Tampereen yliopiston dosentti Rauli Mickelsson arvelee, että Jussi Halla-ahon (ps) matkaan voisi lähteä perussuomalaisten riveistä 6-10 kansanedustajaa. Puolueen eduskuntaryhmään kuuluu 39 edustajaa.
Politiikan tutkijan mukaan halla-aholaisten ydinryhmään kuuluu 5 kansanedustajaa. He ovat Olli Immonen Oulusta, James Hirvisaari Asikkalasta, Vesa-Matti Saarakkala Kurikasta, Maria Lohela Turusta ja Juho Eerola Kotkasta.
- Heitä pitäisin todennäköisimpinä lähtijöinä, jos perussuomalaisten ryhmä hajoaa. He ovat allekirjoittaneet maahanmuuttokriittisen vaalijulistuksen ja muutenkin tukeneet Halla-ahoa, Mickelsson sanoo.
Perussuomalaisten kansanedustajien vaaliohjelmia tutkineen Mickelssonin mukaan viiden hengen ydinryhmän lisäksi Halla-ahon ajatuksia myötäillään laajemminkin perussuomalaisten riveissä.
- Esimerkiksi Teuvo Hakkarainen ja Tom Packalén ovat esittäneet julkisuudessa monia maahanmuuttokriittisiä kannanottoja. Myös heitä voidaan pitää mahdollisina lähtijöinä.
Mickelsson ei usko, että halla-aholaisten ryhmä lähtisi perustamaan uutta puoluetta tyhjästä.
- Heillä on jo taustallaan Muutos 2011 ja Vapauspuolue. Uuden ryhmä olisi helpompaa rakentaa tälle kannatuspohjalle, Mickelsson toteaa.
JANI PARKKARI
[email protected]

Vastaukset 5
Vanhimmat
Antaahan Soinin Timpan hoitaa tuo SS jätelastinsa siivous!!!!!
Toivottavasti ei hajoa.
Nyt se nähtiin, minkälaista saastaa nämä SS-joukot ovat. Kannattavat kansan nujertamista vaikka panssarivaunuin.
Niin Turkissa oli aikoinaan sotilashallitus joka pelasti maan monenlaiselta äärisuuntukselta samoin egyptin suuremmalta veren vuodatukselta...ei kaikki sotilasvalta pahaa ole
Kyllä se pääsääntöisesti on, kuten Kreikassa 1970 luvulla, toisinajattelijoita
lahdattiin urakalla. Tässä valossa on ymmärrettävää, etteivät kreikkalaiset
vättämättä ymmärrä Halla-ahon huumoria.