VIHAPUHE

Kumman hyvinvointi on ensisijainen,Kreikan vaiko oman maamme?

Miksi lainataan taas Kreikalle, vaikka mitään ei saada takaisin?
Nyt on mennyt jo 2mrd euroa kankkulan kaivoon.

Talous hidastuu ja verot ym maksut nousee,palkat eivät ja kunnallisvero tulee varmasti nousemaan.

Mua ihan oksettaa tämä järjetön EU-palvonta vaikka asiantuntijat roppakaupalla kuten taviksetkin tajuavat ettei Kreikkaa pelasta mikään, venytetään vaan tilannetta ja Merkel ajaa oman maansa etua aivan häikäilemättömästi.

Eikö meidän läpipaskat päättäjät tajua missä mennään?
Annetaan EU.lle täydellinen päätösvalta maamme puolesta raha-asioissa,sairasta suorastaan.

Kuinka jotkut voivat tuhota AAA-luokan Suomimaan ihan vaan
miellyttääkseen nykyajan hitleriä kuten Merkel on, koko ruletti pyörii nyt
Merkelin tahdissa.

Sanon vaan että jos me lainataan Kreikalle tässä tilanteessa kun maassamme mietitään mitä kaikkea voisi verottaa kansalta, niin haistatan pitkät paskat
ja kerään tavarani,muutan pois maasta ja suosittelen samaa muillekin.
43167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat
  • "Ennen kaikkea kriisimaiden rohkea luotottaminen on ollut erittäin tuottoisaa liiketoimintaa suurten EU-maiden Saksan, Ranskan ja Britannian pankeille, joilla on pelissä ylivoimaisesti suurimmat saatavat."

    Miten tyhmiä ovat muiden eu-maiden johtajat,jos eivät tajua Saksan ajamaa omaa etuaan tässä pankkihärdellissä?

    On kyllä hiano liitto tämä EU: tasa-arvoinen ja tasapuolinen ja pienilläkin mailla on sananvaltaa asioiden eteenpäin viennissä.Kiitos kaikille jotka äänestitte meidät euhun.

    Äänestä

Saksa on hieman halvahko maa reeberbaneineen, että jääköön sotkunsa keskelle. Mitäs ei huolehdi oman maansa sosiaaliturvista eikä huolehdi nuorison eikä lasten hyvinvoinnista ja antaa huumeiden ja prostituution kukoistaa.... Kreikka..... no jos elää yli varojensa, ei voi paljon odottaa.
Tietysti on yksilöitä, jotka huolehtii.... ei pitäisi heitä rangaista. Vaikka, rangaistus on jo olemassa kaikkialla samoin kuin vapaus. Tehköön mitä lystää. Vaikka tulisi ihqu New york koko maailmaan ja talous kasvaisi pilvenpiirtäjiin ja elinkelvottomaksi, so what. Täytyisi löytää järki ratkaisu vaan jospa ei ole kenelläkään liioin järkeä päässä, ei voi yhtään mitään. Rauhan neuvottelut vaan käyntiin pankkiireille, sillä tavalla. Ekonomistit töihin!

Äänestä

"Annetaan EU.lle täydellinen päätösvalta maamme puolesta raha-asioissa,sairasta suorastaan."
"Kuinka jotkut voivat tuhota AAA-luokan Suomimaan ihan vaan
miellyttääkseen nykyajan hitleriä kuten Merkel on, koko ruletti pyörii nyt
Merkelin tahdissa."
Tuhoaminen on helppoa, mutta kysymys on siintä miten saataisiin kaadettua se suurin rahallinen tappio piensijoittajien sormille.
Ps. Muuten olen sitä mieltä, että pörssit ylipäätänsäkin ovat pelkkiä manipulaation vaivaamia uhkapelialttareita:
http://www.youtube.com/watch?v=RVN9_v9NHMQ

Äänestä
  • Merkel kuljettaa koko eu-porukkaa nyt aivan Saksan pelastamiseksi eli
    annetaan lisää tukea Kreikalle jottei Saksan pankkiirit kuse housuihinsa tai oikeastaan jotta ehtivät alta pois rahoineen ennenkuin tulee kunnon jytky.

    Merkel tarvitsee Saksan pelastamiseksi muiden maiden rahoja,Kreikasta viis,veikkaan että tämä on Merkelin suunnitelma.

    Äänestä

Kympin uutissa katselin Merkelin vakuuttavaa esitystä sekä suomalaisen kommentaattorin oletusta että saamme niin huonot nimelliset vakuudet että ne ei kelpaa edes muille joten muut ovat silloin tyytyväisiä. Just joo. Kuulostaa
naurettavalta näytelmältä jolla Katainen ja kumppanit yrittävät pelastaa kasvonsa vakuuksien suhteen - ei mene kansalle läpi.

Samanaikaisesti (myös uutisissa) poliisien pitäisi tehdä 10 miljoonan säästöt eli kentäväki vähenee kuten totesivat että Hesassa partio 20 autoa vähemmän kuin vuosi sitten,mutta samanaikaisesti johtoporras kasvaa.
Aivan persiistä tämäkin, varsinkin kun kärsijöinä tietenkin ovat
tavalliset ihmiset eivätkä eliitti joka kulkee vartijoiden ympäröimänä ja kansa maksaa (Kataiselle lisää vartijoita juuri joku päivä sitten).

Maanpuolustustamme ajetaan alas "rahanpuutteessa" ja mietitään että Nato tulee halvemmaksi,mutta hynää löytyi kun lähdettiin "kokemuksia kerämään"
miinalaiva Pohjanmaalla (yli 11 milj euroa). Ja matkan tulos oli
päälliköiden mielestä onnistunut. Onnistunut??? niin...somalirosvot söi ja lepäsi 2 vkoa Pohjanmaalla,saivat koraanit ja terveydenhuollon. Sitten heidät lähetettiin vapauteen ryöstelemään ja miinalaiva teki näin onnistuneen matkan.

Pistää kieltämättä vihaksi - arvomaailma on päättäjille ja Arvojohtajalla
hyvin suomalaisia väheksyvä (paitsi veronmaksajaksi kelpaamme),
nämä johtajat ovat ajat sitten kääntäneet selkänsä kansalle.
Häpeä heille!!!!

Äänestä

Niin paljon vääryyttä,salaisia kokouksia,epämääräisiä lupauksia,
kiinnijäämistä,valheita,omanedun tavoittelua,yksinvaltiutta.

Sanonpahan vaan, että meiltä viedään itsemäärämisoikeus
perustuslainmuutoksen myötä ja Merkelin kopla tyhjentää loputkin rahat pankeistamme. Hitler teki näkyvää tuhotyötään ja uhosi puhtaan rodun puolesta.

Merkel haluaa hallita yhtä itsevaltiaan tavoin,vain tavat ovat toiset.

Äänestä

Eihän tässä haeta pelastusta Kreikalle vaan pankeille ja ne pitää poliitikkojen mielestä pitää pystyssä keinolla millä hyvänsä koska niiden omat talletukset menee jos pankit kaatuu. Tästä on kysymys.

Äänestä

Suomi niminen osakayhtiö on saanut maksaa omia pelureiden tekemiä virheitä jo niin maan perusteellisesti, ettei ole yhtään varaa maksaa enää EU-koijareiden tekemiä.

Äänestä

Merkkel ei sanallakaan ole puhunut SUOMEN Omista köyhistä eikä heikko osaisista.On vaan rahaa VIEMÄSSÄ TAIVAAN TUULIIN.On nääs sovittu,että jokainen maa hoitasa sisä politikoinnin itse.Mutta rahat ,velka rahat.ottavat.hoida siinä sitten sisäpolitikointia.MUMMOJEN JA KÖYHIEN KYNIMIS LISTA JO ODOTTAA.hullun kurista.MUUTENKIN.Tuo kreikka ja eu kynii kaikki.puoli vuotta on uusi hallitus ollut suomessa.mikään asia suomen eduksi ei ole korjaantunut.velkka rahalla lomailleet ovat...Kyllä Soini on liian hyvä pressaksi.Mutta jospa Soini ottais enemmän kantaa ,pressana ollessaan suomen kansan eduksi.SOINI ON AINOA POLITIIKKO.JON`KA ENEMISTÖ Suomalaisista pitää omanaan.

Äänestä

SANAT OVAT SANOJA JA JOS NIISTÄ LOUKKAANTUU NIIN ETTÄ POLIISILLE PITÄÄ MENNÄ NIIN VOI MUUTTAA SINNE POHJOISKOREAAN!!!

OON UHANNUT TAPPAA, POMMITTAA, KÄYTTÄÄ BC-ASEITA JA KAIKKEA MUUTA, KUN vituttaa TÄMÄ NYKYINEN JÄRJESTELMÄ JOKA PÄIVÄ PÄIVÄLTÄ MUISTUTTAA ENEMMÄN KOMUVALTIOITA.

Äänestä

suoraan pankeille menee suomalaisten tukieurot

Äänestä

Miljradeja Kreikalle ja satoja miljoonia elintasopakolaisille. Ja hei, me aidot suomalaiset kärsimme. Onko oikein?

Äänestä
  • Kaiketi 2 miljardia on Suomikin tukenut jo Kreikkaa ja EKP:n kautta osa tuesta.

    Melkoinen summa jos tai kun se jää vielä saamatta ja Suomen kansa maksaa senkin lainan eteenpäin korkoineen. Kreikka ei ole tehnyt yhtään sopimusten mukaista uudistusta,päinvastoin valtion kassa on enemmän miinuksella.

    Totta on että Merkel ja kumppanit pelastavat oman maansa pankkisektoria,
    voiko SUOMEN KATAINEN JA URPILAINEN olla niiiiin tyhmiä että
    enää suostuvat moiseen huijaukseen?

    Äänestä

Kuules nyt!

Kyse on Saksan ja Ranskan pankkien pelastamisesta, ne kaatuu, jos Kreikka kaatuu.
Suomalaiset veronmaksajat ja pienyrittäjät maksoimme kovan hinnan Suomen omatekoisen laman seuauksista -90 luvulla.

Nyt meidän pitää pelastaa isojen EU-maiden pankit. Muuten ei EU pelastu ja Suomi putoaa ytimestä. Sitten joku itkee???

Äänestä

Vihaksi pistää täälläkin kun maalaisjärjelläkin on tajuttavissa että
kyseiset päätökset on vajaaälyisten pukumiesten despoottista toimintaa.

Äänestä
  • Taidetaan nyt maksaa niitten miljdööri laivanvarustaja "Onasisten" vuosikymminiä tehtyjä konnuuksia. Ei nuo ongelmat Kreikan taloudessa ole yhdessä eikä kahdessa vuodessa ole syntyneet vuosikymmeniä siihen on mennyt.

    Äänestä

  • Tosi on kirjoitti:

    Taidetaan nyt maksaa niitten miljdööri laivanvarustaja "Onasisten" vuosikymminiä tehtyjä konnuuksia. Ei nuo ongelmat Kreikan taloudessa ole yhdessä eikä kahdessa vuodessa ole syntyneet vuosikymmeniä siihen on mennyt.

    Vihaksi pistää kuten silmäänkin pistää että nyt Ranskan luottoluokitus laskee ja hätä senkuin kasvaa, joten Saksa tulee runnomaan vaikka väkisin lisälainat Kreikalle läpi pelastaaakseen oman nahkansa.

    Kyllä nyt pitää tehdä stoppi lainaamiselle, kun konkurssit tulevat kuitenkin. Ei mekään voida loputtomasti tukea pankkeja kun oma kansa joutuu maksamaan pankkiirien yms ahneudesta.

    Äänestä

  • EU on viidakon laki, veitsenä toimii korollinen velka?

    Äänestä

Mitä te niitä pankkeja syytätte? Ne ovat yrityksiä, joiden on haettava tuottoa sieltä mistä sitä on saatavilla.
Minä ainakin vaadin sijoituksilleni parhaan mahdollisen tuoton ja piiskaan pankkeja hankkimaan sen. Minä siis olen se oikea syyllinen, ei välikätenä toimiva pankki.
Ehkä sinäkin haluat pennosillesi hyvää korkoa?

Äänestä
  • Onko sulla Kataisen kuva kehyksissä ja palvot sitä?
    Kataisen logiikka oli juuri samainen Kreikalle lainaamisen suhteen.
    Saimme lainaa alemmalla korolla kuin Kreikalle lainasimme ja näin jopa hyödyimme siitä(ironista tosiaan).
    Nyt kuitenkin tiedämme että toisin kävi. Me maksamme kyllä lainan korot sinne mistä lainasimme,mutta Kreikka ei ole pystynyt edes korkoja maksamaan, me maksamme nekin (49milj vuodessa).

    Ei tässä ole syytetty pankkeja, vaan Suomen Kataista kumppaneineen siitä ettemme enää lainaa Kreikalle sillä takaisinmaksua ei tule koskaan.

    En minäkään saa lainaa ilman vakuuksia sieltä pankista. Miksi meidän pitäisi lainata ilman vakuuksia?

    Niin...se hyvä korko jäi saamatta Kreikalta (vastaus kysymykseesi)

    Äänestä

  • Pankit on /ceestä.

    Holtittomasta lainanannosta on rangaistava pankkien omistajia. Eli pankkitukeen on liitettävä aina osuus pankin omistuksesta, josta on luopvuttava hyvinä aikoina.

    Holtittomille, tyhmille ja laiskoille kumipääzorbaksille ei tulisi antaa centtiäkään.
    Mädätköön omassa typeryydessään.

    Äänestä

  • Haluan mutten saanut koska Katainen teki hyvin riskialttiin lainauksen Kreikalle ja ilman vakuuksia viime vuonna. Jäi ne korotkin saamatta,saatikka pääoma.

    Minäkin vaadin kuten sinäkin,mutta ei auta jos kusipääpoliitikot tekevät nämä sijoitukset meidän puolestamme.

    Äänestä

Eli lainattava rahaa sellaisille joilla ei ole mitään takuita lainalle tai takakaisinmaksun tarkoitustakaanko? Noin käy niille "Riskisijoittajille" (Pankeillekin), kun lainaavat rahaa huijareille. Varmasti haluan hyvän koron, mutta ei älyttömällä riskillä.

Äänestä

Pelastushelikopteritoiminnan omiminen valtiolta vitutttttaa myös.
Kuten täälläkin on asiaa puitu, valtio ei pysty samaan toimintaan
samoilla resursseilla kuin tähän asti on vapaaehtoisrahoituksella kyetty toimimaan. Koptereita on vähennettävä,kuljetukset kallistuvat ja menevät ulkomaisille toimitsijoille, sillä vanhoja ei edes otettu mukaan kilpailuttamiseen. Joten se siitä valtiojohtoisesta toiminnasta.

Vr on toinen hyvä esimerkki siitä kun kaikki menee päin honkia.

Yksityinen yrittäjä ei voisi koskaan toimia noin lepsusti ja näin pitkään,
siitä seuraisi konkurssi. Valtion suojissa on ne suojatyöpaikat joissa
voi rauhassa odotella eläkeikää. Ei vastuuta, ei velvotteita, olet
vain töissä täällä.

Äänestä
  • http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011091414382691_uu.shtml

    Kuinka lippuuudistus voi yllättää Vr:n joka lippuuudistuksen teki?

    Yllätys oli taas sitä luokkaa, että kaikki on seis.

    Olisiko tuolla Vr:n organisaatiossa korjauksen paikka jossa tulisi yllätyksiä vähän enemmänkin?

    Äänestä

  • vai yllätti! kirjoitti:

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011091414382691_uu.shtml

    Kuinka lippuuudistus voi yllättää Vr:n joka lippuuudistuksen teki?

    Yllätys oli taas sitä luokkaa, että kaikki on seis.

    Olisiko tuolla Vr:n organisaatiossa korjauksen paikka jossa tulisi yllätyksiä vähän enemmänkin?

    No täytyyhän työntekijöille olla tekemistä? Varmaan ne junat on tilattu tietyin vioin varustettuna?

    Äänestä

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20110992177

Nyt runnotaan vaikka väkisin lainat Kreikalle ja muille persaukisille maille.

Eurobondit väkisin ja Suomi on lopullisesti kusessa. Se luottoluokitus ja vakavaraisuus joka meillä oli ennen EU:ta on sitten tullut tiensä päähän.

EU vie meidät köyhien maiden joukkoon,
EU:n myötä velkaannuimme viimeisten 6 vuoden aikana aivan sikana.

Kiitos ja kumarrus!

Äänestä
  • "syvempi eurooppalainen integraatio" sopii Ranskalle kun Ranskakin tarvitsee kohta apua. Oma lehmä on ojassa tässäkin asiassa.

    "Eurobondit olisivat euroalueen yhteisiä joukkovelkakirjoja, jotka euromaat takaavat yhdessä. Muun muassa Saksa ja Suomi ovat vastustaneet niitä, koska ne nostaisivat hyvän luottoluokituksen omaavien maiden lainakustannuksia."

    hmmmm..... ja meillä ne lainakustannukset tietenkin nousee.

    On se kummaa kun pienen Suomen on rahallisesti tuettava suurempia maita.

    Äänestä

  • Ranskan etua kirjoitti:

    "syvempi eurooppalainen integraatio" sopii Ranskalle kun Ranskakin tarvitsee kohta apua. Oma lehmä on ojassa tässäkin asiassa.

    "Eurobondit olisivat euroalueen yhteisiä joukkovelkakirjoja, jotka euromaat takaavat yhdessä. Muun muassa Saksa ja Suomi ovat vastustaneet niitä, koska ne nostaisivat hyvän luottoluokituksen omaavien maiden lainakustannuksia."

    hmmmm..... ja meillä ne lainakustannukset tietenkin nousee.

    On se kummaa kun pienen Suomen on rahallisesti tuettava suurempia maita.

    Ranska on kohta Sharia-valtio, enää 39 vuotta siihen. Nyt autamme näitä keski-ajan oppeja juurtumaan tukemalla tahallista islamisoitumista.

    Äänestä

Eikö siellä VR:llä ole yhtään suunnittelijaa, kun kaikki tulee yllätyksenä?

Äänestä

Bondien toteuttaminen vaatii Barroson mukaan myös EU:n perussopimusten muuttamista.


mitä ihmettä!!!!!!!! liittovaltio vai?

itsenäisyys ja itsemäärämisoikeus menevät

ei ikinä

tämän jälkeen olisi turha esittää eriävää mielipidettä Suomenkaan

meidän talous- ja rahapolitiikka siirtyisi EU:lle = Saksa,Ranska ja muut röyhkeät omanedun tavoittelijat

Äänestä
  • Perussopimuksen muutos ja bondit kuulostaa kyllä karmealta vaihtoehdolta,
    mutta se kai on tarkoituskin että pieni ryhmä hallitsee koko euroalueen taloutta ilman että jäsenmailla on mitään sanomista mihin heidät sitoutetaan.

    Nyt on menossa perustuslainmuutos eduskunnassa,eikös se ole se kulminaatiopiste jolla voimme itse päättää haluammeko perussopimuksen muutosta vai haluammeko Ruotsin tavoin pysyä erossa koko eurosta?

    Äänestä

  • Hyvä yleisökirjoitus Taloussanomista:

    Barroso jatkaa PIIGS maiden velkojen maksattamista AAA-luokkalukitettujen valtioden ja veronmaksajien kustannuksella.

    Barroson yhdessä Olli Rehnin kanssa pitäisi kantaa vastuu EU talouspolitiikan epäonnisutumisesta ja jättää paikkansa.

    Vakaussopimusta ei ole koko hänen kautenaan kunnioitettu. Velkaantumisen ja alijäämän on annettu kasvaa ilman seurauksia. Lisäksi toimenpiteen, joilla velkaantumista pyritään estää ovat väärät. Julkista velkaa vähennetään kustannuksia leikkaamalla ei siirtämällä vastuuta naapurimaalle tai painamalla lisää rahaa

    Äänestä

Kohdistan vihani nyt Olli Rehnille ja Barussolle jotka istuvat vierekkäin hyvä ettei käsi kädessä,kun katselin videopätkää veljesten bondivaatimuksista ja muutoksista EU:n sääntöihin.

On tuo Rehninkin oikea syöpäläinen suomalaisille,vie meitä rahaliittoon vaikka
tietää ettei rahaliitto ole ratkaisu mm. Kreikan leväperäiselle taloudenpidolle tai pankkien pystyssä pitämiselle. Maksajina ovat ne joilta voi vielä jotain ottaa,kuten Suomi.

Äänestä

Hvem som har stemt disse toskene frem, nå ser dere at de gir fan i eget land, bare de for sole seg ute EU å leke med de andre. Samme fan hvordan det går hjemme!!!

Äänestä
  • Älä ny vaahtoa,pistää ihan vihaksi!

    Äänestä

Miksi ei saa totuutta ÄÄNESTÄÄ EDES PEUKUIN . . MITEN perkele OLEMME KANSAN SYVÄT RIVIT . ALISTUNEET LIPPOSEN AKANKIN HOLTITTOMIIN PUHEISIIIN . UKKONSA LAITTOI MEIDÄT TÄHÄN HELVETTIIN .

Äänestä

Olkoon vaan vihapuhetta, mutta kyllä suomalaistenkin on aika herätä todellisuuteen pikku hiljaa. Katainen ja eliitti yrittää väkisin meitä liittovaltioon ja samalla lisätä veronmaksajien vastuita kaikkien huijareiden takia. Saksa määrää sekä muut suuret maat, mitä Suomi maksaa ja mitä tekee. Samalla meillä perhsurmat lisääntyvät, leipjonot kasvavat, rikollisuus lisääntyy, mutta ei se mitään, kun itse istutaan paksun lompakon päällä ja ollaan lomalla puolet vuodesta, kansan ääni ei kiinnosta tuon taivaallista. On suorastaan häpeällistä, että eduskuntamme ei saa lainmuutoksella aikaan kerjäämisen kieltämistä ja oman kansan turvallisuuden lisäämistä. Nyt puhutaan vakavista asioita, kuten euromaiden suuresta kusetuksesta hyvin taloutensa hoitaneita maita kohtaan ja meidän edustajamme ANTAVAT KAIKEN TAPAHTUA, vaikka tämä voitaisiin estää heti alkuunsa. Hallituksessa vasemmisto, sdp, vihreät suurimpina puolueina voisivat tehdä tästä lopun koska vaan, mutta eivät tee. MIKSI?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Pysyn sanojeni takan kirjoitti:

Kumman hyvinvointi on ensisijainen,Kreikan vaiko oman maamme?

Miksi lainataan taas Kreikalle, vaikka mitään ei saada takaisin?
Nyt on mennyt jo 2mrd euroa kankkulan kaivoon.

Talous hidastuu ja verot ym maksut nousee,palkat eivät ja kunnallisvero tulee varmasti nousemaan.

Mua ihan oksettaa tämä järjetön EU-palvonta vaikka asiantuntijat roppakaupalla kuten taviksetkin tajuavat ettei Kreikkaa pelasta mikään, venytetään vaan tilannetta ja Merkel ajaa oman maansa etua aivan häikäilemättömästi.

Eikö meidän läpipaskat päättäjät tajua missä mennään?
Annetaan EU.lle täydellinen päätösvalta maamme puolesta raha-asioissa,sairasta suorastaan.

Kuinka jotkut voivat tuhota AAA-luokan Suomimaan ihan vaan
miellyttääkseen nykyajan hitleriä kuten Merkel on, koko ruletti pyörii nyt
Merkelin tahdissa.

Sanon vaan että jos me lainataan Kreikalle tässä tilanteessa kun maassamme mietitään mitä kaikkea voisi verottaa kansalta, niin haistatan pitkät paskat
ja kerään tavarani,muutan pois maasta ja suosittelen samaa muillekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu