Avioliitosta

Työtoverini meni naimisiin. Ihanat häät
onnistuivat hyvin, kaikki tuntui menevän nappiin.
Juhlahumussa oli mieli korkealla, mutta jo
seuraavana päivänä tuli pudotus tyhjän päälle, no
mitäs nyt sitten. Mikäänhän ei itseasiassa
muuttunut, yhdessä oltiin asuttu jo kauan ja
elämä jatkuisi tästä lähtien samanlailla, nyt
vain virallistettuna.
Entäpä jos yhteen oltaisiinkin muutettu vasta
häiden jälkeen? Entäpä jos sukupuolielämääkin
olisi kokeiltu vasta sitten? Voi mikä jännitys,
yhteisen kokemuksen kutkuttava odotus. Kaikki
olisi uutta, ennen kokematonta ja
mielenkiintoista.
Nykyään on vallalla se käsitys, että kaikkea
pitää kokeilla etukäteen, ikäänkuin
varmistaakseen sen, että sopii yhteen. Mutta
väitän, että avioliitoista tulee hyvin suuressa
osassa onnellisempia, kun yhteistä elämää
lähdetään rakentamaan yhdessä opiskellen, eikä
niin, että kummallakin on jo kokemuksia
varastossa elämän intiimeimmiltä alueilta.
Tässä ei välttämättä tarvita muuta kuin tervettä
itsetuntoa ja ymmärrystä siitä, että kaikkein
eniten voin kunnioittaa tulevaa puolisoasi,
säästämällä itsesi hänelle kokonaan.
23819
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Olet varmasti oikeassa.Viisasta tekstiä.

Äänestä

ei säästä itseään hääyöksi. Jokainen normaali pari
kokeilee seksiä ennen avioliittopäätöstä.

Äänestä
  • Pidät siis minua vähäjärkisenä,
    No ei se mitään, tunne on vahvasti
    molemminpuolinen.

    Äänestä

  • Miten perustelet tuon?

    Äänestä

  • Lissu kirjoitti:

    Miten perustelet tuon?

    Alle prosentti pareista odottaa hääyötä.

    Niin onkinparempi, ei tule tilannetta: pakko
    mahtua, kun on vihitty.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Alle prosentti pareista odottaa hääyötä.

    Niin onkinparempi, ei tule tilannetta: pakko
    mahtua, kun on vihitty.

    monelle on käynyt niin, että avioliitto kaatuisi
    rakenteellisiin seikkoihin. Varmaankin jotain
    alle puolen promillen luokkaa tällaiset sattumat.
    Mutta tekosyy täytyy olla jotta päästään elämään
    avioelämää ennen avioliittoa.
    Kumma juttu, että avioerot senkun lisääntyy,
    vaikka kuinka on kokeiltu etukäteen.....

    Äänestä

  • Vänkääjä kirjoitti:

    monelle on käynyt niin, että avioliitto kaatuisi
    rakenteellisiin seikkoihin. Varmaankin jotain
    alle puolen promillen luokkaa tällaiset sattumat.
    Mutta tekosyy täytyy olla jotta päästään elämään
    avioelämää ennen avioliittoa.
    Kumma juttu, että avioerot senkun lisääntyy,
    vaikka kuinka on kokeiltu etukäteen.....

    On lapsellista väittää, että avioerot johtuvat
    siitä, että ei ole odotettu papin aamenta.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    On lapsellista väittää, että avioerot johtuvat
    siitä, että ei ole odotettu papin aamenta.

    Kuinkahan moni avioero johtuu mustasukkaisuudesta
    tai pettämisestä? Jossain vaiheessa suhdetta
    entiset seksisuhteet on hyvä kaivaa esiin
    lyömäaseiksi, jossain riidan tuoksinassa heittää
    sekaan että "En taida olla yhtä hyvä sängyssä
    kuin se mikko-pekka-ville-tiina-minna-heli, et
    taida rakastaa minua yhtä paljon, etkö vain
    fantasioikin vieläkin sillä?" Voiko toista
    pahemmin loukata?

    Ei rakkaus kaadu siihen, että riidellään. Ei se
    kaadu siihen, että ensimmäinen kerta on pelkkää
    opettelua ja säheltämistä. Yhdessä on hyvä
    opetella. Eipä ainakaan tarvitse nolostua siitä,
    että toinen osaa jo paljon paremmin. Mutta siihen
    voi rakkaus kaatua, jos luottamus loppuu. Ja
    luottamuspula taas ei synny siitä, ettei sängyssä
    mene aina täydellisesti. Mutta se voi syntyä
    juuri edellämainituista tilanteista.

    Ja sitten tottakai tämä tärkein: Seksi kuuluu
    vasta avioliittoon. Jumala on sen itse niin
    säätänyt, siitä voit lukea 1. Mooseksen kirjasta
    2. luku ja jakeet 23.-24. "Ja he tulevat yhdeksi
    lihaksi."

    Äänestä

Seksi on rakkauden täyttymys, ei avioliiton.
Avioliittohan ei käytännössä ole muuta kuin tämän
rakkauden virallistaminen. Itse olen menossa
naimisiin siksi koska rakastan kultaani, ja
haluan jakaa elmämme ilot ja surut hänen kanssaan
jne. enkä siksi, että saisin seksuaalisen
täyttymyksen avioliiton siunaukselle hääyönä.
Luultavasti irtosuhteita ja yhdenillan
juttuja "harrastetaan" rakkauden kaipuusta, eikä
niinkään avioliiton kaipuusta.

Äänestä

... auton ennen kuin pistät nimesi alle 48kk
osamaksusopimukseen? Jos et niin varmaan olet
myös herkästi valmis tekemään nimellisti koko
loppuelämääsi koskevan sitoumuksen tutkimatta
asiaa ensin kaikilta mahdollisilta kanteilta.

Monet uskonnot sanovat seksistä ja avioliitosta
monia asioita hyvinkin jyrkästi. Nämä määräykset
kuuluvat omaan aikaansa ja niitä tarkastellaan
sen ajan viitekehyksessä. Maailma muuttuu on
osittain ymmärrettävää että oli aikanaan
asianmukaista yrittää rajata seksi vain ja
ainoastaan varmasti pysyvään parisuhteeseen
pelkästään seksin mahdollisten seurausten ja
niistä huolehtimisen vuoksi. Nykypäivänä riski
että seksin seuraumukset ulottuvat koko
loppuelämään, ei-toivottujen lasten muodossa, on
vältettävissä. Ihmisen seksuaalisuuden käsittely
on yksi niistä asioista jonka alkuperäisen
merkityksen valtauskonnot kääntävät täysin
nurinpäin. Maailman muuttumisesta riippumatta
käskyjen kirjaimellinen merkitys säilytetään ja
muutetaan syy yhteyksien tulkintaa siten että
käsky säilyy voimakkaana.

Jos esimerkiksi katsotaan yhtä kristinuskon main
streamia, roomalais katolisuutta, raamatun ajasta
riippumaton kirjaimellinen tulkinta ja syy-
seuraussuhteiden mielivaltainen rakentelu on
johtanut uskomattoman tehokkaasti ihmisen
LUONTAISEN seksuaalisuuden kieltävään
oppirakennelmaan. Nainen voi olla ainoastaan äiti
tai huora, papin on tyystin luovuttava tärkeästä
osasta ihmisyyttään, erilaisilla verukkeilla
kielletään abortti, ehkäisy, sukupuolivalistus
jne. Loppujen lopuksi ainut mitä tällä kaikella
saadaan aikaan loputon inhimillinen kärsimys...
teiniäitejä, liikakansoitusta, sukupuolitautien
leviämistä, mielenterveysongelmia, lista on
loputon. Kotoiset lahkolaisetkin taitavat liikkua
samoilla linjoilla ja tuskin kreikkalais
katolinen kirkkokaan suopeammin asioita katsoo...
ja kyllähän näitä juttuja oman valtion
kirkkommekin siipien suojasta kuuluu.

On yksiselitteisen typerää ja lapsellista
kuvitella etteikö seksi olisi yksi
merkittävimmistä osista parisuhdetta ja että
kaikki ihmiset olisivat seksin kannalta
yhteensopivia. Toimiva seksi vaatii muutakin kuin
vastakkaisen merkkiset pelivehkeet. Pitkä
parisuhde ja yhtenevät mieltymykset hiovat seksin
ajan myötä huippuunsa, mutta jos yhteistä säveltä
ei löydy sitä ei löydy. Tietenkin on aivan eri
asia jos on aikomus harrastaa seksiä vain kerran
vuodessa ja saattaa vaimo raskaaksi joka
kerralla. Eläimille tosin käytetään
keinosiementäjää tuohon tarkoitukseen, ehkä se
ihmisillekkin olisi inhimillisempää, seksi kun ei
ainoastaan lisääntymistoiminto. Jos tarkoitus on
vain lisääntyä niin senhän voi hoitaa steriilisti
ja turhaan hikoilematta.

On suoraan sanoen järkyttävää seurata nuoria
jotka ilmoittavat säästävänsä neitsyyttään tai
poikuuttaan hamaan tulevaisuuteen "sille
oikealle". Seksuaalisuuden herääminen ja siihen
liittyvät kokeilut kuuluvat aikuiseksi
kasvamiseen. Tuskin kukaan pitää hikistä
räpellystä auton takapenkillä jossain sorakuopan
reunassa hyvänä seksinä, mutta tuskin kukaan
kieltää noiden tapahtumien nostalgiaa tai
merkitystä kasvamiselle aikuiseksi. Nuorena
pitäisi elää, oppia ja kokea asioita aikuisuutta
varten. Oma seksuaalisuus ja vastakkaisen
sukupuolen seksuaalisuus ovat asioita jotka eivät
etsimättä löydy... eivätkä ne löydy raamatusta
sen paremmin.

En tarkoita että varhaisnuorten seksikokeilut
olisivat ok, mutta ne eivät ole uskonnollinen
kysymys vaan meidän vanhempien vastuu kysymys.
Meillä on valta ja vastuu jakaa riittävästi
oikeaa tietoa seksistä ja seksuaalisuudesta
jälkikasvullemme niin että he ymmärtävät eron
fyysisen ja psyykkisen sukukypsyyden välillä ja
eivät aloita seksikokeiluitaan ennenkuin todella
ovat valmiita niihin. Meillä ei kuitenkaan
vanhempina ole valtaa eikä oikeutta kieltää
lapsiltamme seksuaalisuutta kun he siihen ovat
kypsiä... eikä siihen ole oikeutta uskonnollakaan.

Seksuaalikielteisyys on varmasti yksi
kristinuskon selkeimmin negatiivisia puolia ja
samalla eniten kärsimystä aiheuttanut ja
aiheuttava piirre.

Äänestä
  • Nimenomaan kristinusko suhtautuu seksuaalisuuteen
    suorastaan sairaasti.Siksi kai liian nuoret
    kokeilevat,kun se kielletty hedelmä on niin houkut
    televaa.
    Entisinä aikoina avioliitto oli naimakauppa.Kirjai
    mellisesti siis kahden suvunvälinen eräänlainen
    kaupallinen sopimus,jossa vaadittiin nimenoman
    naisen olevan neitsyt.Miehet sensijaan olivat
    kokeneita.Jopa suositeltiin kokemuksia heille.

    Äänestä

  • Mielestäni perustelit hyvin ja monipuolisesti
    kantasi. Jos järjellä ajattelen asiaa, olen aika
    pitkälle samaa mieltä kanssasi. Jos taas
    uskovaisena ihmisenä ajattelen seksiin liittyviä
    kysymyksiä Raamatun opetusten valossa, päädyn
    vastakkaisiin näkemyksiin muin sinä. Kysymyshän
    on loppujen lopuksi uskosta, joka ei ole missään
    määrin järjen asia. Jumalan käskyt kehottavat
    välttämään huoruutta ja "tässä maailmassa
    siviästi ja hurskaasti elämään". Mielestäni
    Raamatun ohjeisiin sisältyy suuri elämänviisaus,
    ja onnellinen on se ihminen, joka niitä
    kunnioittaa elämässään. ristiriitoja tulee siitä,
    kun suurin (?) osa maailman ihmisistä ei halua
    elää Raamatun mukaan. Maailman malli ja painostus
    on niin voimakas, että ristiriita uskonnon ja
    maailmallisuuden välillä on valtava. Uskon, että
    juuri se aiheuttaa niitä mainitsemiasi
    kärsimyksiä ja mielenterveysongelmia. Siis kun
    ihmiset eivät ole varmoja, ketä haluavat
    palvella. "ei ole olemassa kahta Jumalaa. Joka
    rakastaa maailmaa, se kieltää minut."(Jeesus.)
    Juuri vapautunut seksuaalikulttuuri on tuonut
    mukanaan onnettomuutta ja jumalatonta
    elomäntyyliä (abortit, sukupuolitaudit,
    rinnakkaissuhteet, hajonneet perheet...). Ei
    tuollainen elämä kanna siunausta, vaan ihmiset
    joutuvat yhä etäämmälle Jumalasta.

    Kuitenkin ymmärrän mielipiteesi, ja kuten
    sanottu, olen osittain samaa mieltä kanssasi.
    Mielestäni meidän tulee opettaa lapsillemme
    Raamatun näkemys asiasta, koska Jeesus itse
    velvoittaa puhumaan Raamatun sanomasta lapsille
    ja lastenlapsille. Kunpa sitä osaisi kasvattaa
    omat lapsensa seksuaalimyönteisiksi, toista
    ihmistä ja itseään kunnioittaviksi ja kykeneviksi
    rakastamaan toisiaan ja itseään.

    Äänestä

  • >>>Toimiva seksi vaatii muutakin kuin
    vastakkaisen merkkiset pelivehkeet. Pitkä
    parisuhde ja yhtenevät mieltymykset hiovat seksin
    ajan myötä huippuunsa, mutta jos yhteistä säveltä
    ei löydy sitä ei löydy.<<<<

    Vaikka en olekaan sitä mieltä, että tuleva
    puoliso pitää "testata" ennen avioliiton
    solmimista, niin sanomassasi on vinha perä.
    Tiedän aviopareja, jotka ovat seksuaaliselta
    viritykseltään NIIN erilaiset, että koko
    vuosikymmenten kestänyt liitto on seksuaaliselta
    puoleltaan tietynlaista kärsimystä. Toinen
    haluaisi estotonta vapautunutta seksiä ja toinen
    on estoja tulvillaan ja haluaa rakastella
    "pimeässä peiton alla ja hiirenhiljaa". Yhteistä
    säveltä ei löydy, vaikka mitä yrittäisi. Estoton
    osapuoli on kumppanin mielestä "kieroonkasvanut
    ja syntinen" ja tämä estoinen osapuoli on
    kumppaninsa mielestä kieroonkasvanut juuri
    estojensa takia.

    Ratkaisu olisi mielestäni se, että seurusteleva
    ja avioliittoa suunnitteleva pari edes
    KESKUSTELISI seksistä avoimesti. Etukäteen
    pitäisi tietää, saako puolisoa koskea "sieltä"
    vai eikö saa ja miten saa koskea. Saattaa tulla
    yllätyksiä, kun mies halua "nuolla" ja nainen
    pitää moista likaisena syntinä. Ja tiedänpä
    sellaisiakin naisia, jotka eivät suurinsurminkaan
    koske miehensä penikseen.

    Joillakin estot on niin tiukassa, että edes monen
    kymmenen vuoden totuttelu ei auta. Elikkä ainakin
    JONKUN VERRAN toisen seksuaalisuutta pitäisi
    tietää ennen kuin häneen itsensä loppuelämäkseen
    sitoo. Ettei sitten tarvitse harmitella..

    Äänestä

  • Jokeri kirjoitti:

    Nimenomaan kristinusko suhtautuu seksuaalisuuteen
    suorastaan sairaasti.Siksi kai liian nuoret
    kokeilevat,kun se kielletty hedelmä on niin houkut
    televaa.
    Entisinä aikoina avioliitto oli naimakauppa.Kirjai
    mellisesti siis kahden suvunvälinen eräänlainen
    kaupallinen sopimus,jossa vaadittiin nimenoman
    naisen olevan neitsyt.Miehet sensijaan olivat
    kokeneita.Jopa suositeltiin kokemuksia heille.

    millainen käsitys sinulla on
    kristinuskon "sairaasta"suhtautumisesta seksiin?
    Jo tuon lauseen ansioista voin vetää
    johtopäätöksen, että oletat tietäväsi asioiden
    oikean laidan, mutta tieto sinulta puuttuu
    kuitenkin.
    Raamattu puhuu siitä, kuinka meidät luotiin
    mieheksi ja naiseksi. Jumalan antama sukupuolinen
    halu on on aivan kuin takassa oleva tuli; se on
    suuri siunaus kun siitä nautitaan oikeassa
    yhteydessä. C.S.Lewis on sanonut: "Nautinto on
    Jumalan idea, ei paholaisen".Oikeassa yhteydessä
    seksi on kaunista, Jumala arvostaa sellaista.
    Jeesus sanoi puhuessaan avioliitosta Matt. 19:5-6
    Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja
    liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat
    yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi,
    vaan yksi.
    Avioliitto on ensiksikin julkinen teko, jolla
    sitoudutaan koko eliniäksi vain tähän suhteeseen.
    Toinen on miehen ja naisen välinen yhdistyminen,
    yhdeksi lihaksi tuleminen, jossa heidät ikäänkuin
    liimataan yhteen. Tämä yhdistyminen ei ole vain
    fyysinen ja biologinen tapahtuma, vaan
    emotionaalinen, psyykkinen, hengellinen ja
    sosiaalinen yhdentyminen. Yhdyntä ei ole koskaan
    vain vastaus fyysiseen haluun, vaan se koskettaa
    meitä kokonaisvaltaisesti.
    Jumala on suunnitellut ruumiimme ja
    seksuaalisuutemme niin, että voimme nauttia
    toisistamme aviopareina koko elämämme ajan, mutta
    synti on vääristänyt käsityksemme ja Jumalan
    suunnitelman.
    Avioliitto ei ole vain paperinpala, tai hääpäivä
    jolloin pukeudutaan hienosti ja kootaan perhe ja
    ystävät yhteen. Avioliitto on julkinen ja
    vastuullinen ilmaus siitä, että halutaan sitoutua
    koko elämän ajaksi ja avioliittotodistus on
    julkinen asiakirja, jonka kukatahansa voi
    tarkistaa. Tämän viitekehyksen sisällä seksi ja
    yhdyntä on merkkinä täydellisestä kahden ihmisen
    ykseydestä ja toimivat ykseyden sinettinä.
    Jumalan käskyt ja hänen sananasa on tarkoitettu
    suojelemaan meitä haavoittumisia vastaan. Perkele
    kääntää meidän ajatuksemme jos suostumme hänen
    juoniinsa. Istuuko hän sinunkin selkäsi takana ja
    kuiskaa,,,,,,onko Jumala todella sanonut...

    Äänestä

USA:n tilastojen mukaan fundamentalistiuskovat
joutuvat avioeroon maltillisia kristittyjä ja ei-
uskovia todennäköisemmin. Sen siitä saa,
kun "tosirakkaus odottaa", kipristellään jalat
ristissä ja rynnätään 18-vuotiaana naimisiin,
että pääsisi panemaan.

Äänestä
  • Eihän teistä ota tolkkua kukaan.Ei voi olla
    homopari.Ei voi olla heteropari(ainoastaan kristil
    lisessä avioliitossa hädin tuskin).
    Pitääkö taas perustaa luostarit?

    Äänestä

  • Jokeri kirjoitti:

    Eihän teistä ota tolkkua kukaan.Ei voi olla
    homopari.Ei voi olla heteropari(ainoastaan kristil
    lisessä avioliitossa hädin tuskin).
    Pitääkö taas perustaa luostarit?

    Kenestä "teistä"?

    Luepa ajatuksen kanssa uudestaan mitä kirjoitin.

    Äänestä

  • Ari kirjoitti:

    Kenestä "teistä"?

    Luepa ajatuksen kanssa uudestaan mitä kirjoitin.

    Ei ollut sinulle osoitettu unohtui sana
    fundamnetalistitit.

    Äänestä

amerikassa on myös tehty sellainen tutkimus, että
uskonnolliset naimisissa olevat naiset (eli siis
ilmeisesti suht korkean moraalin omaavat
henkilöt) saavat muita useammin orgasmeja. Eli
kyllä sillä säästämisellä ihan hyviä siunauksia
voi olla...=)

niin ja painotan edelleen sitä, että Raamattu
_ei_ole_ seksuaalikielteinen. Lukekaa ja
ymmärtäkää älkääkä heittäkö ajatuksia vain
ennakkoluulojenne perusteella.

Äänestä
  • Raamattu ei todellakaan ole seksuualikielteinen
    jos ymmärretään seksuaalisuus vain miehen ja
    naisen väliseksi.

    Raamatun tulkinta taas valitettavan usein on
    seksuaalikielteinen.

    Äänestä

Muista aina, että sun elämäs on ainoastaan sun
elämäs ja vartalos ainoastaan sun vartalos.
Ainoastaan sä pystyt päättään mitä sä teet, ellet
nyt sitten joudu onnettomuuden tai väkivallan
kohteeks. Jos sä oot päättänyt jakaa elämäs
jonkun kanssa, ainoastaan te kaks voitte päättää
miten toimia. Tottakai varsinkin nykyaikana kun
seksistä on tehty julkinen kauppatavara ja kun
ilmapiiri on muutoinkin vapautumassa, varsinkin
nuoret ihmiset elää monenmoisten paineiden
alaisina. Moni pikkutyttöki miettii tänä päivänä,
et oonx mä epämuodikas ku mul ei oo riittävästi
sexikokemuksii. Yksi ihmisiksiolon
perusprinsiippejä on (eikä sitä tarvi mistää
kirjoista edes haeskella) toisen ihmisen
vakaumuksen kunnioittaminen, ellei se vakaumus
sitten johda lain rikkomiseen tai muutoin
loukkaavaan käyttäytymiseen. Tämän mukaisesti,
jos sulla on riittävän vahva motivaatio ja
itsetunto sä voit ja itse asiassa sun pitäiski
toimia siten kuin itse parhaaksesi näet ja koet.
Yx asia vielä, joka on hyvä pitää mieles
elämässäs on se, että mitä tahansa sä teet tai
jätät tekemättä vaikuttaa myös sun huomispäivääs.
Sä voit miettii ensin miten sä teet tai sitten sä
voit tehdä ensin ja yrittää sit jälkeenpäin
korjata sen mikä pieleen meni. Ainoastaan sä voit
päättää kumman tavan elää sä valitset. Tottakai
koeajot sexin suhteen sopii joillekin - pitäis
myös muistaa, et se yhdesolo ei kuitenkaan
koskaan oo pelkkää sexii, pitäis pystyy koeajaan
sen tulevan kumppanin emotionaalinen ja henkinen
puolikin...

Äänestä

miksi ajatusta pidättäytymisestä "markkinoidaan"
niin voimakkaasti. Itse olen elänyt hurjaa
nuoruuttani kokeilemalla jos jonkinlaista, niin
ihmissuhde- kuin seksirintamallakin. Nyt olen
tavannut miehen, jonka kanssa haluan todella jakaa
elämäni ja olen tullut huomaamaan, että mielelläni
luopuisin monesta kokemuksestani.
Seksi välillämme on suhdetta rikastuttava ja
vahvistava tekijä, meidän kahden juttu. Kuitenkin,
tavalla tai toisella, molempien entiset ovat aina
mukanamme. Sängyssä on siis eräänlainen ruuhka. Ei
niin, että muistelisin entisiäni rakastelun
aikana, mutta kuitenkin... Olisihan se löytöretki
toiseen aivan erilainen, jos sen kaiken kokisi
ensimmäistä kertaa.
Ehkäpä tuleville lapsilleni yritän opettaa jotain
tästä... Vaikka jokainen itse päätöksen asiasta
tekeekin. On vain pakko todeta, etä Raamattu on
monessa asiassa aivan oikeassa.

Äänestä
  • Tähän samaan olen törmännyt minäkin. Lasten
    saamisen jälkeen on olo tuntunut jopa ajoittain
    kurjalta, kun olen myös hurjassa nuoruudessani
    luullut, että irtosuhteet eivät minua vahingoita.
    Olisi ihanaa, jos olisin ollut vain lasteni isän
    kanssa.
    Kadun syvästi jokaista seksikumppaniani ja
    väitän, että vaikka luulin silloin, että saan
    yhden yön jutuista tyydytyksen, niin tuskin sain
    yhtään mitään. Jos jotain vipinää joskus
    tunsinkin, ei se ollut kadotetun mielenrauhan
    arvoista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TiTiNa kirjoitti:

Työtoverini meni naimisiin. Ihanat häät
onnistuivat hyvin, kaikki tuntui menevän nappiin.
Juhlahumussa oli mieli korkealla, mutta jo
seuraavana päivänä tuli pudotus tyhjän päälle, no
mitäs nyt sitten. Mikäänhän ei itseasiassa
muuttunut, yhdessä oltiin asuttu jo kauan ja
elämä jatkuisi tästä lähtien samanlailla, nyt
vain virallistettuna.
Entäpä jos yhteen oltaisiinkin muutettu vasta
häiden jälkeen? Entäpä jos sukupuolielämääkin
olisi kokeiltu vasta sitten? Voi mikä jännitys,
yhteisen kokemuksen kutkuttava odotus. Kaikki
olisi uutta, ennen kokematonta ja
mielenkiintoista.
Nykyään on vallalla se käsitys, että kaikkea
pitää kokeilla etukäteen, ikäänkuin
varmistaakseen sen, että sopii yhteen. Mutta
väitän, että avioliitoista tulee hyvin suuressa
osassa onnellisempia, kun yhteistä elämää
lähdetään rakentamaan yhdessä opiskellen, eikä
niin, että kummallakin on jo kokemuksia
varastossa elämän intiimeimmiltä alueilta.
Tässä ei välttämättä tarvita muuta kuin tervettä
itsetuntoa ja ymmärrystä siitä, että kaikkein
eniten voin kunnioittaa tulevaa puolisoasi,
säästämällä itsesi hänelle kokonaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu