Monessa kirjoituksessa puolustellaan ainoana oikeana kastekäytäntönä upotuskastetta, koska
roomalaiskirjeessä puhutaan " olemme haudatut hänen kanssaan kasteessa"
Tälläinen Raamatun tulkinta on yksipuolista babtismia, jolloin ei ymmärretä kasteen merkitystä eli sisältöä. Jeesuksen synnitön alkuperä ja neitseestä syntyminen, täydellinen
lapsuus, nuoruus ja aikuisuus, kuuliaisuus Jumalalle, kärsimykset, ristinkuolema, hautaaminen, tuonelassa käynti, ylösnousemus, taivaaseen astuminen, Isän oikealle puolelle istuutuminen, Pyhässä Hengessä vaikuttaminen eli
kaikki se mitä Jeesus oli ja on, annetaan kasteessa ihmiselle eikä vesimäärällä ole mitään ratkaisevaa vaikutusta. Kasteen sisältö on tärkein, eikä ulkonainen muoto.
Kaste ei hyödytä mitään, ellei kuole lapsena ennen
uskoontuloa. Kastettua tulee opettaa pitämään Jeesuksen käskyt, koska niiden kautta tulee synnintunto, mikä taas johtaa parannukseen ja omakohtaiseen uudestisyntymiseen.
Pyhän Hengen kaste on sama kuin uudestisynty-minen eli uskoon tuleminen, eikä mitään uskoon-tulon jäkeistä ihmehumauksen etsimistä. Jumala voi täyttää Pyhällä Hengellä johdatuksensa myötä.
On myös harhauttavaa, koska usein luterilaiset
sanomat, että olemme kaikki Jumalan luomia ja Jumalan lapsiksi kastettuja.
Aadam ja Eeva luotiin mutta he lankesivat syntiin ja me olemme syntisestä ihmiisuvusta syntyneitä ja
kasteessa meistä tehdään opetuslapsia juuri sen tähden, että meidät kastetaan pininä lapsina.
Tiedän, että moni vastustaa tätä oppia, mutta näin se on kuitenkin oleva.

Vastaukset 10
Vanhimmat
jos kuolet pää märkänä?
Uudestisyntynyt iloitsee enemmän Jeesuksesta kuin kasteesta. :)
Näin on varsinkin silloin, jos ei ymmärrä pyhän kasteen sisältöä, Jeesusta. :D
"Henki, vesi ja veri pitävät yhtä"
Kun tulin uskoon v. 1977, jouduin heti kastekriisiin, josta pääsin rukoilemalla Jumalan johdatusta. En mennyt uskovein kasteelle, koska
Jumala toisin johdatti. Kun varsinkin viimeiset
puoli vuotta on ollut valtavaa ahdistusta, virasta irtisanomisen jälkeen, ja yksinkertaisesti ei ole ollut muuta apua kuin Jumala yksin, lapsikasteen merkitys on tullut aina vain tärkeämmäksi, koska siinähän minulle
on jo annettu Jeesus, koko Jeesuksen täytetty työ...siis en voi sanoa iloitsevani kasteesta vähemmän kuin Jeesuksesta, koska juuri Henki, veri ja vesi pitävät yhtä.
Jeesuksen ja sodan jumalan?
Jeesus Kristus on Jumala ja iankaikinen Isä...Sana, jolla näkyväiset ja näkymättömät luotiin...Henki joka uudistaa...ja VT:n Herra Sebaot, joka katsastaa joukkojansa, jotka tulevat kaukaa..äärilaidalta... Esivallan miekka on Jumalasta...Herra antoi voiton vihollisista tai
antoi kansan vihollisten käsiin...Kristus on kaikki kaikessa...Jeesus on Kristus
Jeesustakaan ei haudattu "upottamalla" maahan tai veteen. Joten upottaminen ei saa tukea siitä.
Pyhän Hengen kaste ei ole sama kuin uudesti
syntyminen. Jos tutkit sanasta huomaat, että
oli opetuslapsia, jotka eivät olleet saaneet
Pyhä Henkeä silloin kuin he tulivat uskoon.
Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali,
kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja
tapasi siellä muutamia opetuslapsia.
Ja hän sanoi heille:"Saitteko Pyhän Hengen
silloin, kun tulitte uskoon?
Niin he sanoivat hänelle:"Emme ole edes
kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan".
Ja hän sanoi:"Millä kasteella te sitten olette
kastetut?" He vastasivat:"Johanneksen kasteella".
Niin Paavali sanoi:"Johannes kastoi parannuksen
kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen,
joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on,
Jeesukseen".
Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen
nimeen.
Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen,
tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat
kielillä ja ennustivat.
Huomasitko, että vaikka he olivat uskossa
he eivät olleet saaneet Pyhää Henkeä.
Paavali pani kätensä heidän päälleen ja he saivat
Pyhän Hengen ja siitä seurasi merkit: he puhuivat
kielillä ja ennustivat.
Heitä oli kaikkiaan noin kaksitoista miestä.
Ap.t. 19:1-6,7
Opetuslapsetkin tarvitsivat Pyhän Hengen kasteen
ja helluntaipäivänä se tapahtui.
Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi
ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan
mitä Henki heille puhuttavaksi antoi. Ap.t.2:4
Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki
kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.
Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympäri-
leikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana,
hämmästyivät sitä, että PYHÄN HENGEN LAHJA
vuodatettiin pakanoihinkin,
SILLÄ HE KUULIVAT HEIDÄN PUHUVAN KIELILLÄ JA
YLISTÄVÄN JUMALAA. Silloin Pietari vastasi:
"Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä
näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin
mekin?
Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen
nimeen. Ap.t. 10:44-48.
Ympärileikatut uskovaiset, kuulivat kuinka
pakanatkin alkoivat puhua kielillä ja he
ylistivät Jumalaa. Siitä he tiesivät, että
pakanatkin olivat saaneet Pyhän Hengen.
He hämmästyvät sitä, että Pyhän Hengen lahja
vuodatettiin pakanoihinkin. Mekin kuulumme
pakanakansoihin. Vasta Kristuksessa, meistä
tulee Jumalan lapsia.
Uudestisyntyminen tapahtuu Pyhän Hengen
vaikutuksesta, mutta Pyhän Hengen täyteys on eri
asia.
Jos vauva kuolee,hän on taivaskelpoinen, ei
hän tarvitse kastetta pelastuakseen. Ei hän vielä
ole pystynyt tekemään tietoista syntiä, eikä
päättämään omista asioistaan. Jumala on
oikeudenmukainen hänessä ei ole mitään vääryyttä.
Jokainen, joka näkee pienen vauvan tietää kuinka
viaton hän vielä on ja täysin riippuvainen
toisista. Ei hän juonittele eikä etsi pahaa.
Senkaltaisen on taivasten valtakunta.
Miksi Koorahin, Daatanin ja Abiramin lapsetkin
maa nielaisi elävältä tuonelaan, jos kerran lapset ovat viattomia. Mikä lihasta on syntynyt on liha!
Ne, joilla ei ollut henkeä, luulivat tulleensa uskoon, mutta eivät olleet vielä hengestä syntyneitä. Ei uskoontulo ole oikeaa ellei se ole Hengestä syntymistä...Apostolien tekojen Pyhän Hengen saaminen on ollut juuri se hetki, jolloin Henki synnyttää ihmisen uudesti...uudestisyntyminen on se hetki, jolloin ihmiselle hengen kautta kirkastuu syntienanteeksisaaminen...eli se, että hän tulee Jumalan silmissä vanhurskaaksi uskon kautta Jeesuksen sovitustyön tähden...uskoihan Simon noitakin, mutta se oli erilaista uskoa, ei Jumalan Pyhän Hengen vaikuttamaa todellista uskoa!
Pyhän hengen täyteys ei ole sama asia, kuin Pyhän Hengen saaminen...Pyhällä Hengellä täyttyminenkään ei ole sama asia kuin Pyhän Hengen täyteys...Pyhän Hengen täyteys on kristuksessa asuva Jumalisuuden koko täyteys, joka
on seurakunnalla sitten kun kaikki "esteet on raivattu"..niinkauan kuin "vanha ihminen" on meissä, emme tuskin koskaan voi kokea "täyteyttä", mutta voimme yksilöinä täyttyä Hengellä...esimerkkisi Pyhän hengen saamisesta ovat juuri Hengellä kastamista tai Hengen lahjan tai lahjojen saamista ja kuvaavat oikeaa uskoontuloa..
Uskoon tulon jälkeen ei tarvitse tavoitella Henkikastetta, sellainen oppi johtaa harhaan eli
hurmoksellisiin kielilläpuhumisiin yms. Henkikaste on uskoontulon hetki...
Lahjat, jotka olet Jumalalta saaneet pitää virittää palaviksi...ne on jo annettu Hengessä silloin kun tulit uskoon..!