Hummeria luvassa herkkuperseille

Tänään on sitten siipalla viimeinen työpäivä ennen lomaa ja hänen ehdotuksestaan ajattelimme juhlistaa sitä hummerilla. Melkein lähikauppamme Seilorin pakastekaapit pursuilevat mitä eksoottisempia meriherkkuja, joita olemme kuolanneet lasin takaa säännöllisesti. Eilen siis lähti mukaamme valmiiksi keitetty, pakastettu 600 g painava hummeri. Tällä hetkellä se pötköttää jääkaapissa sulamassa ja odotellen kastikegratinointiaan.

Mie olen syönyt kaksi kertaa elämässäni tuoretta hummeria. Eka kerran nautin moisen Thaimaan Hua Hinissa ihan vaan sellaisessa avonaisessa kulmakuppilassa, mutta se oli IHANAA. Siinä oli päällä sellainen juustoinen kastike, joka oli tosi rasvaista, mutta se maku... Tarkoitus nyt olisi tavoitella jotain samaa kotiköökissä. Siispäs ei auta pihistellä rasvan määrässä gratiinissa. Toisen kerran söin hummeria Vietnamissa. Saimme itse valita saksiniekan altaasta ja sitten se tuli aikanaan grillattuna pöytään, kunhan ensin oli kipattu alkukeitot ja salaatit. Se oli tosiaan mielenkiintoista, että kun hummeria tilasi, hintaan kuului jos monenmoista muuta ruokalajia. Mutta tämä Vietnamin hummeri ei kylläkään ollut maultaan ollenkaan Thaimaan yksilön veroinen. Ei siinä ollut päällä herkkukastiketta. Nytpäs muistankin , että olen myös Suomessa syönyt Papa Giovannissa grillatun hummerin puolikkaan eräänä hääpäivänämme, mutta se ei sitten ollutkaan mistään kotoisin.

Siis iltaa odotellen pyrin pitämään itseni nälässä. Eihän tuosta hummerin puolikkaasta kyllä kostu kuin alkupalaksi, täytyy varmaan heittää Kabanossit grilliin jatkoksi. Voivottelimme siipan kanssa illalla sohvalla loikoillessa sitä, kun aina on vaan ruoka mielessä. Jos ei ole juuri suussa niin ainakin jo ajatuksissa "Mitähän tässä söisi seuraavaksi???" Olemme kyllä kamalia syöppöjä molemmat ja kyllä meille juomakin maistuu. Mulle varsinkin viinit ja siippa on nyt hurahtanut Weissbiereihin. Tätyy sanoa, että on erittäin suuri todennäköisyys sille, että olemme aina pallukoita. Ei näillä ruokahaluilla kertakaikkiaan kukaan voi laihtua, vaikka vienoa toivetta siihen suuntaan onkin. Runsaan viikon päästä selviää se, vieläkö nousukunto on kuitenkin tallella. Monta retkeä on siippa jo suunnitellut valmiiksi ja eka viikko tulee olemaan kidutusta (kokemusta on) Toinen viikko on jo ihana ja toisen viikon lopussa on persus ja jalat timmissä kunnossa. Niin, mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät...

Mie harjoittelen ahkerasti tällä digikameralla kuvaamista. Tosin olen niin kauhian laiska, etten meinaa jaksaa lukea noita ohjeita. Täytynee lainata joku kunnon kirja asiasta, jos vaikka vuorien välipäivinä jaksais opiskella. Yleensä meillä tehdään niin, etä siippa opettelee kaikki tekniset vempaimet ja selostaa mulle sitten yksinkertaistaen, miten mikäkin härveli toimii. On se kyllä ärsyttävää, että nuoi kaiken maailman manuaalit on niin vaikeasti kirjoitettuja, miesinsinöörien tuotoksia. En taida vieläkään osata tallentaa digiboxille ohjelmia. Nykyään saan taas telkkarin auki... kyllä se tämä tekniikka niin mukavasti helpottaa ihmisen elämää