Selvähän se, eikö??

23. Niin Herra Jumala ajoi hänet pois Eedenin
paratiisista viljelemään maata, josta hän oli otettu. 24.
Ja hän karkoitti ihmisen ja asetti Eedenin paratiisin
itäpuolelle kerubit ynnä välkkyvän, leimuavan miekan
vartioitsemaan elämän puun tietä.
Se siitä syntiinlankeemuksesta. Aatamin ja Eevan
tarina ei kuitenkaan pääty tähän.
Gen 4:1 Ja mies yhtyi vaimoonsa Eevaan; ja tämä tuli
raskaaksi ja synnytti Kainin ja sanoi: "Minä olen
saanut pojan Herran avulla". 2 Ja taas hän synnytti
pojan, veljen Kainille, Aabelin. Ja Aabelista tuli
lampuri, mutta Kainista peltomies. 3 Ja jonkun ajan
kuluttua tapahtui, että Kain toi maan hedelmistä
uhrilahjan Herralle; 4 ja myöskin Aabel toi uhrilahjan
laumansa esikoisista, niiden rasvoista. Ja Herra
katsoi Aabelin ja hänen uhrilahjansa puoleen; 5 mutta
Kainin ja hänen uhrilahjansa puoleen hän ei katsonut.
Silloin Kain vihastui kovin, ja hänen hahmonsa
synkistyi.
No, miksei hän vihastuisi? Molemmat veljekset olivat
tuoneet työnsä ensimmäiset hedelmät uhreina, mutta
Yahweh hylkäsi vihannekset ja hyväksyi ainoastaan
veriuhrin. Tästä seurasi hurmeinen ennakkotapaus:
8. Ja Kain sanoi veljellensä Aabelille: "Menkäämme
kedolle". Ja heidän kedolla ollessansa Kain karkasi
veljensä Aabelin kimppuun ja tappoi hänet.
Syytettynä ja veljentaposta merkittynä miehenä 16.
Niin Kain poistui Herran kasvojen edestä ja asettui
asumaan Noodin maahan, itään päin Eedenistä.)
Voimme olettaa että lause "poistui Herrran kasvojen
edestä" pitää sisällään merkityksen että Jahve on
paikallinen jumaluus eikä kaikkialla läsnä oleva.
Eeden puolestaan, ensimmäisen Mooseksen kirjan,
2:14-15, (14. Kolmannen virran nimi on Hiddekel; se
juoksee Assurin editse. Ja neljäs virta on Eufrat.
15. Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet
Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.)
sijaitsi Eufrat- ja Tigris -jokien alkulähteellä, ilmeisesti
siellä missä tällä hetkellä on Van-järvi, Turkissa.
"Eedenistä itään" olisi näin ollen Kaspienmeren
rannalla, aivan Indo-Euroopan sydänmailla. Kain
asettautui tänne, Noodin kansan keskelle ja nai yhden
tämän maan naisista. Tässä kohden mainitaan
ensimmäisen kerran "toiset kansat", jotka eivät ole
Aatamin ja Eevan sukua, eli pakanat.
Tarkastellaanpa tätä tarinaa toisesta näkökannasta:
Siellä me olimme, noin kuutisentuhatta vuotta sitten,
eläen pienissä maatalousyhteisöissämme
Kaspianmeren ympärillä, Noodin maassa, kun paikalle
ilmestyy auringonlaskun suunnasta hoiperrellen tämä
heppu jolla on hurja arpi. Hän kertoo omituisen tarinan
siitä, kuinka joku Jahve-niminen jumala loi hänen
isänsä ja äitinsä, laittoi heidät hoitamaan kaunista
puutarhaa jossain lännessä ja kuinka heidät heitettiin
pellolle syötyään josain vuokraisännän kiellettyä
valaistumisen hedelmää. Hän kertoo murhanneensa
veljensä, koska hänen vanhempiensa jumala
hyväksyi vain veriuhrin ja saaneensa arpensa
merkiksi jotta kaikki tuntisivat hänet
veljensurmaajaksi. Miesraukka on psykologisesti
täysin sekaisin, syyllisyyden riivaama. Hän on myös
ylenpalttisen siveä ja haluaa ehdottomasti pitää
vaatteensa yllään jopa kuumimpaan kesäaikaan.
Hänellä on myös vaikeaa kestää mieltymystämme
uida nakuna lämpimässä sisämeressä. Hän näyttää
uskovan, että hänen vanhempiensa
tottelemattomuuden "synti" on jotenkin tahrannut
hänet; että se on hänen veressään jollain tavalla ja
että se saastuttaa edelleen hänen lapsensa ja
lastensa lapset. Yksi parantajanaisistamme säälii
tyyppiä ja nai hänet…
17. Ja Kain yhtyi vaimoonsa, ja tämä tuli raskaaksi ja
synnytti Hanokin. Ja hän rakensi kaupungin ja antoi
sille kaupungille poikansa nimen Hanok.
Kun kumpikaan poika ei ollut ihan sellaisia kuin he
halusivat, Aatami ja Eeva päättivät yrittää uudelleen:
25. Ja Aadam yhtyi taas vaimoonsa, ja tämä synnytti
pojan ja antoi hänelle nimen Seet, sanoen: "Jumala on
suonut minulle toisen pojan Aabelin sijaan, koska
Kain hänet surmasi". 26. Ja myöskin Seetille syntyi
poika, ja hän antoi hänelle nimen Enos. Siihen aikaan
ruvettiin avuksi huutamaan Herran nimeä.
Missäänhän ei mainita, mistä Seetin vaimo oli
peräisin. Mahdollisesti taas nainen Noodista, tai
ehkäpä jostai muusta neoliittisesta yhteisöstä
Tigris-Eufrates-laakson varrelta. Hänen kansansa ei
kuitenkaan voi olla Aatamin ja Eevan sukua, joten
hänkin kuuluu "toisiin kansoihin".
Mitäs tapahtuikaan Aatamille? Kertoihan Jahve
hänelle aikaa sitten jakeessa 2:17 varoituksena
tiedon taikahedelmästä että "sinä päivänä, jona sinä
siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman". No,
milloin Aatami kuoli?
1Moos 5: 4. Ja Aadam eli Seetin syntymän jälkeen
kahdeksansataa vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja
tyttäriä. 5. Niin oli Aadamin koko elinaika
yhdeksänsataa kolmekymmentä vuotta; sitten hän
kuoli.)
Hei, tuohan on aika hyvin! Yhdeksänsataa ja rapiat
päälle vuosia ei ole huono saavutus mieheltä, jolle
kerrottiin että hän tulisi kuolemaan seuraavana
päivänä!
9351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

sulla jotain kevyempää luettavaa tarjolla?

Äänestä

kirjoitella näitä typeryyksiäsi vaikka
päiväkirjaasi, niin säästyisi tilaa tälläkin
palstalla. Ei näitä jaksa kukaan lukea.

Äänestä
  • Eipä ole mun päiväkirja.
    -Onneksi.

    Äänestä

mun mielesä mielen´kiintoinen näkökulma.. mut en
kyl oo samaa mieltää.. ei raamatun
vanhatestamentti ole dokumenttiohjelma tai
tieteiskertomus.. se on ympäripyöreä ja idea ei
ole faktoissa vaan tarinan sisällössä!

Äänestä
  • Sisältöhän perustuu faktoihin. Eli faktoista
    asiasisältö tulee. Muutoinhan missään ei ole
    mitään mieltä.

    Äänestä

  • maRia kirjoitti:

    Sisältöhän perustuu faktoihin. Eli faktoista
    asiasisältö tulee. Muutoinhan missään ei ole
    mitään mieltä.

    Pimeydestä ei synny kuin pimeää tekstiä.

    Voisimme vaikka huomata, että meillä on tänä
    päivän elämä Jumala keskellämme, joka vaikuttaa
    meissä, antaa meille elämän, auringon ja ilon.

    Elämemme herraksi voimme ottaa lihaksi tulleen
    Jumalan Pojan, jonka armon mukaan voimme elää
    hieman korkealentoisempaa oppia Jumalan
    varjeluksessa.

    Äänestä

otan kantaa kahteen asiaan.
Se, että Jumala ei katsonut Kainin uhrin puoleen,
johtuu Kainin itsensä sydämen asenteesta. Tälle
löytyy perusteita kaikesta siitä, mitä Jumala
Sanassaan ilmoittaa uhraamisesta ja yleensä
suhteesta Häneen.

Aatami kuoli samana päivänä, kuin söi hedelmää.
Perusteluna Jumalan muutamassa kohtaa tähdentämä
ihmisestä poikkeava käsitys ajasta, esim. "Tuhat
vuotta on minulle, kuin yksi päivä, ja yksi päivä
kuin tuhat vuotta".
Myös monet profeetalliset viestit; monesti
käytetään sanaa päivä, kuvaamaan tuhatta vuotta.

Myös esimerkillisesti asian sivusta voin mainita,
että on juutalaisen ajantutkimuksen
mukaan "seitsemäs päivä", eli sapatti, eli
seitsemäs vuosituhat, eli aika, jolloin Jumala
antaa omilleen sapatin, eli tuhatvuotinen
valtakunta.

Ehkä tiedätkin nämä, ja paljon muuta, niin
kovasti olet tuota Jumalan Sanaa tutkinut.
Jumala siunatkoon tutkimustasi, ja ohjatkoon
yliluonnollisella voimallaan sinut tykönsä.

Äänestä

Aadamille ei ensinkään kerrottu,että hän tulisi
kuolemaan seuraavana päivänä.Sen sijaan hänelle
kerrottiin,että hän kuolisi sinä päivänä,jona hän
söisi tuon kielletyn puun hedelmää.Eikä Jumala
valehtele!Aadam oli kuolleempi kuin kivi sen
jälkeen kun hän oli maistanut tuota
hedelmää.Aadam oli näet kuollut Jumalalle.

Siksi Jeesus sanoo:"Totisesti ,totisesti minä
sanon teille aika tulee ja ON JO,jolloin kuolleet
kuulevat Jumalan Pojan äänen,ja jotka sen
kuulevat ne saavat ELÄÄ".

Edelleen Raamattu sanoo toisaalla:"heräjä
KUOLLEISTA sinä,joka nukut,niin Kristus sinua
valaisee".

Näin siis jokainen ihminen,joka ei usko
Jeesukseen ON JO NYT KUOLLUT,mutta hänellä on
mahdollisuus herätä kuolleista uskomalla
Jeesukseen.

Raamattu puhuu myös toisesta kuolemasta,joka on
iankaikkinen ja sen kanssa ei pelleillä!Siksi
olisikin toivottavvaa,että mahdollisimman monet
ottaisivat Jeesuksen vastaan täällä
ajallisuudessa,ennen kuin on liian myöhäistä!

Jeesus sanoo:"joka ELÄÄ ja uskoo minuun ei ikinä
kuole".

Äänestä

niinpä niin, voi sen näinkin tulkita. ja tämä on
yhtä oikea tulkinta kuin mikä tahansa kirkkoisien
ja munkkien räpeltämä, sillä näin lukee
raamatussa. huomataan taas miten ´koko uskonto on
pitkälti tulkinta kysymys. ovelia, nämä raamatun
kirjoittaneet, eikö?
yksikään ei ole toista oikeampi jos voit näyttää
tekstin raamatusta, tulkitsit sen sitten miten
tahansa. näin ajatellen löydämme raamatusta
oikeutuksen (miltei käskyn) aivan mille tahansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maRia kirjoitti:

23. Niin Herra Jumala ajoi hänet pois Eedenin
paratiisista viljelemään maata, josta hän oli otettu. 24.
Ja hän karkoitti ihmisen ja asetti Eedenin paratiisin
itäpuolelle kerubit ynnä välkkyvän, leimuavan miekan
vartioitsemaan elämän puun tietä.
Se siitä syntiinlankeemuksesta. Aatamin ja Eevan
tarina ei kuitenkaan pääty tähän.
Gen 4:1 Ja mies yhtyi vaimoonsa Eevaan; ja tämä tuli
raskaaksi ja synnytti Kainin ja sanoi: "Minä olen
saanut pojan Herran avulla". 2 Ja taas hän synnytti
pojan, veljen Kainille, Aabelin. Ja Aabelista tuli
lampuri, mutta Kainista peltomies. 3 Ja jonkun ajan
kuluttua tapahtui, että Kain toi maan hedelmistä
uhrilahjan Herralle; 4 ja myöskin Aabel toi uhrilahjan
laumansa esikoisista, niiden rasvoista. Ja Herra
katsoi Aabelin ja hänen uhrilahjansa puoleen; 5 mutta
Kainin ja hänen uhrilahjansa puoleen hän ei katsonut.
Silloin Kain vihastui kovin, ja hänen hahmonsa
synkistyi.
No, miksei hän vihastuisi? Molemmat veljekset olivat
tuoneet työnsä ensimmäiset hedelmät uhreina, mutta
Yahweh hylkäsi vihannekset ja hyväksyi ainoastaan
veriuhrin. Tästä seurasi hurmeinen ennakkotapaus:
8. Ja Kain sanoi veljellensä Aabelille: "Menkäämme
kedolle". Ja heidän kedolla ollessansa Kain karkasi
veljensä Aabelin kimppuun ja tappoi hänet.
Syytettynä ja veljentaposta merkittynä miehenä 16.
Niin Kain poistui Herran kasvojen edestä ja asettui
asumaan Noodin maahan, itään päin Eedenistä.)
Voimme olettaa että lause "poistui Herrran kasvojen
edestä" pitää sisällään merkityksen että Jahve on
paikallinen jumaluus eikä kaikkialla läsnä oleva.
Eeden puolestaan, ensimmäisen Mooseksen kirjan,
2:14-15, (14. Kolmannen virran nimi on Hiddekel; se
juoksee Assurin editse. Ja neljäs virta on Eufrat.
15. Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet
Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.)
sijaitsi Eufrat- ja Tigris -jokien alkulähteellä, ilmeisesti
siellä missä tällä hetkellä on Van-järvi, Turkissa.
"Eedenistä itään" olisi näin ollen Kaspienmeren
rannalla, aivan Indo-Euroopan sydänmailla. Kain
asettautui tänne, Noodin kansan keskelle ja nai yhden
tämän maan naisista. Tässä kohden mainitaan
ensimmäisen kerran "toiset kansat", jotka eivät ole
Aatamin ja Eevan sukua, eli pakanat.
Tarkastellaanpa tätä tarinaa toisesta näkökannasta:
Siellä me olimme, noin kuutisentuhatta vuotta sitten,
eläen pienissä maatalousyhteisöissämme
Kaspianmeren ympärillä, Noodin maassa, kun paikalle
ilmestyy auringonlaskun suunnasta hoiperrellen tämä
heppu jolla on hurja arpi. Hän kertoo omituisen tarinan
siitä, kuinka joku Jahve-niminen jumala loi hänen
isänsä ja äitinsä, laittoi heidät hoitamaan kaunista
puutarhaa jossain lännessä ja kuinka heidät heitettiin
pellolle syötyään josain vuokraisännän kiellettyä
valaistumisen hedelmää. Hän kertoo murhanneensa
veljensä, koska hänen vanhempiensa jumala
hyväksyi vain veriuhrin ja saaneensa arpensa
merkiksi jotta kaikki tuntisivat hänet
veljensurmaajaksi. Miesraukka on psykologisesti
täysin sekaisin, syyllisyyden riivaama. Hän on myös
ylenpalttisen siveä ja haluaa ehdottomasti pitää
vaatteensa yllään jopa kuumimpaan kesäaikaan.
Hänellä on myös vaikeaa kestää mieltymystämme
uida nakuna lämpimässä sisämeressä. Hän näyttää
uskovan, että hänen vanhempiensa
tottelemattomuuden "synti" on jotenkin tahrannut
hänet; että se on hänen veressään jollain tavalla ja
että se saastuttaa edelleen hänen lapsensa ja
lastensa lapset. Yksi parantajanaisistamme säälii
tyyppiä ja nai hänet…
17. Ja Kain yhtyi vaimoonsa, ja tämä tuli raskaaksi ja
synnytti Hanokin. Ja hän rakensi kaupungin ja antoi
sille kaupungille poikansa nimen Hanok.
Kun kumpikaan poika ei ollut ihan sellaisia kuin he
halusivat, Aatami ja Eeva päättivät yrittää uudelleen:
25. Ja Aadam yhtyi taas vaimoonsa, ja tämä synnytti
pojan ja antoi hänelle nimen Seet, sanoen: "Jumala on
suonut minulle toisen pojan Aabelin sijaan, koska
Kain hänet surmasi". 26. Ja myöskin Seetille syntyi
poika, ja hän antoi hänelle nimen Enos. Siihen aikaan
ruvettiin avuksi huutamaan Herran nimeä.
Missäänhän ei mainita, mistä Seetin vaimo oli
peräisin. Mahdollisesti taas nainen Noodista, tai
ehkäpä jostai muusta neoliittisesta yhteisöstä
Tigris-Eufrates-laakson varrelta. Hänen kansansa ei
kuitenkaan voi olla Aatamin ja Eevan sukua, joten
hänkin kuuluu "toisiin kansoihin".
Mitäs tapahtuikaan Aatamille? Kertoihan Jahve
hänelle aikaa sitten jakeessa 2:17 varoituksena
tiedon taikahedelmästä että "sinä päivänä, jona sinä
siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman". No,
milloin Aatami kuoli?
1Moos 5: 4. Ja Aadam eli Seetin syntymän jälkeen
kahdeksansataa vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja
tyttäriä. 5. Niin oli Aadamin koko elinaika
yhdeksänsataa kolmekymmentä vuotta; sitten hän
kuoli.)
Hei, tuohan on aika hyvin! Yhdeksänsataa ja rapiat
päälle vuosia ei ole huono saavutus mieheltä, jolle
kerrottiin että hän tulisi kuolemaan seuraavana
päivänä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu