"Mitä ovat nuo haavat sinun rinnassasi?"

vastaus tähän: "Ne lyötiin minun ystäväini huoneessa".

´Heräjä, miekka, minun paimentani vastaan ja minun lähintä miestäni vastaan, sanoo Herra Sebaot. Lyö paimenta, ja joutukoot lampaat hajallensa; mutta minä käännän jälleen käteni pienimpiä kohden. Ja näin on käyvä koko maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa, mutta kolmas osa siitä jää jäljelle. Ja sen kolmannen osan minä vien tuleen; minä sulatan heidät, niinkuin hopea sulatetaan, ja koettelen heitä, niinkuin kulta koetellaan. He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille. Minä sanon: "Se on minun kansani", ja se sanoo: "Herra, minun Jumalani".´ (Sakarja 13)

Israelin Pyhän Herran Yeshuan opetus meille opetuslapsilleen: "Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi, eikä palvelija parempi isäntäänsä. Opetuslapselle riittää, että hänelle käy niinkuin hänen opettajalleen, ja palvelijalle, että hänelle käy niinkuin hänen isännälleen. Jos he perheenisäntää ovat sanoneet Beelsebuliksi, kuinka paljoa enemmän hänen perheväkeään! Älkää siis peljätkö heitä. Sillä ei ole mitään peitettyä, mitä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi. Minkä minä sanon teille pimeässä, se puhukaa päivän valossa. Ja minkä kuulette kuiskattavan korvaanne, se julistakaa katoilta. Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin." (Matteus 10)

Autuaita kaikki, jotka tahtovat Yeshuaa seurata ristinsä kantaen ja rakastaen, sillä tekonsa seuraavat heitä, sillä usko ja toivo ja rakkaus kestää, maailman antama sen sijaan katoaa. Yeshua on voittanut maailman, amen. Yeshua myös meidät on kutsunut voittanut maailman, kukaan ei voi rakastaa yhtä aikaa sekä Jumalaa että Mammonaa eli tämän maailman ruhtinasta.

Jumalan armorikkautta kaikille, jotka tahdotte rakastaa ja seurata Israelin Pyhää Herraa Yeshuaa, sillä voit rakentaa Pelastuksen Kalliolle niinkuin ymmärtäväinen ja viisas rakentaja tekemällä Mestarin opetuksen mukaan ja opetuslapseutensa alkaa kun tahdot syntyä elävästä vedestä ja Pyhästä Hengestä anomalla sitä Yeshuan nimessä ja opettelemalla tahtonsa tuntemaan Uudesta Testamentista.

Nasaretilainen Yeshua on Aabrahamin ja Daavidin jälkeläinen äitinsä Miriamin ja Miriamin aviomiehen Joosefin sukujälkeläisenä ja syntyi Beetlehmissä kun Juutalaisten Kuninkaan aika tuli Immanuelina vaeltaa ja sovittaa koko maailman synnit ja samoin opettaa Isän Jumalan katoamattomat sanat ihmeiden ja merkkien seuratessa vaellustaan, sillä Jumala on ihmeitä tekevä Jumala ja puhui vertauksien kautta ja sai kiitoksen lapsilta, niinkuin on kirjoitettu Kuninkaiden Kuninkaasta ja Herrojen Herrasta, amen.

HalleluYeshua!
3104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

todistaa omasta sydämen rakkaudestaan omaa kansaansa kohtaan:

´Minä sanon totuuden Kristuksessa, en valhettele, sen todistaa minulle omatuntoni Pyhässä Hengessä, että minulla on suuri murhe ja ainainen kipu sydämessäni. Sillä minä soisin itse olevani kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat minun sukulaisiani lihan puolesta, ovat israelilaisia: heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!´ (Paavalin Kirje Roomalaisille 9)

Tämän kirouksen otti Jeesus päällensä ja saman rakkauden kuin Herralla oli antoi Herra myös Paavalille, niin ettei etsinyt omaansa vaan rakkaan kansansa parasta, mutta kansa ei kaikilta osin ollut valmis Herraa Yeshuaa vastaanottamaan Paavalin julistuksen kautta, sillä peite oli sydämen silmien päällä, niinkuin myös Yeshuan vaikuttaessa vaikka paransi ja teki kaikkinaista hengellistä hyvää ja oli Immanuelina kadehtittu kun ihmiset perässään kulkivat ja ihmettelivät niitä armon ja totuuden sanoja, joita Yeshua heille antoi ja myös meille niinkuin Jumalan suuressa armossa ja totuuttaan anoen saamme lukea Uuden Testamentin ja kiittää ja kunnioittaa Israelin Pyhää Herraa ja Kuningasta, amen. HalleluYeshua!

Äänestä

opetuslapsina myös surra rehellisesti Israelin ja sukukuntien jälkeläisten ja Jerusalemin ja kaikkien meille rakkaiden ihmisten sydämien asennetta rinnassaan, kun eivät tahdo vastaanottaa Immanuelin antamaa lunastusta ja hengellistä Jumalan elävää lapseutta. Toki hyvä on meidän ymmärtää, että Jumala ja Jeesus ja Jumalan Hengen työ on ihmisen pelastuminen, kuten myös omalla kohdallamme tiedämme ja myös näemme, ettei toisille meidän sanamme ja tekomme ja tahtomme heidän pelastumisekseen tuo sitä hyvää hengellistä, ellei sydämensä tahdo vastaanottaa Yeshuaa Vapahtajanaan ja Herranaan. Hyvä on silti pyrkiä iloitsemaan yhdessä Herran ja Isän enkelien kanssa siitä, kun yksikin tekee parannuksen, sillä niin on kirjoitettu ja on tosi.

Jerusalemista on kirjoitettu Israelin Pyhän Kuninkaan elävinä ja totuudellisina ja uskollisina sanoina: "Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi'. Sillä minä sanon teille: tästedes te ette näe minua, ennenkuin sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen'." (Matteus 23:37)

Kuinka surullista se onkaan, kun kutsutut hylkää hyvän Jumalan ja Herran Yeshuan kutsun oli sitten syy mikä hyvänsä, sillä Isä tahtoo kaikki ihmislapset yhteyteensä ja sielujensa pelastukseen ja portti on ahdas ja tie kaita, mutta kuorma on sovelias ja Herra antaa levon ja rauhan ja on parasta vaikka maailmassa voi olla myös ahdistus ja murhe omaisista tai läheisistä ja myös kaikista, jos sen Jumala meissä vaikuttaa Pyhän Hengen voimassa ja lähimmäisen rakkaudessa.

Herra Yeshua on hyvä Paimen ja armonsa pysyy iankaikkisesti, kuitenkin jokaisen kannattaa ottaa vaarin etsikkoajastaan ja tästä myös Jerusalem on hyvänä esimerkkinä niinkuin voidaan lukea historiasta myös Raamatun ulkopuolelta. Sanokaa jo tänään etsikkoajassa ollessanne "Sinuattu olet sinä Herra Yeshua, joka tulet Yhden Herran nimessä. Tule Herra Yeshua, amen, Hallelujah!"

Äänestä

Rakkautta, sillä näissä ei ole mitään huonoa vaan pelkkää hyvää elävässä vedessä ja Pyhässä Hengessä ja Herrassa Yeshuassa:

´Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.

Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.

Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa. Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.

Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.

Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.

Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.´

(1. Kor. 13)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysytkö sinä tätä? kirjoitti:

vastaus tähän: "Ne lyötiin minun ystäväini huoneessa".

´Heräjä, miekka, minun paimentani vastaan ja minun lähintä miestäni vastaan, sanoo Herra Sebaot. Lyö paimenta, ja joutukoot lampaat hajallensa; mutta minä käännän jälleen käteni pienimpiä kohden. Ja näin on käyvä koko maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa, mutta kolmas osa siitä jää jäljelle. Ja sen kolmannen osan minä vien tuleen; minä sulatan heidät, niinkuin hopea sulatetaan, ja koettelen heitä, niinkuin kulta koetellaan. He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille. Minä sanon: "Se on minun kansani", ja se sanoo: "Herra, minun Jumalani".´ (Sakarja 13)

Israelin Pyhän Herran Yeshuan opetus meille opetuslapsilleen: "Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi, eikä palvelija parempi isäntäänsä. Opetuslapselle riittää, että hänelle käy niinkuin hänen opettajalleen, ja palvelijalle, että hänelle käy niinkuin hänen isännälleen. Jos he perheenisäntää ovat sanoneet Beelsebuliksi, kuinka paljoa enemmän hänen perheväkeään! Älkää siis peljätkö heitä. Sillä ei ole mitään peitettyä, mitä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi. Minkä minä sanon teille pimeässä, se puhukaa päivän valossa. Ja minkä kuulette kuiskattavan korvaanne, se julistakaa katoilta. Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin." (Matteus 10)

Autuaita kaikki, jotka tahtovat Yeshuaa seurata ristinsä kantaen ja rakastaen, sillä tekonsa seuraavat heitä, sillä usko ja toivo ja rakkaus kestää, maailman antama sen sijaan katoaa. Yeshua on voittanut maailman, amen. Yeshua myös meidät on kutsunut voittanut maailman, kukaan ei voi rakastaa yhtä aikaa sekä Jumalaa että Mammonaa eli tämän maailman ruhtinasta.

Jumalan armorikkautta kaikille, jotka tahdotte rakastaa ja seurata Israelin Pyhää Herraa Yeshuaa, sillä voit rakentaa Pelastuksen Kalliolle niinkuin ymmärtäväinen ja viisas rakentaja tekemällä Mestarin opetuksen mukaan ja opetuslapseutensa alkaa kun tahdot syntyä elävästä vedestä ja Pyhästä Hengestä anomalla sitä Yeshuan nimessä ja opettelemalla tahtonsa tuntemaan Uudesta Testamentista.

Nasaretilainen Yeshua on Aabrahamin ja Daavidin jälkeläinen äitinsä Miriamin ja Miriamin aviomiehen Joosefin sukujälkeläisenä ja syntyi Beetlehmissä kun Juutalaisten Kuninkaan aika tuli Immanuelina vaeltaa ja sovittaa koko maailman synnit ja samoin opettaa Isän Jumalan katoamattomat sanat ihmeiden ja merkkien seuratessa vaellustaan, sillä Jumala on ihmeitä tekevä Jumala ja puhui vertauksien kautta ja sai kiitoksen lapsilta, niinkuin on kirjoitettu Kuninkaiden Kuninkaasta ja Herrojen Herrasta, amen.

HalleluYeshua!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu