nostettu esiin ketju vuodelta 2006. Mielihyvin totean omankin kirjallisen tuotantoni tuolloin olleen varsin laadukasta sekä kaikin puolin asiallista.
Johtunee korkeasta iästäni ja vakavasta sairaudestani, etten kirjoituksissani yllä enää lähellekään aikaisempaa tasoani.
Tässä esimerkki aikaisemmasta tuotannostani.
"Kloori on välttämätön
Esimerkiksi moniresistentin bakteerin kantajuus on aina este altaassa toimituksiin osallistuville. Ehdottomasti on huolehdittava siitä, etteivät muut toimitettavat eivätkä toimittajat joudu bakteerille alttiiksi.
Mikäli tiedetään jonkun kastettavan tai kastajan kantaneen moniresistenttien gramne-gatiivisten bakteereita kantajan kuntoutus on suunniteltava ennen toimituksia huolellisesti etukäteen yhdessä Espoon kaupungin sairaanhoitopiirin hygieniayksikön kanssa.
Erityisesti on huomattava, että mikäli kantajalla on avoimia haavoja tai virtsakatetri, tartunnan
riski muille toimitettaville altaan, pesutilojen ym. välityksellä on merkittävä.
Muiden ohella myös salmonella bakteerin osalta toimituksissa pitää olla riittävä hygienia sekä säädösten mukainen kontrolli. Todetut laiminlyönnit voivat johtaa sanktioihin.
Espoossa allasvesien laatua valvotaan huolellisesti. Tarkastuskäyntien yhteydessä otetaan ennalta laaditun ohjelman mukaisesti allasvesistä näytteitä laboratorioon tutkittavaksi.
Tutkimustuloksista lähetetään tieto altaan omistajalle tai haltijalle, allaspisteessä tutkimustodistus saatetaan käyttäjien nähtäväksi.
Ympäristökeskus valvoo myös hotellien, ravintoloiden, erilaisten kuntoutus- ym. laitosten sekä matkustajalaivojen uima-, pore- ja terapia-altaita. Altaiden tarkastuskäyntejä tehtiin vuonna 2005 kaikkiaan noin 500.
Altaiden käytöstä vastaavan tulee olla nimetty henkilö, joka vastaa laitteiden käytöstä, kunnossapidosta, päivittäisestä veden laadun tarkkailusta ja vedenkäyttöpäiväkirjasta.
Altaiden veden tulee aina olla käsiteltyä siten että se estää sairautta aiheuttavien mikro-organismien leviämisen veden välityksellä ja pitää näin veden hygieenisesti moitteettomana.
Lisäksi vedenkäsittely tekee altaissa suoritettavista toimituksista miellyttävän kokemuksen. Veden tulee olla kirkasta ja ärsyttää mahdollisimman vähän silmiä, limakalvoja ja ihoa.
Allasvedessä ei myöskään saa olla osoitettavissa ulosteperäisiä kolibakteereja eikä korva- ja silmätulehduksia aiheuttavia Pseudomonos aeruginosa -bakteereita.
Vedenkäsittelyn ja desinfioinnin tulee toimia niin, että toimitettavien jäljiltä vedessä viihtyy korkeintaan 100 bakteeria millilitrassa. Ihmisen ihossa näitä bakteereita piilee miljoonia jotka jäävät veteen ellei sitä ole asianmukaisesti käsitelty."
Lopuksi kysymys onko temppelin ovet avattu lakisääteisille allasveden tarkastuksille?
Turust
Johtunee korkeasta iästäni ja vakavasta sairaudestani, etten kirjoituksissani yllä enää lähellekään aikaisempaa tasoani.
Tässä esimerkki aikaisemmasta tuotannostani.
"Kloori on välttämätön
Esimerkiksi moniresistentin bakteerin kantajuus on aina este altaassa toimituksiin osallistuville. Ehdottomasti on huolehdittava siitä, etteivät muut toimitettavat eivätkä toimittajat joudu bakteerille alttiiksi.
Mikäli tiedetään jonkun kastettavan tai kastajan kantaneen moniresistenttien gramne-gatiivisten bakteereita kantajan kuntoutus on suunniteltava ennen toimituksia huolellisesti etukäteen yhdessä Espoon kaupungin sairaanhoitopiirin hygieniayksikön kanssa.
Erityisesti on huomattava, että mikäli kantajalla on avoimia haavoja tai virtsakatetri, tartunnan
riski muille toimitettaville altaan, pesutilojen ym. välityksellä on merkittävä.
Muiden ohella myös salmonella bakteerin osalta toimituksissa pitää olla riittävä hygienia sekä säädösten mukainen kontrolli. Todetut laiminlyönnit voivat johtaa sanktioihin.
Espoossa allasvesien laatua valvotaan huolellisesti. Tarkastuskäyntien yhteydessä otetaan ennalta laaditun ohjelman mukaisesti allasvesistä näytteitä laboratorioon tutkittavaksi.
Tutkimustuloksista lähetetään tieto altaan omistajalle tai haltijalle, allaspisteessä tutkimustodistus saatetaan käyttäjien nähtäväksi.
Ympäristökeskus valvoo myös hotellien, ravintoloiden, erilaisten kuntoutus- ym. laitosten sekä matkustajalaivojen uima-, pore- ja terapia-altaita. Altaiden tarkastuskäyntejä tehtiin vuonna 2005 kaikkiaan noin 500.
Altaiden käytöstä vastaavan tulee olla nimetty henkilö, joka vastaa laitteiden käytöstä, kunnossapidosta, päivittäisestä veden laadun tarkkailusta ja vedenkäyttöpäiväkirjasta.
Altaiden veden tulee aina olla käsiteltyä siten että se estää sairautta aiheuttavien mikro-organismien leviämisen veden välityksellä ja pitää näin veden hygieenisesti moitteettomana.
Lisäksi vedenkäsittely tekee altaissa suoritettavista toimituksista miellyttävän kokemuksen. Veden tulee olla kirkasta ja ärsyttää mahdollisimman vähän silmiä, limakalvoja ja ihoa.
Allasvedessä ei myöskään saa olla osoitettavissa ulosteperäisiä kolibakteereja eikä korva- ja silmätulehduksia aiheuttavia Pseudomonos aeruginosa -bakteereita.
Vedenkäsittelyn ja desinfioinnin tulee toimia niin, että toimitettavien jäljiltä vedessä viihtyy korkeintaan 100 bakteeria millilitrassa. Ihmisen ihossa näitä bakteereita piilee miljoonia jotka jäävät veteen ellei sitä ole asianmukaisesti käsitelty."
Lopuksi kysymys onko temppelin ovet avattu lakisääteisille allasveden tarkastuksille?
Turust
Vastaukset 60
Vanhimmat
Luin hämmästyneenä asiantuntevan artikkelisi tuosta aikaisemmasta ketjusta.
Ja toden totta, asiahan tosi kuin vesi.
(Ja todella hämmästyin kaikkien kirjoittajien taitavaa ja korrektia sanankäyttöä aikaisempina vuosina. Nykyisin itsekin syyllistyn liian skeptiseen ja kärkevään kielenkäyttöön, tietenkin voisin olla kohteliaampi. Mutta valitettavasti liika kohteliaisuus ja hienotunteisuus joskus vain näyttää ruokkivan valheita. Mielestäni asiallinen rehellisyys on puolin ja toisin kaikkein tärkeintä).
Voivatko vaaralliset tuberkuloositartunnat levitä Espoon temppelissä tehtävistä mahdollisesti sairastuneiden venäläisten taudikantajien ns. kuolleiden kastetoimituksissa myös Suomeen?
Arvelen terveysviranomaisten tarkastusten olleen puutteellisia temppelin vesialtaan osalta.
Antibioottiresistentti tuberkuloosi huolettaa Euroopassa
Antibioottiresistentit tuberkuloositartunnat ovat yleistyneet Euroopassa, etenkin Itä-Euroopassa. Maailman terveysjärjestö (WHO) pitää tilannetta hälyttävänä ja on tehnyt suunnitelman tuberkuloosin hillitsemiseksi 53 Euroopan maassa, uutisoi BBC.
Moniresistentin tuberkuloositartunnan saaneista lähes puolet kuolee.
WHO arvioi, että antibiooteille vastustuskykyisiä tuberkuloositartuntoja on Euroopassa vuosittain noin 81 000. Järjestö pyrkii yhteisen suunnitelman avulla parantamaan taudin diagnosointia ja helpottamaan hoitoonpääsyä.
Asiantuntijoiden mukaan vuoteen 2015 mennessä olisi mahdollisuus ohjelman avulla pelastaa 120 000 ihmishenkeä ja säästää useita miljardeja puntia.
Eniten tautia on Venäjällä, Ukrainassa ja Azerbaijanissa. Länsi-Euroopan pääkaupungeista tuberkuloosia on eniten Lontoossa, jossa tapauksia on 3500 vuosittain.
Lähde: Mediuutiset
Asia on äärimmäisen vakava.
Turust
Jos kuolleita kastetaan altaissa, haitallisten mikrobien esiintyminen ja leviäminen on erittäin ilmeistä. Minusta kuolleiden kasteet pitäisi kokonaan lopettaa ja siirtyä hautausmaiden kasteluun sadettimilla. Sehän ajaisi saman asian.
Hmm...mitähän tuohonkin sanoisi.. Onko kirjoittaja täysin tietämätön asiasta vai provoko tuo oli? Toistetaan nyt vielä kerran, kyse on sijais kasteista, kuolleita ei temppelissä taatusti ole.
Hei! Eikö sinulle ole välitetty Amerikasta tulleita ohjeita? Mormonit eivät saa käydä keskustelua Suomi24:n mormonismipalstalla.
Vesiallas temppelissä joka tapauksessa on. Mikäli altaassa käy elossa olevia ihmisiä eikä asianmukaisia veden hygieeniaa koskevia tarkkailu ja laatuvaatimus säädöksiä noudateta, tilanne on äärimmäisen vakava.
Mitä lopulta tapahtuukaan tuolla temppelin lukittujen ovien takana?
Turust
Kenet siis kastetaan, jos ei kuolleita? Kastetaanko eläviä siis useaan kertaan? Eikö sekin voitaisi tehdä ulkotiloissa (esim. hautausmailla) sadettajien avulla? Oliis hygieenisempääkin.
Miten kuolleita voisi kastaa! Ortodoksit ovat kastaneet kuolleiden luita. MAP-kirkossa on sijaiskasteita kuolleiden puolesta. Ne tulee tehdä temppeleissä. Alkuaikoina kun temppeliä ei ollut, niin kateita tehtiin muuallakin.
Kasteen tulee olla upostuskaste, jotta siinä säilyy kuoleman ja uudesti syntymän vertaukuvat:
Room. 6:4
Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Room. 6:4
Kysyin että kuka kastetaan? Miksi vastaaminen on niin vaikeaa? Kastetaanko kuollut (mahdollisesti vastoin tahtoaan) vaiko sijainen? Jos sijainen, miksi moneen kertaan, jos kuollut, miksi mahdollisesti vastoin tahtoaan?
Ketään kuollutta ei kasteta, mutta sijainen menee kasteella kuolleen puolesta SILTÄ VARALTA, että kaste otetaan vastaan. Sama henkilö voidaan kastaa usean kuolleen puolesta kunkin puolesta erikseen ja samalla kertaa.
Et vastannut vieläkään. KUKA tulee kastetuksi? Jos kerran kyseessä on kastetilaisuus, täytyyhän olla joku joka kastetaan!
Sijainen kastetaan kuolleen puolesta. Sijaisena voi toimia 12 vuotta tai vanhempi temppelikelpoinen MAP-kirkon jäsen. Naispuolisen sijaisena toimii naispuolinen ja miespuolisen sijaisena miespuolinen.
Mihin se sijainen tarvitsee niin useita kasteita?
Kuollut ei siis saa kastetta.
Kuollut voi halutessaan ottaa vastaan hänen puolestaan tehdyn kasteen kuten me elävät voimme hyväksyä Kristuksen sovituksen kohdallemme tekemällä kasteen liiton. Sijainen on saanut oman kasteensa liittyessään Kristuksen palautettuun kirkkoon. Sijainen ei itse tarvitse muuta kastetta, mutta hän tekee palvelutyötä kastattamalla itsensä kuolleiden puolesta. Evankeliumi on sama kuolleille ja eläville.
KUOLLEIDEN PELASTUS. Katso myös Lunastussuunnitelma; Muistokirja; Pelastus; Sukuluettelo.
Mahdollisuus niille, jotka ovat kuolleet saamatta evankeliumin pelastavia toimituksia, saada nämä toimitukset temppelissä, jossa kirkon kelvolliset elossa olevat jäsenet suorittavat ne heidän puolestaan. Kuolleille opetetaan evankeliumia henkimaailmassa, ja he voivat ottaa vastaan toimitukset, jotka suoritetaan heidän puolestaan kuolevaisuudessa.
Uskolliset kirkon jäsenet tutkivat sukuaan ja laativat sukuselvityksiä määrittääkseen esivanhempiensa nimet ja syntymäajat, niin että näiden puolesta voidaan suorittaa pelastavat toimitukset.
Sano vangituille: Lähtekää, Jes. 49:9 (Jes. 24:22; 1. Nefi 21:9). Vangituille julistetaan vapautusta, Jes. 61:1 (Luuk. 4:18). Hän kääntää isien sydämet lasten puoleen, Mal. 3:23–24 (3. Nefi 25:5–6; OL 110:13–16). Kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, Joh. 5:25. Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta? 1. Kor. 15:29. Kristus saarnasi vankeudessa oleville hengille, 1. Piet. 3:18–20. Sitä varten niillekin, jotka ovat kuolleet, on julistettu evankeliumi, 1. Piet. 4:6.
Kuolleita ette kasta, mutta kuollut voi tulla kastetuksi? No johan selvisi...
Ja jos kuollut sanoo että ei kiitos, silloin kaste menee ainakin hänen osalyaan hukkaan. Tuleeko sijainen silloin kastetuksi vai kuka? Eikös kastetilaisuudessa aina joku kasteta?
Aivan niin. Jos kuollut ei ota vastaan hänen puolestaan tehtyä kastetta, niin hukkaan se meni, mutta hänelle annettiin tllaisuus.
Sanotte, että ette kasta kuolleita. Miten kuollut sitten voi saada kasteen, jos häntä ei kasteta?
Kasteen voi ottaa vastaan sijaisen kautta, kuten me voimme ottaa vastaan Kristuksen tarjoaman sovituksen omassa kasteessamme. Henkimaailmassa ei voi saada kastetta muuten kuin sijaisen kautta. Emme tiedä, miten se siellä käytännössä tapahtuu.
>Emme tiedä, miten se siellä käytännössä tapahtuu.
Ettehän tiedä mitään muutakaan. Smithin kehittämiä juttuja nuo ovat.
>Henkimaailmassa ei voi saada kastetta muuten kuin sijaisen kautta.
Miksi ei? Siksikö kun Smith sanoo?
Henkimaailmassa ei ole vettä ja muutekin tietyt toimitukset eikä vain kaste on määrätty toimitettaviksi maan päällä. Tuhatvuotisen valtakunnan aikana saadaan kaikki tehdyksi.
Läheskään kaikkea ei ole vielä ilmoitettu. Siksi olemme monissa asiaissa uskon varassa.
Eihän mitään ole ilmoitettu, ellet sitten usko huijari-Smithiin, jonka lähes kaikki ennustuksensakin heittivät häränpyllyä.
Olet siis kaikessa USKON varassa.
Mooseksen kirja kyllä kertoo Herran hengen liikkuneen vetten päällä.
Turust
Täydellinen kielto saattaa olla liian radikaali toimepide. Lutkukirkko on käyttänyt jo vuosia tuota sadetusmenetelmää, menettely on palstalla aikanaan johtanut mormonien pilkkaan.
Toisaalta tautien tartuntauhka aiemmin mainituista maista on lievästi alentunut, koska Kiovaan on nyttemmin rakennettu temppeli toimitusaltaineen.
Kaikissa tapauksissa altaiden käytöstä vastaavan tulee olla nimetty henkilö, joka vastaa laitteiden käytöstä, kunnossapidosta, päivittäisestä veden laadun tarkkailusta ja vedenkäyttöpäiväkirjasta.
Tiedot em. asioista tulee olla kenen tahansa saatavilla.
Turust
Entä pystyynkuolleet?
Sanoihan Jeesuskin: 'Antakaa kuolleitten haudata kuolleet'.
"Sanoihan Jeesuskin: 'Antakaa kuolleitten haudata kuolleet'"
Vaelsiko Jeesuksen aikana maailmassa siis Zombieita?
Tuo ei mitenkään liittynyt sijaustyöhön kuolleiden puolesta.
Matt. 8
Seuraa minua!
18 Kun Jeesus näki, miten paljon väkeä hänen ympärillään oli, hän käski lähteä vastarannalle. [Luuk. 9:57-62]
19 Muuan lainopettaja tuli silloin hänen luokseen ja sanoi: "Opettaja, minä seuraan sinua, minne ikinä menetkin."
20 Jeesus vastasi hänelle: "Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla* ei ole, mihin päänsä kallistaisi." [Ks. selitystä 16:13.][2. Kor. 8:9]
21 Eräs toinen, hänen opetuslapsensa, sanoi hänelle: "Herra, anna minun ensin käydä hautaamassa isäni." [1. Kun. 19:20]
22 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Seuraa minua! Anna kuolleiden haudata kuolleensa." [Matt. 10:37]
Niin Tapani, et sitten huomannut avauksen koskevan temppelin vesialtaan hygieeniaa vaarallisten tartuntatautien yms. leviämisen ehkäisemiseksi.
Turust
Ole huoletta. Altaan vesi vaihdetaan riittävän usein ja siinä käytetään samantapaisia aineita kuin uima-altaissa hygienian varmistamiseksi.
Laitetaanko siihen klorofylliä?
Voinet kertoa kuka vastaa asiasta Espoon temppelissä? Kaikissa tapauksissa altaiden käytöstä vastaavan tulee olla nimetty henkilö, joka vastaa laitteiden käytöstä, kunnossapidosta, päivittäisestä veden laadun tarkkailusta ja vedenkäyttöpäiväkirjasta.
"Riittävä" ja "samantapainen" ei ole mikään asiallinen vastaus vakavaan ja perin aiheelliseen kysymykseen.
Turust
Temppelissä on päätoiminen kaikesta tekniikasta ja laitteista huolehtiva henkilö.
Onko tuo temppelinhoitaja-vedenpuhdistaja Nokialainen?
En usko hänen olevan ainakaan Markku Koivistoinen, eikä varmaan muukaan Nokia missionin nykyinen tai entinen jäsen.
Ilmiselvästi jo silloinkin ihmiset elivät vailla omia aivojen ajattelukykyä.
Kertoohan Raamattu sen ajan fariseuksista ja publikaaneista ja ainakin minä käsitän fariseusten olleen aikamoisia zombeja. Sama pätee muuten moniin uskovaisiin tänä päivänä.
(Minä nyt käsittelen Raamattua ihan oman ajatukseni kulun mukaisesti ja esim. Jeesus onkin mielestäni aika kapinallinen kaikkia ismejä kohtaan. Eikä silläkään ole väliä onko hän joskus aikanaan elänyt tai muodostunut legendasta).
Kylläpä sitä kaikesta ollaankin huolissaan. Kirkko kunnioittaa lakia ja pyrkii kaikessa tekemään sen mukaan. Eiköhän tämäkin asia ole ollut tiedossa asiankuuluvien keskuudessa....
Kuinka usein terveystarkastaja käy temppelissä ottamassa näytteitä? Pääsyähän ei saa koskaan estää.
Ja miten mormonit pystyvät saamaan kuolleilta luvan kastaa heidät?
"Ja miten mormonit pystyvät saamaan kuolleilta luvan kastaa heidät?"
Eivät saakkaan ja tästähän on viimevuosina keskusteltu varsin kiihkeästi rapakon takana kun selvisi kuinka MAP-kirkko on kastanut keskityleirijuutalaisia ilman heidän omaistensa lupaa. USA:n juutalaisjärjestöt joutuivat nostamaan aiheesta melkoisen metakan ennen kuin MAP-kirkko edes tunnusti näin tehneensä ja joutui pyytämään anteeksi. Lupasivat ensimmäisellä kerralla pitäytyä vastaavista toimista, mutta eihän se toiminta siihen loppunut vaan taitaa nimilistoilta edelleen löytyä väärää sakkia ja niitä jotkut kansalaisjärjestöt käyvät läpi jatkuvasti.
Olisiko Jeesuksen tarvinnut pyytää kaikilta maan päällä eläviltä lupa, että Hän saa tehdä sijaistyön saadakseen aikaan kaikkien ylösnousemuksen ja syntien sovituksen evankeliumin ehdoin?
Kun olimme taivaassa hyväksyimme pelastussuunnitelman, joten lupa on olemassa, vaikka emme muista sitä tässä olotilassamme.
No, sinuthan voidaan sitten Mekassa 'sijaiskastaa' muslimiksi.
...tai vaikkapa tehdä rituaali jossa sinusta tehdään saatananpalvoja.
Mitä sitä kannattaa turhaan sinulta tai sukulaisiltasi kysyä!!
No problemos, amigo mio!!
Juurikin näin, MAP-kirkon asenne on pitkälti: "Paskat siitä jos käyttäydytään epäkunnoittavasti muita ihmisiä ja heidän kulttuuriaan kohtaan ja kastetaan heidän esi-isänsä ja kuolleet sukulaiset. Uskonnonvapaus antaa meille oikeuden halveksia ja häpäistä muiden vainajien muistoa."
Ei voida, sillä minulla on vapaa tahto. Se on kaikilla kuolleillakin. Kukin tekee omat valintansa.
Nyt tapani puhut ihan hulluja. Jeesus kuoli ristikuoleman meidän kaikkien puolesta jotta ihmiskunta pelastuu ja se on riittävä. Et sinä voi toimia minään jeesuksena ja kastella kuolleita ihmisiä jonkinlaisen 'taivaassa hyväksytyn pelastussuunnitelman' nojalla. Sinähän teet ihan harhoja keksityn mormonismin nojalla. Ja miten voit yleensä puhua asioisa 'vaikka emme muista sitä olotilassamme'. Miten voit antaa tuollaista huuhaauskomusta yleisellä palstalla?
Meillä on aikaisempi olemassaolo ennen syntymäämme:
HENKI. Katso myös Ihminen; Kuolema, fyysinen; Sielu; Ylösnousemus.
Se osa elävää olentoa, joka on olemassa ennen syntymää kuolevaisuuteen, asuu fyysisessä ruumiissa kuolevaisuuden aikana ja on olemassa kuoleman jälkeen erillisenä olentona ylösnousemukseen asti. Kaikki elävät olennot — ihmiset, eläimet ja kasvit — olivat henkiä, ennen kuin maan päällä oli minkäänlaisia elämänmuotoja (1. Moos. 2:4–5; Moos. 3:4–7). Henkiruumis näyttää fyysisen ruumiin kaltaiselta (1. Nefi 11:11; Et. 3:15–16; OL 77:2; 129). Henki on ainetta, mutta se on hienompaa ja puhtaampaa kuin kuolevainen aine (OL 131:7).
Jokainen ihminen on todellinen Jumalan poika tai tytär ja on syntynyt hengeksi taivaallisille vanhemmille ennen syntymäänsä kuolevaisille vanhemmille maan päällä (Hepr. 12:9). Jokaisella ihmisellä on maan päällä kuolematon henkiruumis liha- ja luuruumiin lisäksi. Pyhien kirjoitusten mukaan henki ja fyysinen ruumis muodostavat yhdessä sielun (1. Moos. 2:7; OL 88:15; Moos. 3:7, 9, 19; Abr. 5:7). Henki voi elää ilman fyysistä ruumista, mutta fyysinen ruumis ei voi elää ilman henkeä (Jaak. 2:26). Fyysinen kuolema on hengen ero ruumiista. Ylösnousemuksessa henki yhdistetään uudestaan samaan liha- ja luuruumiiseen, joka sillä oli kuolevaisuudessa, eivätkä ne enää milloinkaan eroa, ja fyysinen ruumis on kuolematon ja täydellinen (Alma 11:45; OL 138:16–17).
Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia, Room. 8:16. Tuottakaa siis ruumiillanne Jumalalle kunniaa! 1. Kor. 6:20. Tämä ruumis on henkeni ruumis, Et. 3:16. Ihminen on henki, OL 93:33. Kristus palveli vanhurskaita henkiä paratiisissa, OL 138:28–30 (1. Piet. 3:18–19). Te olette syntyneet maailmaan veden ja veren ja hengen kautta, Moos. 6:59. Hän seisoi niiden keskellä, jotka olivat henkiä, Abr. 3:23.
Osa oli aiemmassa olemassaolossaan vähemmän uskollisia. He syntyivät mustaihoisina. Noin mormoniprofeetat ovat opettaneet. Eihän suoraan Jumalalta ilmoituksia saava profeetta voi antaa oleellisessa asiassa väärää tietoa. Sanoipa Brigham Young peräti, että jos se mitä hän opettaa on väärin, silloin hän ei ole oikea Jumalan profeetta.
Tuollainen oppi on kumottu. Se ei perustunut ilmoituksiin vaan oli tulosta ihmisten ennakkoluuloista, joista mormonitkaan eivät ole vapaita.
Siis suoraan Jumalalta ilmoitusta saava profeetta puhui omasta hanuristaan, vaikka sanoi, etttä mikäli se, mitä hän opettaa ei ole totta, hän ei ole Jumalan profeetta.
Young ei siis ollut oikea Jumalan profeetta vaan petkuttaja. Hyvä että se tuli nyt selväksi. Oliko myös Smith petkuttaja?
Brigham Young oli eriomainen johtaja kirkolle noina aikoina. Hän oli käytännön mies ja hyvä organisoija. Virallista oppiamme on vain se, mikä on pyhissä kirjoituksissamme.
Omien sanojensa mukaan Young ei voinut olla oikea profeetta, jos kerran oppi oli hanurista eikä Jumalan sanaa.
Mitä erinomaista on moisessa johtajassa?
Jäsenten todistus ei ole riippuvainen kenenkään henkilön eikä edes profeetan sanoista. Tunnemme totuuden Pyhän Hengen voimasta. Mormonin kirja on tärkein todistaja. Jos se osoittautuisi huijaukseksi, niin kirkolta menisi pohja.
>Mormonin kirja on tärkein todistaja. Jos se osoittautuisi huijaukseksi, niin kirkolta menisi pohja.
Sehän on osoittautunut huijaukseksi, joten kirkolta pohja on jo mennyt. Jotkut eivät vain sitä huomaa. Kyse on keisarin uusista garmenteista.
On kyllä kovasti koetettu osoittaa Mormonin kirjaa huijaukseksi, mutta eipä ole onnistuttu. Väitteitä on esitetty, mutta ne eivät todista mitään.
Hitlerkin oli aikamoinen organisoija jo täällä maan päällä!
"On kyllä kovasti koetettu osoittaa Mormonin kirjaa huijaukseksi, mutta eipä ole onnistuttu. Väitteitä on esitetty, mutta ne eivät todista mitään."
Olemattoman todistaminen olemattomaksi on mahdotonta. Olet kääntänyt todistustaakan käänteiseksi, joka sekin on argumentointivirhe:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentum_ad_ignorantiam
Sinulla ei ole yhtään pitävää todistetta MK:n totuudellisuudesta ja samalla esität tämän argumentointivirheen vaatien osoittamaan sen vääräksi ja paukutat henkseleitä kun se ei mielestäsi onnistu. Koko suhteesi MK:oon näyttää siis olevan yksi suuri argumentointivirhe.
Niin oli ja hän kuuluu sanoneen, että MAP-kirkon organisointi on toiseksi paras hänen luomansa jälkeen.
Joo, muistuttavat kyllä kovasti toisiaan!
Hedelmät ovat kovin erilaisia.
Enpä sanoisi...
Hyvä etteivät Youngin kaavailemat "Jumalan lait" ole tulleet voimaan.
Tuhatvuotisen valtakunnan aikana eletään toisin kuin nykyisin.
Ai ne tulevat voimaan! Herranen aika. Sitten ei paljon eroa Hitlerin touhusta. Ero Hitleriin tähän mennessä johtuukin siitä, että Hitler oli vallassa, mormonit eivät tällä hetkellä vielä ole.