Raamattu

on hieno kirja, uskon sen. Voihan olla että se on
jopa totta (sitä te ette voi varmuudella sanoa,
vai voitteko). Mutta koska Jumala itse, eikä edes
Jeesus kirjoittanut sitä, niin minkä takia te
otatte (lähes)kirjaimellisesti sen?
21496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Jeesushan(eikä jumala) ei käskenyt kirjoittaa
mitään raamattua, eikä liioin apostolitkaan
juoruilleet vanhan testamentin asioita muille
kuin israelilaisille(eli heille jotka siitä jo
tiesivät). Alunperin jeesus käski vain "julistaa"
evankeliumia mutta mistään pyhästä kirjasta ei
jeesuskaan ollut puhunut että semmoinen pitäisi
tehdä. Ja nämä muinaisen israelin laita ja sun
muut asiat eivät minusta kuulu nykypäinään vaikka
jotkut uskovaiset niin sanovatkin. Tärkein on
puhdas sydän, raamattua ei välttämättä tarvitse
ottaa niin kirjaimellisesti, onhan siellä
nimittäin monen eri ihmisen kannan ottoja,
jumalan kannan ottojen lisäksi.

Äänestä

satoja kohtia virheellisiksi tai valheellisiksi.
Semmoinen kirja on tuo "erehtymätöntä
jumalansanaa" sisältävä (satu)kirjakokoelma.

Äänestä
  • jos osaat edes kolme kohtaa valheelliseksi.

    Äänestä

  • Odottelen kirjoitti:

    jos osaat edes kolme kohtaa valheelliseksi.

    Pitänee olla jollakin tavalla outo, jos
    kuvittelee tai luulee ottavansa Raamatun
    kirjaimellisesti. Mitä se edes tarkoittaa?

    Raamattu on monitasoinen kirja. Sen teksti ei ole
    vain pinnallinen lääpäisy kuten se mitä on
    ihmisestä vain lähtöisin oleva ajattelu.

    Raamatussa on historiaa, ihmisten kohtaloita,
    aivan selviä ihmisten puheita, Jumalan
    ilmoituksia ihmisille, ennustuksia, armon ja
    rakkauden evankeulimi meille ja puhuuhan siellä
    saatanakin.

    Uskomme sanan, mutta että kirjaimeilleisesti?
    Kuka viitsii edes yrittää?

    Ristiriitojen, ihmisen silmissä
    ristiriitaituuksien etsiminen, on vain oman
    typeryytensä osoittamista, joten älköön ihminen
    siihen vaivautuko. Se ristiriita on monelta osin
    etsijänsä tajunnassa. Jollemme ymmärrä sitä mitä
    opettaja meille sanoo, ei useinkaan ole kyse
    hänen ristiriitaisuudestaan, vaan siitä, että
    emme ole opetuksen tasolla.

    Äänestä

  • Mitä nämä virhelliset kohdat ovat?
    Ovatko ne vain virheitä microtasolla, vai jotakin
    epäoleellista, jolla ei ole merkitystä Raamatun
    ytimen kanssa?
    Vai ovatko ne vain ihmisen aivojen rajallisesta
    kapasiteetista johtuvia vääriä tulkintoja?
    Vai yrittävätkö "korpraalit" ratkoa "kenraalien"
    ongelmia?
    Toisin sanoen ollanko maalla viisaita, kun
    merellä sattuu vahinko?

    Viittaan siis herra Pakana(m):n kommentiin.
    >>satoja kohtia virheellisiksi tai
    valheellisiksi.
    Semmoinen kirja on tuo "erehtymätöntä
    jumalansanaa" sisältävä (satu)kirjakokoelma. <<

    Olen vuosi toisensa jälkeen törmännyt vastaaviin
    väittämiin ja aina kerta toisensa jälkeen, nämä
    väittämät ovat rauenneet tyhjiin, tai annetun
    tiedon puutteseen, kunhan asiaa on ryhdytty
    tarkemmin tarkastelemaan.

    Voinhan nyt tietenkin Sinultakin Pakana(m) kysyä,
    mitkä ovat mielestäsi vaikka kolme suurinta
    VIRHETTÄ, jotka olet pyhästä kirjasta Raamatusta
    löytänyt?

    Vinkki!
    vaikka minutkin on leimattu fundamentalistiksi,
    josta sanasta en alkuunkaan tykkää (ei sovi
    suomalaisen kritityn nimittelyksi)niin en
    ollenkaan lue Raamatua kirjaimellisesti!
    Yllätyskö? Ehkä?
    Raamatun lohdutuksesta ja aukeamisesta, on
    mielestäni aivan turha puhua uskomattomille.
    Raamattu on osittain historiaa ja jopa
    juutalaisen heimon säädöstöä, ei suinkaan
    tarkoitettu noudatettavaksi edes juutalaisille,
    joille nämä lait oli luettu.
    Oli vain sen aikaista säädöstöä, joka
    sisällytettiin kuitenkin lähinnä reksiviittana
    Raamattuun!
    Juutalaiseen kulttuuriin kuului myös
    liioittelu/pelote jota esim. pohjoismainen
    kulttuuri ei tunne ollenkaan.
    Toisinsanoen muutamia säädöksiä ei pantu koskaan
    käytäntöön.
    Tämä kaikki, tai osa oli aineistoa, josta
    enempikin piti päästä eroon, Jeesuksen oppien
    myötä.(monet kuitenkin takertuvat näihin
    säädöksiin, jotka eivät varsinaisesti kuulu edes
    vanhaan liittoon)
    Mitä muuten oli vanhan liiton purku?(paljon menty
    ohi ilmoituksen)Ei tarkoita VT:n kaikkien
    tekstien hylkäämistä, joka toisin väittää on
    valehtelija! (esim.profetiat)
    Yleisesti ottaen Raamattu aukeaa VAIN
    uudestisyntyneille kristityille oman
    ilmoituksensa mukaisesti ja heillekkin vain
    joillekkin enempi!

    Juudas on puhunut!

    Äänestä

  • Odottelen kirjoitti:

    jos osaat edes kolme kohtaa valheelliseksi.

    Jokainen evankeliumi kertoo sen, ketä Jeesuksen
    haudalle meni, erilailla. Johtopäätös, ainakin
    kolme evankeliumia valehtelee. Jeesuksen viimeiset
    sanat on kerrottu kolmella eri tavalla.

    Raamattu ei osaa päättää, että oliko se Jumala vai
    Saatana, joka käski Daavidia laskemaan Israelin
    kansan luvun.

    Kohtia, jotka joko selvästi valehtelevat, tai ovat
    ristiriidassa toisen raamatunkohdan kanssa, on
    noin 700 kpl.

    Äänestä

  • Juudas kirjoitti:

    Mitä nämä virhelliset kohdat ovat?
    Ovatko ne vain virheitä microtasolla, vai jotakin
    epäoleellista, jolla ei ole merkitystä Raamatun
    ytimen kanssa?
    Vai ovatko ne vain ihmisen aivojen rajallisesta
    kapasiteetista johtuvia vääriä tulkintoja?
    Vai yrittävätkö "korpraalit" ratkoa "kenraalien"
    ongelmia?
    Toisin sanoen ollanko maalla viisaita, kun
    merellä sattuu vahinko?

    Viittaan siis herra Pakana(m):n kommentiin.
    >>satoja kohtia virheellisiksi tai
    valheellisiksi.
    Semmoinen kirja on tuo "erehtymätöntä
    jumalansanaa" sisältävä (satu)kirjakokoelma. <<

    Olen vuosi toisensa jälkeen törmännyt vastaaviin
    väittämiin ja aina kerta toisensa jälkeen, nämä
    väittämät ovat rauenneet tyhjiin, tai annetun
    tiedon puutteseen, kunhan asiaa on ryhdytty
    tarkemmin tarkastelemaan.

    Voinhan nyt tietenkin Sinultakin Pakana(m) kysyä,
    mitkä ovat mielestäsi vaikka kolme suurinta
    VIRHETTÄ, jotka olet pyhästä kirjasta Raamatusta
    löytänyt?

    Vinkki!
    vaikka minutkin on leimattu fundamentalistiksi,
    josta sanasta en alkuunkaan tykkää (ei sovi
    suomalaisen kritityn nimittelyksi)niin en
    ollenkaan lue Raamatua kirjaimellisesti!
    Yllätyskö? Ehkä?
    Raamatun lohdutuksesta ja aukeamisesta, on
    mielestäni aivan turha puhua uskomattomille.
    Raamattu on osittain historiaa ja jopa
    juutalaisen heimon säädöstöä, ei suinkaan
    tarkoitettu noudatettavaksi edes juutalaisille,
    joille nämä lait oli luettu.
    Oli vain sen aikaista säädöstöä, joka
    sisällytettiin kuitenkin lähinnä reksiviittana
    Raamattuun!
    Juutalaiseen kulttuuriin kuului myös
    liioittelu/pelote jota esim. pohjoismainen
    kulttuuri ei tunne ollenkaan.
    Toisinsanoen muutamia säädöksiä ei pantu koskaan
    käytäntöön.
    Tämä kaikki, tai osa oli aineistoa, josta
    enempikin piti päästä eroon, Jeesuksen oppien
    myötä.(monet kuitenkin takertuvat näihin
    säädöksiin, jotka eivät varsinaisesti kuulu edes
    vanhaan liittoon)
    Mitä muuten oli vanhan liiton purku?(paljon menty
    ohi ilmoituksen)Ei tarkoita VT:n kaikkien
    tekstien hylkäämistä, joka toisin väittää on
    valehtelija! (esim.profetiat)
    Yleisesti ottaen Raamattu aukeaa VAIN
    uudestisyntyneille kristityille oman
    ilmoituksensa mukaisesti ja heillekkin vain
    joillekkin enempi!

    Juudas on puhunut!

    >Mitä nämä virhelliset kohdat ovat?
    Ovatko ne vain virheitä microtasolla, vai jotakin
    epäoleellista, jolla ei ole merkitystä Raamatun
    ytimen kanssa?

    Room.1:3 hänen Pojastansa,joka lihan puolesta on
    syntynyt Daavidin siemenestä.

    Toisaalta Raamattu kertoo,että Pyhä henki
    hedelmöitti Marian.Jos näin on,tällöin Jeesus ei
    voinut olla Daavidin siementä,sillä Mariahan ei
    ollut tietääkseni Daavidin siementä.
    Jos siis Jeesus oli Daavidin siementä,tällöinhän
    hänen biologiset vanhempansa ovat ihmisiä,jolloin
    Jeesus oli perisynnin alainen,ja täten hän oli
    kelvoton sovittamaan maailman syntiä.

    Mitenkäs nyt on,onkos Raamatussa oleellinen virhe
    vai miten sinä tämän selität?

    Käynee vastaukseksi sinullekin.

    Äänestä

  • Tapsa kirjoitti:

    >>Room.1:3 hänen Pojastansa,joka lihan puolesta
    on

    vai miten sinä tämän selität? <<<<<

    kohta 1
    -joka LIHAAN NÄHDEN on syntyisin Daavidin
    siemenestä.

    kohta 2
    -ja PYHYYDEN HENKEEN NÄHDEN kuolleistanousemisen
    kautta asetettu Jumalan pojaksi voimassa-
    Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme.

    Kohdalla yksi tarkoitetaan yksinkertaisesti vain,
    että Jeesus oli lihaan nähden juutalainen.

    Kodassa kaksi selvitetään hänen Jumalalliset
    ominaisuutensa.

    Jeesuksessahan oli ihmismäisiä ja Jumalallisia
    piirteitä.

    En ihan tarkkaan tiedä, mikä sinulla tässä eniten
    tökkii? Onko siinä esim. tämä kulttuurisidonnainen
    "Daavidin siemenestä" vai mikä?
    Raamattu on aika vaikeaa, jos ei yhtään tunne
    senajan historiaa. Meistä suomalaisista
    kuulostaisi aika odolta, jos joku kertoisi meidän
    olevan Kekkosen siemenestä. :)

    Juudas on puhunut

    >Kohdalla yksi tarkoitetaan yksinkertaisesti
    vain, että Jeesus oli lihaan nähden juutalainen

    Selitys se on tuokin,ei tosin vakuuta.
    Tarjoan paremman selityksen.Paavali oli fariseus
    ts. hänellä oli erinomainen juutalaisten pyhien
    kirjoitusten tuntemus.Hän rakensi oppinsa
    tukeutuen näihin kirjoituksiin,joissa mm. oli
    ennustettu Messiaan tulevan Daavidin
    suvusta.Paavali ei tuntenut Jeesusta;ilmeisesti
    tiesi ainoastaan ,että hän oli kuollut ristillä.
    Olen tullut tähän käsitykseen,koska missään
    Apostolien opetuksissa,ei Paavalin eikä kenenkään
    muunkaan,kerrota mitään Jeesuksen
    opetuksista,eikä mistään,mitä Jeesus oli
    maallisen elämänsä aikana tehnyt.Eikö olekin
    outoa?
    Oma käsitykseni on,että Paavali oli todellinen
    kristinopin arkkitehti,joka oivalsi uuden opin
    vetovoiman ja sovitti sen pakanoiden
    monijumalaisuuteen lihaan tulleen jumalan
    muodossa.Näin hän samalla kasvatti omaa
    arvovaltaansa pakanoiden keskuudessa.(Vallanhimo
    on inhimillistä)

    >En ihan tarkkaan tiedä, mikä sinulla tässä
    eniten
    tökkii? Onko siinä esim. tämä
    kulttuurisidonnainen
    "Daavidin siemenestä" vai mikä?
    Raamattu on aika vaikeaa, jos ei yhtään tunne
    senajan historiaa. Meistä suomalaisista
    kuulostaisi aika odolta, jos joku kertoisi meidän
    olevan Kekkosen siemenestä. :)

    Mitä tarkoitat kulttuurisidonnaisella Daavidin
    siemenellä?
    Itse ymmärrän sen (Daavidin siementä)
    yksiselitteisesti Daavidin sukulaisuudeksi
    alenevassa polvessa.
    Tulkinta,että kaikki juutalaiset olisivat
    olleet "Daavidin siementä",kuulostaa vähintäänkin
    oudolta.Rinnastuksesi Kekkoseen suoraan sanoen
    ontuu.

    Äänestä

Raamattua ei Jumala eikä Jeesus
kirjoittanut "omin käsin", jos sitä tarkoitat,
mutta koko Raamatun ilmoitus on kyllä lähtöisin
Jumalasta. Siteeraan itse Raamattua: "Koko
Raamattu on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta
ja on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi,
ojennukseksi ja kasvatukseksi vanhurskaudessa,
jotta Jumalan ihminen olisi täydellinen ja valmis
kaikkiin hyviin tekoihin" (2. Tim. 3:16-17,
Raamattu kansalle -käännös). Pyhä Henki on
pitänyt huolen siitä, että ne ihmiset, jotka
Raamatun ovat "kirjoittaneet puhtaaksi", ovat
tehneet sen Jumalan tahdon ja tarkoituksen
mukaisesti. Vähän niin kuin jos joku ihminen
sanelee toiselle mitä tulee kirjoittaa. Eihän
sekään tarkoita että varsinainen kirjoittaja
olisi tekstin itse tehnyt. Samalla tavalla
Raamattua voidaan pitää Jumalan kirjoittamana.

Äänestä
  • Kun Jumalaton ryhtyy selittämään raamattua on se
    yhtä asiantuntevalta vaikuttavaa kuin jos
    betonimies ryhtyisi korjamaan lentokonetta.

    Ketä nuo ristiriidat kiinnostaa niitä voi lukea
    vapareitten sivuilta. Siellä on energiaa ja
    henkisiä voimavaroja uhrattu niiden tutkailuun.

    Ristiriitoja ihminen voi tyhjää selittämällä
    nähdä aivan missä vain. Tyhjä selittäminen,
    sanojen vääntely ja kääntely ei kuitenkaan ole
    samaa kuin todellisuus elämässä.

    Moni haluaa elää, eikä vaivata viisaudella, jossa
    ei ole elämän siementä, vaan tyhjäpäisyyden
    tympeä maku.

    Äänestä

Jeesus olisi aivan hyvin voinut sanoa
eläessään,että:"en minä puhu niille,jotka eivät
minua usko,vaan niille jotka uskovat minuun".No
näin Hän ei kuitenkaan koskaan sanonut,mutta
jokainen joka on tutustunut Häneen tietää,että
tämä lause olisi ollut Hänen henkensä mukaista.

Samoin on laita Raamatunkin.Sitä ei ole ensinkään
kirjoitettu niille,jotka eivät usko siihen,vaan
niille jotka uskovat.

Pakana(M)voi siis aivan huoleti lopettaa kyseisen
kirjan arvostelun koska sitä ei ole kirjoitettu
hänelle.

Äänestä
  • Jumala kutsuu ihmistä, silloin hänelle on sille
    merkitystä mitä hän kuulee ja näkee. Muussa
    tapaukessa ihminen etsii vain omille
    tyhjänpäiväisille tarpeilleein tyydytystä.

    Sitä voi uskovakin hakea lukemalla ramattua etsin
    siellä kohtia millä lyödä toista uskovaista
    päähän ja miten kiilottaa omaa oppiaan.

    Kyllä raamatulla voi ruokkia omaa
    pikkusieluisuttaan ja tärkeilyn haluaan. Aivan
    helposti.

    Jeesus puhui niille, jotka kuulivat. Ihmiset
    tulivat Häntä kuulemaan ja olivat Hänelle
    vaivaksi asti. Ei hän kulkenut ovelta ovelle eikä
    pysäytellyt ihmisiä kadulla, että tiedäkö minä
    olen Jumalan Poika.

    Samoin sana vetää meitä puoleensa silloin kun on
    otollinen aika, silloin kun sielumme janoaa
    pelastusta, silloin kun meille eivät tyhjät
    känkkäsanat riitä ja kun haluamme itseemme
    todellisia tunteita ja rakkautta.

    Raamattu on elämän kirja niille, jotka haluvat
    uskoa, jotka janoavat Jeesusta ja pelastusta
    Hänessä.

    Äänestä

  • kirjanoppinut kirjoitti:

    Jumala kutsuu ihmistä, silloin hänelle on sille

    Olisitko ystävällinen,etkä laittaisi näitä
    viestejäsi ikäänkuin vastauksina uskovaisten
    kommentteihin!Sillä minä en todellakaan pysty
    näistä viesteistäsi päättelemään ovatko ne
    kritiikkiä vai ei?Edellisestä viestistäsi
    faithgirlille ja tästä uudemmasta minulle minä en
    todellakaan kykene arviomaan onko kysymyksessä
    kritiikki vai ei.Sen sijaan jos todella tahdot
    kritisoida,niin tee se selkeämmin.Anteeksi
    tyhmyyteni!

    Äänestä

  • Kyllä yksinkertaistat nyt vahvasti. Eihän
    Raamattua ole kirjoitettu "putkeen". Ajallisesti
    tuhatvuotisena, tekijöiltään hajanaisena,
    tyylilajeiltaan monenlaisena, sekä juutalaisine
    että juutalaisuuteen kriittisesti suhtautuneine
    kirjoittajineen (= Jeesukseen Messiaana uskovat)
    se on eräs kulttuurimonumentti muiden joukossa.
    En tietenkään ymmärrä, miksi se olisi "kielletty
    kirja" keneltäkään.

    Miten voi ensin uskoa ja sitten ryhtyä lukemaan
    Raamattua? Tä?

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    Kyllä yksinkertaistat nyt vahvasti. Eihän
    Raamattua ole kirjoitettu "putkeen". Ajallisesti
    tuhatvuotisena, tekijöiltään hajanaisena,
    tyylilajeiltaan monenlaisena, sekä juutalaisine
    että juutalaisuuteen kriittisesti suhtautuneine
    kirjoittajineen (= Jeesukseen Messiaana uskovat)
    se on eräs kulttuurimonumentti muiden joukossa.
    En tietenkään ymmärrä, miksi se olisi "kielletty
    kirja" keneltäkään.

    Miten voi ensin uskoa ja sitten ryhtyä lukemaan
    Raamattua? Tä?

    Eihän se toki kielletty ole keneltäkään.Sitä vain
    ei ole kirjoitettu niille,jotka eivät usko!En
    minäkään kirjoittaisi suomenkielellä viestiä
    muille kuin niille,jotka ymmärtävät suomenkieltä.

    Ja kyllä sinun täytyy ensin uskoa,ennen kuin voit
    ymmärtää Raamattua.Samahan pätee joka asiaan.Et
    ikinä voi ymmärtää mitään mihinkä et usko!

    Äänestä

  • Eschaton kirjoitti:

    Höpöhöpö. Te uskovaiset ymmärrätte Raamattua
    eri näkökulmasta kuin vaikkapa minä. Teille
    sillä on tietty merkitys, jollekulle muulle joku
    muu merkitys.

    Se, miten monen monituisella tavalla uskovatkin
    Raamattua ymmärtävät, todistaa joko 1) että jos
    Raamatussa on totuuksia, ne ovat monia ja
    moniseliteisiä, tai 2) on sitten se yksi totuus,
    ja melkein kaikki itse asiassa ovat helvettiin
    menossa, ja Raamattua oikein ymmärtäviä on siinä
    150 OOO. Tähän jälkimmäiseen alan pikkuhiljaa
    uskoa.

    Miksi väität, että Raamattua ei ole kirjoitettu
    niille, jotka eivät usko? Missä siellä niin
    lukee?
    Siksikö, että julistajien ja saarnaajien
    ensiksi pehmittämät saavat kuulla, että "Nyt te
    sitten ymmärrätte Raamattua. Lukekaa, niin
    huomaatte, että olimme oikeassa". Aika
    manipulaatiota.

    Äänestä

  • Eschaton kirjoitti:

    Olisitko ystävällinen,etkä laittaisi näitä
    viestejäsi ikäänkuin vastauksina uskovaisten
    kommentteihin!Sillä minä en todellakaan pysty
    näistä viesteistäsi päättelemään ovatko ne
    kritiikkiä vai ei?Edellisestä viestistäsi
    faithgirlille ja tästä uudemmasta minulle minä en
    todellakaan kykene arviomaan onko kysymyksessä
    kritiikki vai ei.Sen sijaan jos todella tahdot
    kritisoida,niin tee se selkeämmin.Anteeksi
    tyhmyyteni!

    Eschaton. Olen vain kirjoittanut kyseiseen asiaan
    liittyen ajattelematta kritiikkiä puoleen tai
    toiseen.

    Teistä jokainen on oikeutettu kirjoittamaan tänne
    juuri siten kuin kirjoitaa, oli uskova tai ei.
    Mitä se minulle sillä tavalla henkilökohtaisesti
    kuuluu? Kullakin on oma armonsa ja lahjansa
    Jumalan edessä.Hänelle jokainen vastaa
    sanoistaan, ei minulle.

    Jos sanat tuntuvat pistävän oikealla tavalla, se
    on Jumalan vaikutusta, eikä siinä ihminen voi
    kovin teoreettiseksi tai suunnitelmalliseksi
    ryhtyä.

    Joten näin.

    Äänestä

  • Eschaton kirjoitti:

    Eihän se toki kielletty ole keneltäkään.Sitä vain
    ei ole kirjoitettu niille,jotka eivät usko!En
    minäkään kirjoittaisi suomenkielellä viestiä
    muille kuin niille,jotka ymmärtävät suomenkieltä.

    Ja kyllä sinun täytyy ensin uskoa,ennen kuin voit
    ymmärtää Raamattua.Samahan pätee joka asiaan.Et
    ikinä voi ymmärtää mitään mihinkä et usko!

    Jos väität, että Raamattu on kirjoitettu vain
    niille, jotka jo uskovat, kuinka selität
    jakeen "Usko tulee siis kuulemisesta, mutta
    kuuleminen Kristuksen sanan kautta"
    (Room. 10:17)? Sehän päin vastoin osoittaa että
    Raamattu vaikuttaa ihmisessä sen uskon. Kuinka
    kukaan voisi tulla uskoon ilman Raamatun sanaa?

    Kyllä Raamattu on mielestäni kirjoitettu
    kaikille, mutta totta on myös että Raamatussa
    sanotaan että meidän tulee ensin uskoa ja sen
    jälkeen saamme ymmärryksen. Jos ihminen lähtee
    lukemaan Raamattua epäillen jokaista sanaa,
    kylvetty siemen ei varmasti putoa vertausta
    lainaten hyvään maahan. Jos taas lähtee siitä,
    että Raamattu on tosi ja lukee Sanaa avoimin
    mielin, Pyhä Henki voi vaikuttaa myös mieleemme
    niin että ymmärrämme lukemaamme. En usko että
    Jumala on edes halunnut tehdä Sanastaan "kerrasta
    lukemalla kaikki selväksi" -kirjaa, vaan Hän
    haluaa että me etsimme Häntä enemmän ja enemmän
    ja opimme myös yhä enemmän tuntemaan ja
    ymmärtämään Häntä kun vietämme aikaa Hänen
    Sanassaan.

    Äänestä

  • faithgirl kirjoitti:

    Just tätähän minä tarkoitan!Kun siteerasit noita
    Raamatun sanoja,joissa sanotaan uskon tulevan
    kuulemisesta niin olet aivan oikeassa.Mutta tämä
    usko tulee vain niille,jotka uskovat!Anteeksi jos
    puhun monimutkaisesti,mutta tämä on Raamatun
    selkeä oppi.Raamattuhan sanoo meistä
    uskovista,että me olimme jo edeltä panneet
    toivomme Kristukseen.Ef 1:12.Me emme siis valitse
    Jumalaa uskoontulomme hetkellä,vaan Jumala on
    valinnut meidät jo ennen maailman
    perustamista.Vaikka sinun näkökulmastasi uslo
    tuleekin sinuun tiettynä ajallispaikallisena
    hetkenä niin on se kuitenkin ollut olemassa
    Jumalan näkökulmasta jo ennen maailman
    perustamista.Toisin sanoen me olemme uskoneet,jo
    ennen kuin maailma olikaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ohjelmoija kirjoitti:

on hieno kirja, uskon sen. Voihan olla että se on
jopa totta (sitä te ette voi varmuudella sanoa,
vai voitteko). Mutta koska Jumala itse, eikä edes
Jeesus kirjoittanut sitä, niin minkä takia te
otatte (lähes)kirjaimellisesti sen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu