1. Mooseksen kirjassa kerrotut vedenpaisumusta edeltäneet tapahtumat myytiksi.
Silti sellaiset uskolliset miehet kuin Jesaja, Hesekiel, Jeesus Kristus ja apostolit Pietari ja Paavali hyväksyivät Nooaa koskevan historian ja uskoivat siihen.
Sen luotettavuutta tukee myös se tosiasia, että se kuvastuu monista mytologioista eri puolilla maailmaa, muun muassa muinaisesta Gilgameš-eepoksesta samoin kuin Kiinan ja atsteekkien, inkojen ja mayojen myyteistä.
Nykyajan kriitikot leimaavat
6
<50
Vastaukset
>>Sen luotettavuutta tukee myös se tosiasia, että se kuvastuu monista mytologioista eri puolilla maailmaa, muun muassa muinaisesta Gilgameš-eepoksesta samoin kuin Kiinan ja atsteekkien, inkojen ja mayojen myyteistä.
Kuka näitä myyttejä on ollut kirjoittamassa talteen eri puolilla maailmaa, kun kaikki ihmiset (kahdeksaa lukuunottamatta) kaikkialla hukkuivat vedenpaisumuksessa?- .
Olen ajatellut että niistä kahdeksasta ihmisestä kasvoi vedenpaisumuksen jälkeen populaatio,joka levisi koko maapallolle,
Suullisina kertomuksinahan on kauan jatkettu suvun tarinoita,
joten eiköhän ne alkuperäiset vedenpaisumusjutut ole Mesopotamiasta lähteneet?
Baabelin tornin tapahtumat hajaannutti ihmiset, ja kertomus vedenpaisumuksesta jatkuu eri puolilla maapalloa, eri kielillä.
Sellaisten kansojen keskuudessa myös,jotka ei ole ikinä Raamatun tarinaa siitä kulleetkaan.
Mitenkäs se aikajana....
, eiköhän hra Nooa elänyt aika pitkään joten kertomusta on
kerottu hänenkin toimestaan jonkin aikaa.... - ...
. kirjoitti:
Olen ajatellut että niistä kahdeksasta ihmisestä kasvoi vedenpaisumuksen jälkeen populaatio,joka levisi koko maapallolle,
Suullisina kertomuksinahan on kauan jatkettu suvun tarinoita,
joten eiköhän ne alkuperäiset vedenpaisumusjutut ole Mesopotamiasta lähteneet?
Baabelin tornin tapahtumat hajaannutti ihmiset, ja kertomus vedenpaisumuksesta jatkuu eri puolilla maapalloa, eri kielillä.
Sellaisten kansojen keskuudessa myös,jotka ei ole ikinä Raamatun tarinaa siitä kulleetkaan.
Mitenkäs se aikajana....
, eiköhän hra Nooa elänyt aika pitkään joten kertomusta on
kerottu hänenkin toimestaan jonkin aikaa....UM
2468 eaa. Seemin syntymä 1. Moos. 7:11; 11:10
2370 eaa. Metusalahin kuolema 1. Moos. 5:27
Vedenpaisumus alkaa (syksyllä) 1. Moos. 7:6, 11
2369 eaa. Liiton tekeminen 1. Moos. 8:13; 9:16
vedenpaisumuksen jälkeen
2368 eaa. Arpaksadin syntymä 1. Moos. 11:10
j. 2269 eaa. Baabelin tornin rakentaminen 1. Moos. 11:4
2020 eaa. Nooan kuolema 1. Moos. 9:28, 29
2018 eaa. Abrahamin syntymä 1. Moos. 11:26, 32; 12:4 - simppeli juttu
Kristityt uskovat että Nooan ajan vedenpaisumus on tapahtunut tosiasia,
koska Jeesus ja apostolit siitä puhuivat sellaisena.
Jos ei usko Jeesukseen, ei usko Jeesuksen sanojakaan.
- Srsly
"Sen luotettavuutta tukee myös se tosiasia, että se kuvastuu monista mytologioista eri puolilla maailmaa, muun muassa muinaisesta Gilgameš-eepoksesta samoin kuin Kiinan ja atsteekkien, inkojen ja mayojen myyteistä. "
Päinvastoi, tämä nimenomaan on vahvassa ristiriidassa tuon kanssa.
Niin ja tietenkin todisteiden puute ajaa tuon tarinan samaan koriin Kalevalan myyttien kanssa.- näin on!
Jeesuksen opetuslapset uskovat Raamattuun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude15513536Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t759813Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h999172Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k218159Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk406783Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1506195Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua764336Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy403952Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri243415En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä4021308