Suomi 24

On bannannut nimimerkki Mohikaanin.T.luotettava taho.
74491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 74

Vanhimmat

Niinhän tuo Suomi 24 on bannannut Mohikaanin. Mutta, oliko Mohikaani noiden massapostitusten viestittäjä. Huomautin ylläpitäjää tästä ongelmasta ja tarkistamaan mistä IP osoitteesta ne lähetetään.

No, Mohikaanin bannaus ei estä häntä puskasta kirjoittamasta. Toisaalta kiittäkäämme Herraa, että foorumin ohjaus on hyvään/rakentavaan päin menossa eli suunta on oikea kunhan vauhtia olisi riittävästi.

Äänestä
  • Olet siis stä mieltä, että sinun kyselysi ylläpidolta aiheutti sen, että syyllinen löytyi ja mohis on tuo kirjoittelija? Etpä tunne mohista lainkaan, hän ei pukista kirjoittele, vaikka on joskus aika raju, mutta rehellinen mies on.Mohisb

    Äänestä

  • kylläpä palstalla taas hurskastellaan ja ihmetellään toisten kirjoittamisia!!

    Kuka meidän joukostamme on suvaitsevainen toisen ajattelua, mielipiteitä ja uskoa kohtaan???

    Kuka meistä ei omassa yksityisessä mielessään ajattele Allahista ja islaminuskoisista vaikka mitä??

    Kuka meistä ei käytä sopimatonta kieltä, eikä nollaa ja mollaa toisen uskoa konstilla jos toisella???

    Äänestä

  • tode* kirjoitti:

    kylläpä palstalla taas hurskastellaan ja ihmetellään toisten kirjoittamisia!!

    >>Kuka meistä ei omassa yksityisessä mielessään ajattele Allahista ja islaminuskoisista vaikka mitä

    Tuunustan

    Minusta eilinen palstapäivä oli ihan p...stä. Mohikaani sanoi että hänet on bannattu, Mikko soitti Mohikaanille ja Mohikaani vahvisti asian, eräs vakikirjoittja kysyi Suomi24:ltä, miksi bannattiin...vastausta en muista.

    Mohikaani bannasi itse itsensä ja syytti ylläpitoa, että hänet bannattiin, koska ei tykkää Allahista ja islamialaiset tappavat kristyttyjä (tuo sanonta vieis jo banniin, jos ylläpito olisi ajan tasalla), mutta Mohikaani kirjoittaakin täällä tänään ihan niin kuin ei olisi mitään tapahtunut.

    Niin sitten minä sekosin ja rekkasin itseni ja aloin kirjoittelamaan heinäkoneesta kelvinistä.....

    Tässä päivitys palstan tilanteesta. Siis ainoastaan sinun luettevaksi.

    Kengänpohjasi ovat varmaan jo takertuneet Potaskavaaraan...?

    Äänestä

  • Luuta lakaisee jo kirjoitti:

    >>Kuka meistä ei omassa yksityisessä mielessään ajattele Allahista ja islaminuskoisista vaikka mitä

    mielestäni helluntailaiset eivät ole kollektiivisesti ajateltuna sen enempää rasisteja, kuin muutkaan ihmiset. Sitä ei voida tämän palstan perusteella mitenkään todistaa.
    Suomalaisten suvaitsevaisuudesta kertoo aika paljon viime vaalien tulos, jossa jopa helluntailaista rääväsuuta äänestettiin laajasti.

    Tottakai kirjoitan Allahin isolla - kuinkas muuten esim. voisin tehdä leipätyötäni, jossa Allahin palvojat ovat läsnä suuressa mittakaavassa aivan ruummiillistuneinakin, ei vain TV-kuvissa.

    Täällä on monta kirjoittajaa, jotka koettavat avustaa ulos niin helluntailaisia, kuin ei-helluntailaisia. Ylläpidon soisi lupauksensa mukaan puuttuvan asiaan.

    Äänestä

  • UPDATE_9763947 kirjoitti:

    Tuunustan

    Minusta eilinen palstapäivä oli ihan p...stä. Mohikaani sanoi että hänet on bannattu, Mikko soitti Mohikaanille ja Mohikaani vahvisti asian, eräs vakikirjoittja kysyi Suomi24:ltä, miksi bannattiin...vastausta en muista.

    Mohikaani bannasi itse itsensä ja syytti ylläpitoa, että hänet bannattiin, koska ei tykkää Allahista ja islamialaiset tappavat kristyttyjä (tuo sanonta vieis jo banniin, jos ylläpito olisi ajan tasalla), mutta Mohikaani kirjoittaakin täällä tänään ihan niin kuin ei olisi mitään tapahtunut.

    Niin sitten minä sekosin ja rekkasin itseni ja aloin kirjoittelamaan heinäkoneesta kelvinistä.....

    Tässä päivitys palstan tilanteesta. Siis ainoastaan sinun luettevaksi.

    Kengänpohjasi ovat varmaan jo takertuneet Potaskavaaraan...?

    ota tästä selvää, paitsi sehän tässä näkyy selvää olevan, että me helluntailaiset olemme juurta jaksain pahoja ihmisiä, erittäin vihamielisiä muita uskontoja kohtaan, emmekä pysty muuhun, kuin vihamieliseen ulosantiin. :)

    Kengät ovat takertuneet jo Potaskavaaraan, tarponeet sienimetsissä ja puolukkamättäissä. Onkos sitä siellä tullut käytyä sienestämässä?

    Kas vaan.tere tulemas...:=)))

    Äänestä

  • tode* kirjoitti:

    mielestäni helluntailaiset eivät ole kollektiivisesti ajateltuna sen enempää rasisteja, kuin muutkaan ihmiset. Sitä ei voida tämän palstan perusteella mitenkään todistaa.
    Suomalaisten suvaitsevaisuudesta kertoo aika paljon viime vaalien tulos, jossa jopa helluntailaista rääväsuuta äänestettiin laajasti.

    Tottakai kirjoitan Allahin isolla - kuinkas muuten esim. voisin tehdä leipätyötäni, jossa Allahin palvojat ovat läsnä suuressa mittakaavassa aivan ruummiillistuneinakin, ei vain TV-kuvissa.

    Täällä on monta kirjoittajaa, jotka koettavat avustaa ulos niin helluntailaisia, kuin ei-helluntailaisia. Ylläpidon soisi lupauksensa mukaan puuttuvan asiaan.

    Kirjoitit jo edellisessä mitä mieltä olet muslimeista. Nyt vielä lisäsit että sinun täytyy sietää heitä leipätyösi takia.

    Äänestä

  • tode* kirjoitti:

    ota tästä selvää, paitsi sehän tässä näkyy selvää olevan, että me helluntailaiset olemme juurta jaksain pahoja ihmisiä, erittäin vihamielisiä muita uskontoja kohtaan, emmekä pysty muuhun, kuin vihamieliseen ulosantiin. :)

    Kengät ovat takertuneet jo Potaskavaaraan, tarponeet sienimetsissä ja puolukkamättäissä. Onkos sitä siellä tullut käytyä sienestämässä?

    Bannaus ei välttämättä ole lopullinen. Voidaan antaa myös varoitusaika ja tyyli ei muutu niin sitten tulee lopullinen bannaus. Mohikaani on saattanut saada varoitusajan. Mitä järkeä on pannata itsensä. Ei kukaan sellaista tee. Voi tietysti sanoa että bannasi itsensä jos hävettää eikä halua kertoa totuutta.

    Äänestä

  • tode* kirjoitti:

    ota tästä selvää, paitsi sehän tässä näkyy selvää olevan, että me helluntailaiset olemme juurta jaksain pahoja ihmisiä, erittäin vihamielisiä muita uskontoja kohtaan, emmekä pysty muuhun, kuin vihamieliseen ulosantiin. :)

    Kengät ovat takertuneet jo Potaskavaaraan, tarponeet sienimetsissä ja puolukkamättäissä. Onkos sitä siellä tullut käytyä sienestämässä?

    Helluntailaiset ovat ihan tavallista väkeä, tänne nyt eksyy kaikennäköistä vipeltäjää. Täällä muuttuu itsekin vipeltäjäksi, jos liikaa näitä juttuja lukee:(

    Suurin osa on kaiketi uskossaan katkeroituneita tai muuten vain maanantaikappaleita, tämänhän on todennut moni muukin.

    Kyllähän kirjoituksen kieliasu paljastaa missä hengessä kirjoitetaan.

    Kärpässieni ei ole syynä kirjoitusvirheisiini:))
    meinaan vaan, kun Peku eilen totesi minun kirjoittavan latinaa.

    Äänestä

  • Luuta lakaisee jo kirjoitti:

    Kirjoitit jo edellisessä mitä mieltä olet muslimeista. Nyt vielä lisäsit että sinun täytyy sietää heitä leipätyösi takia.

    kukahan siellä koettaa taas kaikkensa? Peku? Noh, ihan vapaasti vaan.

    Äänestä

Vai onko bannattu koko IP osoite eli koneelta ei pääse kirjoittamaan edes puskasta?

Äänestä
  • "Vai onko bannattu koko IP osoite eli koneelta ei pääse kirjoittamaan edes puskasta?"

    Silloin kun seriffi - Murtsin luuta lakaisi palstaa, niin hän sanoi ettei voi bannata "kaaleppia", koska kirjoittaa eri IP-osoitteesta viestejä. Silloin sai bannin nm. Poikalapsi.

    Eli banni on kai sitten sitä, että IP-osoiteelta ei läheteä mitään Suomi24-foorumille.

    Äänestä

No niin näkyy bannaneeen. Olipa yllätys ja miksi bannasi. Oliko hän sitten suuri nimetön massaposteljooni?

Miten perushelluntailainen voidaan bannata, hänhän kirjoittaa helluntaisuususkostaan helluntailaisuuspalstalla.

IP-oistteesta on täytynyt tulla runsain mitoin vilppi-viestejä. Ei kai bannata ihan turhan päiten?

Äänestä
  • Vaikken ole helluntalainen, mutta jokaisen helluntalaisen luulisi tiedostavan sen todellisuuden,- ettei helluntalaisuuden taakse voi paeta kieltäistä käyttäytymistään,- vaikka pohdinta käydään helluntalaisuutta käsittelevällä foorumilla.

    Mitä järkeä on siinä/kään, jos joku ihminen joutuu työkseen poistamaan massapostitusta tai toisten häirintää.

    Äänestä

  • UPDATE_9045125 kirjoitti:

    Vaikken ole helluntalainen, mutta jokaisen helluntalaisen luulisi tiedostavan sen todellisuuden,- ettei helluntalaisuuden taakse voi paeta kieltäistä käyttäytymistään,- vaikka pohdinta käydään helluntalaisuutta käsittelevällä foorumilla.

    Mitä järkeä on siinä/kään, jos joku ihminen joutuu työkseen poistamaan massapostitusta tai toisten häirintää.

    * Miten niin, "kielteistä käyttäytymistään"? Senkö takia, kun en alkuunkaan usko sinun Raamatun tulkintaasi? Ja olenko mielestäsi joku massapostittaja, joita sitten sefu-paran pitää työkseen poistaa? Mistä tuollaista voit päätell? Pitää myös perustella syytökset, ennenkuin latelee tuomioitaan!

    Äänestä

"Mitä järkeä on siinä/kään, jos joku ihminen joutuu työkseen poistamaan massapostitusta tai toisten häirintää. "

No ei niin mitään järkeä, mutta tässähän näkee kuinka jotkut istuvat vain koneen äärellää massapostittamassa ja häiriköimässä erilaisilla nikeillä palstaa.

Mutta että Mohikaani, joka aina puhuu Jeesuksen ja Jumalan hyvyydestä, niin kuitenkin toisella kädellä nimettömästi ja nimellä rienaa muut h.....tiin.

Äänestä
  • Mutta,- ajatellen lähiaikoina ilmi tulleista tapahtumista uskovien keskuudessa,- siis kollektiivisesti ajatellen,- ei kohdentaen, niin ihmettelemistä riittää. Mikä ihmeen voima ja mistä ihminen on sen saanut, joka pitää voimissaan näyttelemistä.
    En tiedä minkänimiseksi kaapiksi tätä tulisi sanoa,- josta moni """"uskovainen""" ihminen on tullut ulos.

    Äänestä

  • UPDATE_9045125 kirjoitti:

    Mutta,- ajatellen lähiaikoina ilmi tulleista tapahtumista uskovien keskuudessa,- siis kollektiivisesti ajatellen,- ei kohdentaen, niin ihmettelemistä riittää. Mikä ihmeen voima ja mistä ihminen on sen saanut, joka pitää voimissaan näyttelemistä.
    En tiedä minkänimiseksi kaapiksi tätä tulisi sanoa,- josta moni """"uskovainen""" ihminen on tullut ulos.

    * Mistä ihmeen kaapista sinä puhut? Ja ketähän lopultakin tarkoittanet?

    Äänestä

Mohikaani ei ole ainoa joka joutuu poistumaan täältä. Olen jo kauan varoittanut näistä vihakirjoittamisista, jotkut eivät vain usko ennenkuin se on liian myöhäistä.
Pari muutakin vakinikillä kirjoittavaa tekee tätä puskista. Sitten on vielä tarkkailussa nekin joilla ei ole vakinikkiä, mutta jotka myös kirjoittavat vihakirjoituksia ja haukkuvat aivan törkeästi ja perusteettomasti muihin uskontoihin kuuluvia. Massapostitus ei ole ainoa syy mitä tällä hetkellä seurataan. Kauaa he eivät enään tuota peliänsä pelaa.

Äänestä
  • ????

    Äänestä

  • * Puhut "Seurataan vielä vähä" puuta heinää, varo vaan, ettei luutas satu omaan nilkkaan. Todista myös, että olen mainitsemasi "vikanikillä" kirjoittaja, älä sinäkään elvistele, et ole "kuolematon" sinäkään. Ja rekisteröidy itse ensin myös, ettet puskista huutele "viisauksiasi"!

    Äänestä

Katsotaan nyt ensin, pitääkö tieto bannauksesta paikkansa. Mielestäni Mohikaani puolustaa omaa näkökulmaansa ja siihen hänellä on tietysti oikeus, kuten muillakin.
Tärkeitä on muistaa, ettei tällä palstalla jaeta valkosia pukuja eikä taivaspaikkoja, joten keskustelut ovat lähinnä ajanvietettä. Mitäs muutakaan se on. parempaa tekemistä varmaankin jokaisella on. Odotellaan.

Äänestä

http://mina.suomi24.fi/Mohikaani_27#page=1&tab=1
"Viimeisin päivitys:

Ylläpito tai sheriffi bannas palstalla, nii n etten voi ottaa osaa keskusteluun. Ainut syy voi olla se, että en tunnusta allahia Jumalaksi, ketää henkilöä en ole loukannut, enkä islamilaisiakaan, ei kaiketi ole pakko heidän satu jumlaansa Jumalaksi sanoa? Ei hekään tunnusta kristittyjä, vaan jopa tappavat.
19.09.2011 1:31 "

Äänestä
  • On hyvin riskaapelia mennä sanomaan
    ettei esim.Allah ole jumala!
    Kellä on oikeus mennä toisen henkilön jumalaa vähättelemään?
    Ei kellään.
    Miten kävi sarjakuva piirtäjän tanskassa.....

    Jumalaa on mielestäni vain yksi kappale,
    ja jokainen meistä käyttää hänestä eri kutsuma nimeä!
    Turha funtsia miksi bannattiin.

    Äänestä

  • UPDATE_9568856 kirjoitti:

    On hyvin riskaapelia mennä sanomaan
    ettei esim.Allah ole jumala!
    Kellä on oikeus mennä toisen henkilön jumalaa vähättelemään?
    Ei kellään.
    Miten kävi sarjakuva piirtäjän tanskassa.....

    Jumalaa on mielestäni vain yksi kappale,
    ja jokainen meistä käyttää hänestä eri kutsuma nimeä!
    Turha funtsia miksi bannattiin.

    Niin, jokainen saa rakentaa itselleen sellaisen jumalan kuin se hänelle itselleen parhaiten sopii. Sitten saa elää tun jumalan sallimissa puitteissa. Silloin ei tarvitse tehdä parannusta eikä uskoa Jeesukseen Kristukseen. Näin oman jumalan rakentaja väistää Jeesuksen Kristuksen. Mutta onko se viisasta?

    Raamatun Jumala, joka ilmoitti itsensä Jeesuksessa Kristuksessa, on ainut Jumala joka voi ihmisen pelastaa ikuiseen elämään. Ihmisten omatekoiset jumalat eivät voi ketään pelastaa. Tästä ainoasta Pelastajasta tulee kertoa ihmisille totuus. Jos uskovat alkavat luistelemaan totuudesta, KUKA KERTOO IHMISILLE TOTUUDEN JUMALASTA JA PELASTAJASTA?

    Sitten on monia erilaisia uskontoja ja uskontojen harjoittajia. Jokaista ihmistä ja hänen uskonnollista vakaumusta tulee tietenkin kunnioittaa. Kenenkään jumalaa ei saa pilkata eikä häpäistä. Mutta se ei edellytä Jeesukseen uskovilta Totuudesta luopumista ja ihmisille valehtelemista. Emme uskovina voi opettaa muita jumalia. Jumala on Herra Jeesus Kristus ja vain Hänessä on Jumala. Jeesus on Totuus ja Hänessä on Totuus ja todellisuus.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    Mitä sie jaikali taas..TARKOITIN että,
    pieni lapsi voi kutsua jumalaansa taivaan isäksi.
    Teistä jotkut herraksi.
    Toiset kaikkivaltiaaksi.
    Jotkut isäksi.
    Jotkut luojaksi.....

    Äänestä

  • UPDATE_9568856 kirjoitti:

    Mitä sie jaikali taas..TARKOITIN että,
    pieni lapsi voi kutsua jumalaansa taivaan isäksi.
    Teistä jotkut herraksi.
    Toiset kaikkivaltiaaksi.
    Jotkut isäksi.
    Jotkut luojaksi.....

    Jaikalkin saa kiittää että meillä on täällä suomessa sanan-ja kirjoituksen sekä uskonnonvapaus. Mutta tiettyyn rajaan saakka.

    Minä puhun aikuisista oman jumalansa rakentajista.
    Nämä ovat hyljänneet Herran Jeesuksen Kristuksen jos palvelevat jotakin toista Jumalaa.
    Sellainen ihminen, jos on uskonnollinen, tarvitsee tilalle toisen jumalan. Se toinen jumala ei ole Jumala Herra Kaikkivaltias. Se on epäjumala. Lapset ovat erikseen. Heistä en kirjoittanut.

    Äänestä

  • Luuta lakaisee jo kirjoitti:

    Jaikalkin saa kiittää että meillä on täällä suomessa sanan-ja kirjoituksen sekä uskonnonvapaus. Mutta tiettyyn rajaan saakka.

    Aivan varmasti kiitän Jumalaa sanan- ja uskonnonvapaudesta.
    Tätä vapautta emme varmastikaan saa enää kovin kauan nauttia. Ei mene enää kovin kauan kuin uskovaiset eivät enää saa kokoontua vapaasti. Elävästä uskosta tehdään paha asia ja uskomattomuudesta hyvä asia. Tältäkin palstalat voi jo nyt lukea kristinuskoon vihamielisesti suhtautuvien ihmisten vihamielisiä kirjoituksia. Kristittyjen päälle ollaan jo nyt alettu panemaan monia pahoja ilmiöitä ja asioita. Asioita joilla ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa. Mutta "uskovathan ne ovat kaiken pahan alku ja juuri". Tämmöstä on jo nyt luettavissa täälläkin.

    Äänestä

  • jaikal.se kirjoitti:

    Minä puhun aikuisista oman jumalansa rakentajista.
    Nämä ovat hyljänneet Herran Jeesuksen Kristuksen jos palvelevat jotakin toista Jumalaa.
    Sellainen ihminen, jos on uskonnollinen, tarvitsee tilalle toisen jumalan. Se toinen jumala ei ole Jumala Herra Kaikkivaltias. Se on epäjumala. Lapset ovat erikseen. Heistä en kirjoittanut.

    Tarkoitatko juutalaisia. Hehän tapattivat kansanäänestyksellä Jeesuksen ja harva heistä tunnustaa Jeesusta tänäpäivänäkään Jumalan Pojaksi.

    Äänestä

  • 5+9 kirjoitti:

    Tarkoitatko juutalaisia. Hehän tapattivat kansanäänestyksellä Jeesuksen ja harva heistä tunnustaa Jeesusta tänäpäivänäkään Jumalan Pojaksi.

    * Juutalaiset ovat Jumalan luvattu kansa, edelleen, vaikka ovatkin hajaannuksessa ympäri maailmaa, vieläkin, vaikka osa on jo perustanut oman valionsa uudestaan. Mutta suurin osa heistä on vieläkin maailmalla.
    * Ja Jeesuksen kuolemaan on koko maailman ihmiskunta syyllinen. Pontius Pilatushan, siis pakana, tuomion lopultakin langetti, juutalaisten yllytyksestä, ja näin koko maailma tuli syylliseksi. Juutalaiset edusti Israelia, ja PP. pakanoita.

    Äänestä

Minusta Mohikaanin kirjoitukset olivat ihan asiallisia. Mitä hän on tehnyt, saadessaan moisen rangaistuksen???

Äänestä
  • Väärä tuomio!

    Tällä on monia kiusaajia ja massapostittajia, kuten ekivaari, joille pitäisi 100 kertaa ennen antaa banni ja myös porttikielto tälle palstalle.

    Äänestä

Soittelin Mohikaanille, minuakin keljutti hänelle annettu pannaus. Suomi 24 ei ole ilmoittanut lopullista syytä, arvailuja vain, miksi.

Mitäs tässä muuta kuin sain hyvän mielen kun soitin. Mohikselta saa aina lämpimän vastaanoton, oikeastaan sellaisen rauhan.

Terveiset sinne Mohikaanille ja vaimolle. t. Mikko.

Äänestä
  • * Mikko, kiitos kauniista sanoista, kyllä minut on bannattu, vaikka tuolla joku itkee, kun en muka olisikaan, kohta varmaan bannataan tämkin yhteys :)))

    Äänestä

  • Mohikaani_27 ei kir kirjoitti:

    * Mikko, kiitos kauniista sanoista, kyllä minut on bannattu, vaikka tuolla joku itkee, kun en muka olisikaan, kohta varmaan bannataan tämkin yhteys :)))

    Eikö se ole niin että joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa.

    Äänestä

  • Mohikaani_27 ei kir kirjoitti:

    * Mikko, kiitos kauniista sanoista, kyllä minut on bannattu, vaikka tuolla joku itkee, kun en muka olisikaan, kohta varmaan bannataan tämkin yhteys :)))

    Jos sinut on pannattu pois palstalta,
    pitäisi monta muutakin nimimerkkiä
    pannata pois palstalta. Täällä on muutama
    tosi häirikkö jotka tuppaavat jokaiseen
    ketjuun tuomaan omia harhaoppejaan.
    Nämä pitäisi pannata eikä sinua.
    Näiden kirjoittajien tähden moni uskova on
    jättänyt palstan. Minäkin olen kyllästynyt
    kirjoittamaan. Enää ei taida tulla minunkaan
    kautta juuri mitään. Eihän kukaan jaksa
    väitellä jatkuvasti samojen häiriköiden kanssa.
    Jos sitten ei vastaa heille, he tulkitsevat sen
    omalla tavallaan. Siis eikö ulos sellaiset!!!!

    Olis hyvä jos lähtisit vapaaehtoisesti. Ei ole mitään mukavaa vaatia näitä banneja jotta saataisiin edes jonkinlainen kirjoittelurauha jokaiselle joka täällä haluaa mielipiteensä sanoa.

    Äänestä

  • keskustelupalsta kirjoitti:

    Olis hyvä jos lähtisit vapaaehtoisesti. Ei ole mitään mukavaa vaatia näitä banneja jotta saataisiin edes jonkinlainen kirjoittelurauha jokaiselle joka täällä haluaa mielipiteensä sanoa.

    Sehän se tässä ihmetyttää kun täältä lähtee pois ne kirjoittajat joiden pitäisi kirjoittaa täällä. Ne kirjoittajat jotka vain häiriköivät saavat jatkaa häiriköintiään vuodesta toiseen. He kirjoittavat viestejä jotka ajavat asiallisia kirjoittajia pois, kirjoittajia joiden kirjoitukset vetäisivä lisää väkeä palstalle.

    Äänestä

  • H R kirjoitti:

    Eikö se ole niin että joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa.

    H R, kuka on ja kelle kuoppaa kaivanut, tarkista vähän! Ja rekisteröidy myös, se on reilumpaa, kuin nimettömänä viisastella.

    Äänestä

  • keskustelupalsta kirjoitti:

    Olis hyvä jos lähtisit vapaaehtoisesti. Ei ole mitään mukavaa vaatia näitä banneja jotta saataisiin edes jonkinlainen kirjoittelurauha jokaiselle joka täällä haluaa mielipiteensä sanoa.

    * Miten niin, että " lähtisit vapaaehtoisesti" ? Jaikal on yksi parhaista kirjoittajista, ja pysyy tiiviisti helluntailaisuudessa, joka on palstan teema. Toista on monen muun kohdalla, kirjoittavat täysin helluntailaisuutta vastaan ja vielä kritisoivat monasti aika törkeästi, eikä heitä kukaan edes yritä ojentaa, bannista puhumattakaan. Säännöt sanoo selkeästi, että helluntailaisuus on palstan aiheena, silti tuntuu, että jehovalaisuus on päällimmäisenä, ja valehtelevat ,että ovat helluntaialsia, vaikka oppi menee kauas totuudesta ja helluntailaisuudesta, silti he saavat jatkaa kaikessa rauhassa???

    Äänestä

Olisiko Netmission vaikuttanut asiaan, että Mohikaani bannataan pois tältä palstalta? Hän ei ehkä ole ollut mallikelpoinen esiintyessään täällä helluntailaisena?

Äänestä

Kyseinen nimimerkki ei mielestäni osallistunut
NM:n kirjoituksiin juurikaan.

Sopimaton kielenkäyttö syynä,
ja toisen jumalan nollaaminen.
Hyvin riskaapelia toimintaa.

herkästihän häneltä tuli esim.
"turpakiinni"osio kirjoituksiinsa.
Uudestisyntynyt henkilö ei sano noin.

Vaikkakin pyysi anteeksi......Entäs sitten.

Äänestä

Jaahas,sinäkö sen tiedät, mitä uudestisyntynyt voi sanoa ja mitä ei? Mieti vaan omia sanomisiasi, olet pitkä vihainen nilkki, että jaksat tuosta niin perin suomalaisen miehen perus sanastoon kuuluvasta, "turpa kiinni" sanonnansta jankuttaa.

Äänestä
  • No mie sanosi sulle jotta sulla näyttää oleva iha nätti suppu suu.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    No mie sanosi sulle jotta sulla näyttää oleva iha nätti suppu suu.

    Mistäs se johtuu että me nyt olemme ekivaari sun kaa samaa mieltä? Musta näyttää silt et suun ympärilläkin olevat alueet ovat ihan kaunista katseltavaa. Olet varmasti tästäkin mielipiteestäni ihan samaa mieltä?

    Eivät nuo profiilikuvassa olevat kasvot ole Leahimin, vaan palanen muualta lainatusta kuvasta.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    No mie sanosi sulle jotta sulla näyttää oleva iha nätti suppu suu.

    :=))

    Äänestä

  • Huijausta kirjoitti:

    Eivät nuo profiilikuvassa olevat kasvot ole Leahimin, vaan palanen muualta lainatusta kuvasta.

    Minä olin luullut leahimia vähän vanhemmaksi immeiseksi.
    Tuo profiilikuva on kuitenkin pannut ajattelemaan olisiko ne hänen kasvonsa. Kauniit kasvot olivatpa ne kenen tahansa.

    Äänestä

  • UPDATE_9568856 kirjoitti:

    :=))

    Huomaatko Leahim, mikä noita ukkoja yhdistää...

    Äänestä

  • jaikal.se kirjoitti:

    Minä olin luullut leahimia vähän vanhemmaksi immeiseksi.
    Tuo profiilikuva on kuitenkin pannut ajattelemaan olisiko ne hänen kasvonsa. Kauniit kasvot olivatpa ne kenen tahansa.

    tuplahuijaamistahan tuossa on, kun kuvan tyttönen ei oikeasti osaa soittaa huilua.

    Äänestä

  • Huijausta kirjoitti:

    Eivät nuo profiilikuvassa olevat kasvot ole Leahimin, vaan palanen muualta lainatusta kuvasta.

    Tode,mie soitankin viulua,
    ja aina sitä toista viulua......:=))

    Äänestä

* Kiitos Mohisb ;)

Äänestä
  • Heh heee!!

    Äänestä

  • Vaihdoit konetta.
    Kohta bannaavat myös vaimosi koneen.
    Ei millään pahalla.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    Heh heee!!

    Jaikal on vahingoniloinen. Miksi? Oletko oikeasti kristitty vai pelkkä nimikristitty.

    Äänestä

  • Luuta lakaisee jo kirjoitti:

    Jaikal on vahingoniloinen. Miksi? Oletko oikeasti kristitty vai pelkkä nimikristitty.

    Aloituksessa Mohikaani väitetään olevan pannattu pois palstalta. Sitten hän kirjoittaa kirjautuneena viestin samaan ketjuun. Etkö näe tässä mitään huumoria?

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    Aloituksessa Mohikaani väitetään olevan pannattu pois palstalta. Sitten hän kirjoittaa kirjautuneena viestin samaan ketjuun. Etkö näe tässä mitään huumoria?

    Se on myöhäistä venkoilla ja yrittää saada asia käännettyä vahingonilosta huumoriksi.

    Äänestä

  • Luuta lakaisee jo kirjoitti:

    Se on myöhäistä venkoilla ja yrittää saada asia käännettyä vahingonilosta huumoriksi.

    Käännä sit mihin suuntaan tahot kirjotukseni!

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    Aloituksessa Mohikaani väitetään olevan pannattu pois palstalta. Sitten hän kirjoittaa kirjautuneena viestin samaan ketjuun. Etkö näe tässä mitään huumoria?

    Mutta, huomioinet, miten näitä tietokoeita/nettiyhteyksiä on pilviun pimein eli jos yhden kopneen/IP osoiteesta viesdtien lähettäminen estetään, niin ihminenhän voi siirtyä toiselle koneelle/IP osoitteeseen.

    Mutta, jos ihminen on uskossa Jeesukseen, niin hänen tulee kunnioittaa tätä viestien lähettämisen estämistä ja odottaa tai selvittää mistä ongelmasta on kysymys.
    Eikä epärehellisesti kiertää rangasitusta.Pohdin siis yleisellä tasolla,- en Mohikaaniin kohdistaen.

    * Tietenkin kohdistit minuun. En mielestäni ole ansainnut mainitsemaasi "rangaistusta", niin kuin jaikal sanoo, jos minut, niin monta muuta pitäis bannata, olet siminnähtävän iloinen bannauksestani, nyt sitten fariselaisena et muka tarkoita minua, kun teet , tai yrität syyllistää. Olen nytkin rehellisesti omalla koneella, ja jos olisin ollut koko ajan tällä koneella, en tietäisi koko bannauksesta. Minki olet katkera, jos ja kun olen täällä, olisit halunnut Mohikaanin ajat sitten pois palstalta, ja vain siitä siitä syystä, koska julistan evankeliumia, enkä muunnettua valhe-evankeliumia, sydämessäs tiedät, että et ole uudestisyntynyt, luulottelet vaan itselles ensin, ja sitten muille.

    Äänestä

  • UPDATE_9568856 kirjoitti:

    Vaihdoit konetta.
    Kohta bannaavat myös vaimosi koneen.
    Ei millään pahalla.

    * Niinkö sinä mainaat? Kuulehan, kun bannattiin, siinä bannauksessa meni myös vaimoni tunnukset banniin, koska on sama IP jos on sama kone, tai paremminkin lankayheteys. Mutta sinulla on liukas ja lipevä kieli, ja olethan sen itekkin myöntänyt, koita siis hieman hillitä sitä, olet kuin ylipapitar, joka jakelet tuomioitasi milloin kenellekkin.

    * Ja juuri se on väärin, kun ylläpidolla ei ole mahdollsita pannata ainoastaan haluamansa henkilö, vaan sivullisetkin kärsii syyttömästi.

    Äänestä

  • Mohikaani_27 ei kirj kirjoitti:

    Olisiko pitänyt miettiä sitä paljon aiemmin >>>>sivullisetkin kärsii

    Äänestä

  • Vi.tark. kirjoitti:

    Olisiko pitänyt miettiä sitä paljon aiemmin >>>>sivullisetkin kärsii

    * Valehtelet, näytä toteen, että "olin vahingon iloinen" ekivaarin ollessa pois? Et varmasti voi todistaa minun kirjoittaneen väittämääsi. Ja ala rkisteröitymään, on rehellisempää, mutta sinähän jo nyt paljastit mitä olet miehiäsi/naisiasi!

    Äänestä

Mohikaani_27;aa on joku potkaissut vasempaan silmään. Sen ympärys on mustunut.

Äänestä
  • Ihana ja kaunis kisu.:=))

    Äänestä

  • * Juuri tuo tekee sinusta ,ei-uudestisyntyneen, olet ivallinen ja haluat loukata, ja useinkin piilo ironialla, ja nyt sua sapettaa, jos en olekkaan bannattu !

    Äänestä

  • Mohikaani_27 ei kirj kirjoitti:

    * Juuri tuo tekee sinusta ,ei-uudestisyntyneen, olet ivallinen ja haluat loukata, ja useinkin piilo ironialla, ja nyt sua sapettaa, jos en olekkaan bannattu !

    Ei sapeta lainkaan,päinvastoin.
    Toivottavasti palailet pian.

    Mutta tuo vaimosi kone
    voi olla vaarassa joutua myös banniin.

    Ihme juttu muuten koko bannihomma.

    Äänestä

  • UPDATE_9568856 kirjoitti:

    Ei sapeta lainkaan,päinvastoin.
    Toivottavasti palailet pian.

    Mutta tuo vaimosi kone
    voi olla vaarassa joutua myös banniin.

    Ihme juttu muuten koko bannihomma.

    * Kirjoitin kyllä tuoin iavailuaiheen ekivarille, jos katsot tarkemmin, huomaat sen kyllä. Muuten vastasin myös sinullekin.

    Äänestä

  • Mohikaani_27 ei kirj kirjoitti:

    * Kirjoitin kyllä tuoin iavailuaiheen ekivarille, jos katsot tarkemmin, huomaat sen kyllä. Muuten vastasin myös sinullekin.

    No kyllähän minä nyt huomaan, Mohikaani_27, kun sanoit sen noin suoraan jotta "ekivarille" minä iavailuaiheen kirjoitin. Eikös se ollut jossakin ievan polkassa jotenkin jotta "en minä luovu Ievasta", joten jatka samaa tahtia. Kiva kun edes jotakin kirjoitit, josta saan sinua kiittää.

    Näin syksyn tullen ekin ei ole enää vari, pikemminkin oli kylmän kosteata, mutta ovat onneksi juuri nyt laittaneet taloyhtiössä lämmöt päälle! Mirrisikin tykkäisi siitä varmasti. Näin lämpimin syysterveisin — ekivaari

    * Niin, koska sinä ekivaari ironiaasi minuun sovellit. Hyvää syksyä vaan sullekkin.

    * Ja tuon huomautuksen taas tarkoitin kyllä leahimn'lle ! Koska hän luuli minun häntä tarkoittavan tuossa ironisoinnissa!

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    * Niin, koska sinä ekivaari ironiaasi minuun sovellit. Hyvää syksyä vaan sullekkin.

    * Ja tuon huomautuksen taas tarkoitin kyllä leahimn'lle ! Koska hän luuli minun häntä tarkoittavan tuossa ironisoinnissa!

    Kiitos kun huomautit...:=)))

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

veliKoskelta kirjoitti:

On bannannut nimimerkki Mohikaanin.T.luotettava taho.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu