Miten Halloweenista ikimuistoinen?

Pienenä lapsena riitti karkit ja kepposet, myöhemmin bileet Halloween koristeluineen, sekä kurpitsan tekeminen on samaan verrattava asia kuten
joulukuusen hankkiminen Jouluna.
Vietän Halloweenia siksi, koska on hienoa kun on edes yksi juhlapäivä, joka kerää sisälleen kaikki yliluonnollisuudesta kiinnostuneet ihmiset.

Mutta ongelma piileekin nyt siinä, että muutaman viime vuosien Halloweenit ovat tuntuneet tylsiltä... ikäänkuin sama vaikkei niitä olisi edes vietetty.
Mikä tähän syynä sitten? Sama tylsä Halloween elokuva, ei bileitä, koska en harrasta niitä eikä ole ympärillä mokomaa kaveriporukkaa sellaisia edes tekemään.. tuskin edes viihtyisin niissä koska en ole kovin sosiaalinen. Vietän nimittäin Halloweenit vaimon kanssa kahdestaan ja saattaa olla että vaimon sisko ja hänen miehensä osallistuu tulevaan Halloweenin viettoon.

Siksipä olen miettinyt miten tehdä juhlasta poikkeava. Olisi tehtävä kerrankin kunnon ohjelmanumero, johon suhtautua vakavasti. Lisäksi kaiverrettava pitkästä aikaa se lyhty, joka ei olisi mistään muovista vaan aidosta kurpitsasta kun niitäkin Suomessa on viime vuosien aikana alkanut näkymään ainakin isoissa kaupoissa.

Heitin eilen humalassa vitsinä vaimolle, että " mennään jonnekin syrjäiselle hautuumaalle ja kaivetaan lapiolla hauta auki ja pöllitään sieltä ihmisen pääkallo ".
heh he hee! Juupa juu! Ei tule toteutumaan!

Mutta se mikä mielessä on käväissyt olisi aito Ouija lauta, Spiritismilauta. Voisimme neljästään ottaa sen vakavasti ja ennen pelaamista ottaa selville kuinka sitä varsinaisesti tulisi pelata.
Suurin ongelma on se että mistä hankkisimme aidon laudan?
1187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

- Night Crawler 78- kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu