Ben Gurion

Israelin uusittu lentoterminaali B.G 2000 aloittaa toimintansa ensiviikolla! paikka on yksi maailman uudenaikaisimmista lentoterminaaleista,laitoksen rakentamisaikataulu muutui viimeisen intifadan takia.
alueella on huippuluokan vartiointi ja alue on eristetty moninkertaisella aitaiuksella,ja varmuuden maksimoimiseksi itse terminaalissa vartoivat mm.aseistautuneet tarkkaampujat (piilossa)mahdollisia terroristeja)EL-AL on varmistanut lentokoneensa ohjusiskuja vastaan vastaohjuksilla eli todella turvallista matkustaa isreliin.
10227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

muilla mailla ei ole tarpeen tuonkaltainen lentoturvallisuuden turvaaminen!

Ettei vain olisi kyseessä äärimmäinen toimenpide, jotta lentomatkustajat säilyisivät hengissä.

Aikoinaan on ollut hyvin tavallista, että eräät henkilöt ja järjestöt ovat tuhonneet lentomatkustajia ja koneita oikein urakalla. Ettei vain olisi nyt odotettavissa samanlaista väkivallan aaltoa.

Joka tapauksessa tällä turvataan Israelin lentomatkustajien henki!

Äänestä
  • Itsehän israelilaiset pudottivat erään matkustajakoneen, kun epäilivät sen sisältävän terroristeja... Näyttäisi siltä, että juutalaiset pelkäävät jonkin muunkin käyttävän heidän suosimiaan metodeja.

    Äänestä

  • ei-slalom kirjoitti:

    hei linkkipelle

    revi tästä tyydytystä

    http://www.palestinefacts.org/pf_1967to1991_lod_1972.php

    Sivusto todisti terroristi-iskun Israeliin, mutta niihinhän israelilaiset ovat jo saaneet tottua.

    Kuitenkin tuo tapahtui v. 1972. Nyt elämme vuotta 2004 ja Ben Gurionin lentokenttä turvavarmistuksineen on tätä päivää.

    Miksi kirjoitit tuon tekstisi?

    Äänestä

  • Mika kirjoitti:

    Itsehän israelilaiset pudottivat erään matkustajakoneen, kun epäilivät sen sisältävän terroristeja... Näyttäisi siltä, että juutalaiset pelkäävät jonkin muunkin käyttävän heidän suosimiaan metodeja.

    suomen viranomaiset laskeutumislupaa vantaalle tuollaisille "pommikoneille"

    Äänestä

  • Mika kirjoitti:

    Itsehän israelilaiset pudottivat erään matkustajakoneen, kun epäilivät sen sisältävän terroristeja... Näyttäisi siltä, että juutalaiset pelkäävät jonkin muunkin käyttävän heidän suosimiaan metodeja.

    ...mutta Mikahan tietää kaiken, joten onhan häntä uskottava, muuten....

    Muuten... mikä on Ramallahin pienin rakennus?
    The Palestinian Hall of Fame.

    Äänestä

  • Shalom kirjoitti:

    ...mutta Mikahan tietää kaiken, joten onhan häntä uskottava, muuten....

    Muuten... mikä on Ramallahin pienin rakennus?
    The Palestinian Hall of Fame.

    Koitas katsoa jostain tuolta 60-80 lukujen välistä ja sieltä Israelin suorittamat sankariteot, mutta hieman veikkaan, että et tunnustaisi moista tekoa vaikka näkisit sen itse.

    "Minkä vuoksi juutalaiset ovat väkivaltaisia ja vihaisia? Olisit itsekin, jos et voisi runkata".

    Äänestä

  • ei-slalom kirjoitti:

    http://www.super70s.com/Super70s/Tech/Aviation/Disasters/73-02-21(Libyan).asp

    mikä on maailman ohuin kirja

    "juutalainen liikemiesmoraali"

    Mutta sehän oli jo muinaisuudessa, juuri lentokoneiden keksimisen jälkeen...

    Asiaan... sitä ennen ja sen jälkeen arabit Arafatin johdolla ovat räjäytelleet kymmeniä lentokoneita ympäri maailman.

    Olisikohan syytä kertoa niistäkin????????

    mainitse aluksi yksi lentokone, joka on araftin johdolla räjäytetty tuon jälkeen ja jossa kuoli ihmisiä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

2000 kirjoitti:

Israelin uusittu lentoterminaali B.G 2000 aloittaa toimintansa ensiviikolla! paikka on yksi maailman uudenaikaisimmista lentoterminaaleista,laitoksen rakentamisaikataulu muutui viimeisen intifadan takia.
alueella on huippuluokan vartiointi ja alue on eristetty moninkertaisella aitaiuksella,ja varmuuden maksimoimiseksi itse terminaalissa vartoivat mm.aseistautuneet tarkkaampujat (piilossa)mahdollisia terroristeja)EL-AL on varmistanut lentokoneensa ohjusiskuja vastaan vastaohjuksilla eli todella turvallista matkustaa isreliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu