Viime viikonloppu meni mässäilyn merkeissä, koska oli syntymäpäiviä ja siksi vietin sen la-su sukulaisilla. Liikkumaan en juuri päässyt, luvassa oli kakkuja, pullia, jäätelöä, ruokaa ym. kaikkea mitä nyt synttäreillä yleensä.
Tästä hauskasta paino nousi sen noin puolisen kiloa tai kilon, joka lähtee parissa päivässä nesteitä. 42,5-43/43,5 siis.
Olen avohoidossa ja saanut haasteeksi yrittää syödä enemmän. No, tuon episodin jälkeen jouduin kauhukseni jälleen syömistilanteeseen. Pizzaa, dumle-snackseja, sipsejä, dippivihanneksia. Tuo ei kuitenkaan edellisiin lukemiin juuri vaikuttanut.
Maanantain jälkeen menin automaattisesti taas melko pienelle kalorimäärälle per päivä. Liikuntaan olin kropalta väsynyt, mutta silti maanantaina tein 60 min vatsatreenin ja keskiviikkona pyöräilin melkein tunnin.
Torstaina kävin juttelemassa siellä "hoitopaikassa" ja taas sanottiin, että pitäisi koittaa syödä enemmän - mitä vaan mikä itsestä tuntui hyvältä ja mitä pystyy.
Ostin Kismet-patukan ja Twixin. Illalla meni suklaata,sipsejä ja pala ylijäänyttä kakkua sitten ja jotain paahtoleipää.
Perjantaina oli taas syömistilanne ja tarjolla pizzaa, munkki ja hedelmätoffeekarkkeja.
Lauantaina en tietenkään osannut pakottaa itseäni pienelle, vaan olin armollinen. Meni hiukan lohta ja salaattia, kaakaota, kahvia, vaniljajäätelöä reilusti, nomparelleja, kaakaojauhetta, kermaviilikastiketta, porkkananpaloja, sipsejä,leipää,jogurttia,jotain kakkua...
Tuolloin tein 20 min kävelylenkin, 60 min vatsatreenin ja 30 min käsitreenin paniikissa, mutta söin vielä sen jälkeen. Uskalsin maistaa uusia juttuja, jotka ovat ehdottomasti rajattuina olleet ruokavaliostani jo kauan. Yleensä jätän "normaaliruuat" pois kun mässään, mutta nyt idioottina söin niitäkin. Ja mikä pakko oli syödä "enemmän" juuri herkkuja? Kuuntelin itseäni ja niitä teki mieli...
Ja kylässä syön kun tarjotaan, sitä mitä tekee mieli. Tavallisesti muuten kituutan. Toisekseen kulissit...
Noh, nyt on sunnuntaiaamu ja tosiaan sain vaakaani patterit. 44 kiloa. En voi uskoa, että olisi tullut syötyä kuitenkaan 7000 kcal oma kulutus. Aina mä jostain päin yritin lauantaita lukuunottamatta vähentää. Kysymys ois nyt kuitenkin kokonaisvaltaisesti tollasesta 1 ja puolen kilon painonnoususta. Nesteitäkö nämäkin muka vaan? Näen itseni aivan valtaisana valaana noiden lukemien jälkeen(muista se ei vaikuta), itkukohtaus tuli ja ei tosiaan tee enää mieli syödä. Päivä meni pilalle.
Pääseekö noista kiloista siis eroon, onko kellään kokemusta? Ja onko se pysyvää, koska "jojoilu" on raivostuttavaa. Jos ensi kerralla vähänkin enemmän syödessä napsahtaa vaa´lle viisi kiloa lisää, niin...
Uskallanko syödä tänään enää mitään? Miten saan kilot pois? Sehän on selvä että herkkulakko alkoi nyt! Mutta kannattaako kalorit edelleen vetää reilusti alle 1000 vai miten parhaiten onnistun?
Ahdistaa...:(

Vastaukset 7
Vanhimmat
Ja tosiaan enemmän syöminen pelottaa nyt tosi paljon, koska pelkään, että mitä tahansa enemmän suuhuni laitan, niin paino lähtee räjähdysmäiseen nousuun...Sehän tuli jo todistettuakin, että niin käy :/
Ei se oo mitä tahansa suuuhun pistät, vaan se, että kun keho vihdoin saa ruokaa pitkän nälkiintymisajan jälkeen, se vetää helposti överiksi. Keho ilmeisesti kokoaa varastoja, kun varautuu entiseen "paastotilaan".
Koita vähä suunnitella sitä syömistä, oman kulutuksen verran siis. Heti paranemis tilanteessa tosiaan se näläntunne sun muut on vähän hukassa. Että nosta syömistä vanhasta vähän kerrallaan. ite ainakin just viime viikolla koitin syödä enemmän, ja sun tavoin meni heti överiksi. Vähän kerrallaan... TSEMPPIÄ! :)
Eikö sulla ole ateriasuunnitelmaa? Sitä oli ainakin itseni jotenkin turvallista noudattaa kun ammattilainen oli sen laatinut...TSEMPPIÄ! :)
Komppaan myös edellistä.♥
Kiitos teille molemmille
Vooi, sulla on vielä paljon tekemistä :( noita ajatuksia tarkotan. Mut usko pois, terveys on sen työn arvosta.
Toi ei oo pysyvää lihomista, vaan nesteitä. Sikäli mä en suosittele tota alikalorimäärää per pvä, koska sä oot kierteessä. Ens kerralla kun syöt enemmän, kroppa nälkiintymistilaan tottuneena humauttaa vaakaan taas pari kiloa lisää.
Jos sä et erikoisia herkkuja tai kaloripommeja vedä nyt hetkeen, niin toi paino laskee itsestään. Ja liikut, kevyestikin. Kun noi oikeesti on vaan niitä nesteitä, jotka kroppa on imassu hädissään, jotta jaksais taas paastotilan. Jos en väärässä oo? Joku voi korjata jos puhun puuta heinää...*
Toisaalta ohje on "syö vähemmän, kuluta enemmän", joten tolla keinolla tietty saat taas nopeesti takas ton 42,5. Mut yhtä nopeesti ne tulee takas taas sun syödessä, että silleen ois paras antaa ehkä kropan tasottua luonnollisesti tohon lähtöpainoon 42,5.
Ja tiedän miltä ne lukemat tuntuu. Tuntuu, et ne on naamassa, käsissä, mahassa, jaloissa. Vaikka ei ne oo. Ja just haastavinta on syödä ton jälkeen, tuntuu et kaikki lihottaa...Mut komppaan "Tsempittelevää", toi on kehon luonnollinen reaktio.
Minä olisin onnellinen, jos paino nousisi viikossa kilon. Oma BMI nyt 14.9 ja vaikka kuinka yritän syödä niin tuntuu että paino ei vaan nouse, johtuu varmaan siitä että en pysty karkkia jostain syystä syömään, kun tuntuu että elimistö ei kestä sitä kun oksennan samantien kun lääkäri määräsi että koulupäivän aikana yritän syödä min. yhden suklaapatukan, mutta se ei vaan pysy sisällä ja ongelma ei ole pään sisällä sitten, jos sitä kuvittelette! Syön älyttömästi proteiinipitoista ruokaa, koska olen diabeetikko. Ruoka jota muut pitävät herkkuina ovat juustot ja lohi. Itse jostakin kumman syystä himoitsen yleensä aina vain kasviksia ja hedelmiä, joihin sulatan rae- tai sulatejuustoa. Minua ahdistaa painoni jatkuva laskeminen aivan kamalasti, olkaa onnellisia te joilla sentään suklaa yms. karkit, sipsit yms. pysyvät sisällä ja ettekä kärsi tuosta inhottavasta diabeteksesta. Olen myös semivegetaristi ilman kanaa :)
50 täyteen/7 Miten toi liittyi anoreksiaan??