Sain lapsen vuonna 1997 pienen tyttölapsen, olin tuolloin vasta 16 vuotta. Peruskoulun sain suoritettua, muut koulut saivat odottaa. Poikaystäväni ei halunnut lasta, joten hän jätti minut. Jäin yksin, pienen ihmisalun kanssa. Tiedän tunteen, miltä tuntuu tulla teiniäidiksi. En päässyt lukioon, en kaikkiin niihin bileisiin, mistä kavereilleni jäi ikuiset muistot. En saanut elää normaalia nuoren elämää, olin kotona pienen lapsen kanssa.
Nyt lapseni on 14 vuotias ja ymmärtää jo paljon asioita. Oma seksuaalinen elämä alkaa. Olemme aina olleet avoimia toisillemme ja olemme puhuneet siitä, että tyttäreni pitäisi huolen itsestään ja olen neuvonut ehkäisyasioissakin.
Eräänä iltana tyttäreni tuli huoneesta pää alaspäin painettuna, suru silmissään. Hän tuli luokseni ja sanoi "Äiti, anteeksi että pilasin elämäsi". En voinut muuta kuin itkeä. Siinä oli kiva selittää lapselle, että hän ei ole minun elämää pilannut, vaikka harmittaa, etten voinut viettää yhtä huoletonta elämää kuin kaverini, niin en ole koskaan katunut päätöstä pitää lapsi! Sehän oli minun päätökseni! Eikä se mitenkään voi olla lapsen vika jos vanhemmille käy vahinko! Aina tunsin suunnatonta onnea kun katsoin lastani, se oli minun ja minulle maailman rakkain tässä maailmassa, jota rakastaisin vaikka mitä tapahtuisi. Olen saanut myöhemmin käytyä koulut, olen ehtinyt myös bilettää. Nyt olen avioliitossa ja nykyisen mieheni kanssa on kaksi yhteistä lasta. Ei minun elämä ole mennyt pilalle vaikka sain lapsen nuorena.
Halusin kertoa tämän, koska itken vieläkin välillä kun nään tyttäreni, koska pelkään, että hän ajattelee edelleen, että hän on pilannut elämäni. Joten kaikki nuoret äidit ja isät, miettikää miltä tämä tilanne tuntuu, eikö teillekkin lapsi ole silti maailman tärkein, vaikka muutamat bileet jäivätkin väliin?
Nyt lapseni on 14 vuotias ja ymmärtää jo paljon asioita. Oma seksuaalinen elämä alkaa. Olemme aina olleet avoimia toisillemme ja olemme puhuneet siitä, että tyttäreni pitäisi huolen itsestään ja olen neuvonut ehkäisyasioissakin.
Eräänä iltana tyttäreni tuli huoneesta pää alaspäin painettuna, suru silmissään. Hän tuli luokseni ja sanoi "Äiti, anteeksi että pilasin elämäsi". En voinut muuta kuin itkeä. Siinä oli kiva selittää lapselle, että hän ei ole minun elämää pilannut, vaikka harmittaa, etten voinut viettää yhtä huoletonta elämää kuin kaverini, niin en ole koskaan katunut päätöstä pitää lapsi! Sehän oli minun päätökseni! Eikä se mitenkään voi olla lapsen vika jos vanhemmille käy vahinko! Aina tunsin suunnatonta onnea kun katsoin lastani, se oli minun ja minulle maailman rakkain tässä maailmassa, jota rakastaisin vaikka mitä tapahtuisi. Olen saanut myöhemmin käytyä koulut, olen ehtinyt myös bilettää. Nyt olen avioliitossa ja nykyisen mieheni kanssa on kaksi yhteistä lasta. Ei minun elämä ole mennyt pilalle vaikka sain lapsen nuorena.
Halusin kertoa tämän, koska itken vieläkin välillä kun nään tyttäreni, koska pelkään, että hän ajattelee edelleen, että hän on pilannut elämäni. Joten kaikki nuoret äidit ja isät, miettikää miltä tämä tilanne tuntuu, eikö teillekkin lapsi ole silti maailman tärkein, vaikka muutamat bileet jäivätkin väliin?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itseäni ei haittaisi, vaikken teiniäiti olekaan. Lapsi on maailman tärkein ja kyllä sitä rakastaa mahdottoman paljon, vaikka bileitä jäisi väliin. En nyt sano kenenkään puolesta, mutta tässä oma mielipide. :)
Äitiä musta ei tule mutta isäksi muutun keväällä, biletystä en harrasta enkä ylipäänsä huumausaineiden käyttöä. Lapsi tulee olemaan mulle todella tärkeä, myönnän että sen olisi voinut vähän myöhemminkin tehdä mutta olemme valmiit siihen koitokseen ja kävi sitten miten kävi, erotaan tai mennään naimisiin niin lasta me emme jätä ja aina tullaan olemaan tyttöystävän kanssa rakastavat vanhemmat lapselle. Säälin tosin teini isiä koska raskaus aika on tosi haasteellinen ja hermoja kiristävä, kokemusta on. En ole silti luovuttanut enkä tule koskaan luovuttamaan ja voin sanoa että nostan hattua isälle joka on saanut lapsena alle 18v. Itsekkään en olisi kestänyt ilman isoa tuki joukkoa vaikka olenkin jo 21v enkä teini. :)