SUOMI IRTI EU:sta

http://www.iltalehti.fi/talous/2011091414384039_ta.shtml


Herätkää, tässä mennään liittovaltion suuntaan
kansalta kysymättä ja olemme kohta uusi kreikka
kukas meitä sitten auttaa

Kreikkalaisten elämänasenne ei muutu vaikka rahaa tulisi ikkunoista ja ovista.

Suomalainen kuuliaisena maksaa muidenkin elämisen, ei mene oikein.

Kyllä EU:sta täytyy päästä pois vai onko muka pakko suostua liittovaltiomeininkiin? Tällainen liitto on järkyttävää valtaa jossa maa menettää itsenäisyytensä.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Suomen kommunistisen puolueen poliittinen toimikunta tuomitsee UPM:n johdon aikeet lopettaa toista tuhatta työpaikkaa ja ajaa alas kannattavia tuotantolaitoksia. SKP ilmaisee solidaarisuutensa UPM:n työläisten ja toimihenkilöiden taistelulle oikeuksiensa puolesta. Tämä taistelu on tärkeää myös muiden alojen työläisten ja yleisen hyvinvoinnin kannalta. Koko yhteiskunnan kannalta tärkeitä talouden aloja ei pidä uhrata yksityiselle voitontavoittelulle vaan on päinvastoin laajennettava taloudessa demokratiaa ja yhteiskunnallista omistusta.

Äänestä

Porvareille tulee kalliiksi Euron hajoominen ei köyhille:DDDDDDDDDD

Äänestä

kerran se kirpasee Kreikan konkka,mutta jatkuva
lainaaminen vuodesta toiseen ilman takaisinmaksua

tuo dramaattiset seuraamukset Suomeen.

Ajatteles sitä Rehn, kenen joukoissa seisot?

Äänestä
  • Vielkäkö täällä joku kuvittelee Olli Rehnin olevan uskollinen suomen etujen puolustaja, haloooo!!

    Koko Eu:n byrokraattinen valtakoneisto on kehitetty nimenomaan suojelemaan ja valvomaan eliitin varallisuutta ja etuja.

    Tämä on tiedetty kansan keskuudessa jo pitkään mutta näköjään aina löytyy niitäkin jotka kulkevat kuin sokeina ja kuuroina totuuksille!

    Äänestä

  • fakta. kirjoitti:

    Vielkäkö täällä joku kuvittelee Olli Rehnin olevan uskollinen suomen etujen puolustaja, haloooo!!

    Koko Eu:n byrokraattinen valtakoneisto on kehitetty nimenomaan suojelemaan ja valvomaan eliitin varallisuutta ja etuja.

    Tämä on tiedetty kansan keskuudessa jo pitkään mutta näköjään aina löytyy niitäkin jotka kulkevat kuin sokeina ja kuuroina totuuksille!

    Liisa Jaakonsaari on yksi näkyvimmistä (suomalaisista) Eu:n liittovaltion puolesta puhuja. Jaakonsaari puolustaa puheissaan eu:n vakausrahastojen ja eurobondien puolesta. Ja hänen puheistaan saa sellaisen käsityksen, että hän pitää meitä, tavallisia suomalaisia, tyhminä kun emme innostu hänen ajatuksilleen.

    Äänestä

kreikkalaisen niin tuen häntä nyrkillä ja monolla täysillä

Äänestä

Ei kreikkalaisten elämän tavoissa mitään vikaa ole.. Samanlailla he elävät kuin puoli eurooppaa. Heille vai sattui nyt tässä pelissä jäämän tyhjä arpa, jonka nojalla ranskan ja saksan pankit ryöstävät kreikan kansallisomaisuuden hävyttömästi omien velkojensa kattamiseksi.

Silti olen samaa mieltä, ettei EU voi jatkua näin. Olemme tulleet tienhaaraan, jossa on vaittava liittovaltion tai hajoamisen väliltä. Kumpi sitten on parempi siihen en ota kantaa. Tiedän vain sen, että Euroopan ylivarojen elämisen on loputtava. Sehän on koko kriisin pohjimainen syy, joka esitetään vain BIG maiden kriisinä ja jonka nojalla koko riisto kyseisiä vltioita kohtaan oikeutetaan.

Vaikka suomea riistetäänkin nykyisessä EU:ssa on siitä paljon hyötyäkin, joka usein unodetaan keskusteluissa. Suomi tarvitsee säilyttäkseen kilpailukvyn vahvoja liittolaisia, joita EU:n talousyhdentymä tarjoaa. On siis mietittävä pienemmän pahan vaihtoehto. Mitä se sitten rakoittaa tehköön jokainen siitä omat päätelmänsä. Eduskunnan mielestä se on kuulua EU:hun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ainoa vaihtoehto kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/talous/2011091414384039_ta.shtml


Herätkää, tässä mennään liittovaltion suuntaan
kansalta kysymättä ja olemme kohta uusi kreikka
kukas meitä sitten auttaa

Kreikkalaisten elämänasenne ei muutu vaikka rahaa tulisi ikkunoista ja ovista.

Suomalainen kuuliaisena maksaa muidenkin elämisen, ei mene oikein.

Kyllä EU:sta täytyy päästä pois vai onko muka pakko suostua liittovaltiomeininkiin? Tällainen liitto on järkyttävää valtaa jossa maa menettää itsenäisyytensä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu