, että minä en herkuttele ja napostele koko ajan. Minulla välipalat on yleensä aika terveellisiä, hedelmiä ja kasviksia. Tietysti minäkin syön välillän pullaa ja karkkeja, mutta en läheskään joka päivä.

Hän onnistuikin laihduttamaan reilusti kilojaan, kun muutti vähän ruokailutottumuksiaan. Harmittaa vaan kaverini puolesta, että hän on saanut muutamassa vuodessa kaikki laihduttamansa kilot takasin.

Äänestä
  • Kyllä ihmisten kulutus vaihtelee nimenomaan painon mukaan ja kehon koostumuksen mukaan. Yleensähän lihava ihminen kuluttaa itseasiassa enemmän kuin hoikka, koska hänen kehonsa on suurempi.

    Joillakin on kuitenkin lihavuusgeenejä, joiden vaikutuksen on todettu olevan tähän astisten tutkimusten mukaan maksimissaan 900 kcal/vrk. Tämä varmasti voi aiheuttaa lihavuutta jos omaa tilannettaan ei tarkkaile. Hitaan aineenvaihdunnan omaava ihminenkin voi ihan hyvin laihtua ja syödä niin, että nälkä lähtee kunhan syö järkevästi ja liikkuu paljon.

    Hidas aineenvaihdunta voi olla syy lihavuuteen, mutta se ei ole syy olla lihava.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


koe-eläin kirjoitti:

Otsikko ei ole mikään yleispätevä toteamus kaikista maailman ihmisistä, vaan koskee kahta ihmistä.

Eli, minä ja kämppäkaverini olemme nuorehkoja naisia. Olemme saman pituisia, mutta minä olen lihava ja kaverini on hoikka. vuosi sitten osallistuimme erääseen ylipainotutkimukseen, jossa minä siis kuuluin kohderyhmään, kaverini vertailuryhmään. Vuoden aikana piti pitää monta jaksoa ruokapäiväkirjaa, joihin liittyi myös punnitukset. Tarkoitus oli, että syö kuten normaalistikkin, eikä paino laskisi tai nousisi päiväkirjan aikana. Näin teimmekin, tulokset vain olivat vähän nurinkurisia (?), eli minun ruokapäiväkirjan mukaan kalorimääräni päivää kohden on ollut keskimäärin 1600-1650 kcal ja hoikan kaverini kalorimäärä 2400-2450kcal. Nämä lukemat toistuivat jokaisessa ruokapäiväkirjassa, eikä painonvaihtelut meillä kummallakaan ole olleet merkittäviä (alle 1kg suuntaan tai toiseen). No toki olemme molemmat huomanneet, että kaverini syö huomattavasti enemmän, esim. ostetaan kokonainen grillattu kana, niin minä syön yhden jalan siitä ja kaverini syö loput :) ja iltaisin napostelee karkkia. Liikuntaa ei meistä kumpikaan harrasta mitenkään erityisesti, kouluun yms. kuljetaan polkupyörällä ja kaupassa käydään kävellen, eli siis hyötyliikuntaa, eikä juurikaan muuta, kumpikaan.
No nyt sitten käytiin taas siellä tutkimuskeskuksessa ja mm meidän aineenvaihdunta mitattiin, joka olikin sitten hauskasta kuultavaa. Minun aineenvaihdunnalla kuluu päivässä 1620kcal ja kaverini aineenvaihdunnalla 2440kcal. No tämä kyllä täsmää ruokapäiväkirjoihin, mutta tuon maagisen kahden tuhannen kalorimäärän uskomuksen päivän energiantarpeesta voi heittää sinne minne aurinko ei paista. Jos minä alan syömään 2000 kaloria päivässä, lihon entisestään ja kaverini taas samalla määrällä laihtuu entisestään.

Ihminen lihoo kun syö yli oman energiantarpeensa, mutta mikä se energiantarve sitten kullakin on...

On varmasti sellaisia ihmisiä, joiden energiankulutus on tuollaista 2500kcal päiväluokkaa, mutta syövät ylitte 3000 kcal käymällä hesburgerin mega-aterioilla yms. sitten alkavat syömään "normaalisti" elikkä jotain 2000 kcal päivässä ja paatostavat sitten miten helppoa on pudottaa painoa, kun syö oikein! Sitten on meitä, joidenka pitäisi olla reilun 1000 kcal ruokavaliolla pudottaakseen painoaan, se ei ehkäpä olekkaan niin helppoa kuin edellä mainitulle ryhmälle.

Ja tuosta itse tutkimuksesta, se jatkuu vielä toisen vuoden verran, jotta saataisiin varmasti luotettavia tietoja, joten mitään varsinaisia tutkimustuloksia ei ole odotettavissa siis ainakaan seuraavaan vuoteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu