Soini suivaantui Lipposen puheista
julkaistu tänään klo 16:15
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini katsoo SDP:n tulevan presidenttiehdokkaan Paavo Lipposen vähättelevän puheillaan perussuomalaisia perusteettomasti. Soinin mukaan kansanedustaja Jussi Halla-ahon erottaminen puolueen eduskuntaryhmästä määräajaksi on kova rangaistus.
Lipponen arvosteli perussuomalaisten johtoa siitä, ettei se ole riittävän selvästi irtisanoutunut äärilaitansa linjauksista. Lipposen mukaan tämä näkyi senkin jälkeen kun PS:n eduskuntaryhmä oli erottanut Halla-ahon määräajaksi.
- En hyväksy puolueemme perusteetonta vähättelyä ja leimaamista. En edes Paavo Lipposelta, Soini sanoo blogissaan.
Soinin mukaan SDP voi halutessaan rangaista perussuomalaista kansanedustajaa sen omaa ryhmää kovemmin.
- Nyt jää nähtäväksi, toimiiko SDP:n eduskuntaryhmä presidenttiehdokkaansa viitoittamalla tavalla, Soini sivaltaa ja päättää bloginsa lainaamalla presidentti Mauno Koivistoa.
-Presidentti Mauno Koivisto sanoi viisaasti, että ei pidä provosoitua, kun provosoidaan. Tämä on hyvä ohje kaikille suomalaisille, Soini kirjoittaa.
YLE Uutiset

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.