Homo mutta kristitty

Olen itse homo, mutta silti uskon jumalaan ja
jeesukseen. Uskon että hän antaa minulle syntini
anteeksi, enkä piittaa niistä jotka sanovat minun
olevan helvetin oma. Jotkut Kristityt tekevät
homoudesta liian ison synnin ja sen lisäksi
tekevät suurista synneistä pieniä. He ylpeilevät
ja iloitsevat niistä asioista missä itse ovat
hyviä. He ylpeilevät ja iloitsevat siitä että he
eivät ole homoja. Miksi jotkut kristityt
kiusaavat näin homoja, kun rupeavat syyttelemään
jotakuta homoudesta. Mutta minä en jumalasta
luovu vaikka minua näin painostetaan, vaan tiedän
että sitkeys palkitaan.

Muistakaa Jeesuksen vertaus Kahdesta rukoilijasta:
Publikaanista ja Fariuksesta. Kuinka fariseus
kiitti jumalaa siitä että hän ei ole semmoinen
kuin
muut ihmiset esim. rosvot, publikaanit, ja
avionrikkojat(tai vaikkapa homoseksuaalit).
Publikaani sen
sijaan rukoili näin: "Jumala, ole minulle
syntiselle armollinen.". Jeesus sanoi: "Tuo
publikaani lähtee
temppelistä hurskaampana kuin tuo fariseus.".
Samoin publikaania voidaan verrata
kristittyyn homoon ja fariseusta kristittyyn
heteroon. Toivon ettei kukaan luovu uskosta sen
takia
että luulee olevansa tuomittu koska on homo.
Toivon myöskin ettei kukaan tuomitse toista
homoudesta,
sillä se joka toiselle kuoppaa kaivaa lankeaa
siihen itse.
571721
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

.

Äänestä
  • Joillekin homous on vain tullut kiusaksi.
    Mitä jos olisit itse homo? Sanoisitko itsellesi
    noin?

    Äänestä

  • KR kirjoitti:

    Joillekin homous on vain tullut kiusaksi.
    Mitä jos olisit itse homo? Sanoisitko itsellesi
    noin?

    koska vaikka homo olisinkin, en missään nimessä
    uskoisi Jumalaan :)

    Äänestä

Moos.3.20:13 on yksiselitteinen, siinä kehotetaan
tappamaan homot.

Äänestä
  • Mutta Jeesus puhui syntien anteeksi antamisesta.
    Etkö tiedä mitä armo on? Eikai ketään voida
    armahtaa jollei ole mitään tuomiota?

    Äänestä

  • Usko jo

    Äänestä

  • KR kirjoitti:

    Mutta Jeesus puhui syntien anteeksi antamisesta.
    Etkö tiedä mitä armo on? Eikai ketään voida
    armahtaa jollei ole mitään tuomiota?

    Paitsi pikkulapset, koska eivät ole ehtineet
    tehdä tietoisesti pahaa.

    Jeesus on kärsinyt kaikkien puolesta, mutta ei se
    tarkoita, että synnissä saisi elää.

    Synnissä ei saa elää.

    Äänestä

  • Kaizu<>< kirjoitti:

    Paitsi pikkulapset, koska eivät ole ehtineet
    tehdä tietoisesti pahaa.

    Jeesus on kärsinyt kaikkien puolesta, mutta ei se
    tarkoita, että synnissä saisi elää.

    Synnissä ei saa elää.

    Ja missä vaiheessa ihminen lakkaa olemasta lapsi?
    Eli missä vaiheessa ihminen lakkaa olemasta
    synnitön?

    Lapset kyllä tekevät tietoisesti pahaa. Lapset
    voivat olla erittäin julmia.

    Äänestä

  • Pakana(F) kirjoitti:

    Ja missä vaiheessa ihminen lakkaa olemasta lapsi?
    Eli missä vaiheessa ihminen lakkaa olemasta
    synnitön?

    Lapset kyllä tekevät tietoisesti pahaa. Lapset
    voivat olla erittäin julmia.

    Se on yksilökohtaista. Jumala tietää, emme me.
    Mitä merkitystä tuolla asialla on?

    Äänestä

On tosi hieno juttu, että tunnustat uskovasi
Jumalaan ja Jeesukseen ja tunnustat olevasi homo.
Uskon, että Jeesus antaa sinulle anteeksi, jos
olet vilpitön. Hän voi myös muuttaa sinut, jos
haluat ja voit vapautua homoudesta ja löytää
uuden elämän. Haluatko vapautua?

Äänestä
  • Tottakai se on asia, josta ei kannatta olla
    ylpeä! Sukupuoltamme emme voi valita ja onhan
    molemmassa omat hyvät puolensa! Sinä Voit
    Vapautua Tästä Asiasta! Jos löydät itsellesi
    hyvän naisen, niin et varmaan enää tulee
    kaipaamaan toista miestä vierellesi! Rukoilen
    puolestasi!

    Äänestä

  • homoudesta ei todellakaan ole helppo päästä.
    Mutta on silti turha lannistua.

    Äänestä

  • KR kirjoitti:

    homoudesta ei todellakaan ole helppo päästä.
    Mutta on silti turha lannistua.

    Varmasti onkin vaikeaa ja älä lannistu vaikka
    ihmiset tuomitsisivat eivätkä auta. Jeesus on
    tuomari ei kanssaihmisesi. Pidä uskostasi kiinni,
    Jeesus varmasti auttaa sinua myös tällä alueella
    muuttumaan kun etsit häntä, älä sen vuoksi hylkää
    häntä koskaan, että kokisit itsesi muita
    huonommaksi...

    Jeesus rakastaa sinuakin hyvin PALJON.
    Jumalan siunaavaa kosketusta elämääsi ja apua
    kaikessa

    Äänestä

...siihen että jos Raamatun kuvailema taivas on,
löydät itsesi sieltä helpommin kuin kaikki tämän
maailman Ebelingit.

Seksuaalisuus ja alastomuus ovat itämaisissa
maissa olleet aina historian saatossa kauhun ja
häpeän aihe, ei siis mikään ihme että se
Raamatussa tuomitaan niin kovin sanoin.

Mistä muusta asiasta Raamatussa varoitellaan
enemmän kuin ihmisen seksuaalisuudesta?

Eiköhän maa jo ole täytetty jälkeläisillä joten
ei siihen ainakaan pitäisi enää puuttua.

Miksi monet Kristityt ja
nimenomaan "uudestisyntyneet" sellaiset niin
kovin sanoin ylipäänsä tuomitsevat toisia? Mihin
on jäänyt Jeesuksen opettama armo ja laupeus?

R.

Äänestä
  • Jeesus opetti todellakin antamaan toisille
    antaaksi jotta saisi itsekin anteeksi. Mutta
    jotkut näemmä opettavat toisin...

    Äänestä

  • "Miksi monet Kristityt ja
    nimenomaan "uudestisyntyneet" sellaiset niin
    kovin sanoin ylipäänsä tuomitsevat toisia? Mihin
    on jäänyt Jeesuksen opettama armo ja laupeus?"

    Niin olet aivan oikeassa, täytyy itsekin kattoa
    oman puseron alle ;) Ei varmaan aina ole siinä
    Jeesuksen kehottamassa rakastamisessa onnistuttu.
    Tekopyhyys ja väärä tuomitseminen on pahasta.
    Tärkeintä on uskoa Jeesukseen mutta toisaalta on
    tärkeää myös muistaa se, että jos jokainen määrää
    säännöt itse, silloin sääntöjä ei ole
    olemassakaan, kaikki on sallittua. Ja Jeesus ei
    tätä tarkoittanut.

    Toisaalta joku uskovan harrastama toisen
    pilkkaaminen on tosi paha synti eikä homouden
    varjolla ketään ihmistä ihmisenä tule tuomita...
    teosta voidaan olla kyllä eri mieltä tämän kanssa!

    Mutta hyviä jatkoja Rasha, kirjoitellaan enemmän
    sitten kun on enemmän aikaa...

    Äänestä

  • "Mistä muusta asiasta Raamatussa varoitellaan
    enemmän kuin ihmisen seksuaalisuudesta?"

    ei se Raamattu kyllä mikään seksuaalikielteinen
    kirja ole, siellähän kehotetaan esim. nauttimaan
    vaimosta ja lueppas Korkeaa veisua (tai laulujen
    lauluhan se on vuoden 92 käännöksessä)niin
    siitäkin huomaat sen, että mies ja nainen on
    luotu mm. nauttimaan toisistaan ja seksuaalisuus
    ei ole ollut mikään tabu.

    Avioliiton ulkopuolisesta seksistä tosin
    varotetaan, eikä syyttä, koska sukupuolitaudit
    vellovat ja abortteja tehdään puhumattakaan
    niistä tuhansista särkyneistä sydämistä ja
    unelmista.

    Äänestä

  • hihhuli kirjoitti:

    "Mistä muusta asiasta Raamatussa varoitellaan
    enemmän kuin ihmisen seksuaalisuudesta?"

    ei se Raamattu kyllä mikään seksuaalikielteinen
    kirja ole, siellähän kehotetaan esim. nauttimaan
    vaimosta ja lueppas Korkeaa veisua (tai laulujen
    lauluhan se on vuoden 92 käännöksessä)niin
    siitäkin huomaat sen, että mies ja nainen on
    luotu mm. nauttimaan toisistaan ja seksuaalisuus
    ei ole ollut mikään tabu.

    Avioliiton ulkopuolisesta seksistä tosin
    varotetaan, eikä syyttä, koska sukupuolitaudit
    vellovat ja abortteja tehdään puhumattakaan
    niistä tuhansista särkyneistä sydämistä ja
    unelmista.

    Kun luetaan Raamatusta ne kohdat joiden takia
    Jumala tuhosi luomansa oli syy aina seksuaalinen.

    Miksi sitten esim. Sodoma ja Gomorra??

    Väitän edelleen että Raamatusta löytyy
    huomattavasti enemmän kohtia missä varoitellaan
    haureudesta kuin ihmisen tappamisesta tms.

    R.

    Äänestä

  • Rashaverak kirjoitti:

    Joo kun tämä haureus sana sisältää
    kaksoismerkityksen.Ensiksikin sillä tarkoitetaan
    tätä inhimillistä haureutta.Toisekseen sillä
    tarkoitetaan Jumalasta luopumista.Ja juuri tämä
    jälkimmäinen haureuden muoto,joka on 1927,14
    kertaa vaarallisempi on syynä siihen miksi
    Raamattu mainitsee sen niin usein!

    Äänestä

  • Rashaverak kirjoitti:

    Kun luetaan Raamatusta ne kohdat joiden takia
    Jumala tuhosi luomansa oli syy aina seksuaalinen.

    Miksi sitten esim. Sodoma ja Gomorra??

    Väitän edelleen että Raamatusta löytyy
    huomattavasti enemmän kohtia missä varoitellaan
    haureudesta kuin ihmisen tappamisesta tms.

    R.

    ...miksi kaikissa uskonnoissa ja uskonnollisissa
    säännöissä nimenomaan seksuaalisuutta koskevia
    sääntöjä pidetään usein tärkeimpinä? Vaikuttaa
    välillä siltä että monet uskonnot melkeinpä
    pyörivät nimenomaan seksuaalisuuden ympärillä.

    Toisaalta se on ihan ymmärrettävää; seksuaalisuus
    on varmaan kaikista haavoittuvin, herkin alue
    ihmisessä samalla, kun se on yksi ihmisen elämän
    hallitsevimmista asioista, myönnettiinpä se
    sitten tai ei.

    Olen miettinyt...olisiko ehkä uskonnot yleensä
    perustettukin vain hallitsemaan seksuaalisuutta.
    Mikä virka niillä muuten olisi?

    Kun ihmisraukka ei tiennyt miten seksuaalisuuteen
    pitäisi suhtautua, ja kun ihminen huomasi että
    sillä alueella on paljon valtaa ihmiseen ja
    seksuaalisuutta "väärin käytettynä" voi saada
    kärsimystä aikaan, tarvittiin säännöt. Mikä
    tehoaa paremmin kuin vetoaminen Jumalaan?
    Perustetaan siis uskonto jossa on jumalalliset
    säännöt sille miten seksuaalisuutta pitää hallita
    ja miten sitä kuuluu "käyttää".

    Siis uskontoja pitäisikin varmaan kutsua
    mieluummin vaikka "seksuaalisuuden käyttöohjeina"
    ja vähän myös muiden elämän alueiden.:)

    Äänestä

Sitäpaitsi taipumuksellasi ei ole mitään
tekemistä synnin kanssa.

Paavali puhuu aivan eri asiasta ja sitäpaitsi
kertoo vain oman mielipiteensä.

Homoutesi ei tee sinusta huonompaa kristittyä.

Äänestä
  • niin. On kyse käyttäytymis häiriöstä, ei sen
    kummemmasta, noin bioloogiselta kannalta meinaan.

    Äänestä

  • voi rakas ystävä raamattu antaa selvän sanan mitä
    homous on. nämä paikat vuoden 1938 raamatusta
    Room 1:26-27
    26. Sentähden Jumala on hyljännyt heidät
    häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa
    ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden
    luonnonvastaiseen;
    27. samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta
    yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan
    syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet
    miespuolten kanssa,
    riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä
    sen palkan, mikä saada piti.

    Room 1:32. jotka, vaikka tuntevat Jumalan
    vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia
    tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät
    ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä
    osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä
    tekevät.

    kaikki synnit annetaan anteeksi jos rukoilee
    anteekksi antoa!!

    Äänestä

  • Muista vertaus eksyttäjästä!

    Äänestä

Jos olet homo, et voi olla kristitty, koska
Jumala kieltää Sanassaan kaiken epänormaalin
liittyen seksiin. Tietenkään hän ei seksiä
kiellä, koska "Lisääntykää ja täyttäkää maa".
Mutta kaikki tämä esim. homoseksuaalisuus,
sodomia, itsetyydytys ym ym ovat Jumalan silmissä
kauhistus. Ilta-Sanomissa oli Victor Klimenkon
kirjoitus, ja siinä oli mielestäni aika hyvin
sanottu, että jos Suomen homolaki pääsee läpi,
niin Suomen lipusta pitäisi silloin ottaa risti
pois. Jos esim. rakastat homoutta, ja rukoilet
syntien anteeksiantoa, se on Jumalalle
kauhistuts. Näin lukee Raamatussa, mutta en
muista Raamatun paikkaa, mutta voin kertoa sen
myöhemmin. Ja vielä yksi asia. Kerroit tuosta
fariseuksen rukouksesta. Olit lisännyt siihen,
että hän pyysi anteeksiantoa homoudesta. Tuskin
niin lukee suoranaisesti Raamatussa. Jumala on
sanonut, että Hänen kirjoituksiinsa ei saa
lisätä, eikä ottaa pois mitään. Minä en toimi
tuomitsijana, vaan kerron teille elämän
realiteetteja. Miettikää ihmiset.

Äänestä
  • "Minä en toimi
    tuomitsijana, vaan kerron teille elämän
    realiteetteja. Miettikää ihmiset."

    Et sinä elämän realiteetteja kerro, pelkästään
    oman ahdasmielisen raamatun tulkintasi mukaisia
    realiteetteja. Mieti sinä sitä.

    Äänestä

  • Jos luet sen tarkasti huomaat etten lisännyt
    siihen mitään. Fariseus ei tarkoittanut että
    publikaani olisi sitä kaikkea(Murhaaja,
    avionrikkoja, varas ym...). Tarkoitin tällä sitä
    että synti kuin synti, eikä toista syyttelemällä
    saa syntejä anteeksi, kun on kuitenkin itsekin
    syntinen.

    Äänestä

  • / kirjoitti:

    "Minä en toimi
    tuomitsijana, vaan kerron teille elämän
    realiteetteja. Miettikää ihmiset."

    Et sinä elämän realiteetteja kerro, pelkästään
    oman ahdasmielisen raamatun tulkintasi mukaisia
    realiteetteja. Mieti sinä sitä.

    Jos mielestäsi olen "ahdasmielinen Raamatun
    tulkitsija" tai mitä nyt kirjoititkaan, ajattele
    mitä haluat. Halusin vain kertoa sille "homolle"
    mitä mieltä minä olen tästä asiasta, niinhän
    kaikki muutkin tekevät. Mutta..en edelleenkään
    häntä halunnut tuomita, uskon, että hän voi
    muuttua Jumalan armosta ja voimasta. Siunausta
    teille kaikille.

    Äänestä

Elähän sinä välitä noista kaiken maailman tiukkis
uskiksista. Ne sanoo olevansa taivaan perillisiä,
mutta ei päästäis sinne ketään muuta kuin
ihtensä. Jeesushan sano tällasista ihmisistä,
että ne ovat fariseuksia, joilla on ikäänkuin
taivaan avaimet, mutta eivät itse mene sisälle,
eikä laskis muitakaan.

On se ihme ja kumma kuinka kaikki murhamiehet ja
pedofiilit saa kaiken anteeks uskoon tultuaan,
mutta kaikki mikä liittyy seksuaalisuuteen (esim,
homouteen) ja parisuhteeseen (esim. avioeroon)
niin niitähän ei anteeksi saada vaikka kuinka
konttailis kirkon portaita ylös ja alas.

Murhamiehet on murhaajia koko elämänsä oli
uskossa tai ei ja vaikka ei enää ketään
tappaiskaan. Muistaakseni Paavalikin tästä
osastaan itseään ja lukijoiaan aina aika ajoin
muistutti.

Ole sinä vaan rohkeasti uskossa. Muistaakseni
Jumala ei asettele ihmisiä eriarvoiseen asemaan,
mitä tulee Hänen armoonsa ja rakkauteensa ihmistä
kohtaan.

Äänestä
  • Raamattu sanoo selvästi, että synnit saa
    anteeksi, mutta niihin ei saa jäädä makaamaan.

    Armo ei ole leikin asia.

    Ei siis saa elää synnissä. Aktiivinen
    homoseksualismi on mielestäni synnissä elämistä
    siinä missä avoliittokin.

    Kiiresti heteroksi ja naimisiin.

    Jumala auttaa heteroitumisprosessissa, kuten
    muissakin asioissa.

    Ne pitää vaan jättää Jumalan hoidettaviksi.

    Äänestä

  • Sinä: Murhamiehet on murhaajia koko elämänsä oli
    uskossa tai ei ja vaikka ei enää ketään
    tappaiskaan. Muistaakseni Paavalikin tästä
    osastaan itseään ja lukijoiaan aina aika ajoin
    muistutti.

    Mutta: Murhamieskin voi tulla uskoon jos Jumala niin haluaa, eikä hän enää sen jälkeen ole mikään murhamies, koska Jumalan rakkaus on poistanut menneet, ja hän elää uudesti syntyneenä uskovaisena eteenpäin, päivä kerrallaan...!

    Äänestä

Paras tästä aiheesta tehty selonteko löytyy
professori Jukka Thurenin Roomalaiskirjeen
selitysteoksesta,eli kommentaarista.Löydät sen
varmasti kirjastostasi.Sen voi myös ostaa jos
haluaa,sillä sitä on uskoakseni vielä
saatavana,sillä se on sen verran uusi.Ainakaan
minun ei ole tuon selityksen jälkeen tarvinnut
jähnätä asiasta kenenkään kanssa.Se tuli minulle
selväksi kerralla!

