opillisesti sitä käsittelevät, että vastaanotetaan vain "siunaavia" ja "hyviä" asioita esille seurakunnassa, ja kaikki parannusta ja syntiä osoittavat jätetään pois, ja näin koko Raamatun sanoma ei pääse Jumalan Hengen vaikutuksesta vaikuttamaan sitä, mitä Jumala tahtoisi. Tämä on todellinen vaarana kun sanaa myyskennellään ja korvasyyhyyn saarnataan. Samoin kilpaillaan kuka eniten miellyttää kuulijoita ja näin syntiä ei uskalleta enää synniksi esilletuoda ja samoin pyhitys pelkistetään huulten todistukseksi Jeesuksesta, eikä enää maailman voittamiseksi eikä mammonan halveksimisesta mitään kerrota, sillä halutaan seurakuntiin toki hyvät uhritulot.
Jumala näkee sydämeen, mutta mikä on totuus näissä asioissa, onko penseys voittanut palavan rakkauden ja todistuksen ja Herran voimavaikutukset, sillä selvästi on niistä opetettu ja kehotettu anomaan. Tekosyyt astuvat kuvaan heti kun todelliset syyt tahdotaan peittää pimentoon.
Mikä on totuus Suomen seurakuntien hengellisestä tilasta, onko niissä Jumalan Pyhä Henki ja Jeesus Päänä vai toimitaanko palkatun henkilökunnan johtamana ilman Jumalan Hengen voimaa ja armolahjoja, pelkään tosiasioidenolevan suhteellisen surullista, mutta jatketaan rukoilemista ja anomista, sillä siihen meitä on kutsuttu kaikkien pyhien puolesta, eikä lopu, kunnes lähdemme tai Jeesus tulee.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Totuus on kaukana seurakunnilla jos niitä yhtäkään voi miksikään seurakunniksi edes sanoa.
jokin erityinen asia, josta seurakunnassa pitäisi esille tuoda.
niin että ymmärtäväinen vaikenee vaikeana aikana ja asettuu majoihinsa kunnes vihan ajat on menneet ohitse ja Jeesus omansa noutaa neljältä ilman suunnalta. Onko tämä sitä viisautta jota saamme käärmeen tavoin osoittaa ja Jeesus opetti "olkaa viisaita kuin käärmee ja viattomia kuin kyyhkyset".