Tilasin eräästä verkkokaupasta tuotteen, mutta saatuani sen niin huomasin ettei se ollutkaan sama tuote, jota he sivullaan esittelivät ja josta maksoin, vaan kyseessä oli jokin halvempi kopio, jossa on kyllä täsmälleen samat ominaisuudet mutta laatu on heikompi. Alkuperäisen tuotteen kuvassa näkyy selvästi valmistaja, jonka sivuilta olin lukenut infoa ja vakuuttunut ostamisen kannattavuudesta. Tosin ainoa asia mikä sivustolla viittaa tuohon haluaamaani tuotteeseen on vain ja ainoastaan sen tuotteen kuva, eli missään tuotetiedoissa ei mainita valmistajan nimeä tai mitään muutakaan. Ei myöskään mainita ettei kuva vastaa toimitettavaa tuotetta tai mitään muuta sellaiseen viittaavaa.
Laitoin heille viesiä asiasta ja vastaukseksi sain:
"Tilasimme tuotteen samalta toimittajalta. Tuote on ominaisuudeltaan
sama vaikka ulkomuodossa olisi pienia eroja. Kuva eivät aina vastaa
100% netissa oleva kuvat."
Tehtyäni kuitenkin vähän taustatutkimuksia netistä niin löysin juurikin tuon saamani tuotteen, josta muut käyttäjät sanoivat sen olevan vain halpa kiinakopio alkuperäisestä.(ja siltä se vaikuttaakin) Voiko se ettei tuotetiedoissa missään mainittu, että tuote olisi sama kuin se mikä kuvassa vaikuttaa siihen etten voi vaatia hyvitystä/kaupan purkua?

Vastaukset 3
Vanhimmat
No jos tilasit netistä (suomalaiselta sivustolta) on sinulla automaattinen 14 vuorokauden palautusoikeus.
Jos tilasit jostain ebaystä tms. niin se on aika pitkälti henkilökohtainen voi voi.
No minun piti luonnollisesti avata tuote pakkauksesta, ennenkuin näin sen. Ymmärtääkseni tuo palautusoikeis koskee vain avaamattomia/käyttämättömiä tuotteita? Ja sivusto on kyllä suomalainen.
Ei, tuotetta saa kokeilla ja tutkia muttei saa ottaa käyttöön. Luonnollisesti pakkauksen saa myös avata.
Asiakaspalautukseen vaan ja rahat takaisin. Liike ei saa vaatia sinulta edes perusteita palautukselle saati kustannuksia tästä. Tai saa vaatia, mutta laki kertoo toisin.