"Sitä, miten lähellä neuvotteluissa eri alojen yritysten kanssa on oltu, Välimäki ei halua kommentoida tarkemmin. Hänen mukaansa neuvotteluissa on kuitenkin edistytty ja sopimusten tekokin on ollut jo lähellä. Lopullisia lopullisia ratkaisuja ei ole kuitenkaan saatu aikaan".
Onko neuvottelut tyrehtynyt tähän lausuntoautomaattiin.
0Äänestä
jo ärsyttää
Olen pitempään seurannut lehden palstoilta tämän Pentti Välimäen hinkua hakeutua julkisuuteen lausunnoillaan. Mielestäni kyseinen henkilö ei ole saanut aikaan vielä mitään(ei riitä läheltäpiti), joten toivoisin henkilön pysyvän hiljaa ja tulevan sitten julkisuuteen, kun on saanut edes jotain aikaan.
0Äänestä
Bruutuksia
Koko juttu oli naurettava! Eikö ensin tarvittaisi vähän tuloksia? Alkaneenko lauttakahvion rakennus kun on niin kova pula hitsaajista? Varkauden tulevaisuus on osaavissa käsissä!
0Äänestä
Dandem-Manttu
niin..tai sitten keskitetään kaikki Mantulle..hommataan dandemit ja siitä se lähtee !
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
lainaus Välimäen sanomisesta.
"Sitä, miten lähellä neuvotteluissa eri alojen yritysten kanssa on oltu, Välimäki ei halua kommentoida tarkemmin. Hänen mukaansa neuvotteluissa on kuitenkin edistytty ja sopimusten tekokin on ollut jo lähellä. Lopullisia lopullisia ratkaisuja ei ole kuitenkaan saatu aikaan".
Onko neuvottelut tyrehtynyt tähän lausuntoautomaattiin.
Olen pitempään seurannut lehden palstoilta tämän Pentti Välimäen hinkua hakeutua julkisuuteen lausunnoillaan. Mielestäni kyseinen henkilö ei ole
saanut aikaan vielä mitään(ei riitä läheltäpiti), joten toivoisin henkilön pysyvän hiljaa ja tulevan sitten julkisuuteen, kun on saanut edes jotain aikaan.
Koko juttu oli naurettava! Eikö ensin tarvittaisi vähän tuloksia?
Alkaneenko lauttakahvion rakennus kun on niin kova pula hitsaajista?
Varkauden tulevaisuus on osaavissa käsissä!
niin..tai sitten keskitetään kaikki Mantulle..hommataan dandemit ja siitä se lähtee !