Lapuan Sanomat "demokratia toimii Lapualla"

Olihan hassunhauska, ja sisällötön, kirjoitus Lapuan Sanomissa tänään kaupunginjohtajan virasta. Tämä itsensä marttyyrimäisesti "väärin äänestäneet" ryhmäksi nimenneet avasivat vielä kerran suunsa, ja poistivat jokaiselta lukijalta viimeisenkin epäilyn päätöksen typeryydestä.

Määräaikainen vakanssi kaupunginjohtajuuteen saa liikkeelle onnenonkijoita ja "kokeilenpas tuotakin" mentaliteetilla olevia testaajia. Kuinka moni tosissaan uskoo, että hyvä ja pystyvä tekijä, jättäisi omaa nykyistä työtään, ja siirtyisi määräaikaisen viran perässä nykyisestä kotipaikkakunnastaan. Näin ei tule nytkään käymään. Ylivoimaisen hyviä hakijoita ei tule ilmaantumaan. Tältä neropattiryhmältä lienee myös unohtunut määräaikaisen sopimuksen sitovuus. Mikäli valittu hlö on kuttaperkaa, hällä on käsissään silti kuuden vuoden molempia sitova sopimus (ts palkka juoksee kuusi vuotta, teet lähes mitä vaan). Näin tulee myös käymään, sillä vakavasti otettavia kovanpaikan hakijoita ei tule ilmaantumaan.

Kirjoituksissa jupistiin "kynsien näyttämisestä". Joopajoo, mitkään kynnet eivät riitä siinä kohdin, kun uusi poliittinen tuuli puhaltaa määräaikaisuuden lopussa ties mistä, ja ties minne. On täysin turha puhua jatkuvuudesta ja sen tuomasta turvasta määräaikaiseen virkaan, koska viran jatkamisen päätös on käytännössä äänestäjien kautta valtuustoryhmien käsissä. Kukaan täysipäinen ei halua jättää oman työpaikkansa tulevaisuutta 100% muiden käsiin. Ei kukaan.

Mitä luulette, tulisiko esim teollisuudessa kysymykseenään työpaikka- ilmoitus, jossa "haemme kovaa pääjohtajaa mahtavaan firmaamme määräaikaiseen vakanssiin". Takaan, että ainutkaan OIKEASTI kova johtaja ei tuommoiseen lähtisi. Eikä lähde nytkään Lapuan kaupunginjohtajan virkaa hakemaan. Kuka täysipäinen jo työelämässä kykynsä näyttänyt uhraisi hyvän uransa määräaikaisen pestin vuoksi. Ei kukaan.

Nämä samat politiikan tuuliviirit kirjoittivat myös kaupunginjohtajan "eläkevirasta" jota haluttiin välttää. Voihan rähmä. Ei ole enää olemassa mitään eläkevirkoja. Viimeisinä vuosina on Suomessa useita kaupungin ja kunnanjohtajia siirretty muihin tehtäviin, tai kokonaan virasta ulos. Tarkastakaa asia esim Vaasan nyt entiseltä johtajalta. On todella hälyyttävää, ellei tälläistä faktaa tiedä Lapuan kaupungin ylintä päätösvaltaa käyttävät käytävillänaureksijat.

Jos kaupungin valtuusto/hallitus yms ovat niin saamattomia vätyksiä, ja eivät huonoa johtajaa saa hoidettua ulos, ei se ole viran tuomaa suojaa. Se on vaan valtuuston/hallituksen huonoutta. Valitut edustaja ovat siis vaan huonoja. Se siitä "eläkevirka"- väitteestä.

Viimeisen typeryydennaulan tämän huonon päätöksen arkkuun iskee "väärin äänestäneiden" draamainen sanailu: "päätös osoittaa demokratian toimivan..." Totta maar päätös demokraattinen on. Sitä ei liene kukaan epäillytkään.

Sääli vaan on, että tässäkään tapauksessa demokraattinen ei ole sama asia kun järkevä (vaikka tällaistakin kirjoitus epäonnistuneesti yritti vihjailla).

Jatkakaa päätöksiä. Kuntavaalit lähestyvät.
9127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olipas viestin lähettäjältä pohdiskeleva ja älykäs kirjoitus, joka oli oivaltanut LS:n kirjoituksesta oleellisen. Siinähän ei sanottu oikeastaan mitään, yritettiin puolustella omia mukamas erinomaisia ajatuksia. Ovatko allekirjoittaneet edes
tajunneet mitä yritettiin sanoa.
Totta on sekin, että kuntavaalit ovat tulossa. Mielenkiintoista seurata tilannetta

Äänestä

Höpö, höpö. Noin turhaa peljättelyä, ja niin ankaraa omaoikeassa olemista kun aloottaja on on nähäny hyväksi vuodattaa, ei useenkaan näje.

Ei tule olemaan minkäänlaista ongelmaa saara hyviä hakemuksia kaupunginjohtoho. Niitä tuloo monelta suunnalta. 6 vuotta on tänä päivänä aika pitkä aika, ja palkkakin tuloo olemaan ihan riittävä, jotta hakijoita piisaa.

Ny vaan nenä kuivaksi, itkut pois, ja elämä jatkuu. Tiedä vaikka tulis kuinka mieluunen johtaja vielä.

Äänestä
  • Tämän vuodatuksen ainut asiasiältö oli palkan riittävyys.

    Se siitä ja loput kana- ja sikataloudesta.

    Äänestä

  • Juu, varmasti saadaan "hyviä hakemuksia" palkan avulla sisäään. Juuri noita kuuden vuoden varmanpalkan onnenonkijoita, vailla riittävää kompentenssia.

    Hyvä hakemus ikävä kyllä on aivan eri juttu kuin hyvä tekijä.

    Ja "nenä kuivaksi" kirjoittelija myös toivottavasti ymmärtää että "hyvä" on aina "erinomaisen" suurin este. Erinomaisia hakemuksia ja tekijöitä sisään ei tule.

    Äänestä

  • sika.nauta. kirjoitti:

    Tämän vuodatuksen ainut asiasiältö oli palkan riittävyys.

    Se siitä ja loput kana- ja sikataloudesta.

    kylläpäs kepuleita aharistaa

    Äänestä

Kiva lukea kunnon kirjoitus täältä. Kiitos.

Äänestä

Parhaat hakijat tietää, että jos ne hoitaa tehtävänsä hyvin, niin itse asiassa kaupunkilaiset saadaan olla tyytyväisiä, jos ne lähtee vielä seuraavalle kaudelle. Kyllä pätevimmillä piisaa ottajia.

Ja eihäpä se toistaaseksi voimassa oleva sopimus olisi kovin pitävä kiinnike sellaasille, joilla nostetta piisaa.

Alakaa aloottajalla jo paukut loppua, kun samat "perustelut" menöö toista kierrosta, ku aloottaja jaksaa peliätellä määräaikaasuurella. Määräaikaisuus ei ole peikko osaajalle. Koko asias ei ole oikiasti mitään peikkoja muutoonkaan, jonsei aloottajan kaltaaset peikottelijat purkaasi elämäntuskaansa tämmöösiin sijaismaalihi.

Äänestä

- Parhaita hakijoita ei tule tätä paikkaa hakemaan. Kuten sanoit, pätevimmillä on ottajansa vakinaisilla (ei määräaikaisilla sopimuksilla).

- Määräaikaisuus ei ole peikko ostajalle silloin kun ostaja tietää mitä ostaa. Nythän ei näin ole.

- Koita päättää olisiko se toistaiseksi oleva sopimus hyvä vai ei. Ensiksi nillititte eläkeviran pelkoa, nyt kaakatat ettei sopimus olisi pitävä kiinnike.

Kovin on ohutta soppa "hyvin tuloo menemään" sankokourallakin.

Äänestä

virkkusen juaksulopiilla ja - akoolla on ny vellit housuus. pian nähärähän kuinka "mahtavia" hakijoota tuloo. onkohan laihanporukasta jo joku laittanu laput sisälle ja pian o haastattelu

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ojassa makaa kirjoitti:

Olihan hassunhauska, ja sisällötön, kirjoitus Lapuan Sanomissa tänään kaupunginjohtajan virasta. Tämä itsensä marttyyrimäisesti "väärin äänestäneet" ryhmäksi nimenneet avasivat vielä kerran suunsa, ja poistivat jokaiselta lukijalta viimeisenkin epäilyn päätöksen typeryydestä.

Määräaikainen vakanssi kaupunginjohtajuuteen saa liikkeelle onnenonkijoita ja "kokeilenpas tuotakin" mentaliteetilla olevia testaajia. Kuinka moni tosissaan uskoo, että hyvä ja pystyvä tekijä, jättäisi omaa nykyistä työtään, ja siirtyisi määräaikaisen viran perässä nykyisestä kotipaikkakunnastaan. Näin ei tule nytkään käymään. Ylivoimaisen hyviä hakijoita ei tule ilmaantumaan. Tältä neropattiryhmältä lienee myös unohtunut määräaikaisen sopimuksen sitovuus. Mikäli valittu hlö on kuttaperkaa, hällä on käsissään silti kuuden vuoden molempia sitova sopimus (ts palkka juoksee kuusi vuotta, teet lähes mitä vaan). Näin tulee myös käymään, sillä vakavasti otettavia kovanpaikan hakijoita ei tule ilmaantumaan.

Kirjoituksissa jupistiin "kynsien näyttämisestä". Joopajoo, mitkään kynnet eivät riitä siinä kohdin, kun uusi poliittinen tuuli puhaltaa määräaikaisuuden lopussa ties mistä, ja ties minne. On täysin turha puhua jatkuvuudesta ja sen tuomasta turvasta määräaikaiseen virkaan, koska viran jatkamisen päätös on käytännössä äänestäjien kautta valtuustoryhmien käsissä. Kukaan täysipäinen ei halua jättää oman työpaikkansa tulevaisuutta 100% muiden käsiin. Ei kukaan.

Mitä luulette, tulisiko esim teollisuudessa kysymykseenään työpaikka- ilmoitus, jossa "haemme kovaa pääjohtajaa mahtavaan firmaamme määräaikaiseen vakanssiin". Takaan, että ainutkaan OIKEASTI kova johtaja ei tuommoiseen lähtisi. Eikä lähde nytkään Lapuan kaupunginjohtajan virkaa hakemaan. Kuka täysipäinen jo työelämässä kykynsä näyttänyt uhraisi hyvän uransa määräaikaisen pestin vuoksi. Ei kukaan.

Nämä samat politiikan tuuliviirit kirjoittivat myös kaupunginjohtajan "eläkevirasta" jota haluttiin välttää. Voihan rähmä. Ei ole enää olemassa mitään eläkevirkoja. Viimeisinä vuosina on Suomessa useita kaupungin ja kunnanjohtajia siirretty muihin tehtäviin, tai kokonaan virasta ulos. Tarkastakaa asia esim Vaasan nyt entiseltä johtajalta. On todella hälyyttävää, ellei tälläistä faktaa tiedä Lapuan kaupungin ylintä päätösvaltaa käyttävät käytävillänaureksijat.

Jos kaupungin valtuusto/hallitus yms ovat niin saamattomia vätyksiä, ja eivät huonoa johtajaa saa hoidettua ulos, ei se ole viran tuomaa suojaa. Se on vaan valtuuston/hallituksen huonoutta. Valitut edustaja ovat siis vaan huonoja. Se siitä "eläkevirka"- väitteestä.

Viimeisen typeryydennaulan tämän huonon päätöksen arkkuun iskee "väärin äänestäneiden" draamainen sanailu: "päätös osoittaa demokratian toimivan..." Totta maar päätös demokraattinen on. Sitä ei liene kukaan epäillytkään.

Sääli vaan on, että tässäkään tapauksessa demokraattinen ei ole sama asia kun järkevä (vaikka tällaistakin kirjoitus epäonnistuneesti yritti vihjailla).

Jatkakaa päätöksiä. Kuntavaalit lähestyvät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu