Kristityt = Hulluja

Kristityt ovat mielenvikaisia! Heillä on
ristiriitaisia tunteita, he rakastavat jeesusta
mutta toisaalta ovat iloisia kun juutalaiset
tappoivat hänet. Juutalaiset tekivät "hyvän
teon". Jos juutalainen tappaa Jeesuksen niin
kristitty sanoo juutalaiselle: "Kiitos sinulle
herrani, sinun ansiosta pääsen taivaaseen!". He
sanovat myös jeesukselle: "Minä rakastan sinua,
onneksi juutalainen tappoi sinut.". Juutalaiset
ovat muka jotain kuningassukua, heitä pitää
palvoa, jos he tappavat jonkun luetaan se hyväksi
teoksi toisaalta myös jos juutalainen auttaa
jotakin luetaan sekin hyväksi teoksi. "Hyvä
juutalaiset tappakaa vain lisää kristyttyjä,
muuten kristityt eivät pääse taivaaseen." Kaikki
muut ihmis ryhmät ovat juutalaisten
pelinappuloita. Sairasta, kristityn toive uni
olisi varmaan saada kuolla juutalaisen
toimesta! "mikä suuri kunnia kuolla nyt jumalan
valitun kansan toimesta!". Tälläinen ihmisten
ylentely muitten ihmisryhmien ylä puolelle on
aivan samanlaista mitä arjalaisetkin tekivät. Kun
lukee apostolien tekoja ei voi vain muuta kuin
ihmetellä sitä että kuinka he voivat "nauttia"
siitä että saavat osakseen nöyryytystä
(juutalaisten puolelta). Kaikki valitun kansan
jäsenet pääsevät taivaaseen, en voi tajuta että
kuinka yksikään tasa-arvoa ja ihmis oikeuksia
puolustava voisi uskoa raamattuun. Raamatussa on
kaikenlaista pahaa: siinä puolustellaan orjuutta,
siinä on epätasa-arvoa(esim. naisen ja miehen
välillä), se on puolueellinen(esim. israelilaiset
ovat aina etu-oikeutettuja kaikkeen) ym... En
jaksa kirjoittaa.
23513
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

koska en enää olisi jaksanut lukea enempää
juttuasi.

Kukaan kristitty ei ole iloinen kenenkään
kuolemasta. Jeesuksen kuolema tarkoitti
ennustuksen toteutumista ja paljon muutakin joka
sitä kirjaa lukemalla selvinnee. Tämänkin
ennustuksen toteutuminen on siis vahvistus
uskollemme. Josta tietenkin olemme iloisia!

Luehan siitä raamatusta hieman enemmän kuin
jonkun asiaa tuntemattoman johdanto - voit jopa
saada ahaa-elämyksen!

Hyvää jatkoa

Äänestä

Hupaisaa, jos itselläkään ei ole sitä viisautta
ja ymmärrystä mitä toisilta vaatii.

No, tasan eivät käy onnen lahjat.

Äänestä

Hei, typerä ihminen! Tää sun viestisi todellaa
oksettaa mua. Jos etsit syyllisiä suomalaisen
yhteiskunnan epäkohtiin, niin etsi niitä muualta.
Se sun todella tyhmä viestisi ei vaan loukkaa
kristittyjä vaan näyttää, kuinka typerä itse
olet! Oletko itse joku juoppo tai kommunisti?

Äänestä
  • Oletko itse joku kristitty?

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    Oletko itse joku kristitty?

    En ole joku vaan kristitty ja sanon, että jos
    Suomi joutuu lopullisesti siihen EU-
    stalinistiseen sosialismiin, niin varma tuho on
    edessämme. Mielestäni muutenkin Suomessa kehitys
    on menossa väärään suuntaan. Tällä sosialismilla
    ei ole tulevaisuutta. Euro romahtaa, itsemurhat
    lisääntyy, luonnonmullistusten määrää lisääntyy.
    Kaikki sen Jumalan vihaamisen ja rahanjanon
    takia.

    Äänestä

  • Think about it ! kirjoitti:

    Oliko tuo joku vitsi? Taidat olla itse joku
    arjalaisten(natsien) jälkeläinen!

    Äänestä

Puhut nyt valheellisesta kristinopista. Aito
kristinoppi tekee selvän pesäeron myös
juutalaisuuteen ja pitää sitä eräänä monista
eksytyksistä.

Voimakkaimmin tätä mieltä ovat muuten juuri
juutalaisuudesta kristinoppiin kääntyneet ns.
messiaaniset juutalaiset, jotka TIETÄVÄT mistä
valheesta ovat irti päässeet.

Juuri messiaanisten juutalaisten ja
arabikristittyjen hartioilla lepäävätkin Lähi-
idän rauhan suurimmat toiveet.

Näiden tälläkin palstalla pelleilevien
suomalaisten fundamentalistkristittyjen linja ei
johda muualle kuin suoraan tuhoon.

Äänestä

Jeesus antoi oman henkensä vapaaehtoisesti.

Juutalaiset uhrattiin kansana, jotta me
pelastuisimme.

Rukoilkaa, että Israel uskoisi, niin tulee loppu.

Äänestä
  • Siinä sitä soopaa on josta minä äskein puhuinkin!
    Nyt juutalaiset on uhrattu meidän puolesta, eikä
    toisin päin. Jos jeesus ei olis kuollu niin
    kristin usko ei olisi tullut tänne? Ettekä te
    olisi saaneet pelastusta? Pitäisikö pääsiäisenä
    aina kiittää juutalaisia?

    Äänestä

  • mielipiteeni kirjoitti:

    Siinä sitä soopaa on josta minä äskein puhuinkin!
    Nyt juutalaiset on uhrattu meidän puolesta, eikä
    toisin päin. Jos jeesus ei olis kuollu niin
    kristin usko ei olisi tullut tänne? Ettekä te
    olisi saaneet pelastusta? Pitäisikö pääsiäisenä
    aina kiittää juutalaisia?

    Näissä asioissa on tapahtunut osittain Jumalan
    suunitelma ja osittain ihmisten oma toiminta.

    Juutalaiset eivät hyväksyneet Jeesusta
    Messiaakseen ja tämä tiedettiin ennalta.

    Myös se tiedetään, että tulevat Jeesuksen
    hyväksymään, se on vain ajan kysymys.

    Äänestä

  • Kaizu kirjoitti:

    Osa juutalaisista ON JO hyväksynyt Jeesuksen ja
    heitä kutsutaan messiaanisiksi. Heitä on tosin
    hyvin vähän. Joka päivä kuolee tuhansia
    juutalaisia, jotka eivät ole ottaneet Jeesusta
    vastaan omana henkilökohtaisena vapahtajanaan ja
    menevät sen vuoksi helvettiin. Kaikki juutalaiset
    eivät siis KOSKAAN enää voi pelastua.

    Äänestä

  • K.T.S. kirjoitti:

    Kaikki, jotka Jeesuksen hyväksyvät, ovat
    tervetulleita Jumalan valtakuntaan. Se, että onko
    juutalaiset Jumala tahallaan paaduttanut, onkin
    vaikeampi kysymys. Paavalin kirjeistä voisi
    päätellä ym. kirjoituksista, että näin on. Eli
    tähänkin sopivat Jeesuksen sanat, että kellä on
    paljon sille annetaan lisää ja toisilta otetaan
    pois se vähäkin - vapaasti luonnehdittuna.

    Äänestä

Te ootte kaikki sairaita...uskonto on ihan
perseestä. On se nyt ihme että vuonna 2001
uskotaan satuolentoihin niinkuin "Jumalaan".

Kyllä 100 vuoden päästä ajatellaan että oli ne
vähän yksinkertaisia ihmisiä silloin.

Helvetissä me kaikki nähdään :)

Äänestä
  • olet kummallinen tyyppi, et usko mihinkään mutta
    uskot silti helvettiin? puoli uskovainen?

    Äänestä

  • mielipiteeni kirjoitti:

    olet kummallinen tyyppi, et usko mihinkään mutta
    uskot silti helvettiin? puoli uskovainen?

    Voinhan minä puhua möröistäkin vaikka en niihin
    usko. Sitäpaitsi ihmiset puhuu täyttä paskaa
    kokoajan, joten en sinänsä välitä mitä joku sanoo
    kautta kirjoittaa. Varsinkin jos lähteitä ei
    kerrota (tai lähteenä on raamattu).

    Äänestä

  • Paitsi että mä en aio tulla grillaantumaan. Mä
    hengailen mieluummin Kristuksen valtakunnassa.
    Jumala on siitä hauska satuolento että se IHAN
    OIKEESTI TOIMII... =) !!!
    Siukkuja sulle. Tarvit niitä.

    Äänestä

  • Jenni kirjoitti:

    Paitsi että mä en aio tulla grillaantumaan. Mä
    hengailen mieluummin Kristuksen valtakunnassa.
    Jumala on siitä hauska satuolento että se IHAN
    OIKEESTI TOIMII... =) !!!
    Siukkuja sulle. Tarvit niitä.

    vähemmälle. Ei sulla sellasia voimia ole että
    sanomalla saisit jeesuksen 'toimimaan'. Helvetti
    että ihmiset on yksinkertaisia. Kyllä huumeetkin
    toimii, mutta en mä silti suosittele niitä
    käyttämään. Tai no kyllä se Jumalakin varmaan
    ilmestyy jos happoa nappailee, siitä voi sit
    lähtee seuraamaan sitä valtakuntaansa.

  • Idiootit kirjoitti:

    lääkkeet? En tietääkseni oo millään
    lääkekuurilla...
    Ei Jeesuksen seuraamiseen tarvita minkäänlaisia
    aineita, vaan me ollaan ihan terveitä järkeviä
    ihmisiä. En mä saa Jeesusta toimimaan sanomalla,
    se toimii ihan ilman mun sanomisiakin.
    Kokeile säkin...

    Terveitä järkeviä ihmisiä? Sehän on
    subjektiivinen käsitys Jenni kulta, eihän
    hullukaan tiedä itse olevansa hullu.
    Eikä kaverinkaan jutut ole objektiivisia eli ei
    sitä ryhmässä totuuksia päätetä.

    Äänestä

"Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi
saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on
heikkoa, sen Jumala valitsi, saattaakseen häpeään
sen, mikä on voimakasta. Mikä maailmassa on
vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään
mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi
sen, mikä on jotain. Näin ei yksikään ihminen voi
ylepillä Jumalan edessä."

Onneksi ei tarvitse yrittää olla mitään muuta
kuin on.

Lähde:
1.Kor.1:27-29, Raamattu, vuoden-92 käännös. ;)

Äänestä
  • Me saamme siis jumalan mukaan olla semmoisia kuin
    olemme. Juopot juoppoja, homot homoja, heterot
    heteroita....

    Äänestä

  • hihhuli 2 kirjoitti:

    Me saamme siis jumalan mukaan olla semmoisia kuin
    olemme. Juopot juoppoja, homot homoja, heterot
    heteroita....

    saamme olla Jumalan armosta paljaina(ja tarkoitan
    tätä nyt kuvainnollisesti, joten älkääpäs
    yrittäkö alkaa viisastella tällä asialla) hänen
    edessään, ilman naamioita, esittämättä,
    yrittämättä olla mitään ja näin pääsemme eroon
    niistä asioista, jotka eivät Jumalan
    mielenmukaisia ole. Esim. juopon ei tarvitse olla
    ainainen juoppo, koska Jumala ei ole luonut
    ketään juopoksi.

    Jumalan edessä on turha selitellä mitään tai
    yrittää olla jotain sellaista, mitä ei ole. Ei
    auta silloin puolustelut tai muiden
    syyttelemiset. Jumala valitsee sen, joka mitään
    ei ollut..Uskovaisilla ei ole mitään mistä
    ylpeillä itsessään, sillä pelkkää armoa tämä on,
    jonka ansiosta saa elää täyttää elämää
    Kristuksessa ja tulla yhä enemmän Hänen
    kaltaisekseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mielipiteeni kirjoitti:

Kristityt ovat mielenvikaisia! Heillä on
ristiriitaisia tunteita, he rakastavat jeesusta
mutta toisaalta ovat iloisia kun juutalaiset
tappoivat hänet. Juutalaiset tekivät "hyvän
teon". Jos juutalainen tappaa Jeesuksen niin
kristitty sanoo juutalaiselle: "Kiitos sinulle
herrani, sinun ansiosta pääsen taivaaseen!". He
sanovat myös jeesukselle: "Minä rakastan sinua,
onneksi juutalainen tappoi sinut.". Juutalaiset
ovat muka jotain kuningassukua, heitä pitää
palvoa, jos he tappavat jonkun luetaan se hyväksi
teoksi toisaalta myös jos juutalainen auttaa
jotakin luetaan sekin hyväksi teoksi. "Hyvä
juutalaiset tappakaa vain lisää kristyttyjä,
muuten kristityt eivät pääse taivaaseen." Kaikki
muut ihmis ryhmät ovat juutalaisten
pelinappuloita. Sairasta, kristityn toive uni
olisi varmaan saada kuolla juutalaisen
toimesta! "mikä suuri kunnia kuolla nyt jumalan
valitun kansan toimesta!". Tälläinen ihmisten
ylentely muitten ihmisryhmien ylä puolelle on
aivan samanlaista mitä arjalaisetkin tekivät. Kun
lukee apostolien tekoja ei voi vain muuta kuin
ihmetellä sitä että kuinka he voivat "nauttia"
siitä että saavat osakseen nöyryytystä
(juutalaisten puolelta). Kaikki valitun kansan
jäsenet pääsevät taivaaseen, en voi tajuta että
kuinka yksikään tasa-arvoa ja ihmis oikeuksia
puolustava voisi uskoa raamattuun. Raamatussa on
kaikenlaista pahaa: siinä puolustellaan orjuutta,
siinä on epätasa-arvoa(esim. naisen ja miehen
välillä), se on puolueellinen(esim. israelilaiset
ovat aina etu-oikeutettuja kaikkeen) ym... En
jaksa kirjoittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu