Rasistiöykkärit vaarantavat Suomen tulevaisuuden

Perussuomalaisten rasistimielinen siipi on saanut ylimääräistä itsevarmuuden tunnetta hallaholaisten yllyttämänä. Ennen uskallettiin huudella ulkomaalaisen näköisille naisille ja lapsille vasta illemmalla kun oli otettu tarpeeksi alkohoolia.

Nyt huudellaan jo päivälläkin. Jokainen pääkaupunkiseutulainen joka käyttää julkisia, on törmännyt ilmiöön: keski-ikäinen mies kaljapurkki kädessään huutelemassa rasistisia hävittömyyksiä huivipäisille pikkutytöille. Tämä ruma roikale luulee olevansa ISÄNMAAN LUKKO.

Voihan vitulis!

Sivullisen silmissä hän kaikkea muuta. On aivan hyvä ajatus pyytää Venäjää järjestämään työleiripalveluja Siperiassa jotta nämä häiriköt voitaisiin lähettää sinne oppimaan ihmistapoja.

”…Maahanmuuttajia kohtaan koventuneet asenteet uhkaavat pahentaa työvoimapulaa useilla aloilla, kerrotaan Elinkeinoelämän keskusliitosta Savon Sanomille.
EK:n työvoima- ja maahanmuuttopolitiikan asiantuntijan Riitta Wärninmukaan maahanmuuttajiin on alettu viime vuoden aikana suhtautua aiempaa penseämmin. Rasismin kohteeksi ovat joutuneet myös pitkään Suomessa asuneet ulkomaalaiset.
"Ennen huutelivat humalaiset iltaisin. Nykyään häirintää on päivälläkin", Wärn sanoo…”

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/ekn-asiantuntija-rasismi-uhkaa-suomen-mainetta/702053
3257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Riitta voisi kutsua romanit vaikka kahville kotiinsa. Näyttäisi esimerkkiä.

Äänestä

Höpö höpö juttu taas. Perussuomalaisissa ei ole rasisteja. Taidat sotkea hallituspuolueisiin, mutta mihinkä niistä?

Muuten taas mitä tapahtuu kaupungilla ei siitä ole vastuussa kuin hallituspuolueet. Hehän ne vastaavat hallitsematomasta maahanmuutosta, joka aiheuttaa tuota epätasa-arvoa suomalaisia kohtaan joka nykyaikana purkautuu kansalaisten perinteisellä tyylillä. Eli sanotaan suoraan, tietenkin siinä on aina vaara että sivullinen kärsii sodassa maahanmuuttoa vastaan, mutta syy on selvä ja se on hallituksen maahanmuuttopolitiikka. Hallituksen pitäisi kantaa vastuu aiheuttamistaan vahingoista, lopettaa vähemmistön suosiminen, toteuttaa tasa-arvoa ja lopettaa holokausti kansalaisia vastaan.


Menossa on holokausti eli kansanmurha ja sitä kutsutaan myös auttamiseksi ja toteuttajana on Suomen hallitus eli Suomi mafia.

Perustelut:
1.Veronmaksajien omaisuus yksityistetty.
2.Päättäjät pitävät huolen omasta hyvinvoinnistaan(palkan korotukset muut edut).
3.Ilmainen tuottava työvoima markkinavoimille(terveet työkykyiset kelpaavat).
4.Perusoikeuksien heikentäminen(sananvapauden, toimeentulon, lakkoilun, kieltäytymisen ja yms. estäminen).
5.Terveydenhuollon/sosiaalihuollon alasajo(vanhukset/sairaat kuolevat kyllä pois).
6.Ihmisten kerran maksetun omaisuuden uudelleen maksatus uudestaan ja uudestaan sukupolvelta toiselle.(Ei tämä ole veroparatiisi vaan verohelvetti).

Äänestä
  • Et sinä Sinappisilmä taida olla ihan terve. Käy tuolla kaupungilla katsomassa, että huudellaanko siellä ulkomaalaisille, ja kysy sitten huutelijan puoluekanta. Voit yllättyä.

    Älä häpäise holokaustin (jolla siis viitataan nimenomaan saksalaisten juutalaisiin kohdistamaan eikä suinkaan mihin tahansa kansanmurhaan ja vainoon) ja muiden kansanmurhien uhreja löysillä puheillasi.

    Suomessa ei ole menossa kansanmurhaa. Lapsellinen näkemys. Muusta lööperistäsi sanoisin, että tiedän kyllä yhden "päättäjän" tai siis sellaisen, joka äänestettiin päättäjäksi, mutta joka jänisti ja jäi oppositioon, ja joka katsoo vain omaa etuaan. Tällä hetkellä siihen omaan etuun näköjään kuuluu oppositiossa möliseminen.

    En tiedä, miksi vaivauduin vastaamaan sinulle. Ehkä siksi, että samanlaisella älykkyysosamäärällä varustettuja ihmisiä kuin sinä on muitakin, ja hekin saattavat olla herkästi huijattavissa persujen kelkkaan. Tuskin enää minäkään viitsin vastata sinulle. Olet niin toivoton tapaus, täysin sokaistunut persupropagandasta, että hirvittää.

    Äänestä

  • Kertauksen vuoksi, Sinappisilmä:

    1. Se oli persu, joka oli eturivissä aloittamassa tuota kehitystä, sellainen Pekka Vennamo, jos satut muistamaan. Sai oikein pilkkanimenkin siitä, "Posti-Pekka". (Persut on Smp uudella nimellä, eikä mikään "uusi" puolue.)

    2. Tietääkseni ministerit ainakin ovat juuri alentaneet omia palkkioitaan. Samaten eduskunnan eläke-etuja leikattiin. Soini hihkui tilipäivää vaalien jälkeen, eikä ole tehnyt elettäkään palauttaakseen sitä osaa, joka hänen mielestään on liikaa. Ehkä se onkin liian vähän? Ja kuka se taas olikaan, joka oli nukkuvinaan istuntosalissa kun näistä äänestettiin? Ettei vaan olisi ollut joku persu?

    3. Keksi parempi keino työllistää pitkäaikaistyöttömiä edes vähäksi aikaa. Työllistämistukisysteemissä on parantamisen varaa, mutta ne jotka muutenkin kantavat vastuuta hoitavat tämänkin asian kehittämisen ihan ilman persujen tyhjää huuteluakin.

    4. ???????? Selitä. Haluaisitko päästä vapaasti kirjoittelemaan törkyviestejä vaikkapa Karoliina Kestin muistosivuille, kuten jotkut valopäät ovat tehneet?

    5. Koskaan aikaisemmin ei ole ollut näin paljon sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä Suomessa ja koskaan aikaisemmin ei ole tehty näin paljon yksittäisiä käyntejä/toimenpiteitä kuin nyt. Ongelmat johtuvat osittain siitä, että (raadollisesti sanoen) ne vanhukset ja sairaat EIVÄT kuole pois kuten ennen, vaan heitä on jatkuvasti yhä enemmän ja enemmän, koska elinikä on pidentynyt kun se terveydenhoito on parempaa kuin ennen. Paljon sellaista pystytään tekemään, joka olisi ollut mahdotonta ajatellakaan joskus silloin "ihanalla" 1980-luvulla.

    6. Perintö on saajalleen uutta tuloa. Eihän kukaan huuda siitäkään, että työnantaja on jo kertaalleen maksanut veroa niistä tuloista, joilla maksaa palkat, ja saanut ne tulot joltakin, joka on jo kertaalleen maksanut niistä veroa, joka taas...

    Äänestä

  • meitoe98tgujj895 kirjoitti:

    Et sinä Sinappisilmä taida olla ihan terve. Käy tuolla kaupungilla katsomassa, että huudellaanko siellä ulkomaalaisille, ja kysy sitten huutelijan puoluekanta. Voit yllättyä.

    Älä häpäise holokaustin (jolla siis viitataan nimenomaan saksalaisten juutalaisiin kohdistamaan eikä suinkaan mihin tahansa kansanmurhaan ja vainoon) ja muiden kansanmurhien uhreja löysillä puheillasi.

    Suomessa ei ole menossa kansanmurhaa. Lapsellinen näkemys. Muusta lööperistäsi sanoisin, että tiedän kyllä yhden "päättäjän" tai siis sellaisen, joka äänestettiin päättäjäksi, mutta joka jänisti ja jäi oppositioon, ja joka katsoo vain omaa etuaan. Tällä hetkellä siihen omaan etuun näköjään kuuluu oppositiossa möliseminen.

    En tiedä, miksi vaivauduin vastaamaan sinulle. Ehkä siksi, että samanlaisella älykkyysosamäärällä varustettuja ihmisiä kuin sinä on muitakin, ja hekin saattavat olla herkästi huijattavissa persujen kelkkaan. Tuskin enää minäkään viitsin vastata sinulle. Olet niin toivoton tapaus, täysin sokaistunut persupropagandasta, että hirvittää.

    Todennäköisesti ei kannata mitään puoluetta.

    Kansanmurhaa on.Mene tuonne vanhusten sairaanhoidon puolelle katsomaan niin siellä on täysi tappo meininki päällä ja raatoja syntyy, kuivaamalla ja paskaan hukattamalla. Hoitorajoitus/hoitoonohjaus rajoitus ikäihmisillä, siksi hoitotakuu nostetaan 80 ettei ole kukaan takuuta lunastamassa.
    Avohoito psykiatriapuolella, tarviiko muuta sanoa.

    Olet kyllä toivoton, koska noiden toteamiseen riittää ihan tutustuminen paikkakuntasi palveluihin. Kyseessä ei ole paikallinen ongelma vaan maan laajuinen. siitä voimme kiittää EU:ta ja yksityistämistä ja ostopalveluita.

    Äänestä

Mieluumin rasisti kuin köyhä.

Äänestä

Vaikka stadissa paljon kuljenkin,niin en ole kertaakaan nähnyt mitään rasistista käytöstä - romani huijareita kyllä näkee.

Ja rasistejahan löytyy joka puolueiden kannattajissa,tuossa sattumalta tapasin erään nuorehkon kaverin joka kertoi olevansa puhdas kommunisti,mutta mamuista hänkään ei välittänyt - kun sitä häneltä kysyin.

Äänestä

Kaikki ne jotka ovat syntyneet suomessa suomalaisista vanhemmista ovat perus-suomalaisia. Sille et voi mitää oletpa politisesti sitten jotain muuta mutta perussuomalainen olet.

http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Perussuomalaisten peiliin katsoo Suomen kansa/1135269271331

Äänestä
  • Suomen hevonen, minä olen täysin suomalaissyntyinen ja sukua on tutkittu molemmin puolin 1600-luvulle asti, mutta missään tapauksessa en ole persu. Jos olisi joku pakko olla persu, vetäisin itseni hirteen mieluummin.

    Linkki, johon viittaat sisältää ihan mielenkiintoista tietoa persuista. Esimerkiksi "Perussuomalaisia yhdistää kielteisyys ulkomaalaisia, ympäristönsuojelua, kehitysapua, sukupuolivähemmistöjä ja vasemmistoa kohtaan. Vähemmistöjä pilkkaavat vitsit naurattavat monia, kuten kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen toilailuista on opittu."

    Ja: "Paradoksi on, että samalla kun perussuomalaiset on muutosta vaativa protestipuolue, kyse on konservatiivisesta reaktiosta maailman muutokseen. Ennen oli paremmin."

    En minä ainakaan halua olla junttieinari, joka luulee sisäänpäin käpertymällä ja menneitä muistelemalla saavansa asiat kuntoon. Olkoon tulotaso mikä tahansa, persujen maailmankuva edustaa tuskaista umpimielisyyttä.

    Sinun tekstisi on rasistisuudessaan suorastaan pöyristyttävä, mutta jääköön ilmoittamatta modella, jotta muutkin näkevät kuinka tyhmä persu voi olla.

    Äänestä

  • "The Finns" = Perussuomalaiset (puolue)?

    En muuten ole.

    Menee muuten jo rotuopin puolelle.

    Natsi-Saksassa natsipuolueen jäseniksi ei hyväksytty mm. juutalaisia.

    Äänestä

  • Suomen ihminen kirjoitti:

    Suomen hevonen, minä olen täysin suomalaissyntyinen ja sukua on tutkittu molemmin puolin 1600-luvulle asti, mutta missään tapauksessa en ole persu. Jos olisi joku pakko olla persu, vetäisin itseni hirteen mieluummin.

    Linkki, johon viittaat sisältää ihan mielenkiintoista tietoa persuista. Esimerkiksi "Perussuomalaisia yhdistää kielteisyys ulkomaalaisia, ympäristönsuojelua, kehitysapua, sukupuolivähemmistöjä ja vasemmistoa kohtaan. Vähemmistöjä pilkkaavat vitsit naurattavat monia, kuten kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen toilailuista on opittu."

    Ja: "Paradoksi on, että samalla kun perussuomalaiset on muutosta vaativa protestipuolue, kyse on konservatiivisesta reaktiosta maailman muutokseen. Ennen oli paremmin."

    En minä ainakaan halua olla junttieinari, joka luulee sisäänpäin käpertymällä ja menneitä muistelemalla saavansa asiat kuntoon. Olkoon tulotaso mikä tahansa, persujen maailmankuva edustaa tuskaista umpimielisyyttä.

    Sinun tekstisi on rasistisuudessaan suorastaan pöyristyttävä, mutta jääköön ilmoittamatta modella, jotta muutkin näkevät kuinka tyhmä persu voi olla.

    Ihme, että olet noin perus-suomalainen. Nämä jotka täällä haukkuu perussuomalaisia heillä ei ainakaa suvaitsevuutta ole.
    Minua naurattaa vitsi olipa se vähemmistöstä tai enemmistöstä kertovaa kunhan on vain hyvä.
    Asioita on ajateltava rasistisesti ja sen vastaisesti ennenkuin tajuat mistä on kysymys.
    Suomen ihminen on urautunut vain yhdelle ajatusmallille.
    Itse olen jo 56 vuotta nähnyt suomen menoa niin elämässä liian hölläkätisesti suhtautujaa vedetään linssiin ihan olan takaa.
    Järkevyys kaikissa ja perussuomalaisilla on nyt se ajatusmaailma, joka sopii minulle.
    Olin ennen Kokkari kommari SDP ja SMP: läinen

    Sinä jakaisit mieluusti toisten omaisuutta muualle ilman mitään tuskan häivää. Antasitko omaisuutesi jakoon. Et varmaan
    Ihmisen perus-säänöihin kuuluu kun itse voit hyvin niin silloin on helppo auttaa muita.

    Perus-suomalaisille ei kuulu sairaaloinen ahdasmielisyys enemistöä kohtaan.

    Äänestä

Kieli taas syvällä Isä Timon ahterissa?! Ällöä!!!

Äänestä
  • Miksi kielesi on siellä?

    Äänestä

  • Trutellerit ovat kokkaripakaroidenvälissä kakkakokkareita. ällöä

    Äänestä

  • Eikä varkaita ja kerjäläisiä ole tarpeeksi sinusta tänne vielä rahdattu?
    Työperäistä maahanmuuttoa ei kukaan vastusta.

    Äänestä

perusSuomalaiset eivät ole rasistinen puolue.

Äänestä
  • Yritä keksiä seuraavalla kerralla parempi sutkautus.

    Äänestä

Mutta ei ainakaa Waalroosilaisten analiaukon nuolija niin kuin on truutelleri ja muut lipojat.
Kokkareiden ahterien välissä touhuajat ovat se pahin sakki , jotka voisi poistaa ilman kyyneltäkään.

Äänestä
  • Oksettavaa porukkaa nuo persut.

    Äänestä

  • Yäk! kirjoitti:

    Oksettavaa porukkaa nuo persut.

    Oksettaa nuo pikkupuolueet.

    Äänestä

  • Yäk! kirjoitti:

    Oksettavaa porukkaa nuo persut.

    Kertoo rähmädemu polvet ruvella ja kieli....

    Äänestä

  • HYI kirjoitti:

    Oksettaa nuo pikkupuolueet.

    Heti nousi persuilla päähän pieni menestys, vaikka se on vain kolmanneksi suurin puolue. Se jäi vaaleissa Kokoomuksen ja sen lisäksi vieläpä SDP:n kaikkien aikojen surkeimman tuloksen taakse. Älkää unohtako sitä!

    Äänestä

  • Jokosiellä taas polttouuneja lämmitellään tulevia puhdistuksia varten?

    Ilmankos Supossakin määritellään SuomenSisu natsimieliseksi järjestöksi. Soini teki pahan virheen imaistessaan nämä hitleriläiset puolueeseensa.

    Äänestä

4. ???????? Selitä. Haluaisitko päästä vapaasti kirjoittelemaan törkyviestejä vaikkapa Karoliina Kestin muistosivuille, kuten jotkut valopäät ovat tehneet?

Turha yhtää esittää tekopyhää.

Äänestä

Tai siis olla aidosti tekopyhä ja sotkea vielä joku sellanen asia tälle palstalle joka ei tänne millään tavalla kuulu. Onko se sitten kunnioitusta?

Äänestä

Mieluummin täys rasistisika kuin tekopyhä hyysäri.

Äänestä

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä tuomitsee kaikkinaisen rasismin ja syrjinnän ja sanoutuu siitä irti.

Tuomitsemme mihin tahansa etniseen, uskonnolliseen, kulttuuriseen, aatteelliseen, kielelliseen tai poliittiseen ryhmään kohdistuvan yleistävän tai valheellisen mustamaalauksen ja demonisoinnin riippumatta siitä, edustaako ryhmä enemmistöä vai vähemmistöä.

Äänestä

Soinisteilla noita mitääntarkoittamattomia sutkautuksia riittää. ;D

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


TruthTeller kirjoitti:

Perussuomalaisten rasistimielinen siipi on saanut ylimääräistä itsevarmuuden tunnetta hallaholaisten yllyttämänä. Ennen uskallettiin huudella ulkomaalaisen näköisille naisille ja lapsille vasta illemmalla kun oli otettu tarpeeksi alkohoolia.

Nyt huudellaan jo päivälläkin. Jokainen pääkaupunkiseutulainen joka käyttää julkisia, on törmännyt ilmiöön: keski-ikäinen mies kaljapurkki kädessään huutelemassa rasistisia hävittömyyksiä huivipäisille pikkutytöille. Tämä ruma roikale luulee olevansa ISÄNMAAN LUKKO.

Voihan vitulis!

Sivullisen silmissä hän kaikkea muuta. On aivan hyvä ajatus pyytää Venäjää järjestämään työleiripalveluja Siperiassa jotta nämä häiriköt voitaisiin lähettää sinne oppimaan ihmistapoja.

”…Maahanmuuttajia kohtaan koventuneet asenteet uhkaavat pahentaa työvoimapulaa useilla aloilla, kerrotaan Elinkeinoelämän keskusliitosta Savon Sanomille.
EK:n työvoima- ja maahanmuuttopolitiikan asiantuntijan Riitta Wärninmukaan maahanmuuttajiin on alettu viime vuoden aikana suhtautua aiempaa penseämmin. Rasismin kohteeksi ovat joutuneet myös pitkään Suomessa asuneet ulkomaalaiset.
"Ennen huutelivat humalaiset iltaisin. Nykyään häirintää on päivälläkin", Wärn sanoo…”

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/ekn-asiantuntija-rasismi-uhkaa-suomen-mainetta/702053

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu