Perus-suomen ääni kulkee läpi suomen maan siitä voimaa me saamme. Estämme euroopan etenemisen liittovaltioksi. Katsomme kansalaisten hyvin vointia. Emme ole nössö porukka, joka talutushihnassa kulkee kokkari puudelina.
Suomi on suomalaisille ja somalia on somaliaisille
tulta ps
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
opettele sitä ennen kirjoittamaan kaunista suomen kieltä ennen kuin vaahtoat täällä isänmaan puolesta. tiedoksi että "Suomen" on erisnimi joka kirjoitetaan isolla kirjaimella. niin ja "hyvinvointi" on yhdyssana, samoin "nössöporukka".
Eihän persuja kiinnosta opetella edes kirjoittamaan äidinkieltään. keskimäärin persujen äidinkielentaito on hyvin alkeellista, oikeakielistä tekstiä ei pystytä tuottamaan jne. On hyvin todennäköistä, että monet somalialaista syntyperää olevat nuoret hallitsevat suomen kieliopin paremmin kuin tavalliset keskimääräiset persut.
Pisteen jälkeen uusi virke alkaa isolla alkukirjaimella.