Ministeri näpertelemässä epäoikeudenmukaista lakia?
6.7.2011 00:26 Leif NorrgårdKulttuuri2 kommenttia.
Eikö ministereillä ja poliitikoilla ole nyt todellakaan mitään tärkeämpää tekemistä, kuin näperrellä ’alapääkulttuurin’ parissa eli pyrkiä säätämään läpeensä väärä laki, jolla huononnettaisiin tuntuvasti nimenomaan pienten lasten oikeuksia saada itselleen isän ja äidin luonnonmukainen malli?
En ikimaailmassa hyväksy sitä, että homoille ja lesboille myönnetään samat avio-oikeudet kuin
heteroille eli automaattisesti myös laillinen adoptio-oikeus, sillä silloin sukupuolisesti herkässä kehitysvaiheessa oleva lapsi kasvatetaan tarkoituksella kieroon eli omaksumaan luonnonvastainen sukupuolikäsitys ja homoja ja lesboja tuotetaan maahamme liukuhihnalta! Taivaan Herra varjelkoon meitä tuollaiselta sodomialta!
Miten ihmeessä tietyt sukupuolimoraaliltaan harhautuneet ja antikristillisen hengen ohjaamat kansanedustajat ja eräät ministeritkin puuhailevat kokopäivätyönä tuollaisissa marginaalista aikuisvähemmistöä koskevissa asioissa, eli sukupuolineutraalin avioliitto-oikeuden ajamisessa unohtaen samalla lasten perusoikeudet, mikäli sellaiset lait astuisivat voimaan ja ennen kaikkea sen, että laskusuhdanne on pian ovella ja maassamme on KOSOLTI paljon TÄRKEÄMPIÄ asioita tutkittavana ja hoidettavana???
Miten tärkeää olisi saattaa vanhusten hoito inhimilliselle tasolle, hoitaa työttömät nuorisolaumat töihin tai jatkokoulutukseen, lopettaa valtoimenaan rehottava harmaa talous kerta kaikkiaan, kaventaa reilusti tuloeroja, paikata Suomen ’kansankukkaro’ niin, ettei bruttokansantuotteemme valu lahjana ’hunsvottivaltio’ Kreikkaa lainoittaneille eurooppalaisille suurpankeille ja oma köyhälistömme köyhdy sen seurauksena entisestään, tukea moraalisesti kestävällä pohjalla olevaa kulttuuria eli kristillistä sukupuolimoraalia, etiikkaa ja kasvatusta, joka on historian saatossa osoittanut toimivuutensa jne, jne, jne.
Erittäin pieni, mutta sitäkin äänekkäämpi vähemmistömme eli homot ja lesbot kokopäivätöihin, niin eivät ehdi maata öin ja päivin milloin kenenkin kanssa, eivätkä enää eläisi loisina yhä pienenevän työväestön kustannuksella herättäen vain pahaa verta raskaiden työtaakkojen alla
kamppailevissa heteroissa!!!
Mielenkiintoisia ajatuksia
4
102
Vastaukset
- 11
Homot ja lesbot ovat useimmiten aika hyvin menestyneitä ihmisiä.
- mieti tätä
Yksi hyvä asia tekstissä tulee esille: nyt tiedämme mitä on ääriheteroseksúaalisuus. .Lue tarkasti, ei ääliöseksuaalisuus.
- mieti tätä
mieti tätä kirjoitti:
Yksi hyvä asia tekstissä tulee esille: nyt tiedämme mitä on ääriheteroseksúaalisuus. .Lue tarkasti, ei ääliöseksuaalisuus.
"Erittäin pieni, mutta sitäkin äänekkäämpi vähemmistömme eli homot ja lesbot kokopäivätöihin, niin eivät ehdi maata öin ja päivin milloin kenenkin kanssa, eivätkä enää eläisi loisina yhä pienenevän työväestön kustannuksella herättäen vain pahaa verta raskaiden työtaakkojen alla
kamppailevissa heteroissa!!! "
Eikö olekin mielenkiintoista että uskovainen äärihetero saa kutsua jotakin ihmisryhmää, sateenkaarikansaa loisiksi joka ei tee työtä vaan makaa päivät pitkät ja yhtyy milloin kehenkin ja elää työväestön kustannuksella herättäen pahaa verta. Minusta nämä asenteiden pohjavirrat on syytä nostaa päivänvaloon ettemme kuvittele että vain muslimit saavat kuulla kunniansa. Kysymys ei ole vain vihasta vaan siitä, mihin päädymme kun annamme tuollaisen jatkua. - 19
mieti tätä kirjoitti:
"Erittäin pieni, mutta sitäkin äänekkäämpi vähemmistömme eli homot ja lesbot kokopäivätöihin, niin eivät ehdi maata öin ja päivin milloin kenenkin kanssa, eivätkä enää eläisi loisina yhä pienenevän työväestön kustannuksella herättäen vain pahaa verta raskaiden työtaakkojen alla
kamppailevissa heteroissa!!! "
Eikö olekin mielenkiintoista että uskovainen äärihetero saa kutsua jotakin ihmisryhmää, sateenkaarikansaa loisiksi joka ei tee työtä vaan makaa päivät pitkät ja yhtyy milloin kehenkin ja elää työväestön kustannuksella herättäen pahaa verta. Minusta nämä asenteiden pohjavirrat on syytä nostaa päivänvaloon ettemme kuvittele että vain muslimit saavat kuulla kunniansa. Kysymys ei ole vain vihasta vaan siitä, mihin päädymme kun annamme tuollaisen jatkua.Rooman sivistys kesti aikansa, samoin tekee nyt aurinkopäiviään elelevä länsimainenkin markkinatalous-sivistyskin.
Aikansa kutakin.
Toimillamme voimme hillitä degeneroivaa kehitystä mutta tuskin pysäyttää, demokratia on niin itsetuhoinen yhteiskuntamuoto.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1481997Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3041691- 931547
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001180Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois761162- 661104
- 221027
- 48987
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73926Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei23907