Ydinvoima on mahdollisuus tuulivoimalle?

Ytimen Näivertäjä

”Hätätilaministeriö on kuitenkin vaatinut lupaa retkien uudelleen aloittamiseksi ja katsoo, että retket auttavat keräämään rahaa tuleville tuuli- ja aurinkovoimaloiden rakennusprojekteille, joilta saastuneelle alueelle on kaavailtu.”

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011091314377919_ul.shtml

12

138

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tshernobyl ei ihan onnistunut tappamaan ydinvoimaa. Sääli. Nyt niitä on tulossa lisää, Fukushiman tavoin.

      Ydinvoimalat ovat osoittautuneet erittäin vaarallisiksi. Luvatun miljoonan tai kymmenen miljoonan vakavalta reaktorionnettomuudelta vapaiden reaktorivuosien sijasta on käytäntö osoittanut, että ne jää reilusti alle 10 000 reaktorivuoden (ehkä n. 7000 tänään). Se merkitsee sitä, että jos ydinreaktorita on 500 kpl, ja ne kaikki ovat käytössä kaiken aikaa, vakava reaktorionnettomuus tapahtuu reilusti alle 20 vuoden välein (< 10 000 reaktorivuotta/500 reaktorilla).

    • TV-dokumentin

      mukaan siellä oli ollut muitakin kuin ohjattuja turisteja.Melkein kaikki paikalle jäänyt irtain omaisuus oli pöllitty ja vain kelpaamaton oli jäänyt.Toinen dokumentti kuvasi eläimiä,jotka olivat hyvinvoivan näköisiä ja olivat vallanneet alueen.

      • -.-...-...--

        Itse asiassa luulisi vihreiden olevan innoissaan näistä ydinonnettomuuksista. Jokainen niistä kun tuntuu synnyttävän samalla luonnonpuiston. Eläimistöstä liikkuu useammanlaista tutkimusta, mutta kasvit viihtyvät eli alueelle syntyy hiilinielu.

        Ydinvoimalan pamahtaminen ja useamman kymmenen kilometrin evakuointialueen syntyminenen sademetsäalueella olisi hiilidioksidin sitomista ajatellen lottovoitto.

      • Vanh. reaktorimestar

        Just oli uutisissa että Tsernobylin linnuilla on aivot 5 % pienempiä nyt kuin normaalisti... Ja seudun lapsista vain 10 % on terveitä.

    • Tuulimyllyt kesti Japanin tsunamin. Kelluvia tuulivoimaloita kehitetään-

      "Japanin rannikon tuulimyllyjä oli epäilty heikoiksi mahdollisen tsunamin iskiessä, mutta viime kevään tositilanteessa turbiinit jatkoivat energian jauhamista. Edes merellä sijaitseva tuulipuisto ei pysähtynyt viisimetrisestä tsunamiaallosta. Puistojen energiantuotantoa onkin lisätty ydinturman aiheuttaman energiavajeen paikkaamiseksi."
      http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/09/japani_rakentaa_fukushimaan_kelluvan_tuulipuiston_2873305.html

      Varsinaisesti uutinen koskee Japanin aietta kelluvien tuulipuistojen rakentamista ja kehittämistä maailman kärjessä.

    • saapasrasva

      http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/09/japani_rakentaa_fukushimaan_kelluvan_tuulipuiston_2873305.html
      " Tuulipuistoon aiotaan käyttää noin 200 miljoonaa euroa. Raha on peräisin erityisbudjetista, joka on tarkoitettu luonnonkatastrofin koetteleman Koillis-Japanin jälleenrakentamiseen. Tuulipuiston kuuden kahden megawatin turbiinin on määrä käynnistyä vuonna 2015. "

      Uutisen mukaan rahaa käytetään 200 milljoonaa euroa ja saadaan kuusi 2 MW tuulimyllyä vuoteen 2015 mennessä.

      Tuulipuiston sähköntuotanto vuodessa = 6 * 2 * 8760 tuntia (vuosi )* käyttöaste (1/3) = 35 GWh = 0,035 TWh/vuosi
      Tuollaisia tuulipuistoja tarvittaisiin noin 370 kpl tekemään sähköä saman verran kuin OL3-ydinvoimala (13 TWh vuodessa).
      Jos jokaiseen puistoon käytettäiiin tuo 200 ME, OL3-voimalan sähkön vuosituotannon tekeminen Japanin kelluvilla tuulipuistoilla merkitsisi, että rahaaa tarvittaisiin 370 * 200 ME = 74 miljardia euroa !
      Huhu huh , kallista on *kelluva' tuulisähkö ?

      • Fukushimassa neljä ydinreaktoria paskana jälkihoito. Kustannukset tuotetulle sähkölle?

    • Kelluvaa

      tuulisähköä! Varmaankin keksivät taloudellisempiakin toteutuksia.Miten kävi siirtolinjojen Fukushiman ympäristössä.Veikö tsunami nekin,vai jäikö ehjäksi.Jos jäi niin siihen rannikolle vaan tuulimyllyt pystyyn ja sähköä jauhamaan.Siinähän olisi näytön paikka todistaa toimivuus.

      • Siirtolinjat Fukushiman ympäristössä. Nurinkurista toimintaa.

        "Miten kävi siirtolinjojen Fukushiman ympäristössä.Veikö tsunami nekin,vai jäikö ehjäksi."

        Mitä tulee Fukushiman tuulivoimaloiden siirtoyhteyksien toimivuuteen, niin en tiedä asiasta mitään, mutta sen tiedän, että siirtoyhteydet alueen ydinreaktorihin katkesi. Nurinkurista oli se, että reaktoreihin YRITETTIIN VIIKKOTOLKULLA TUODA SÄHKÖÄ sähköverkosta, ennenkuin se lopulta onnistui! Eikös ydinvoimaloita noin yleisesti katsoen rakennetakin tuottamaan sähköä sähköverkkoon?

      • Tuossahan kysytään
        Vastaaja kirjoitti:

        Siirtolinjat Fukushiman ympäristössä. Nurinkurista toimintaa.

        siirtolinjoja tuulivoimaloiden käyttöön.Kaikki tietää että tsunami murskasi fukushiman voimalat varakoneineen,mutta miten linjat????Jos linjat on jäljellä niin myllyä viereen vaan ja sähkö saadaan siirretyksi! Sitähän varten ne linjat yleensä on!

      • Vastaaja kirjoitti:

        Siirtolinjat Fukushiman ympäristössä. Nurinkurista toimintaa.

        "Miten kävi siirtolinjojen Fukushiman ympäristössä.Veikö tsunami nekin,vai jäikö ehjäksi."

        Mitä tulee Fukushiman tuulivoimaloiden siirtoyhteyksien toimivuuteen, niin en tiedä asiasta mitään, mutta sen tiedän, että siirtoyhteydet alueen ydinreaktorihin katkesi. Nurinkurista oli se, että reaktoreihin YRITETTIIN VIIKKOTOLKULLA TUODA SÄHKÖÄ sähköverkosta, ennenkuin se lopulta onnistui! Eikös ydinvoimaloita noin yleisesti katsoen rakennetakin tuottamaan sähköä sähköverkkoon?

        > Nurinkurista oli se, että reaktoreihin YRITETTIIN
        > VIIKKOTOLKULLA TUODA SÄHKÖÄ sähköverkosta,
        > ennenkuin se lopulta onnistui! Eikös ydinvoimaloita
        > noin yleisesti katsoen rakennetakin tuottamaan
        > sähköä sähköverkkoon?

        Juuri näin. Ja jos joku ei olisi sammuttanut toimivia yksiköitä Fukushimassa, olisi onnettomuudelta käytännössä vältytty. mutta kun proseduurissa luki, että ensin sammutetaan ja sitten aletaan katsomaan, mistä saadaan voimaa...

        Ilmeisesti paikalliset vihreät ja muut huuhaaihmiset ovat onnistuneet pelottelemaan ohjeen laatijatkin. Sehän tiedetään, että japanilaiset seuraavat ohjeita tarkalleen, vaikka kuinka järjettömiä.

      • Vanh. reaktorimest.
        The_Rat kirjoitti:

        Älä viitsi. Lukisit uutisia maailmalta niin tietäisit paremmin.

        Jo maanjäristys katkoi huonosti tehdyt reaktorin jäähdytysputket, kertovat laitoksella työvuorossa olleet. Ei siihen mitään tsunamia olisi tarvittu tähän katastrofiin, vaikka se kyllä viimeisteli tuhon ja vaikeutti kaikkea toimintaa, mm sähköjen saantia alueelle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      239
      3660
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      57
      3383
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      89
      2837
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      48
      2646
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      112
      2387
    6. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2042
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      101
      2001
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      42
      1865
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      104
      1797
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      71
      1149
    Aihe