Kokoomus on aatepuolue, kansalaispuolue ja tulevaisuuspuolue.

Kokoomuksen aatteessa yhdistyvät vapaus, suvaitsevaisuus, yrittäjähenki ja sosiaalinen omatunto.

Sääntöjensä mukaan Kokoomuksen tarkoituksena on toimia seuraaville pääperiaatteille rakentuvien, puolueen ohjelmissa täsmennettyjen pyrkimysten toteuttamiseksi:

Suomen itsenäisyyden turvaaminen ja kansojen välisen ymmärryksen lisääminen kansainvälistä oikeudenmukaisuutta sekä väkivallatonta vuorovaikutusta edistämällä.

Isänmaahan kohdistuvan kiintymyksen ylläpitäminen ja vahvistaminen.

Yksilökeskeisyyteen perustuvan, ihmisen aineellisesti ja sosiaalisesti turvattuun elämään tähtäävän sekä jokaisen ihmisen henkisen kasvun ja persoonallisuuden laajentaminen oikeutta kunnioittavan yhteiskunnallisen vakaumuksen edistäminen

Yksilöllisen mielipiteenilmaisun vapauteen, kansalaisten tasavertaiseen osallistumisoikeuteen, kansalaisten perusturvallisuuden takaamiseen ja yhteiskunnalliseen moniarvoisuuteen ja suvaitsevaisuuteen perustuvan kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestelmän kehittäminen

Edellytysten luominen sellaiselle markkinatalouteen perustuvalle taloudelliselle toiminnalle, joka edistää sosiaalista turvallisuutta ja hyvinvointia sekä ekologisesti kestävää kehitystä maailmassa.
1065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kokoomus on suomalaisin ja isänmaallisin puolue

Äänestä
  • Juuri päinvastoin.

    Äänestä

Kokoomus on jatkossa poliititnen kotini. Persut olivat valtava erehdys ja pettymys,

Äänestä
  • Et sinä ole ikinä ollutkaan persu. Minä äänestin persuja kska he ovat Kreikka lahjoituksia vastaan, mutta sinä väität että se on huono juttu?

    Hah, ainahan sinä olet "ex-persu" kokkari ollut...lisää kokkari valheita.

    Äänestä

Väärentäjän johdolla ajetaan talousrikollisten asiaa. Kunnon ihmisenä en voi kannattaa Kokomustaa.

Äänestä

PELKUREITA
PAKOILIJOITA
PETTÄJIÄ
RAHANAHNEITA
PIILOONMENIJÖITÄ
MAANSA PETTÄNEITÄ

Listaa voi jatkaa loputtomiin , ovat niitä KOKOOMUKSEN "AATTEITA"

Äänestä

Unohdit tärkeimmät :

HUIJAREITA
TALOUSRIKOLLISIA
HARMAAN TALOUDEN KANNATTAJIA

Äänestä

Kokoomuksella ei ole lainkaan sosiaalista omaatuntoa. Puolue vannoo oman edun tavoittelun nimeen. JYRKKÄ EI tuollaisen puolueen snobbailevalle presidenttiehdokkaalle.

Äänestä

Hyvää huomenta kaikille pontevan tekstin kanssa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kantasuomalainen kirjoitti:

Kokoomuksen aatteessa yhdistyvät vapaus, suvaitsevaisuus, yrittäjähenki ja sosiaalinen omatunto.

Sääntöjensä mukaan Kokoomuksen tarkoituksena on toimia seuraaville pääperiaatteille rakentuvien, puolueen ohjelmissa täsmennettyjen pyrkimysten toteuttamiseksi:

Suomen itsenäisyyden turvaaminen ja kansojen välisen ymmärryksen lisääminen kansainvälistä oikeudenmukaisuutta sekä väkivallatonta vuorovaikutusta edistämällä.

Isänmaahan kohdistuvan kiintymyksen ylläpitäminen ja vahvistaminen.

Yksilökeskeisyyteen perustuvan, ihmisen aineellisesti ja sosiaalisesti turvattuun elämään tähtäävän sekä jokaisen ihmisen henkisen kasvun ja persoonallisuuden laajentaminen oikeutta kunnioittavan yhteiskunnallisen vakaumuksen edistäminen

Yksilöllisen mielipiteenilmaisun vapauteen, kansalaisten tasavertaiseen osallistumisoikeuteen, kansalaisten perusturvallisuuden takaamiseen ja yhteiskunnalliseen moniarvoisuuteen ja suvaitsevaisuuteen perustuvan kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestelmän kehittäminen

Edellytysten luominen sellaiselle markkinatalouteen perustuvalle taloudelliselle toiminnalle, joka edistää sosiaalista turvallisuutta ja hyvinvointia sekä ekologisesti kestävää kehitystä maailmassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu