Miten Pieksämäellä NYKYAIKAISESTI remontoitu kaksio saunalla ja järvinäkymällä voi maksaa saman verran kuin Varkaudessa saman kokoinen pommi, ilman saunaa ja järvinäkymää?
Lisäksi Pieksämäen talo rakennettu 1984 ja Varkauden talo 1968....
Voisiko joku valaista, kun minä en vaan tajua tätä yhtälöä....
Lisäksi Pieksämäen talo rakennettu 1984 ja Varkauden talo 1968....
Voisiko joku valaista, kun minä en vaan tajua tätä yhtälöä....
Vastaukset 27
Vanhimmat
laitappa tänne linkit asunnoista. Katsotaan sitten oletko tyhmä.
Pieksämäellä hinnat pompahtivat silloin aikoinaan sen ideaparkin julkistuksen myötä, mutta toteutuksen peruuntuminen/viivästyminen johti sitten lopulta asuntojen hintojen laskuun laman jälkimainingeissa. Painetta hintojen laskuun on lisännyt Varkautta nopeampi väestön väheminen kahden vuoden aikana. (Nyt reilusti alle 20 000 ihmistä) Asuntoja on kuitenkin vielä vähemmän myynnissä, kuin täällä, joten se hieman taas rauhoittaa siellä tilannetta.
Varkaudessa todellakin on se ongelma, että suurin osa asunnoista ja taloista on vanhoja ja remontteja on viivytelty viimeiseen asti. Nyt lopputulos on nähtävissä, kun samat myytävät kohteet ja useat kohteet samoissa taloyhtiöissä pysyvät kuukausia myytävinä ja kukaan ei ole enää niistä kiinnostunut edes halvempaan hintaan.
Isot remontit lopulta johtavat siihen, että asunnon velattoman myyntihinnan arvosta jopa yli puolet on taloyhtiön remonttilainaa ja myyjälle jää ns. musta pekka-kortti käteen.
Pahimmassa tilanteessa ovat ne, jotka ovat ostaneet ns. nousukauden huippuhinnoilla (2002 - 2006) talon tai asunnon ja isot remontit pamahtaa käyntiin. Myydessä jää vain velkaa käteen...
Vaikka kuinka monta kertaa tästä on täällä keskusteltu ja vieläkään tilanne ei ole kaikille selvinnyt. No, se ei ole tyhmä joka kovaa hintaa pyytää....
Jep, tästä ollaan aiemminkin täällä puhuttu. Ja taas näköjään jatkuu. Siis tuo, että myydään asuntoa vuosi-kaksi, ei mene kaupaksi vaihdetaan välittäjää ja taas myydään..... Törmätty moneen sellaiseen kohteeseen täällä :)
Ja sitten kun jätät asunnosta kohtuullisen tarjouksen, niin ei myydä. Ei se ole hullu, joka pyytää vaan tyhmä se joka suostuu maksamaan ylihintaa pommista... Näin on näreet ja männynkävyt... Ollut sitä Varkaudessa viimeiset kolme vuotta kun tätä asuntokauppaa on seurailtu...
No, sitten olet liikkeellä samoin ajatuksin kuin meikäläinen. Tarkistan talon paperit todella tarkkaan ennen ostopäätöstä, koska putki- ja julkisivuremonteista ei tällä alueella saa omiaan pois tässä tilanteessa, kun se on erittäin vaikeaa muuallakin. Kehoitan vaan kärvistelemään vaikka vuokralla vielä ja odottamaan sitä oikeaa asuntoa hetken. Hinnat tulevat vielä putoamaan jonkin verran. Asuntoja on nyt niin paljon tyhjillään markkinoilla, että ne Varkauden vuokratalojenkaan purkamien kerrostalojen vaikutukset eivät näy missään. Vielä kun tulee sellainen 50-60 asuntoa/taloa lisää myytävien listoille, niin alkaa hinnat mennä kohdilleen.
No joo, kyllä tässä kärvistellään ;) Tuossa muuten tipahti kaksion hinta 69000 57000..... Eli kyllä ne pikkuhiljaa "rommaa"....
Tosin tarjouksia on tehty, mutta eivät myy. No pitäköönsä.... Sitten kun isot rempat iskee niskaan, niin siinäpähän maksavat rahoitusvastiketta... Vastikkeet kun muutenkin ovat jo ihan hyvissä luvuissa joissakin taloissa.
No katsellaan, katsellaan. Ja tosiaan pois muutto sen verran kiivasta, että ihmetten näitä myyjiä kun eivät myy ja jättävät asuntonsa roikkumaan. Pahinta ihan oikeasti on se, että tarjouksen teet. Välittäjä ilmoittaa suullisesti ettei mennyt läpi, niin eräskin kohde roikkui myynnissä 5kk:ta ja sitten poistui myymättömänä.... No kait se sitten kannatti jättää myymättä ja ottaa 35000eur putkiremppa lasku niskoille...
Ja sitten yksi pikku vinkki asunnon myyjille; Valitettavasti Varkaus ei ole mikään kasvukeskus, tämän vuoksi asunnot eivät mene kaupaksi, koska niitä ostajia ei ole tungokseksi asti. (niin paitsi taas unohdin tämän lauseen: " kun ei ole pakko myydä"...) Joo, no ei sitten.
"Välittäjä ilmoittaa suullisesti...", eli onko välittäjä edes vienyt tarjoustasi perille?
Vaikka välittäjä toimii myyjän edustajana suodattaen "tökeröimmät" tarjoukset, niin jossain vaiheessa myyjän etunakin on se, että kauppa todellakin syntyy, vaikka alhaisemmallakin hinnalla.
Jos olet seurannut noin tarkasti eri taloyhtiöiden tilannetta, niin kannattaa printata ulos niitä esitteitä silloin tällöin, niin jää muistilappua hintapyynnöistä ennen ja jälkeen remontin. Joku tietty kyselee miksi..No ihan sen takia, että ei mene ostokuumeessa maksamaan sitä remontin hintaakin siihen sitten, kun asunto tulee uudelleen markkinoille. Otetaan esimerkki, vaikka ontuva sellainen.
Käytetty auto, hinta 10 000 egee...Omistaja ajelee autollaan siinä ja vaihteisto rikkoutuu. Vaihteiston korjaus maksaa 3000 euroa. Mitäs luulette, maksaako joku tuosta autosta 13 000 euroa seuraavana päivänä remontin jälkeen...No ei todellakaan, pitäähän autossa voimansiirto olla.
Pikkuisen sama juttu se on talossa putkienkin kanssa. Jos on vanhat 60-70-luvun putket, niin ne menee kohta vaihtoon. Se on ihan turhaa myyjän jossitella, että ei nää ole ennenkään vuotaneet...Jos putket on juuri vaihdettu, niin se todella kiinnostaa ostajaa enemmän, mutta ei välttämättä niin paljon, että asunnosta ollaan maksamaan sen hinta ennen remonttia ja se remonttiin mennyt raha...Pitäähän siinä asunnossa olla putket, vai kuinka? Kyllä se vaan niin menee, että jatkossa remontoidut taloyhtiöt säilyttävät jollain tavalla edes arvonsa, mutta nämä remontoimattomat on niitä "kaluttuja luita", joihin kukaan ei enää koske.
Kaluttuja luita on tullut tämän vuoden alusta jo ihan mukava määrä. Hintoja lasketaan, mutta ei enää kelpaa kellekkään... Olisikohan tosiaankin kannattanut myydä sille, joka sen tarjouksen edes teki kun asuto tuli myyntiin?!
Nyt ei enää auta edes hinnan lasku. Kohde on ostajien silmissä "pilalla" kun se ei enää kelpaa kellekkään....
Varkaus on kehittyvä metropoli. Persut ovat ajamassa tänne suoli24-palvelinkeskusta. Toivottavasti PK4:sen halliin mahtuvat kaikki heidän linkit ja lainaukset. Myös Navitas Kehitys sumplii kaikenlaista, ehkä joskus vielä jotain näkyvääkin.
Pieksämäki taas on sellainen suosilmäke, johon vapahtaja-sugarikin taisi upota. Pieksämäellä on vain lähteviä junia.
Näyttäisi siltä, että persut eivät täällä jyllää, vaan KD:n porukat joilla on hätä- Vaalivoitostaan huolimatta on marginaaliporukkaa ja loikkareita koko sakki ja kohta kääntyy taas se kuuluisa takki :)
> Lisäksi Pieksämäen talo rakennettu 1984 ja Varkauden talo 1968....
Lähtökohtaisesti lähes mikä tahansa 1960 luvulla tai aiemmin rakennettu on huomattavasti laadukkaammin rakennettu kuin 1984 tai varsinkaan sitä uudemmat. Kaikista kamalimpia pommeja ovat 2000 luvulla rakennetut. Osa on jo uudesta asti remonttikunnossa ja ensimmäiset homevauriot tulevat alle vuoden ikäisenä.
Ja sitten vielä se yksi juttu, eli SIJAINTI.
Joo onhan se Pieksämäen keskusta järvenrannalla huonopaikka myönnän. Ja tosiaan, Varkaudessa ihan saa pelätä noita 2000-luvulla rakennettuja taloja, varsinkin kun niitä on täällä aivan pirusti ja toisekseen niissä suuremmat putkiremontti huolet kuin niissä 1960-luvun taloissa....
Suorastaan pelottaa kun täällä Varkaudessa on niin tuore asuntokanta, ettei millään tiedä mistä sen huushollin ostas...
Lähtökohtaisesti ei todellakaan voi yleistää tuolla tavalla. 60-luvulla Varkauteen rakennettuja kuutioita ei voi pitää minään rakennustaiteen ja laadun riemuvoittoina. Kohoavat energia ja huoltokustannukset näkyvät tyhjänä taloyhtiön kassana ja velkaa monessa taloyhtiössä otettu pelkästään ylläpitoon, ei remontteihin.
Jos Varkaudessa olisi useita hyvin pidettyjä 1920-1930 rakennettuja "kivitaloja", niin niistä ostaisin sellaisesta asunnon ihan turvallisin mielin..Painoarvo sanoilla: hyvin pidettyjä.
60-luvulla rakennettuja taloja ei useinkaan edes tarkoitettu näin pitkään käyttöön, vaan ne oli kiireellä elementeistä pykättyjä laatikoita. Sama koskee Kaura-ahon, Käpykankaan ja Könönpellon parakkirivitaloja. Se, että ne ovat vielä pystyssä, ei tarkoita niiden olevan "Lähtökohtaisesti" parempia taloja. Kertoohan Varkauden Vuokratalojen toiminta jo omaa karua tarinaansa...On halvempi purkaa talo, kuin remontoida sitä kuutiota. Niitä purkuhommia tullaan vielä näkemään lisää ja kohteena nimenomaan nuo 60-70 luvun kuutiot.
2000-luvulla on todellakin syyllistytty monenlaiseen oikomiseen noiden aliurakoitsijoiden ketjuttamisen vuoksi. Kukaan ei ota virheistä vastuuta ja reklamointi kestää vuosia.
Sijainti on todella tärkeä seikka ja siitä kannattaa tehdä etukäteen paljon selvityksiä.
No, kohta tulee luxustaloja ja kauppakeskuksia ja silloin tulee niin paljon paluumuuttajia, että ne ostaa täältä kaikki asunnot, vai miten se nyt meni :)
Joo, kyllä minäkin ihan huolestuisin, jos pitäisi valita 60-luvun kuution ja 2000-luvun asunnon välillä....Hmmmm, mitähän sitä ostaisi...Tuossa 2000-luvun talossa on varmasti hometta ja varmaan sitten seuraavana putketkin räjähtää....Hmmm....Tuossa 60-luvun kuutiossa on taas sellaista alkukantaista brutaalia selkeyttä ilman hissejä ja parvekkeita....Ja kuka niitä saunojakaan haluaa omaan asuntoon, ties vaikka hometta tulee niihinkin...Kyllä taloyhtiön pesutuvan ja saunan pitää riittää kaikille...Ja autopaikkoihinkin on vain 3 vuoden jono, tallipaikoista puhumattakaan...Kyllä, selkeästi kannattaa valita kuutiosta oma pikku pesä...Ei meitä pikku rempat pelota :)
Niin noista paluumuttajista... Ihan vaan sen verran, että tuskin tänne nyt muuttavat kun eivät saa omia asuntojaan myytyä. Olisikohan aika tuoda hinnat reaalitasolle..
Noniin, siellä se on Taloussanomien artikkelina...On muodostumassa/muodostunut kahdet asuntomarkkinat: hyvät ja huonot. Hyväkuntoiset menee vielä kaupaksi ja remontoimattomat seisoo ja/tai hinnat laskee. No, mitäs minä näistäkään tiedän :)
niin..tossa olet kyllä oikeassa, et sinä mitään tiedä !
En tietenkään..Aika hyvin vaan olen ennakkoon tiennyt tapahtumat ja lehtiotsikot, joten pistä paremmaksi...Bububuahahahaaaa!
Ja siellähän se Kauppalehtikin kirjoittelee sitten asiasta...60-70-lukujen talo voi olla iso riski....Remonttia pukkaa yli asunnon arvon....Että sellaista tälläkertaa...Mites se nyt aina sattuu, että pikkuisen ennen pistellään jutut tähän, ennenkuin lehdet kirjoittaa asiasta. Hah!
Eikös tuo nyt ole aika itsestään selvyys.
Joo, mutta eihän Varkkilalle olekaaan tärkeintä olla oikessa.. Sehän on pelkkä lisäarvo vaan..vai miten se menikään tuolla toisessa ketjussa. Ei tosin uskois kun juttuja lukee..buahahhaa ja muhahhaa ja kumpi on oikeassa ja katsokaa kuka tiesi ja ennakkoon tiesin ja katsotaan miten lehdet taas kirjoitttaa, ooh samasta kuin minä..ooh!
No kuules, ei kyllä naurata! paskaa, täyttä paskaa myytte tässä kaupungissa tolkuttomaan hintaan! Olette jopa olleet NIIN IDIOOTTEJA, että olette menneet ja ostaneet YLIHINTAISIA kämppiä ja nyt raukkaparat yritätte päästä niistä eroon!
Ette vain tajua, ettei kukaan tässä taloudellisessa ajassa osta mitään paskaa ylihintaista luukkua. Siksipä Varkaudessa asuntojen keskimääräinen myyntiaika on n. 150pv..... Aika pitkä sanon minä.
Ihmeellistä ja innoittavaa.
Timo Soini käyttää samaa, ennustamisen taitoa jälkikäteen, erittäin taitavasti.
Lisävaunu Parkanon radalle?
A A 20.9.2011 10:44 Nimimerkki A.R. kirjoitti tekstiviesti-osastolla 14.9., että "poliittinen perinnönjako" Kari Kärkkäistä vuoden 2008 kunnallisvaaleissa äänestäneistä on, vuotta ennen seuraavia kunnallisvaaleja, käynnistynyt, ja asialla ovat Pekka Keto, Pasi Paananen, Ismo Kivi ja allekirjoittanut.
Uskaltaudun toteamaan, myös Kedon, Paanasen ja Kiven puolesta, että tavoitteenamme ei ole Kari Kärkkäisen ääni- ja muun perinnön jakaminen, vaan yksikertaisesti ainoastaan huomion kiinnittäminen siihen, että myös Varkaudessa pitäisi noudattaa lainsäädäntöä, joka koskee kunnallisten luottamushenkilöiden asuinpaikkaa. Tavoitteenamme on tällöin myös kunnallisen päätöksenteon laillisuuden turvaaminen.
Jos joku äänestäjä haluaan kunnallisvaaleissa palkita sellaisen ehdokkaan, joka kiinnittää huomiota Suomen lainsäädännön noudattamiseen, hänen valintakriteerinsä ei ole kaikkein kummallisin.
En usko saavani tulevissa kunnallisvaaleissa kovin suurta siivua Kari Kärkkäisen ääniperinnöstä - en varsinkaan, jos olen ehdokkaana jossakin muussa kunnassa. Kärkkäisen poliittisen perinnön jakaminen - jos jotain jakamista on - on niin ahdistava prosessi, että en halua osallistua siihen.
Varkauden kaupunginvaltuuston iäkkäin jäsen Kauko Kokki kirjoitti WL:n tekstiviesti-osastolla 13.9., ettei Kari Kärkkäisestä ole kaupunginvaltuustossa ollut haittaa, ja siksi hänen vaalikelpoisuutensa esille ottaminen julkisuudessa on ollut aiheetonta. Toivon, että tinkimätön Kauko Kokki terästäytyy - myös tarkastuslautakunnan varajäsenenä - ponnistelemaan Kärkkäisen todellisen asuinpaikkakunnan ja vaalikelpoisuuden selvittämiseksi.
Sillä, että Kari Kärkkäisestä "ei ole ollut haittaa valtuustossa", ei ole mitään oikeudellista merkitystä selvitettäessä, voiko Kärkkäinen toimia laillisesti Varkauden kunnallisena luottamushenkilönä, kuten ei silläkään, että joidenkin mielestä Kärkkäisestä Varkauden kaupungin pitäisi saada irti verotuloja mahdollisimman pitkään. Mitään oikeudellista painoarvoa ei asiaa pohdittaessa ole silläkään argumentilla, että Kärkkäisen ja hänen perheensä muuttaminen Varkaudesta Parkanoon vaikuttaa lyhyellä aikavälillä kielteisesti tulo- ja lähtömuuton suhteeseen Varkaudessa, vähentäen näin asukaslukua.
Iloitkaamme maallikkoveljinäkin siitä, että Parkanossa vaikutus on vastaavasti positiivinen. Oikeuskäsittelyssä asian ratkaisee pelkästään se, mitkä ovat kunnallisen luottamushenkilön todelliset asuinolosuhteet.
Asuinolosuhteiden muuttumisen lisäksi kunnallisista luottamustehtävistä vapauttamisen perusteena voidaan käyttää mm. heikentynyttä terveydentilaa, korkeaa ikää ja sitä, että on hoitanut luottamustehtäviä jo pitkään. Joissakin tapauksissa kunnallisista luottamustehtävistä kesken toimikauden vapautettaessa perusteena on viime vuosina käytetty hankalia työaikoja. Joskus tämä peruste on kuulostanut peitetarinalta.
Syyksi irtaantua kesken kauden kunnallista luottamustehtävistä ei riitä pelkästään se, että homma ei enää huvita, tai että kokee joutuneensa arvostelun kohteeksi luottamushenkilönä.
Jos yli 85-vuotias, reilusti yli 50 vuotta yhtäjaksoisesti kunnallisena luottamushenkilönä toiminut Kauko Kokki pyytäisi vapautusta kunnallisista luottamustehtävistä, hänelle se ilman muuta myönnettäisiin pelkästään korkean iän ja pitkän luottamushenkilöuran perusteella. Näinhän Kauko Kokki ei tietenkään tee. Esimerkkimme on fiktiivinen. Tavoitteena on lukijan mielenkiinnon lisääminen kunnallishallintoa ja Varkauden kaupungin toimintaa kohtaan.
Ripeästi kunnallisista luottamustehtävistä paikkakunnalta pois muuttamisen vuoksi eronnut Päivi Korpivaara jätti viime kesäkuussa kaupunginvaltuustossa kerralla yhdeksän valtuustoaloitetta, tehden vaikeasti murskattavan Varkauden ennätyksen. Yhdessä aloitteessaan Korpivaara ehdotti, että Varkauden kaupunki ryhtyisi palkitsemaan poikkeuksellisen ansiokkaasti toimineita kuntalaisia.
Ehdotan, että ensimmäiseksi palkitaan Kauko Kokki valtakunnallisestikin poikkeuksellisen pitkästä luottamushenkilöurastaan, mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.
Matti Mäkelä Entinen Varkauden keskusvaalilautakunnan jäsen.
Valitettavasti Matti Mäkelä nosti jutun esille ensiksi. Persut matkii.
kurkku
matti paasi