Opiskelen nyt toista vuotta Itä-Suomen yliopistossa ja pakolliset ruotsi ja englanti tulevat ensivuonna ajankohtaisiksi. Ongelma on siinä, että olen jäänyt kielissä jälkeen jo alakoulusta lähtien ja en todellakaan käytännössä täytä näiden kurssien lähtötasovaatimuksia!
Alakoulussa englanninopettajani oli pieni ja kiukkuinen, jo toinen jalka haudassa oleva "vanhankannan" opettaja, jota osa oppilaista pelkäsi niin paljon, ettei kyennyt aamulla ollenkaan kouluun jos tuona päivänä oli englantia. Kun ko. mummeli jäi viimein eläkkeelle, englannintaitoni oli olematon ja en päässyt enää vauhtiin uusienkaan opettajien kanssa. Kun luin tunnilla ääneen tai yritin suomentaa, minulle naurettiin. Lopulta aloin kieltäytyä puhumisesta, ryhmäharjoituksista, suomentamisesta ja kaikesta muusta, paitsi täysin itsenäisestä tehtävien teosta ja kuuntelemisesta. Yläkoulussa alkoi sitten ruotsi, ja se ei lähtenyt sujumaan alkuunkaan kun englantikin oli niin retuperällä.
Äidinkielessä olen sen sijaan ollut aina kympin oppilas, ja 2010 pääsin leikiten sisään yliopistoon opiskelemaan suomen kieltä ja kirjallisuutta. En kuitenkaan ikinä ole pitänyt erityisesti suomestakaan, vaan veri veti enemmän luonnontieteisiin, ja sain vaihdettua pääaineeni biologiaan. Nyt olen siis onnellisesti bilsari, ja pärjään oman alani opinnoissa ihan ok:sti (suoritin muutamia peruskursseja jo viimevuonna). Pelkään kuitenkin kandin, ja koko opintojeni tyssäävän nuihin pakollisiin akateemisiin kieli- ja viestintäopintoihin. Kielikeskusinfossa ei puhuttu mitään oppimisvaikeuksista tai mahdollisesti puutteellisesta lähtötasosta, ja kurssikuvauksissakin todetaan vain nuivasti, että lähtötason pitää olla esim. englannissa B2-tasoa (eurooppalaisen viitekehyksen taitotasoasteikolla) , ja kieli tietenkin suoritettu pitkänä. Kirjoitin kyllä lukiossa A1 englannin. - Pääsin puolituurilla läpi koska esseeaihe oli helppo (normaalisti en ymmärrä edes kysymystä) ja kirjoitin B:n.
Mistä voin saada apua? Onko kukaan muu samantyyppisessä tilanteessa? Olen kuullut, että akateemisessa englannissa ja ruotsissa on lukiotyyppisiä harjoituksia; joutuu puhumaan opiskelutovereiden kanssa englanniksi ja niin edelleen.. En kertakaikkiaan pysty siihen, pelkään kuollakseni englannin puhumista :/ Ihan sama vaikkei kukaan dissaisi ja nauraisi, en vaan pysty. Menen pakokauhuun, kieltäydyn puhumasta ja/tai alan itkeä. Opiskelutoverini osaavat lähes kaikki englantia vähintäänkin kohtuullisesti, lukevat englanninkielisiä tekstejä sujuvasti ääneen, leffailloissa kukaan ei kysele subejen perään ja niin edelleen.. Tiedän olevani taas se huonoin.
Kertokaa omia tarinoitanne, mistä olette saaneet apua (jos olette) jne. Vertaistukea kaivataan!
Alakoulussa englanninopettajani oli pieni ja kiukkuinen, jo toinen jalka haudassa oleva "vanhankannan" opettaja, jota osa oppilaista pelkäsi niin paljon, ettei kyennyt aamulla ollenkaan kouluun jos tuona päivänä oli englantia. Kun ko. mummeli jäi viimein eläkkeelle, englannintaitoni oli olematon ja en päässyt enää vauhtiin uusienkaan opettajien kanssa. Kun luin tunnilla ääneen tai yritin suomentaa, minulle naurettiin. Lopulta aloin kieltäytyä puhumisesta, ryhmäharjoituksista, suomentamisesta ja kaikesta muusta, paitsi täysin itsenäisestä tehtävien teosta ja kuuntelemisesta. Yläkoulussa alkoi sitten ruotsi, ja se ei lähtenyt sujumaan alkuunkaan kun englantikin oli niin retuperällä.
Äidinkielessä olen sen sijaan ollut aina kympin oppilas, ja 2010 pääsin leikiten sisään yliopistoon opiskelemaan suomen kieltä ja kirjallisuutta. En kuitenkaan ikinä ole pitänyt erityisesti suomestakaan, vaan veri veti enemmän luonnontieteisiin, ja sain vaihdettua pääaineeni biologiaan. Nyt olen siis onnellisesti bilsari, ja pärjään oman alani opinnoissa ihan ok:sti (suoritin muutamia peruskursseja jo viimevuonna). Pelkään kuitenkin kandin, ja koko opintojeni tyssäävän nuihin pakollisiin akateemisiin kieli- ja viestintäopintoihin. Kielikeskusinfossa ei puhuttu mitään oppimisvaikeuksista tai mahdollisesti puutteellisesta lähtötasosta, ja kurssikuvauksissakin todetaan vain nuivasti, että lähtötason pitää olla esim. englannissa B2-tasoa (eurooppalaisen viitekehyksen taitotasoasteikolla) , ja kieli tietenkin suoritettu pitkänä. Kirjoitin kyllä lukiossa A1 englannin. - Pääsin puolituurilla läpi koska esseeaihe oli helppo (normaalisti en ymmärrä edes kysymystä) ja kirjoitin B:n.
Mistä voin saada apua? Onko kukaan muu samantyyppisessä tilanteessa? Olen kuullut, että akateemisessa englannissa ja ruotsissa on lukiotyyppisiä harjoituksia; joutuu puhumaan opiskelutovereiden kanssa englanniksi ja niin edelleen.. En kertakaikkiaan pysty siihen, pelkään kuollakseni englannin puhumista :/ Ihan sama vaikkei kukaan dissaisi ja nauraisi, en vaan pysty. Menen pakokauhuun, kieltäydyn puhumasta ja/tai alan itkeä. Opiskelutoverini osaavat lähes kaikki englantia vähintäänkin kohtuullisesti, lukevat englanninkielisiä tekstejä sujuvasti ääneen, leffailloissa kukaan ei kysele subejen perään ja niin edelleen.. Tiedän olevani taas se huonoin.
Kertokaa omia tarinoitanne, mistä olette saaneet apua (jos olette) jne. Vertaistukea kaivataan!
Vastaukset 5
Vanhimmat
En tiedä miten teillä mutta Helsingin Yo:ssa voi ainakin käydä kursseja, jos taidot eivät riitä perusopintojen suorittamiseen. Sitä toki ihmettelen, kuinka aiot opinnoissasi pärjätä, omissa opinnoissani nimittäin englanninkielistä luettavaa tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin ja ihmettelisin myös, jos bilsan aineopinnot voi tehdä lukematta sanaakaan englantia. Akateeminen englanti on kuitenkin oman kokemukseni mukaan lukemiseen painottuvaa ja sitä voi parantaa ihan vaan lukemalla. Eli alkuun pääsee jos vain kärsivällisesti aloittelee lukemalla englanninkielisiä tekstejä itseä kiinnostavista aiheista.
Toki englannin lukeminen on hankalaa, varsinkin akateemisten artikkelien, auttaa kuitenkin, jos aihealueista on ensin saanut pohjan suomeksi niin pääsee sisälle englanniksi luettaviin asioihin.
Ei kannata liikaa verrata itseään muihin, ihmiset on vaan niin eri viivalla, mitä tulee vaikkapa englannin osaamiseen. Jotkut on asuneet ulkomailla ja puhuvat sujuvasti, jotkut taas ei ole joutuneet juurikaan käyttämään enkkua ollenkaan. Tee asialle se, mitä voit, älä murehdi liikaa.:)
En löytänyt ainakaan Itä-Suomen yliopiston kielikeskuksen sivuilta enkä Oodista mitään viittauksia mihinkään preppauskursseihin :/ Voisi kyllä käydä henkilökohtaisesti kielikeskukselta kyselemässä, jos kerta muissa yliopistoissa tämmösiä tarjotaan?
Tokihan englantia nuissa bilsankin opinnoissa tarvitaan (lähes ainoa tarvittava kirjakin, campbell & reece biology, on sekin englanniksi. ) mutta minulle on ihan eri asia lukea englanninkielistä tekstiä yksin, omissa oloissani kuin ääneen muiden kuullen. Olen pärjännyt tähän asti ahkeralla asioiden googlaamisella ja sanakirjan käytöllä, sekä muistiinpanojen tekemisellä. Selailen luentokalvoja, kirjaa, sanakirjaa ja nettiä ja kirjoitan itselleni muistiinpanot suomeksi. Tähän asti olen pärjännyt, mutta en tosiaan osaa lukea sujuvasti enkkua ilman sanakirjaa, ja joudun tarkistamaan sanakirjasta sellaisia juttuja joiden kuvittelisi jo tässä vaiheessa kuuluvan perussanavarastoon. Niinpä ajatus esim. jostain ääneen suomentamisesta muun luokan kuunnellessa o ihan sietämättömän nolo :P
Voi kun osaisi olla murehtimatta! :D Ehkä minä tässä vuoden aikana kehityn kun enemmän joutuu nuita enkkutekstejä nyt lukemaan, mutta silti vaan hirvittää etten ikinä saa muita kiinni, ja sitten sitä jotenkin nolaa itsensä. Voisin kuvitella pääseväni tentit nipinnapin läpi ahkeralla lukemisella, mutta en ihan heti näkisi itseäni puhumassa ääneen tai tekemässä ryhmätöitä.
En luultavasti ole yhtä huono kielissä kuin sinä, mutta olen kuitenkin ollut aina huonoimmasta päästä. Kyllä opiskelussa huonolla englannilla parjää, kun vaan on ahkera. Eli tee juuri niinkuin tähänkin asti: sanakirja, netti, hyvät muistiinpanot... Lue myös päivittäin jotain muuta englanniksi. Esim kirjaa, uutisia/roskalehtiä netistä ym... Ensimmäisenä vuonna joinakin päivinä sain luettua vain yhden sivun oppikirjaa, mutta nyt opintojen loppuvaiheessa menee jo puoli lukua päivässä! (Eli edistystä on siis tapahtunut! :)
Pakolliset kielten kurssit on sitten eri asia. Meillä ei englanninkurssilla ollut koetta ollenkaan. (Piti tehdä kauhea kasa esseitä kotona ja valmistella ja vetää ryhmäkeskustelu noin neljän hengen ryhmissä -> ei siis aivan mahdotonta.) Ruotsissa koe koostui suullisesta osiosta (vaikea, mutta ope antoi armon käydä oikeudesta kun kunnolla yritti) ja ruotsinkielisestä esseestä/tiivitelmästä, joka tehtiin suomenkielisen, opiskeltavaan alaan liittyvän, artikkelin pohjalta. Tässä pärjäsin, kun opettelen ulkoa lukion ruotsinkirjojen sanat ja 5-10 tärkeintä kielioppiseikkaa. Sitten mietin lauseen suomeksi, käänsin jokaisen sanan ruotsiksi (keksin päästä muutaman sanan), ja järjästin ja taivutin sanat opettelemieni kielioppisääntöjen mukaan. Eli vähän niinkuin palapelia tekisi. (Tällä tavoin esseeseen meni paljon aikaa, mutta tulos oli aika hyvä. :)
Ensinnäkin, mä opiskelen bilsaa (Helsingissä), eikä ilman englantia pärjää. Tenttikirjat on kaikki enkuksi. Samoin kaikki oman alan julkaisut, jotka tulevat vastaan viimeistään siinä vaiheessa, kun pitäisi jotain kandia rykiä kasaan. Itse olen ollut aina hyvä englannissa, mutta opiskelujen alussa oli silti vaikeaa opiskella englanniksi. Siis se kieli kun on kuitenkin aika erilaista verrattuna siihen, minkälaista englantia on tottunut käyttämään. Ja ainakin mulla on ollut aika paljon englanninkielisiä kursseja (oman alan), joita ei suomeksi edes järjestetä. Mutta tämän oman alan tekstin lukeminen englanniksi helpottuu koko ajan, myös tieteellisten artikkelien.
Omasta kokemuksesta enkun kielikurssi meni naurettavan helpolla. Meillä oli todella vähän mitään pakollisia tehtäviä jne. Mulla on kuitenkin paha esiintymiskammo, jonka takia millä tahansa kielellä esiintyminen tai vastaava on lähes mahdoton tehtävä. Oletko varma, ettei sinulla ole enemminkin esiintymiskammo tuon englantisi kanssa? Itse sain apua siihen lääkäriltä (betasalpaajat).
On myös tärkeä muistaa, että yliopistossa opiskelijat ovat aikuisia ihmisiä. Jos puhuu ääneen luokan edessä, kukaan ei varmasti naura. Koska ei enää olla peruskoulussa ;) Ja muutenkin, ainakin puolet ihmisistä eivät edes kuuntele, ei heitä kiinnosta niin paljon, kuinka hyvin äännät tai suomennat englantia. Heitä kiinnostaa enemmän tirsojen nukkuminen, kaverin kanssa kuiskailu tai kännykän näpräily.
Itse opiskelin Kuopion yliopistossa kauppatieteitä ja mielestäni heikot kielten oppijat otettiin huomioon hyvin kursseilla. Esimerkiksi englannin kurssilla opettaja kiinnitti ongelmaani oma-aloitteisesti huomiota ja keskusteltuamme päädyttiin siihen, että kävin juttelemassa hänen kanssaan silloin tällöin englantia varsinaisen kurssin ulkopuolella. Syyslukukauden jälkeen puhuminen oli jo paljon helpompaa.