Ei-uskovaisille

Tällä palstalla on hyvää keskustelua monesta
asiasta, kiitos Teille. Haluaisin tuoda tähän
väliin kuitenkin lisää tietoa jonka toivoisin
Teidän huolella lukevan.

1. Tuomitseminen:
Meillä on perustavaa laatua oleva näkemysero
syntikäsityksestä.
Ottaessamme kantaa syntiin tulemme eroavaisuuden
eteen jossa uskosta osaton sanoo ettei ihminen
elämänsä jälkeen joudu Jumalan eteen tuomiolle
vaan hän vaan lakkaa olemasta. Voisi sanoa myös
niin että ihmisellä ei elämästään olisi vastuuta
lainkaan.
Kertoessamme että taivaaseen on vain yksi tie ja
se tie on Jeesus Kristus, kerromme totuuden. Tätä
tietä Isän tykö pääsevät ne ihmiset jotka
myöntävät olevansa syntisiä ja pyytävät
syntejänsä anteeksi eli katuvat. Nimeämällä
synnin synniksi tulee todeksi Jeesuksen sanat:
"minä olen tullut maailmaan osoittamaan synnin
synniksi ettei heillä olisi millä itseänsä
puolustaisivat".
Tuomitseminen käsittää siis sen että uskovainen
ihminen kertoo vaikka homouden olevan synti joka
erottaa homon Jumalasta ja sitä kautta tie vie
ikuiseen eroon Isästä. Minun tuomiovaltani ei
riitä siihen että sanallani homot menisivät
oikeasti helvettiin vaan minä tiedän sen että
Jumala ei salli kenenkään pääsevän taivaaseen
ilman Jeesusta vaan itse Jumala siirtää
synnintekijät helvettiin niin pahalle kuin se
jostakin voikin tuntua. Me emme halua kenenkään
lähtevän ajasta rajan taakse ilman Jeesusta koska
sieltä ei ole paluuta korjaamaan elämänsä
erheitä. Vastuu iankaikkisuudesta on asetettu
eteemme nyt ja se vastuu on suuri ja osoittaa
Jumalan suuresta luottamuksesta meitä vajavaisia
kohtaan. Meitä ei määrätä taivaaseen eikä
helvettiin vaan teemme itse valinnan missä
ikuisuuden vietämme. Jumala on oikeudenmukainen
kun valittavana on ansaitsematon armo ja ansaittu
tuomio.

2. Ihmiskäsitys
Vastauksista usein huomaa että ihminen luetaan
eläimeksi muiden eläinten joukkoon. Se asettaa
kysymyksen siitä vastuusta jälleen eteemme.
Eläimen tappaessa toisen se ei joudu siitä
vastuuseen samoin kuin muistakaan
vaistonvaraisesti tehdyistä teoista. Uskomme että
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Ihminen on
siis luomakunnassa ainutkertainen ja sen elämällä
on iankaikkinen tarkoitus. Eläin kuolee ja lakkaa
olemasta mutta ihmisen elämä ei pääty kuolemaan
vaan jatkaa edelleen.
Kun todetaan ihmisen olevan eläin yritetään
luoda ajatusta että kaikki ihmisen tekemä pahuus
maailmassa on vaistonvaraista eikä persoonallista
pahaa ole olemassakaan. Raamattu kertoo kaiken
pahan takana olevan Saatanan joka manipuloi
ihmisiä hirveisiin tekoihin. Ihminen on kuitenkin
teoistaan vastuussa Jumalalle joten Saatanan
talutusnuorassa pysyessään ihminen on todellinen
orja ja sokea. Jeesus haluaa vapauttaa synnin
kahleet ja antaa iankaikkisen elämän ja tarjoutuu
sinulle puolustusasianajajaksi siihen lopulliseen
oikeudenistuntoon jossa syyttäjänä on Saatana.
Sinun tekosi ovat taivaan kirjoissa ja vastaat
niistä kerran Jumalan edessä.

3. Rakkauden käsitys
Ihmisellä on kaksi paikkaa valittavana, helvetti
ja taivas. Kumpi paikka on parempi sinulle
iankaikkisuuden kannalta? Vastaat varmaankin
taivaan. Siinä rakkautemme tulee esille, koska
emme halua kenenkään menevän iankaikkiseen
vaivaan vaan haluamme viimeiseen asti tuoda julki
pelastusta Jeesuksen kautta ja tarjota sinulle
paikkaa taivaassa itse rakkauden, Jumalan,
kanssa. "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut
että antoi ainokaisen poikansa ettei yksikään
joka Häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi
iankaikkinen elämä" Joh. 3:16.

Lopuksi totean vain että tämä tie on halveksittu
ja raskas, mutta suora tie taivaaseen. Onko
sinulle tärkeämpää miellyttää ihmistä enemmän
kuin Jumalaa? Onko ihmispelkosi ainut este tulla
taivaan kansalaiseksi?
Sinun elämäsi ei ole sattuma vaan olet arvokas
ihminen. Sinua rakastetaan, mutta syntiä
vihataan. Annatko syntisi erottaa sinut
Jumalasta? Onko syntisi sinulle niin tärkeä että
olet valmis luopumaan iankaikkisesta
taivaspaikasta sen tähden? Sanoin että olet
arvokas, kyllä, mutta miksi myyt sielusi halvalla?
10403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

pitäisi olla ensin sielu että voisin myydä sen sieluttoman halvalla

Äänestä

Pakanan sanoihin. Voi mitä haperoa.

Äänestä

"Lopuksi totean vain että tämä tie on halveksittu
ja raskas"

Kuka sinua halveksii Olli? 99.99 % "ei
uskovaisista" suhtautuu sinuun ja sinun
ajatusmaailmaasi viileän välinpitämättömästi
tämän palstan mikromaailman ulkopuolella.

Ymmärrän kyllä, että halveksunnan kohteeksi
joutumisen ja raskaan tien kulkemisen
ajatteleminen tuottaa mielihyvää, sillä niinhän
moraaliaapisessasi on ennustettu.

"Onko sinulle tärkeämpää miellyttää ihmistä
enemmän kuin Jumalaa?"

Olli, kuten nimityksestäkin "ei-uskovainen" voi
jo päätellä, ei -uskovainen ei usko Jumalan
olemassaoloon. Tällöin kyseisen henkilö ei pysty
tekemään eikä hänellä ole tarvetta
tehdä "tärkeysjärjestystä" Jumalan ja ihmisen
välillä. Ymmärrätkö Olli?

"Onko ihmispelkosi ainut este tulla taivaan
kansalaiseksi?"

Ainoa este ei -uskovaiselle taivaan kansalaiseksi
pääsemiselle on taivaan olemassaolon puuttuminen.

"Sanoin että olet
arvokas, kyllä, mutta miksi myyt sielusi
halvalla?"

Tässäkin pätee ei -uskovaiselle kysynnän ja
tarjonnan laki. Ei -uskovaiselta puuttuu
ensinnäkin "hyödyke" mitä tarjota, jolloin
kysyntäkin on olematon Olli.

Äänestä

"uskosta osaton sanoo ettei ihminen
elämänsä jälkeen joudu Jumalan eteen tuomiolle
vaan hän vaan lakkaa olemasta."

mistä uskosta osaton? hindulaisuudesta? onko
hindulainen puolestaan kristinuskosta osaton?

"Voisi sanoa myös niin että ihmisellä ei
elämästään olisi vastuuta lainkaan."

siis missä uskossa? kristinuskossa jumala on
määrännyt jo kaiken ennalta, joten ihmisellä on
hyvin vähän vastuuta. jumala korkeuksissa tietää
ja ihmiset maassa ovat tietämättömiä,
mukaanlukien uskovat.

mitä tulee hindulaisten, buddhalaisten, ateistien
vastuuseen omasta elämästään; se vastuu on
huikea, koska periaatteessa tämä elämä on ainoa,
joka ateisteilla on. buddhalaiset ja hindulaiset
taas on tuomittu elämään uudestaan ja uudestaan
eri muodoissa, kunnes oppivat elämän opetukset.
kristityt pääsevät taivaaseen, vaikkeivät hyviä
tekoja tekisi ja ottaisi vastuuta muusta kuin
uskostaan. heille riittää usko jeesukseen
kristukseen vapahtajana ja pelastajana. tätähän
tarkoitit?

"Kertoessamme että taivaaseen on vain yksi tie ja
se tie on Jeesus Kristus, kerromme totuuden."

oman, subjektiivisen totuutenne. olette
yksinkertaisesti OIKEASSA, ei muuta.

"tietä Isän tykö pääsevät ne ihmiset jotka
myöntävät olevansa syntisiä ja pyytävät
syntejänsä anteeksi eli katuvat."

tekojaan voi katua, vaikkei olisi kristitty.
ongelma tässä on koko synnin käsite. synti on
kristillistä moraalia ja etiikkaa. jos ei usko
helvettiin ja taivaaseen, ei myöskään usko
synnintekoihin. silti voi elää saman etiikan ja
moraalin mukaan kuin kristityt, näin tekevät
buddhalaiset ja taolaiset jne. eniten ongelmia
syntiensä kanssa näyttää olevan kristityillä
itsellään. kysyisin, että miksi näin?

"Minun tuomiovaltani ei riitä siihen että
sanallani homot menisivät oikeasti helvettiin
vaan minä tiedän sen että Jumala ei salli
kenenkään pääsevän taivaaseen ilman Jeesusta vaan
itse Jumala siirtää synnintekijät helvettiin niin
pahalle kuin se jostakin voikin tuntua."

mukana saattaa mennä aika läjä omia läheisiäsi.
sen sijaan taivaassa tapaat maailman
vaarallisimmiksi luokiteltuja sarjamurhaajia,
kansanmurhaajia jne. he todella uskoivat
jeesukseen kristukseen, jotkut tekivät
vankiloissa lähetystyötä ja katuivat 'aidosti'
tekojaan. melkein yhtä aidosti kuin kristityt
itse. tuomiovalta, kristittyjen ajatukset aika
usein haiskahtavat kaksinaismoralismilta, koska
he eivät itse pysty pitämään kiinni
opetuksistaan. mikä on kaksinaismoralismin hinta?
ja mikä saa sinut haluamaan taivaaseen, jossa on
murhamiehiä, mutta homoseksuaaleja et sinne halua?

"Meitä ei määrätä taivaaseen eikä
helvettiin vaan teemme itse valinnan missä
ikuisuuden vietämme. Jumala on oikeudenmukainen
kun valittavana on ansaitsematon armo ja ansaittu
tuomio."

tästä olen jutellut kaizun kanssa jo jonkin
tovin. nimittäin emme voi tietää milloin päivämme
on luetut, tapahtuuko se heikkona hetkenä,
jolloin kiroaa elämässään ainoan kerran jeesuksen
ja jumalan vai tapahtuuko 182 tapon jälkeisessä
katumuksessa.

ja siinä, missä kristityt käyttävät termejä armo
ja tuomio, armollinen jumala, mutta harvemmin
tuomitseva... onko armollisuus niin paljon
parempi ajatuksena kuin tuomio? koska tosiasia
on, että jumala TUOMITSEE. oikeudenmukaisesti?
jos yleiseen näkemykseen on luottamista, niin
haluan helvettiin, ei ole murhamiehiä seurana, on
buddhalaisia, hinduja, taolaisia, pasifistejä,
humanisteja ja ateisteja jne. loput löytyy
taivaasta.

"Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Ihminen on
siis luomakunnassa ainutkertainen ja sen elämällä
on iankaikkinen tarkoitus. Eläin kuolee ja lakkaa
olemasta mutta ihmisen elämä ei pääty kuolemaan
vaan jatkaa edelleen."

tätä on pyritty selittämään sielulla. eläimillä
ei ole sielua, ihmisillä on. tästä löytyy taas
sitten ristiriitaisia ajatuksia jopa uskovien
joukosta. joidenkin mielestä myös eläimillä on
sielu. toiseksi, omasta lähipiiristä osaan sanoa
sen verran, että on perheestäni kuollut uskova,
ateisti tai eläin, kaikki ovat menneet
taivaaseen. lohdullinen ajatus, muttei
kristillinen, vaikka sanoja on aina mitä aidoin
kristitty ja ehkä koko elämäni aikana
tapaamistani ihmisistä kristillisin etunenässä.
miksi haluatte päästää läheisenne, rakastettunne
taivaaseen, vaikka ei uskoisi? mutta kaikki muut
paitsi läheisenne olette tuomitsemassa helvettiin?
vastuullista ja eettistä?

"Kun todetaan ihmisen olevan eläin yritetään
luoda ajatusta että kaikki ihmisen tekemä pahuus
maailmassa on vaistonvaraista eikä persoonallista
pahaa ole olemassakaan."

persoonallinen paha on aina olemassa, niin kauan
kuin on ihmisiä. ihmisessä kun ei ole
vain 'hyvää'. mutta osa teoista on
vaistonvaraista, sitä ei kai voi kieltää? osa
teoista on harkittuja. ihminen on eläinkunnasta
poikkeava vain siinä, että voi tehdä näitä
harkittuja asioita, tiedostaa ne, katua niitä ja
vielä uskoa joutuvansa niistä tilille, ihmiset
kirjoittava lakeja ja yrittävät luoda ympärilleen
järjestystä... mm. nämä asiat erottavat ihmisen
eläimestä.

"Raamattu kertoo kaiken pahan takana olevan
Saatanan joka manipuloi ihmisiä hirveisiin
tekoihin."

tarkoittaako tämä sitä, että mikään asia elämässä
ei tule joko jumalan tai saatanan motivoimana?
siten elämä on vain pelinappula, johon saatana
yrittää saada otetta, mutta jumala on se ylin
peluri. kuulostaa shakinpeluulta, jossa jumala
pelaa yksikseen. kaikki syödyt nappulat ovat
saatanan heiniä. mielestäni saatana manipuloi
enemmän niitä ihmisiä, jotka saatanan
olemassaoloon uskoo, kuten kristittyjä.

"Kumpi paikka on parempi sinulle
iankaikkisuuden kannalta?"

helvetti. perustelut edellä.

"Siinä rakkautemme tulee esille, koska emme halua
kenenkään menevän iankaikkiseen vaivaan vaan
haluamme viimeiseen asti tuoda julki
pelastusta Jeesuksen kautta ja tarjota sinulle
paikkaa taivaassa"

mielelläänhän sitä toivoo, että kaikki tutut ja
itselle läheiset pääsevät taivaaseen, mutta entäs
ne joiden vakaumusta et tunne? lapsesi saattaa
olla ateisti, eikä vaivaudu siitä kertomaan. tai
paras ystäväsi. lähimmäisenrakkautta? sanoisin,
että se on itsetunnottomuutta ja siinä sivussa
sitä, ettette tunne myöskään lähimmäisiänne.
rakkautta vastuun alla, vastuusta, pakosta.
lähimmäisenrakkautta on se, että ette välitä
toisen vakaumuksesta pätkääkään, vaan siitä
millainen toinen on ihmisenä. saattaa olla
hyvinkin rakas. te pääsette taivaaseen, muttei
teillä ole tarvetta kai lapsianne, vaimojanne,
siskojanne, isiänne toivottaa helvettiin? vai
onko?

"Lopuksi totean vain että tämä tie on halveksittu
ja raskas, mutta suora tie taivaaseen. Onko
sinulle tärkeämpää miellyttää ihmistä enemmän
kuin Jumalaa? Onko ihmispelkosi ainut este tulla
taivaan kansalaiseksi?"

toki, kristittyjen tie on todella halveksittu ja
raskas. sen takia kristinusko on edelleen
maailmassa johtava maailmankäsitys ja ilmankos
saatana niin vahvoilla on. hyvää matkaa
taivaaseen :-)

en miellytä jumalaa. minulla ei ole siihen
tarvetta. ihmiset ovat ainoita, joita minulla on.
sen lisäksi luonto, tämä ainoa elämä. mieluummin
siis elän elämäni sen mukaan, etten sen lopussa
mieti, että mitä tuli tehtyä, mitä jätin
tekemättä. en kadu mitään tekojani, koska siihen
ei ole edes kristillisen etiikan ja moraalin
kannalta aihetta. ja jumalahan antoi nimenomaan
lait (etiikan ja moraalin) ihmiselle
noudatettavaksi ja ne lait koskettavat ihmisiä.
tuskin jumala tarkoitti antaessaan käskyn 'älä
tee aviorikosta', ettei hänen kanssaan saa tehdä
aviorikosta tai 'älä tapa', että fyysisesti
tappaisi jumalan?

tuota ihmispelkokysymystä en oivaltanut. en
tiedä, mitä tarkoitat... ihmiset ovat ainoita,
joihin voin luottaa ja uskoa, he ovat läheisiä ja
rakkaita. tosin joskus tulee vihattua tiettyjä
ihmisiä, mutta vähemmän nykyään. pelkäänkö
ihmisiä? taidan pelätä vain narkomaaneja, jotka
ovat jonkin stimulantin vaikutuksen alaisena tai
kärsivät vierotusoireista. heidän lisäkseen
pelkään vain kiihkouskovaisia, koska heissä on
jotain samaa narkomaaneihin verrattuna: ennalta-
arvaamattomuus. kumpaisenkaan logiikka ei seuraa
sitä, jota itse ymmärrän.

"Sinun elämäsi ei ole sattuma vaan olet arvokas
ihminen."

tiedän, kuten myös sinä.

"Sinua rakastetaan, mutta syntiä vihataan."

eikö viha ole synti?

"Annatko syntisi erottaa sinut Jumalasta?"

se huikea määrä, mitä olen syntiä tehnyt? erottaa
minut jumalasta? njaah... luulen, että mitä
enemmän teen kristillistä syntiä, sitä enemmän
vieraannun itsestäni ja ihmisistä. ehkä sama
koskee myös kristittyjä.

"Onko syntisi sinulle niin tärkeä että
olet valmis luopumaan iankaikkisesta
taivaspaikasta sen tähden?"

mitkä ihmeen synnit? a) en usko syntiin b) vaikka
uskoisin, en ole juurikaan epäeettisiä asioita
tehnyt c) jos olen jotain tehnyt, olen pyytänyt
myös anteeksi, en jumalalta, vaan siltä
ihmiseltä, jota loukkasin. ok, olen syntinen,
amen. helvetti kutsuu, nähdään siellä gandhi,
kierkegaard ja kung fu tse. tulee
mielenkiintoiset keskustelut :-)

"Sanoin että olet arvokas, kyllä, mutta miksi
myyt sielusi halvalla?"

paljonko saatana antaa sinulle, että saarnaat
tällaista? luulen, että enemmän kuin minulle.
myyn sieluni siis kertakaikkiaan niin halvalla,
että SINUA pelottaa. minua ei.

Äänestä
  • Olit nähnyt vaivaa vastauksessasi. Olet niitä
    harvoja jotka osaavat asiallisen keskustelun
    taidon. Niinpä minäkin käytän hetken
    analysointiin.

    Eli kysymys on nimenomaan kristinuskosta, sen
    varmaan tiesit jo nimimerkkini perusteella.

    Syntikäsitteestä kysyisin kuitenkin sen että mikä
    määrittää sinulle mikä on oikein ja väärin.
    Ajattele että on 6 miljardia ihmistä maailmassa
    ja kaikki voivat itse määrittää oikean ja väärän.
    Ollaan siis tilanteessa jossa joku voi ajatella
    murhaamisen olevan oikein, toinen taas
    pedofilian. Minä olen itse iloinen siitä että
    voin tarkastella omaa elämääni Raamatun opetusten
    mukaisesti ja perustaa käsityksen lähimmäisen
    rakkaudesta sen opetusten mukaisesti. Käsitteeni
    oikeasta ja väärästä ovat Raamatun pohjalla eli
    on olemassa joku paikka mistä voin tarkistaa
    elämääni.

    Kerron esimerkin elämästäni. Joskus aikanaan
    minulla oli paha tapa arvostella ihmisiä
    jatkuvasti. Elin kaksinaamaisena. Raamattua
    lukemalla ymmärsin että mitä teen on väärin ja se
    tulee lopettaa välittömästi. Näin tunnustin
    Jumalalle olleeni väärässä ja sain asiasta
    vapauden.

    Sitten otat kannan että minä en halua taivaaseen
    homoja. Mihin perustat ajatuksen? Taivaassa on
    paikkoja kaikille ihmisille, niille jotka
    luopuvat synnistään. Raamattu ilmoittaa Tommi
    aivan selvästi etteivät homoseksuaalit peri
    taivasten valtakuntaa. Miksi? Siksi että he
    haluavat nauttia homoudestaan enemmän kuin päästä
    sisälle Jumalan valtakuntaan. Ymmärrät varmaan
    työelämässä olleena että joka paikassa on yleiset
    säännöt joita noudatetaan. Tuomitsetko sinä
    ihmisen joka vastoin sääntöjä haluaa polttaa
    vaikka tupakan toimistossa? Et. Sinä kerrot
    hänelle ettei se ole oikein ja polttaminen on
    kiellettyä. Niinhän mekin teemme. Kerromme vain
    sen minkä Jumala on säätänyt eli emme tosiaankaan
    ole itse ketään tuomitsemassa.

    Lopuksi ihmettelen vain kantaasi siitä että
    taivas olisi täynnä murhamiehiä. Kyllä varmaan
    helvetissä niitä on enemmän!

    Äänestä

  • Olli kirjoitti:

    Olit nähnyt vaivaa vastauksessasi. Olet niitä

    tässä vastauksia.

    "Syntikäsitteestä kysyisin kuitenkin sen että
    mikä määrittää sinulle mikä on oikein ja väärin."

    muista, ettei kannata käyttää termiä synti.
    ateisti ei tunne sellaista käsitettä. tiettävästi
    syntiä ei myöskään ole muissa uskonnoissa kuin
    näissä länsimaalaisissa ja islamissa.

    itse uskon ns. luonnonetiikkaan ja -moraaliin.
    periaatteessa samoihin asioihin, mistä
    uskonnoissa puhutaan ja, jotka käyvät hyvin
    helposti järkeen. 'älä tee muille mitään
    sellaista, mitä et haluaisia itsellesi
    tehtävän', 'rakasta lähimmäistä kuin itseäsi' ja
    samaan hyömyyn, vaikka klassinen antiikin kreikan
    viisaus 'tunne itsesi' tai intiasta ajatus
    kultaisesta keskitiestä. asia kun on niin, että
    elämänsä aikana ihminen haluamattaan tai haluten
    loukkaa muita ihmisiä, loukkaa myös itseään. se
    on väistämätöntä. sen sijaan se ei ole laisinkaan
    väistämätöntä, että se loukkaaminen menisi
    tappamisen asteelle, siihen vaaditaan jo
    huomattavan isot motiivit pohjalle.

    itseasiassa tiukka moraali ja etiikka,
    uskonnollinen kuri ja järjestys ovat olleet
    osasyyllisiä siihen, että niin paljon ihmisiä on
    tapettu. sarjamurhaajien historiasta en muista
    kuin yhden... koitin löytää nimen netistä, mutta
    ei osunut nyt kyseinen tyyppi silmiin... joka
    tapauksessa, mies oli poikana todella pitkä.
    kasvoi siis lapsena jo isoksi, niin isoksi, että
    uskovainen äitinsä pelkäsi tätä ja sulki
    kellariin. sieltä ilmeisesti kävi koulua, jos oli
    käydäkseen, sai ruokaa, jos oli saadakseen. kuri
    ja järjestys ennenkaikkea. lopputulos oli
    karmaiseva, tarkoitus oli varmasti hyvä, niinhän
    kristittyjen tiukalla moraalilla ja etiikalla
    aina.

    muistin yhden nimen, mutta jeffrey dahmer olikin
    murhaaja, joka kääntyi fundamentalistikristityksi
    odotellessaan kuolemantuomiota. että tällaista.

    "Ajattele että on 6 miljardia ihmistä maailmassa
    ja kaikki voivat itse määrittää oikean ja väärän."

    periaatteessa jokainen maailman ihminen tekee
    niin. mitä enemmän on oikeita ja vääriä, sitä
    enemmän on ihmisiä, joilla on enemmän tai
    vähemmän sisäistä taipumusta ja halua tehdä
    jotain muuta. jotkut aikuiset ihmiset ovat kuin
    uhmaikäisiä lapsia, jotka etsivät rajoja, eivätkä
    varmasti tee niinkuin pitäisi. jos ei pidä tehdä
    mitään, niin harvemmin tulee tarvetta myöskään
    tehdä, ei ole mitään uhmattavaa, eikä
    porsaanreikiä etsittävänä lain sanoista.

    "Ollaan siis tilanteessa jossa joku voi ajatella
    murhaamisen olevan oikein, toinen taas
    pedofilian."

    kuten myös tänä päivänä. joillekin se on erittäin
    totta ja oikein. kysymys kuuluu miksi?

    "Minä olen itse iloinen siitä että voin
    tarkastella omaa elämääni Raamatun opetusten
    mukaisesti ja perustaa käsityksen lähimmäisen
    rakkaudesta sen opetusten mukaisesti."

    se on hyvä asia. muista kuitenkin, että siinä
    missä minä uskon tavallani, samoin sinä.
    kokemuksemme ja uskomme on subjektiivista, eikä
    samaa uskoa meidän kanssamme jaa maailmassa
    kukaan muu. voi olla, että joku ajattelee melkein
    samalla tavalla, mutta ihmisillä on taipumus elää
    erilaisissa taustoissa ja ympyröissä lapsuutensa
    ja aikuisuutensa. se vaikuttaa subjektiiviseen
    kokemukseen, uskoon, asenteisiin, ihmisessä
    kaikkeen, mitä voisi kutsua henkiseksi. iloitse
    uskostasi, anna muiden iloita omistaan.

    "Käsitteeni oikeasta ja väärästä ovat Raamatun
    pohjalla eli on olemassa joku paikka mistä voin
    tarkistaa elämääni."

    mulla se oikea ja väärä on
    kirjoitettuna 'elämään'. luen lehtiä, katson
    televisiota, näen kadulla jotain jne. aina tiedän
    milloin joku asia on huonosti, milloin se on
    hyvin. täällä esimerkiksi minua surettaa, että
    muutamat fundamentalistikirjoittajat ovat
    rasisteja. mollaavat niitä, jotka ajattelevat eri
    tavalla kuin he, haukkuvat päälle ja pönkittävät
    omaa uskoaan sillä, ikäänkuin he olisivat ainoat
    ihmiset (kristityt), joita maailmassa loukataan.
    kaksinaismoralismia, tekopyhyyttä.

    "Elin kaksinaamaisena. Raamattua
    lukemalla ymmärsin että mitä teen on väärin ja se
    tulee lopettaa välittömästi. Näin tunnustin
    Jumalalle olleeni väärässä ja sain asiasta
    vapauden."

    siinä tapauksessa olet eronnut tuomitsijan
    asemasta. mikä on hyvä asia. ongelma, mikä
    raamattua tulkitessa tulee ja, jonka joskus
    tulevaisuudessa saatan koittaa todistaa... että,
    ihminen vieraannuttaa itsensä, kun uskoo mihin
    tahansa teoriaan lujasti ja pitää kiinni jostain
    asiasta, jonka joku muu on päässään miettinyt
    valmiiksi. se on kuin ns. seisova pöytä tarjoilu,
    josta saa itse valita kaiken haluamansa, mutta
    sen sijaan haluaakin, että joku muu tuo sinulle
    valmiiksi täytetyn lautasen. saat sitä, mitä
    sinulle annetaan. ja otat ilolla sen vastaan.
    tässä kohtaa, jos ei tiedä omaa haluaan, omia
    tunteitaan, omaa sisintään, taipumuksiaan,
    lahjojaan, ihminen vieraantuu itsestään kaiken
    aikaa ja kaikki omaa elämää motivoivat syyt ovat
    siinä valmiiksi täytetyssä lautasessa. elämä ei
    siis ole koskaan 'omaa'. aina parempi tietysti,
    jos tältä pohjalta tekee ns. hyviä tekoja ja
    vähemmän pahoja, mutta jos ei huomaa itsessään
    näitä kahta puolta, eikä tunnista/tunnusta
    tekojaan, niin on melkolailla helppo tuomita muut
    idiooteiksi, tyhmiksi, pakanoiksi, satanisteiksi,
    vammaisiksi, vajaaälyisiksi, antikristuksiksi,
    syntisiksi jne. jne. jne. itseasiassa tietämättä
    yhtään millainen on itse, todella. lapsena kuulin
    jo viisauden, joka joskus toimii edelleen (lapset
    ovat helkkarin viisaita): "se on itse, joka
    toista nimittelee."

    "Raamattu ilmoittaa Tommi aivan selvästi etteivät
    homoseksuaalit peri taivasten valtakuntaa. Miksi?
    Siksi että he haluavat nauttia homoudestaan
    enemmän kuin päästä sisälle Jumalan valtakuntaan."

    en ole itse homo, mutta luulen, että
    homoseksuaalit eivät nauti
    homoseksuaalisuudestaan yhtään sen enempää kuin
    heterot heteroseksuaalisuudestaan. tietysti on
    puolensa molemmissa, mutta ei se käsittääkseni
    tarkoita sitä, etteikö vaikka homoseksuaali voisi
    elää huomattavasti puhtoisemman elämän muuten,
    kuin heteroseksuaali. pitkälti luulen, että kyse
    tuossa käsityksessäsi on asenteesta. sinulla on
    tietty asenne homoseksuaaleja kohtaan, onko?

    "Ymmärrät varmaan työelämässä olleena että joka
    paikassa on yleiset säännöt joita noudatetaan.
    Tuomitsetko sinä ihmisen joka vastoin sääntöjä
    haluaa polttaa vaikka tupakan toimistossa? Sinä
    kerrot hänelle ettei se ole oikein ja polttaminen
    on kiellettyä."

    kunnioitan sääntöjä, joiden perimmäinen tarkoitus
    on ottaa huomioon ja kunnioittaa toisia ihmisiä.
    on lakeja ja sääntöjä, jotka ovat olemassa
    pitkälti vain järjestyksen takia, vaikka
    lievemmässä muodossaan järjestys pysyi samana ja
    ihmiset tyytyväisempinä, niitä sääntöjä pidetään
    yllä, jotta lainsäätäjät pysyisivät tyytyväisinä.
    mielestäni sellaiset lait menettävät täysin
    tarkoituksensa, jos niistä tulee pelkkää
    pilkun... ja lainsäätäjien oman egon
    pönkittämistä: kenties kaksinaismoralismia myös
    tällöin. jos työpaikalla joku tupakoi, huomautan
    yleensä melkolailla äkkiä, mutten nojaa lakiin ja
    sääntöihin, vaan siihen, että helvetti soikoon,
    mun ei tarvitse työpaikalla hengittää toisten
    tupakansavua! en itse käytä mitään
    nautintoaineita, mutta ärsyttävin niistä noin
    arkielämässä on tupakointi, koska savu/haju ei
    lähde vaatteista ja hieman astmaattisena nenä on
    yleensä koko päivän tukossa sen takia. mutta se
    ei ole tuomio, se on huomautus, pyyntö ottaa myös
    muut ihmiset huomioon. syynä edellämainitsemani
    uhmaikäisyys, josta ihmistä ei pidä tuomita. se
    on sen verran kiinteä osa ihmiselämää. siitä
    uhmasta pääsee eroon, kun AIKUISTUU henkisesti.

    "Kerromme vain sen minkä Jumala on säätänyt eli
    emme tosiaankaan ole itse ketään tuomitsemassa."

    hmmm... olen yrittänyt selittää tätä tuomiojuttua
    aiemmin. ilmeisesti pitäisi siitä avata ihan oma
    keskustelunsa. tuomionhan voi käsittää kolmella
    tavalla... kristityillä on se 1) tuomio, jonka
    armollinen jumala langettaa, yhtäällä on 2)
    täällä maanpäällä annettava tuomio (laki) ja 3)
    ihmisen omiin asenteisiin liittyvä tuomitseminen,
    suvaitsemattomuus. raamatun sanaan on hyvä
    tukeutua, vaikka homoseksuaaleja kohtaan, mutta
    onpa niitä homoseksuaalikristittyjäkin. miksi
    siis ei-homoseksuaali on kiihkeästi sitä vastaan?
    toki raamatussa niin sanotaan, mutta kyse on
    ihmisen omasta asenteesta. samoin, täällä olen
    pakanana varmistanut paikkani helvetissä, siitä
    huolimatta olen saanut keskiarvolla 'kerran
    päivässä' muistutuksen paikastani. sitä
    muistutusta ei anna herra, eikä suomen laki, vaan
    joku ihminen, oman uskonsa, asenteensa pohjalta.
    kaikki uskovat eivät ole ensimmäisenä kertomassa,
    mikä kuoleman jälkeen odottaa. ehkä ziljoonas
    kerta, kun sanon, mutta lukioaikani jälkeen paras
    ystäväni oli seurakunnan toimissa mukana, uskova.
    hänen kanssaan ei koskaan tullut riitaa, eikä
    kumpikaan koskaan toisistaan sanonut pahaa sanaa.
    emme koskaan keskustelleet uskonasioista, siinä
    kenties syy. mitä olisi tapahtunut, jos olisin
    kertonut olevani ateisti? sitä en tiedä, mutta
    tiesin hänen vakaumuksensa, enkä siitä välittänyt.

    "Lopuksi ihmettelen vain kantaasi siitä että
    taivas olisi täynnä murhamiehiä. Kyllä varmaan
    helvetissä niitä on enemmän!"

    no... taivaassa todennäköisesti on elämänsä
    jeesukselle antaneita paaveja, joita toki myös
    mammona houkutteli. on siellä varmasti
    kaikenlaista väkeä, ellei jälleen asennoidu
    tuomitsemaan itse tiettyjä ihmisiä sieltä pois,
    vaikka tosiasiassa ainoa tuomitsija on edelleen
    jumala, vai mitä? helvetissä toki voi olla
    murhamiehiä, mutta suurin osa helvetinasukeista
    on köyhistä oloista, pasifistejä, humanisteja
    jne. esimerkkinä, vaikka sellaiset kirjallisuuden
    ja politiikan suuret hahmot kuin gandhi, tolstoi,
    dostojevski, kung fu tse, jonain päivänä itse
    linkola, jne. varmasti myös osa kristillisistä
    vaikuttajista. et tiedä, miten absurdilta koko
    ajatus taivaasta ja helvetistä ja ihmisten
    jakamisesta tekojensa, ajatustensa, uskonsa
    mukaan kuulostaa... itse ymmärrän sen ihmisen
    järkenä, logiikkana, tunne-elämänä, asenteina,
    pelkoina, mutta jos jumala käyttäytyy kuin
    ihminen? olematta millään muotoa edes
    inhimillinen... mitä tulee tuohon jakamiseen ja
    omaan uskooni. niin en usko, että ihmiset voivat
    koskaan olla tasa-arvoisia ja elää rauhassa maan
    päällä, niin kauan kun on olemassa jyrkät
    asenteet ja rajaukset. jos itse uskoisin
    armolliseen jumalaan, uskoisin hänen armahtavan
    joka ikisen ihmisen ja eläimen. en tuomitsisi
    ketään, joten kaikkia odottaisi hyvä elämä
    kuoleman jälkeen, eikä kenelläkään olisi painetta
    tehdä hyvää tai pahaa, koska niiden nimissä
    tehdään niin paljon pahaa tarkoituksella ja pahaa
    tarkoituksettomasti. ja siinä missä kylvetään
    syntikäsityksen siemen, siinä kylvetään
    kokonainen läjä rasismin siemeniä. kamala ajatus
    vai mitä?

    Äänestä

  • Olli kirjoitti:

    Olit nähnyt vaivaa vastauksessasi. Olet niitä
    harvoja jotka osaavat asiallisen keskustelun
    taidon. Niinpä minäkin käytän hetken
    analysointiin.

    Eli kysymys on nimenomaan kristinuskosta, sen
    varmaan tiesit jo nimimerkkini perusteella.

    Syntikäsitteestä kysyisin kuitenkin sen että mikä
    määrittää sinulle mikä on oikein ja väärin.
    Ajattele että on 6 miljardia ihmistä maailmassa
    ja kaikki voivat itse määrittää oikean ja väärän.
    Ollaan siis tilanteessa jossa joku voi ajatella
    murhaamisen olevan oikein, toinen taas
    pedofilian. Minä olen itse iloinen siitä että
    voin tarkastella omaa elämääni Raamatun opetusten
    mukaisesti ja perustaa käsityksen lähimmäisen
    rakkaudesta sen opetusten mukaisesti. Käsitteeni
    oikeasta ja väärästä ovat Raamatun pohjalla eli
    on olemassa joku paikka mistä voin tarkistaa
    elämääni.

    Kerron esimerkin elämästäni. Joskus aikanaan
    minulla oli paha tapa arvostella ihmisiä
    jatkuvasti. Elin kaksinaamaisena. Raamattua
    lukemalla ymmärsin että mitä teen on väärin ja se
    tulee lopettaa välittömästi. Näin tunnustin
    Jumalalle olleeni väärässä ja sain asiasta
    vapauden.

    Sitten otat kannan että minä en halua taivaaseen
    homoja. Mihin perustat ajatuksen? Taivaassa on
    paikkoja kaikille ihmisille, niille jotka
    luopuvat synnistään. Raamattu ilmoittaa Tommi
    aivan selvästi etteivät homoseksuaalit peri
    taivasten valtakuntaa. Miksi? Siksi että he
    haluavat nauttia homoudestaan enemmän kuin päästä
    sisälle Jumalan valtakuntaan. Ymmärrät varmaan
    työelämässä olleena että joka paikassa on yleiset
    säännöt joita noudatetaan. Tuomitsetko sinä
    ihmisen joka vastoin sääntöjä haluaa polttaa
    vaikka tupakan toimistossa? Et. Sinä kerrot
    hänelle ettei se ole oikein ja polttaminen on
    kiellettyä. Niinhän mekin teemme. Kerromme vain
    sen minkä Jumala on säätänyt eli emme tosiaankaan
    ole itse ketään tuomitsemassa.

    Lopuksi ihmettelen vain kantaasi siitä että
    taivas olisi täynnä murhamiehiä. Kyllä varmaan
    helvetissä niitä on enemmän!

    Jeesus ei puhunut koskaan homoista. Ja Mooseksen
    antama laki israelilaisille(Homojen tappamisesta)
    oli Israelin ei suomen laki. Mitä tulee uskoon,
    ei pelkällä uskolla päästä puusta pidemmälle,
    sillä Jeesus aivan selvästi ilmaisi että pelkkä
    usko ei riitä taivaaseen päääsyyn. Jos siihen
    väität vastaan, voin vain ihmetellä oletko
    lukenut nalle puhia vaiko raamattua? Jeesus teki
    liiton koko maailman kanssa, mutta Mooses ei
    tehnyt. Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi, ei
    varmasti ole minkään maan laissa rikos.

    Koska taivaassa ei naida eikä mennä naimisiin,
    niin ei siellä varmaan ole seksiäkään. Joten
    epäilen ettei jumala ole niin ankara
    seksuaalisuuden suhteen. Seksuaalisus on ihmisen
    vietti joka liitty yhdyntään, sen tarkoitus on
    saatta ihminen yhdyntään ei antaa nautintoa.
    Homoilla tämä vietti kohdistuu väärään paikkaan.
    Mutta varmasti senkin saa anteeksi jos on muuten
    kaikin puolin puhdas.

    Äänestä

Parahin Olli, en usko että jumalan armon voi
kokea vain uskomalla jumalan olemassa oloon.
Sillä Jeesus itsekin sanoi: "Antakaa anteeksi
jotta teillekin annettaisiin anteeksi.". Meidän
tulee siis antaa toisillemme anteeksi jotta me
itsekin saisimme anteeksi. Olen ihmetellyt että
jotkin uskovaiset "saarnaavat" että "vain usko",
vaikka Jeesus aivan selvästikin sanoi että
armotonta ihmistä kohdellaan armottomasti, tämä
pätee niin uskoviin kuin ei-uskoviin. Jeesus myös
sanoi: "Se joka rakastaa minua pitää minun
käskyni, mutta se joka ei rakasta minua ei pidä
minun käskyjäni". Ja paras tapa kunnioittaa
jumalaa on olla kuuliainen hänelle. Me emme saa
tehdä jumalan sanaa tyhjäksi
saarnaamalla: "Uskokaa vain niin pelastutte,
teitte mitä teitte.". Pinnallinen usko on sitä
että uskoo jumalan olevan olemassa, rakastaa
häntä ja rukoilee häntä, mutta ei noudata hänen
tahtoansa, Jeesus myös sanoi: "Eivät kaikki pääse
taivasten valtakuntaan, vaan sinne pääsevät ne
jotka tekevät taivaallisen isäni tahdon.". Ja
myöskin Jeesus sanoi "Minkä te olette jättäneet
tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä sen te
olette jättäneet tekemättä minulle.". Minkä pahan
ihminen tekee lähimmäiselleen sen hän tekee
Jeesukselle ja häntä myöten myös jumalalle. Ja
minkä hyvän ihminen tekee lähimmäiselleen sen hän
tekee myös Jeesukselle ja Jumalalle. Jos et minua
usko, niin usko Kristusta. Se että noudattaa
jumalan tahtoa on täydellistä uskoa. Toivotan
sinulle ymmärrystä ja jumalan siunausta.

Äänestä
  • Kirjoittamasi asiat ovat minulle aivan selviä.
    Mikä oli kirjoituksesi opetus minulle?

    Luin ylhäällä käytyä keskustelua homoudesta ja
    kysynkin nyt sinulta seuraavasta:

    >Ja paras tapa kunnioittaa Jumalaa on olla
    kuuliainen hänelle. Me emme saa tehdä Jumalan
    sanaa tyhjäksi saarnaamalla: "Uskokaa vain niin
    pelastutte, teitte mitä teitte".

    Miten suhtaudut siihen että Raamattu kertoo
    etteivät homoseksuaalit peri taivasten
    valtakuntaa? Oletko kuuliainen Hänelle ja
    kestääkö tekosi Jumalan edessä. Kuinka saat
    anteeksi jos tietoisesti tahdot elää Jumalan
    tahdon vastaisesti homosuhteessa?

    Äänestä

Epä-usko ei ole syntiä. Selitä sinä vaan niitä
uskon asioita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Olli kirjoitti:

Tällä palstalla on hyvää keskustelua monesta
asiasta, kiitos Teille. Haluaisin tuoda tähän
väliin kuitenkin lisää tietoa jonka toivoisin
Teidän huolella lukevan.

1. Tuomitseminen:
Meillä on perustavaa laatua oleva näkemysero
syntikäsityksestä.
Ottaessamme kantaa syntiin tulemme eroavaisuuden
eteen jossa uskosta osaton sanoo ettei ihminen
elämänsä jälkeen joudu Jumalan eteen tuomiolle
vaan hän vaan lakkaa olemasta. Voisi sanoa myös
niin että ihmisellä ei elämästään olisi vastuuta
lainkaan.
Kertoessamme että taivaaseen on vain yksi tie ja
se tie on Jeesus Kristus, kerromme totuuden. Tätä
tietä Isän tykö pääsevät ne ihmiset jotka
myöntävät olevansa syntisiä ja pyytävät
syntejänsä anteeksi eli katuvat. Nimeämällä
synnin synniksi tulee todeksi Jeesuksen sanat:
"minä olen tullut maailmaan osoittamaan synnin
synniksi ettei heillä olisi millä itseänsä
puolustaisivat".
Tuomitseminen käsittää siis sen että uskovainen
ihminen kertoo vaikka homouden olevan synti joka
erottaa homon Jumalasta ja sitä kautta tie vie
ikuiseen eroon Isästä. Minun tuomiovaltani ei
riitä siihen että sanallani homot menisivät
oikeasti helvettiin vaan minä tiedän sen että
Jumala ei salli kenenkään pääsevän taivaaseen
ilman Jeesusta vaan itse Jumala siirtää
synnintekijät helvettiin niin pahalle kuin se
jostakin voikin tuntua. Me emme halua kenenkään
lähtevän ajasta rajan taakse ilman Jeesusta koska
sieltä ei ole paluuta korjaamaan elämänsä
erheitä. Vastuu iankaikkisuudesta on asetettu
eteemme nyt ja se vastuu on suuri ja osoittaa
Jumalan suuresta luottamuksesta meitä vajavaisia
kohtaan. Meitä ei määrätä taivaaseen eikä
helvettiin vaan teemme itse valinnan missä
ikuisuuden vietämme. Jumala on oikeudenmukainen
kun valittavana on ansaitsematon armo ja ansaittu
tuomio.

2. Ihmiskäsitys
Vastauksista usein huomaa että ihminen luetaan
eläimeksi muiden eläinten joukkoon. Se asettaa
kysymyksen siitä vastuusta jälleen eteemme.
Eläimen tappaessa toisen se ei joudu siitä
vastuuseen samoin kuin muistakaan
vaistonvaraisesti tehdyistä teoista. Uskomme että
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Ihminen on
siis luomakunnassa ainutkertainen ja sen elämällä
on iankaikkinen tarkoitus. Eläin kuolee ja lakkaa
olemasta mutta ihmisen elämä ei pääty kuolemaan
vaan jatkaa edelleen.
Kun todetaan ihmisen olevan eläin yritetään
luoda ajatusta että kaikki ihmisen tekemä pahuus
maailmassa on vaistonvaraista eikä persoonallista
pahaa ole olemassakaan. Raamattu kertoo kaiken
pahan takana olevan Saatanan joka manipuloi
ihmisiä hirveisiin tekoihin. Ihminen on kuitenkin
teoistaan vastuussa Jumalalle joten Saatanan
talutusnuorassa pysyessään ihminen on todellinen
orja ja sokea. Jeesus haluaa vapauttaa synnin
kahleet ja antaa iankaikkisen elämän ja tarjoutuu
sinulle puolustusasianajajaksi siihen lopulliseen
oikeudenistuntoon jossa syyttäjänä on Saatana.
Sinun tekosi ovat taivaan kirjoissa ja vastaat
niistä kerran Jumalan edessä.

3. Rakkauden käsitys
Ihmisellä on kaksi paikkaa valittavana, helvetti
ja taivas. Kumpi paikka on parempi sinulle
iankaikkisuuden kannalta? Vastaat varmaankin
taivaan. Siinä rakkautemme tulee esille, koska
emme halua kenenkään menevän iankaikkiseen
vaivaan vaan haluamme viimeiseen asti tuoda julki
pelastusta Jeesuksen kautta ja tarjota sinulle
paikkaa taivaassa itse rakkauden, Jumalan,
kanssa. "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut
että antoi ainokaisen poikansa ettei yksikään
joka Häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi
iankaikkinen elämä" Joh. 3:16.

Lopuksi totean vain että tämä tie on halveksittu
ja raskas, mutta suora tie taivaaseen. Onko
sinulle tärkeämpää miellyttää ihmistä enemmän
kuin Jumalaa? Onko ihmispelkosi ainut este tulla
taivaan kansalaiseksi?
Sinun elämäsi ei ole sattuma vaan olet arvokas
ihminen. Sinua rakastetaan, mutta syntiä
vihataan. Annatko syntisi erottaa sinut
Jumalasta? Onko syntisi sinulle niin tärkeä että
olet valmis luopumaan iankaikkisesta
taivaspaikasta sen tähden? Sanoin että olet
arvokas, kyllä, mutta miksi myyt sielusi halvalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu