Onko kirkon hyväksyttävä lestadiolaisliikkeen opetus? Piispa Kalevi Toiviainen kyselee.lestadiolaispuhujat pitävät nk. kirkkouskovaisia ja myös kaikkia muita lestaliikkeen ulkopuolisia epäuskoisina. Samaa uskontunnustusta lausuvaa kirkkouskovaista ei pidetä uskovaisena ihan vain sen takia, ettei hän ole lestadiolainen.
Piispa Toiviainen kyseenalaistaa lehtikirjoituksessa Lestadiolaisopetuksen ja pitää lestadiusliikettä kirkon hyväksikäyttäjänä
(muunneltu lainaus,)
Piispa Toiviainen kyseenalaistaa lehtikirjoituksessa Lestadiolaisopetuksen ja pitää lestadiusliikettä kirkon hyväksikäyttäjänä
(muunneltu lainaus,)
Vastaukset 7
Vanhimmat
En tiedä jos kirkko on hyväksynyt mutta uskoisin että luteliasuus on hyväksynyt lestadiolaiset kirkollisveron maksajiksi lähetystyö rikollisuuden rahoittajina!
Näin ollen on ilmeistä, että lestadiolaisuus on luterilaisuuden sisäpiiri, mahdollisesti se on Jumalaa ja Jeesusta pilkaamisen ääriryhmittymä.
He ovat varmuudella kaukana Jumalan ja Jeesuksen Lain ja opetuksien noudattamisista!
Oliko leteluaisuus noin tärkeää .
Kirkko on hyväksynyt syystä , että meillä on myös ääni kun
sen aika tulee ett' seurakunnassa äänestetään .
LLL:n porukka ja varsinkin Esikoiset EI ole kaukana Jumalasta
ja Jeesuksesta , me tunnustamme Taivaallisen vallan , toisin
kuin örvelä .
MISSÄ KOHTAA TÄSSÄ OLETTE JONKUN MUUN KUIN Luder/Lutherin VALLAN HYVÄKSENEET?
TÄMÄ, KIRJOITTAMASI TEKSTI ON SUORAAN KAIKKIEN LAKIEN RIKKOMIS OPAS SUORAAN SARVIPÄÄN PALVELIJOILTA!
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9616541/48095597
"Ei ole Jeesus vahvistanut
teuta 8.8.2010 12:12
Mooseksen lakia , muuta kiun 10 käskyä kaiken lainen muu mooseksen laki hylättiin 30 jKr.
Sinä et ymmärrä oikeastaan mitään. Miksi räävit poskeasi jatkuvasti ."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9864171
teuta
14.5.2011 16:22
Ei tuosta ÄLÄ TAPA käskystä , tarvii sen enenpää ymmärtää
kun mitä siinä lukee ..
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9864171
teuta
26.5.2011 07:32
vASTAAN KUN OLEN TÄSSÄ. Maallisella lailla ei ole mitään valtaa ,
jne....
TEILLÄ EI OLE NIINKUIN EI MUILLAKAAN LAHKOILLA OIKEUTTA ASETTAA ITSEENNE JUMALAN, JEESUKSEN TAI EDES SUOMEN LAIN YLÄPUOLELLA RIKOKSIA RIKOLLISILLE RIPPI JA SALARIPPI RITUAALEISSA! JOTEN JOKAINEN RIPPI JA SALARIPPI ON RIKOS!!!:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9818336#comment-50245011
teuta
25.4.2011 19:30
Olen kirjoittanut siitä , toisaalla Se johtuu siitä että
sellainentoiminta on syntiä , ja kaikki jotka nöyrtyvät
pyytämään anteeksi , Se kuuluu Jumalan lakiin että
silloin kun asia ei ole missään kohdissa muitten tie-
toinen , mutta tälläinen henkilö haluaa saada omantun-
tonsa puhtaaksi , hän menee Rippiisän juttusille , sekä
kertoo kaiken hänelle , ja anoo anteeksi , hän saa sen
Jumalan /Jeesuksen nimessä , mutta jos on pienikin
mahdollisuus , tulla ilmi sitä ei voi suorittaa vaan
astuu rikollisoikeus voimaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10057267#comment-50817110
teuta
17.8.2011 21:53
SIINÄ ON VAIN SE ERO , ETTÄ SE SYNTINEN JOKA
ON TEHNYT RIPIN , EI OLE ENÄÄ RIKOLLIEN PRUN
SYYTÖ EI HÄNEEN ENÄÄ YLETY . KUN IKAIKKI ON KORJATTU , JA SAATU ANTEEKSI S.A.A.A.LLA.
EI OLE MITÄÄN VALTAA ENÄÄ SILLOIN .
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vanhoillislestadiolaisuuden_kritiikki#Ripin_v.C3.A4.C3.A4rink.C3.A4ytt.C3.B6
Tutkija Aini Linjakummun mukaan lestadiolaisuus on ääriliike. Hän on katsonut lestadiolaisilla liikkeillä olevan yhteistä ääri-islamilaisten kaltaisten uskonnollisten ääriryhmien kanssa oman opin ja yhteisön korostamisessa samalla kun tehdään eroa ulkopuolisiin. Linjakummun mukaan kielteisessä mielessä yhteisön muodostaminen tulee ilmi oman ainutlaatuisuuden ja oikeamielisyyden ylikorostamisessa. Tällainen ajattelu voi ilmetä ahdasmielisyytenä ja toisten ihmisten arvon kieltämisenä.
Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallaan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukomurhasta. " (IL)'
Tämä pitää vain osittain paikkansa, ainakin silloin kun puhumme esikoislestadiolaisista.
Raamatun mukaan NIMITTÄIN jokainen JEESUKSEEN USKOVA PELASTUU, riippumatta siitä mihin kirkkokuntaan tai herätysliikkeeseen hän kuuluu.
Lestadiolaisena minä irtisanoudun jyrkästi Raamatun vastaisesta opetuksesta, vaikka se kuuluisi oman hengellisen kotini rukoushuoneen kateederilta. Ja kaltaisiani on todella paljon esikoislestadiolaisuudessa.
Vanhoillislestadiolaisuudesta voisi kertoa tarkemmin sellainen henkilö, joka on vanhempi ja kokeneempi vanhoillislestadiolanen.
Itselläni opn se käsitys että lestadiolaisen traditon mukainen johtajiston erehtymättömyys ja seurakuntajohtajien pakkovalta on murenemassa sielläkin. Kiitos Herralle.
En jätä moittimatta omaa ev.lut. kirkkoanikaan tässä yhteydessä. Kirkkoa johtavat ateistipapit ja ateistit piispat ovat tehneet tuhoisaa jälkeä Suomen ev.lut. kirkossa. Kirkosta on tullut humanismin pesäpaikka jossa kaikenlaiset synnin kanssa irstailijat pitävät valtaa.
Psssssssssss....
sinulla on ymmärrystä... lue lisää Mat 24......
Lahko on uskovien yhteisö, joka korostaa yksipuolisesti jotakin opin kohtaa. Kaikille lahkoille näyttää olevan tyypillistä luja vakaumus, etteivät ne ole lahkoja. Ne ovat juuri sen ainoan oikean pelastuksen sanoman tuojia, jota muut uskonnolliset ryhmät edustavat korkeintaan puutteellisesti.
Lahko pyrkii aina korostamaan omaa merkitystään. Usein sen jäsenet uskovat, että lahkolla on ratkaiseva asema mitä tulee ihmiskunnan pelastumiseen. Vaikka lahko on usein perusyhteisön tuomitsema tai halveksima, se rakentaa aina oman gloriansa ja suhtautuu muihin halveksivasti ("me tiedämme totuuden, ja muut ovat typeriä, kun eivät tajua sitä" -mentaliteetti).
Jäseneltä edellytetään tunteenomaista sitoutumista ja yhdenmukaisuutta. Häntä valvotaan ja ohjataan takaisin "oikealle tielle", mikäli hän poikkeaa yhdenmukaisuuden vaatimuksesta. Oman asemansa vanhurskauttamiseksi lahkot joutuvat demonstroimaan, että niiden pyhyys — joka on jäsenten puhtautta — täydellisempää kuin muiden yhteisöjen.
Tämän vuoksi niiden on pakko esittää jäsenilleen suuria vaatimuksia ja mainostaa muille omia suorituksiaan ja aikaansaannoksiaan. Yksilöetiikassa lahkojen jäsenilleen esittämät vaatimukset ilmenevät tavallisesti käsky- ja kieltoluetteloina, joista näyttävät olevat etusijalla jälkimmäiset. Kiellettyjä voivat olla esim. alkoholi, tupakka, uhkapelit, sukupuolielämä, säilykkeet, perunat, suola, sokeri, muu kuin raaka liha, sianliha, sipuli, kananmuna, kaikki liha, lyhyet hihat, kirkkaat solmiot, televisio, kaunokirjallisuus jne. loputtomiin. Pääpiirteittäin yksilöetiikka seuraa uskonnon pyhän kirjan ohjeita, jotka lahko tulkitsee oman järjestelmänsä mukaisesti.
Opit tulkitaan usein fundamentalistisesti. Pyhien kirjoituksien historiallista taustaa ei ymmärretä, vaan niiden katsotaan sopivan sellaisenaan nykyaikaan. Kaikenlainen arvostelu on kiellettyä. Tieteellistä tutkimusta ei käytetä apuna. Lahkot luovat itse omat opinmuotoilunsa, joista ne pitävät tiukasti kiinni.
Historiaan luodaan erityislaatuinen suhde. Historiaa saatetaan pitää ensiksikin detaljivarastona, josta poimitaan sopivia argumentteja omien näkemysten puolustamiseksi. Toiseksi historia voidaan korvata omalla menneisyyden konstruktiolla, jolloin lahkon tausta muodostuu uskomusjärjestelmään sopivaksi (näin esimerkiksi silloin, kun itse Jumala nähdään lahkon tosiasiallisena perustajana). Konstruktioon liittyvät uskonnolliset legendat ja myytit, joihin suhtaudutaan todellisina tapahtumina.
Historia voidaan myös työntää kokonaan syrjään. Esimerkiksi monet kristilliset lahkot katsovat voivansa jatkaa suoraan raamatun pohjalta ikään kuin parituhatvuotinen kirkkohistoria ei merkitsisi mitään. Historia voidaan myös kahlehtia apokalyptisiin visioihin ja tiettynä vuonna tulevaan maailmanloppuun.
Yhteistä melkein kaikille lahkoille on myös, että suurimpana syntinä pidetään apostasiaa eli luopumusta. Se käsitetään loukkaukseksi paitsi yhteisöä myös itse Jumalaa vastaan, ja katkerimmat syytöksensä lahkot kohdistavat omiin luopioihinsa