Äänestä

Meille jokaiselle asetetaan kysymys. Olemmeko
uskollisia Jumalan Sanalle ?

1. Kor 6:9 "Ettekö tiedä, että vääryydentekijät
eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää
eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole
siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien
palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten
kanssa makaavat miehet"

Eikö siinä ole selvästi sanottu Jumalan tahto.
Eikö siinä selvästi todeta,
että "VÄÄRYYDENTEKIJÄT EIVÄT PERI JUMALAN
VALTAKUNTAA"

Mutta Paavali jatkaa 11 jakeessa
"Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt
teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja
vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä
ja Jumalamme Hengen voimasta. "

Eli hän toteaa, että jo alkukirkon ajoista
lähtien on sielunvihollinen saanut jotkut ihmiset
vääristämään seksuaalisuutensa.
MUTTA
"JOTKUT TEISTÄ OLI ENNEN"

Eli homoudesta on mahdollista parantua nyt kuten
oli alkuseurakunnan aikana.

Sinun täytyy Jumalan Sanan edessä tunnustaa
tekosi synniksi ja pyytää, että Jumala eheyttä
sinut ja pääset eroon kiusauksista.

Äänestä

Niinpä, älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi.
Aika uskomatonta tekstiä useimmilta vastanneilta.
Eikö hyvänen aika ihmisten päähän ole vieläkään
mennyt, että homous EI ole sairaus, eikä siitä
näin ollen tarvitse "parantua". Minkä ihmeen
takia varsinkin uskovaisiksi itseään kutsuvilla
on hinku yrittää muuttaa toisia ihmisiä? Eikö
uskovaisuuteen kuulukaan rakkaus ja
suvaitsevaisuus? Ei toista ihmistä VOI muuttaa,
enkä ymmärrä miksi pitäisi yrittääkään. Olkoon
homous sitten Raamatun mukaan syntiä tai ei,
eiköhän se ole ihmisen itsensä ja Jumalan välinen
asia.

Hyvänen aika, kuinka moni teistä homouden
tuomitsevista edes TUNTEE jonkun homon?

Äänestä
  • Niin kuin KIO jo vastasi,se on synnynnäinen
    taipumus.Ei edes tiedetä vielä onko sille jokin
    elimellinen selitys.
    Eihän esim. hiusten lähtö eli kaljuuntuminenkaan
    ole synti.

    Äänestä

Kor 6:9. Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa
periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät
huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei
avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä
miehimykset,
Room 1:26 - 28
26. Sentähden Jumala on hyljännyt heidät
häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa
ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden
luonnonvastaiseen;
27. samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta
yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan
syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet
miespuolten kanssa,
riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä
sen palkan, mikä saada piti.
28. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni
Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät
heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään
sopimattomia.

Room 1:32
32. jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan
säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät,
ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse
niitä tee, vaan vieläpä
osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä
tekevät.

Tässäpä sinulle ajattelemisen aihetta!

Tee hyvä mies parannus kun aikasi vielä on äläkä
viivyttele!!!!!!!!!!!

Äänestä

herra rakastaa sinua, sellaisena kuin olet.

Äänestä
  • Mihin perustat käsityksen Jumalan rakkaudesta
    ellet itse sanaan? Jumalan rakkaus homoa kohtaan
    on siinä että Hän ilmoittaa ettei homous ole
    Hänen tahtonsa. Homoseksuaalit eivät peri Jumalan
    valtakuntaa sanoo sana. Nyt meillä on tieto siitä
    ja valinta jää itse kullekin onko synti tärkeämpi
    kuin pääsy taivasten valtakuntaan.

    Jos sinä yrität sitä muuttaa muuksi ja vakuuttaa
    ihmiselle että hän synnissään pelastuu, olet
    asettanut itsesi Jumalan silmissä homoakin
    pahempaan paikkaan. Sinä eksytät ihmisen omalla
    rakkaudellasi sen sijaan että ohjaisit hänet
    Jumalan tykö sanan rakkaudella.

    Äänestä

  • Olli kirjoitti:

    Mihin perustat käsityksen Jumalan rakkaudesta

    Miksi uskoisin että jumala ei hyväksy minua?
    Olenko sanonut tyyliin: "Kaikki homot vain
    homoilemaan, ei siinä mitään"? Jos homoudesta ei
    pääse irti, se pitää vain hyväksyä. Jos syyttelee
    itseänsä, kuolee suruun. Ennemmin ajattelen että
    homous ei ole synti, kuin luovun uskostani vain
    sen takia että on kestä sitä synnin taakka minkä
    uskostani saan. Tokihan on helppo, sanoa homoutta
    kuoleman synniksi, jos ei itse ole homo.

    Sillähän se selviää.

    Ethän sinä mitään taakkoja uskosta saa, vaan
    vapaudut synneistäsi homoudestasi jos todella
    uskot että Jeesus Kristus on sinut
    sovintoverellään lunastanut ja annat Jeesuksen
    tulla sydämmeesi.

    Äänestä

  • Olli kirjoitti:

    Mihin perustat käsityksen Jumalan rakkaudesta
    ellet itse sanaan? Jumalan rakkaus homoa kohtaan
    on siinä että Hän ilmoittaa ettei homous ole
    Hänen tahtonsa. Homoseksuaalit eivät peri Jumalan
    valtakuntaa sanoo sana. Nyt meillä on tieto siitä
    ja valinta jää itse kullekin onko synti tärkeämpi
    kuin pääsy taivasten valtakuntaan.

    Jos sinä yrität sitä muuttaa muuksi ja vakuuttaa
    ihmiselle että hän synnissään pelastuu, olet
    asettanut itsesi Jumalan silmissä homoakin
    pahempaan paikkaan. Sinä eksytät ihmisen omalla
    rakkaudellasi sen sijaan että ohjaisit hänet
    Jumalan tykö sanan rakkaudella.

    aloitetaanpa tästä, mitä jos tämä homo mies.
    tulisi teltta kokoukseen kuuntelemaan jumalan
    sanaa. pitäisikö saarna miehen käskeä häntä pois
    teltasta? siinä kaikki ihmiset katselisivat ja
    mitä hekin ajattelisivat tästä. minä kyllä
    ymmärrän mitä sanot. mutta eikö sitten tällä
    miehellä ole mitää mahdollisuutta tulla uskoon ja
    antaa sydämensä jumalalle? kerropa näihin vastaus

    Äänestä

  • Niin, mutta kun kysymyksessä on rakkaus, ei se on ihan niin yksinkertainen asia. Kyllähän tämä ihminen sen ajan mittaan tajuaa, kun jatkaa uskossa...!
    Sinulla on ristiriita Raamatun sanan kanssa, ja sinä tiedät sen.

    Äänestä

  • jumala on rakkaus kirjoitti:

    aloitetaanpa tästä, mitä jos tämä homo mies.
    tulisi teltta kokoukseen kuuntelemaan jumalan
    sanaa. pitäisikö saarna miehen käskeä häntä pois
    teltasta? siinä kaikki ihmiset katselisivat ja
    mitä hekin ajattelisivat tästä. minä kyllä
    ymmärrän mitä sanot. mutta eikö sitten tällä
    miehellä ole mitää mahdollisuutta tulla uskoon ja
    antaa sydämensä jumalalle? kerropa näihin vastaus

    ei .koska saarnaavalla miehellä ei ole mitään oikeutta tuomita ketään, vaan se oikeus on Jumalalla!

    Äänestä

Ei homous ole sen pahempi synti kuin esimerkiksi
alkoholismi tai juoruileminen.Niinhän se on
keskellä tuota pitkää muiden syntien luetteloa
Roomalaiskirjeessäkin.Toki Raamattu sanoo,että
meidän on tehtävä parannus synneistämme.Mutta
Raamattu sanoo myös,että me emme pysty itse
muuttamaan itseämme,vaan me saamme luottaa
siihen,että Jeesuksen vanhurskaus-otollisuus
Jumalalle-luetaan hyväksemme kun uskomme
häneen.Sinun ei siis itse pidäkään pyrkiä
muuttamaan itseäsi,vaan saat luottaa,että Jumala
hoitaa homman.Ja on jo hoitanut,sillä Hänhän
sovitti ihmiskunnan Pojassaan Jeesuksessa.

Kristittyjen joukossa on vain valitettavasti
liikaa pullistelijoita,jotka luulevat olevansa
vapaat kaikesta synnistä sen tähden,että luulevat
olevansa itsessään kelvollisia Jumalalle!Ja nämä
tällaiset kristityt ovat myös niitä,jotka aina
ovat muita tuomitsemassa,eivätkä näe malkaa
omassa silmässään!

Kuitenkaan sellaista uskovaa ei olekaan,joka
voisi pelastua jonkin itsessään olevan
perusteella,sillä me pelastumme meidän sijaisemme
Jeesuksen perusteella!

Minullakin on paljon sellaisia
helmasyntejä,joista en pääse irti
kirveelläkään,mutta saan uskoa ne kaikki
Jeesuksen hoitoon ja luottaa siihen,että Hän on
ne voittanut ja tuo voitto tulee aikanaan
näkyviin myös minun ruumiissani.Ja vaikkei se
koskaan edes tapahtuisi tässä ajassa niin
tapahtuu se kuitenkin silloin kun saan jättää
tämän majan!

Ja käy kirjastossa hakemassa tuo mainitsemani
Jukka Thurenin Roomalaiskirjeen selitys.Siitä
saat tarkan selonteon asiastasi.

Toivottavasti olen edes jotenkin pystynyt
vastaamaan kysymykseesi ja tuomaan
evankeliumin,eli ilosanoman sanomaa tykösi.

Siunausta sinulle ja hyvää jatkoa!

Eschaton

Äänestä
  • Viestisi oli kaunis ja hyvä.Kiitos siitä.
    Et aina hyväksy mielipiteitäni,mutta viis siitä.
    Ainakin olemme samaa mieltä siitä,ettäJeesuksen
    sovitus ristillä on armon osoitus ihmisille.

    Äänestä

  • Jokeri kirjoitti:

    Viestisi oli kaunis ja hyvä.Kiitos siitä.
    Et aina hyväksy mielipiteitäni,mutta viis siitä.
    Ainakin olemme samaa mieltä siitä,ettäJeesuksen
    sovitus ristillä on armon osoitus ihmisille.

    Kiitoksia!Joo meillä ilmeisesti tökkii jossain
    kreationismin seutuvilla.Siksipä rohkenenkin
    kysyä sinulta mikä on mielipiteesi maailman
    synnystä.Tai kun en nyt oikein hyvin vielä tunne
    nimimerkkiäsi,sillä tässä tohinassa ne saattavat
    mennä sekaisin niin jos ei kysymys ole
    kreationismista niin mistä sitten?

    Äänestä

  • Eschaton kirjoitti:

    Jos tarkoitat maailmankaikkeuden syntyä,niin
    totuus on se,etten tiedä!
    Ehkä Jumala loi se ,mutta ei kirjaimellisesti
    siten kuin Raamatusa kerrotaan.Minun mielestäni
    se kertómus on vertauskuvallinen,koskien maapallon
    syntyä ja asuttamista.

    Äänestä

  • Eschaton kirjoitti:

    Kiitoksia!Joo meillä ilmeisesti tökkii jossain
    kreationismin seutuvilla.Siksipä rohkenenkin
    kysyä sinulta mikä on mielipiteesi maailman
    synnystä.Tai kun en nyt oikein hyvin vielä tunne
    nimimerkkiäsi,sillä tässä tohinassa ne saattavat
    mennä sekaisin niin jos ei kysymys ole
    kreationismista niin mistä sitten?

    Maailman synnystä kerrotaan Raamatussa, sen voi lukea se, jota se oikeasti kiinnostaa.

    Äänestä

Niimpä. Kyllähän moni uskoo Jumalaan ja Jeesukseenkin. Mutta onko ihminen uudestisyntynyt Pyhän Hengen kautta onkin jo aivan toinen asia. Nikodeemus oli tämän kysymyksen edessä vaikka tunnusti Jeesuksen tulemusken olevan Jumalasta. Ja vieläpä tajusi suurten tunnustekojen olevan Jumalan tekoja.

Inhimillinen usko on sielullista mutta oikea usko on hengellistä ja se on Jumalan Pyhän Hengen tekemä ihme. Mikä Hengestä syntyy on henki.

Uskova ihminen kunnioittaa Raamattua ja Jumalan käskyjä. Ihminen joka on uskova haluaa totella sydämessään Jumalaa. Eli hänelle Jumalan profeettojen kautta antamat käskyt, kehoitukset, lupaukset, varoitukset... ovat ehdoton auktoriteetti.

Jos ihminen on uskova, niin hän vastutaa sydämestää homoutta sillä Jumala pitää homoseksuaalisuutta iljettävänä.

Homot tuomitaan Helvettiin mikäli he eivät tee parannusta, tunnusta syntejään ja hylkää niitä.

Jumala vapauttaa ihmisen huumeista, alkoholismista, pornosta, homoudesta....saatanallisista synnin siteistä kun Hänen puoleen kääntyy vilpittömästi ja anooettä Hän vastaa ja vapauttaa. Hän ei lupaustaan viivyttele. Raamatussa on Jumalalta sanat: " Huuda minua avuksesi hädän päivänä, niin minä autan sinua mutta sinun tulee kunnioittaa minua."

Lue Raamattua!

Äänestä
  • Vain Jumalalla on oikeus tuomita

    Äänestä

oli varmasti syntyessään ihan viaton utelias pikku ihminen mutta mikä ihme meni pieleen ja missä kohdassa? Nyt hän on kaivanut täältä 18 vuotta vanhan viestin kun homous on alkanut pelottaa ja kiehtoa. Kunpa joku vapauttaisi ihmiskunnan tällaisista zirkoista.

Äänestä
  • Zirko on kirjoittanut asiaa.

    Äänestä

Uskoa voi ,mutta kun lopetat homouden harjoittamisen ja teet näin parannuksen siitä ,mikä varmasti raamatun mukaan vie Jumalan luomisen vastaisena taivas paikan niin olet hyvällä tiellä .Kun lopetat ja osoitat ,että haluat taistella niin kenties kun pyydät saat Jumalalta sen voiman ,mikä on kaikilla muillakin uskovilla ja kukaan kun ei ole synnitön ja jokainen tarvitsee tuota samaa voimaa eli Hengen voimaa ,jolla voittaa tuo saatanallinen vaiva joka meidän lihassa kulkee mukana .
Sinun on tehtävä oma osasi ,jotta Jumala tekee oman osansa ja uskon ,että hyvää tulee sinulle tai jollekkin muullekkin ketä mikä tahansa synti vaivaa tai kietoo pauloihinsa .
Silloin tapahtuu se eli ollaan lapsen kaltaisia jälleen ...lapsena meillä ei ollut moisia vaivoja/himoja mukana vaan olemme vapaita ja tuo lapseus on sitä vapautta .Siihen on hyvä jokaisen pyrkiä.Kuin lapsena ennen.....

Äänestä

Jos aiot seurata Jeesusta, sinun tulee ymmärtää, että Raamatun sanoilla on painoarvoa. Raamattu ei hväksy homoutta, ja minä uskon oikeasti että kyllä sinä olet tietoinen tästä asiasta. Jos kaikki synnit saa anteeksi, niin miksi haluaa rikkoa Raamatun käskyjä vastaan?
En väitä että sinä et lopulta voisi pelastua, mutta sinulle tulee varmaankin kovat ajat, missä sinut koetellaan, ja joudut olemaan jopa yksin.
Jumala voi auttaa sinua, eihän tunteilleen voi yhtään mitään, mutta Jumala ei anna nimeänsä pilkata, joten toivotan sinulle kaikkea hyvää ja siunausta.

Äänestä

Kyllähän moni uskoo Jumalaan ja Jeesukseenkin. Mutta onko ihminen uudestisyntynyt Pyhän Hengen kautta onkin jo aivan toinen asia. Nikodeemus oli tämän kysymyksen edessä vaikka tunnusti Jeesuksen tulemusken olevan Jumalasta. Ja vieläpä tajusi suurten tunnustekojen olevan Jumalan tekoja.

Inhimillinen usko on sielullista mutta oikea usko on hengellistä ja se on Jumalan Pyhän Hengen tekemä ihme. Mikä Hengestä syntyy on henki.

Uskova ihminen kunnioittaa Raamattua ja Jumalan käskyjä. Ihminen joka on uskova haluaa totella sydämessään Jumalaa. Eli hänelle Jumalan profeettojen kautta antamat käskyt, kehoitukset, lupaukset, varoitukset... ovat ehdoton auktoriteetti.

Jos ihminen on uskova, niin hän vastutaa sydämestää homoutta sillä Jumala pitää homoseksuaalisuutta iljettävänä.

Homot tuomitaan Helvettiin mikäli he eivät tee parannusta, tunnusta syntejään ja hylkää niitä.

Jumala vapauttaa ihmisen huumeista, alkoholismista, pornosta, homoudesta....saatanallisista synnin siteistä kun Hänen puoleen kääntyy vilpittömästi ja anooettä Hän vastaa ja vapauttaa. Hän ei lupaustaan viivyttele. Raamatussa on Jumalalta sanat: " Huuda minua avuksesi hädän päivänä, niin minä autan sinua mutta sinun tulee kunnioittaa minua."

Lue Raamattua!

Äänestä

Hyvä, ole uskovainen homo ihan rauhassa. Olet juuri sellainen joksi jumala on sinut luonut. Jos tuolla nyt jumala tosiaan on. Ole oma itsesi ja elä elämä täysillä oman halun mukaan. Peace 👍

Äänestä

Kommentoi aloitusta

KR kirjoitti:

Olen itse homo, mutta silti uskon jumalaan ja
jeesukseen. Uskon että hän antaa minulle syntini
anteeksi, enkä piittaa niistä jotka sanovat minun
olevan helvetin oma. Jotkut Kristityt tekevät
homoudesta liian ison synnin ja sen lisäksi
tekevät suurista synneistä pieniä. He ylpeilevät
ja iloitsevat niistä asioista missä itse ovat
hyviä. He ylpeilevät ja iloitsevat siitä että he
eivät ole homoja. Miksi jotkut kristityt
kiusaavat näin homoja, kun rupeavat syyttelemään
jotakuta homoudesta. Mutta minä en jumalasta
luovu vaikka minua näin painostetaan, vaan tiedän
että sitkeys palkitaan.

Muistakaa Jeesuksen vertaus Kahdesta rukoilijasta:
Publikaanista ja Fariuksesta. Kuinka fariseus
kiitti jumalaa siitä että hän ei ole semmoinen
kuin
muut ihmiset esim. rosvot, publikaanit, ja
avionrikkojat(tai vaikkapa homoseksuaalit).
Publikaani sen
sijaan rukoili näin: "Jumala, ole minulle
syntiselle armollinen.". Jeesus sanoi: "Tuo
publikaani lähtee
temppelistä hurskaampana kuin tuo fariseus.".
Samoin publikaania voidaan verrata
kristittyyn homoon ja fariseusta kristittyyn
heteroon. Toivon ettei kukaan luovu uskosta sen
takia
että luulee olevansa tuomittu koska on homo.
Toivon myöskin ettei kukaan tuomitse toista
homoudesta,
sillä se joka toiselle kuoppaa kaivaa lankeaa
siihen itse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu