Alempana on melskattu pitkään ja "hartaasti"
Israelista ja valitun kansan gloriasta joten
osallistutaanpa pikkuisen.
Jeesus päätti lain ajan sanotaan usein, hän itse
kuitenkin kumosi ko. väitteen Raamatussa
sanomalla ettei laista katoa yksikään osa
ennenkuin maa ja taivas häviävät. Edellä oli
vapaa lainaus, oikean tarkan sanamuodon voi kukin
tarkistaa Raamatustaan.
Kristilliset säännöt ja kymmenen käskyä.
Homoja ollaan tuomitsemassa pääasiassa VT:n
pohjalta, samoin Israelin valitun kansan
perustusta. Käskyjä otetaan esiin
mielivaltaisesti ja aina tarpeen mukaan, tosiasia
että mikä oikeus ihmisellä on katsoa se mitä
Raamatun käskyä noudatetaan unohdetaan.
Nykyään monet hylkäävät sapatin Juutalaisena
säädöksenä ja sanovat että joss se olisi
pidettävä, täytyisi myös sen rikkomiseen soveltaa
kuolemanrangaistusta aivan kuin homouteenkin.
Huomaamme Jumalanpilkasta rangaistun samalla
tavoin kuin sapatin rikkomisesta. Olisiko meidän
sen perusteella pidettävä myös kolmatta käskyä
vain Juutalaisille kuuluvana? Kuitenkin
kuolemanrangaistusta koskeva lausuma soveltuu
yhtä hyvin kolmanteen, viidenteen ja itse asiassa
melkein jokaiseen kymmenestä käskystä yhtä hyvin
kuin neljänteen.
Vaikkei Jumala nyt langettaisikaan lakinsa
rikkomisesta ajallisia rangaistuksia hänen
sanansa julistaa kuitenkin että synnin palkka on
kuolema ja lopullisella tuomiolla havaitaan että
kuolema on niiden osa jotka ovat hänen pyhiä
käskyjään rikkoneet.
Miksi edelläolevan perusteella eivät tosiuskovat
ryhdy toimenpiteisiin?? Korkea aika olisi jo oman
sielunsa puolesta.
Tietääkseni ainoastaan Paavi on julistanut
olevansa Katolisen kirkon tuella erehtymätön
joten kuka määrittelee uskoville ne rajat joissa
Jumalan käskyjä ja sanomaa noudatetaan?
R.
Ps. Kirjoittaja uskoo Jumalaan mutta arvostelee
uskovia jotka napsivat rusinat pullasta (Erästä
kirjoittajaa lainatakseni) ja ottavat tarpeen
mukaan sitaatteja Raamatusta tukeakseen uskoaan.
Israelista ja valitun kansan gloriasta joten
osallistutaanpa pikkuisen.
Jeesus päätti lain ajan sanotaan usein, hän itse
kuitenkin kumosi ko. väitteen Raamatussa
sanomalla ettei laista katoa yksikään osa
ennenkuin maa ja taivas häviävät. Edellä oli
vapaa lainaus, oikean tarkan sanamuodon voi kukin
tarkistaa Raamatustaan.
Kristilliset säännöt ja kymmenen käskyä.
Homoja ollaan tuomitsemassa pääasiassa VT:n
pohjalta, samoin Israelin valitun kansan
perustusta. Käskyjä otetaan esiin
mielivaltaisesti ja aina tarpeen mukaan, tosiasia
että mikä oikeus ihmisellä on katsoa se mitä
Raamatun käskyä noudatetaan unohdetaan.
Nykyään monet hylkäävät sapatin Juutalaisena
säädöksenä ja sanovat että joss se olisi
pidettävä, täytyisi myös sen rikkomiseen soveltaa
kuolemanrangaistusta aivan kuin homouteenkin.
Huomaamme Jumalanpilkasta rangaistun samalla
tavoin kuin sapatin rikkomisesta. Olisiko meidän
sen perusteella pidettävä myös kolmatta käskyä
vain Juutalaisille kuuluvana? Kuitenkin
kuolemanrangaistusta koskeva lausuma soveltuu
yhtä hyvin kolmanteen, viidenteen ja itse asiassa
melkein jokaiseen kymmenestä käskystä yhtä hyvin
kuin neljänteen.
Vaikkei Jumala nyt langettaisikaan lakinsa
rikkomisesta ajallisia rangaistuksia hänen
sanansa julistaa kuitenkin että synnin palkka on
kuolema ja lopullisella tuomiolla havaitaan että
kuolema on niiden osa jotka ovat hänen pyhiä
käskyjään rikkoneet.
Miksi edelläolevan perusteella eivät tosiuskovat
ryhdy toimenpiteisiin?? Korkea aika olisi jo oman
sielunsa puolesta.
Tietääkseni ainoastaan Paavi on julistanut
olevansa Katolisen kirkon tuella erehtymätön
joten kuka määrittelee uskoville ne rajat joissa
Jumalan käskyjä ja sanomaa noudatetaan?
R.
Ps. Kirjoittaja uskoo Jumalaan mutta arvostelee
uskovia jotka napsivat rusinat pullasta (Erästä
kirjoittajaa lainatakseni) ja ottavat tarpeen
mukaan sitaatteja Raamatusta tukeakseen uskoaan.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Rusinat on syöty pullasta aikoja sitten, nyt on taikinaan pudonneiden torakkojen vuoro.
Kristillinen käsitys laista, sen olemuksesta ja tarkoituksesta sekä lain rikkomisesta tulevista tuomioista on hyvin hienosäikeinen eikä sen täyteen selittämiseen täällä riitä kenenkään aika tai kiinnostus. Ehkä parhaiten asiaa on selvittänyt Luther kirjoituksissaan antinomisteja vastaan.
En usko, että kukaan kristitty muuten vaatii kuolemantuomiota sapatin takia. Vanhan testamentin laki annettiin juutalaisille ja sen tuomiot, kuolemantuomiokin, oli tarkoitettu pysymään siihen asti kunnes tulisi Kristus joka täyttäisi lain ja poistaisi sen kirouksen ja uhan - mikä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö se olisi yhä voimassa tietyin osin (seremonialaki kuului vain Israelille). Vain rangaistus on mitätöity, ettei kukaan pyrkisi noudattamaan lakia pelon vaan kiitollisuudesta Kristuksen uhria kohtaan.
Jumalan säätämien lakien kanssa sekoilevat ne,
jotka eivät ymmärrä armon evankeulimia. Sitä,
että emme omine töinemme kelpaa Jumalalle, että
meidän tulee mennä Jeesuksen ristin juureen,
tunnustamaan ne kaikki syntimme mistä niin
mielellämme toisiamme moitiskelemme. Tunnustaa
ne, pyyttää anteeksiantoa ja vapautusta omasta
kuolevaisesta ruumiista. Että eläisimme Hengen
mukaan ollen samalla laista vapautetut. Se ei
enää meitä orjuuttaisi, vaan olisimme Hengen
kuljettavina jossa teemme Jumlana armossa sen
minkä Jumala meille lahjoittaa.
Laki luetaan meille siksi, että jos jätämme
Jeesuksen pelastustyön huomiotta, ryhdymme
rakentamaan itse omaa hurskauttamme, niin laki on
niin monisyinen ja vaikea, että se huomauttaa
meitä yhdestä jos toisesta kohdasta ja niin
kristillisestä vaelluksestamme ei tule ilon ja
rakkauden juhla, vaan yhtä helvettiä.
Jeesus ei yhtynyt lain saivartelihoihin, Hän
katsoi syntisten puoleen, jotka tekivät
parannuksen sydämessään, ei lain kirjaimen mukaan.
Jeesus on vielä sama tänäkin päivänä. Ne jotka
turvautuvat lakiin, siihen hukkuvat. Ei heillä
ole mitään pelastusta Jumalassa, koska luottavat
itseensä ja omahurskauteensa.
Joten miksi siunaukseksi on lakihenkisyys?
...joukot iskivät Kirjanoppineen muodossa
otsikkooni...
Ylläoleva teksti on miltei sanasta sanaan
lainauksena otettu Raamatun selitysteoksesta
Alfa&Omega sekä Raamatun tietosanasto (pienin
muutoksin tottakai mutta idea pysyi samana).
Ansa laukesi...naps. Provo onnistui siltä osin.
Syy miksi otsikkoni kirjoitin oli juuri ihmettely
siitä miksi selitysteoksissa (Raamatun) kerrotaan
moisia esimerkkejä.
Tällä todistettiin se että usko on puhtaasti
uskoa, sillä ei ole kiinnekohtaa todelliseen
maailmaan eikä edes Raamatun selityksiinkään.
Miksi ihmeessä kukaan haluaisi uskoa täysin ilman
kritiikkiä?
Mitä pitää uskoa ja millä perusteilla koska
Raamatun tutkijatkin ovat erimieltä monestakin
perusasioihin luettavasta.
R.
Kuten Kirjanoppineelle totesin otsikkoni oli
idealtaan suora lainaus Raamatunselitysteoksista.
Usko siis pitää ottaa uskona? Perustelut uskolle
eivät ole suotavia, varsinkaan jos ne perustuvat
Raamatun omiin selityksiin.
R.
Kylläpä kivet lentelivät niin, ettei meinannut ehtiä väistää! Sanoisin, että ellet ymmärrä lain käytön merkitystä, et voi ymmärtää armoakaan.
Ei se laki ole Raamatussa vain koristeena, kyllä sen tehtävä on herättää synnintunto eikä siinä ole mitenkään kysymys lakihenkisyydestä! Tai jos on, niin sittenhän Paavalin Roomalaiskirjekin on lakihenkinen.
Olisiko sinun syytä tutkia Raamattua ja uskonoppia hiukan tarkemmin, ennen kuin alat kivittää muita ja puhua lakihenkisyydestä siinä, missä sitä ei ole?
Kas kun asia on niin, että ellei laki näytä meille syntisyyttämme, emme ymmärrä kaivata evankeliumiakaan. Mahdatko sinä tuntea evankeliumin?
Hän ei näytä oppineen edes Ison Kirjan sisältöä, joten tuskin voit odottaa, että hän ymmärtäisi kommentaarejakaan. Mutta odottakaamme mielenkiinnolla, miten hän vastaa sinulle.
Eikä Jeesuksen Kristuksen pelastustyötä tee
mitättömäksi mikään selitysopus, eikä missään voi
olla julistettu mitään muuta kuin se, että
Hänessä kaikki on täytetty. Siinä meillä on
mahdollisuus käydä Hengessä Jeesuksen tykö ja
voittaa laki.
Elemme tätä tee,johtaa se tuohon höperyyteen,
jossa joudumme enemmän kysymään kuin mitä saamme
vastauksia.
Jeesus on siis lunaustuksen kautta lakimme.
Jumala on meidän mielemme.
Jokainen suonentykytys, jokainen ajatus,
voimamme, mielemme, ajatuskykymme, ruumiimme,
sielumme ja elämämme kuuluvat Herralle ja ovat
joka hetki hänen käytettävisisään. Ei ainoatakaan
hetkeä saa kulua ilman, että emme ikävöiden,
rakkaudessa katso häneen kysyen hänen tahtoaan ja
mielisuosiotaan voidaksemme seurata hänen
ohjaustaan.
Tätä Jumalaa yksin rakastamme rehellisesti,
teeskentelemättä, niin että kaikki sen rinnalla
himenee. Jumala on etumme, kunniamme, nautintomme
ja henkemmekin on vähäpätöinen hänen rinnallaan.
Tälläinen on meillä hieno ja ihana sanoma, joka
meidän tulee julistaa kaikeille kansalle ja jonka
jokaisen tulisi vastaanottaa ja saada itselleen
elämä.
Laintulkitisijat ja saivartelijat haluavat
himmentää tämän sanoman, haluavat tehdä siitä
sellaisen, ettei se enää olisi pelastus
ihmiselle, eikä hänen sielulleen, vaan että usko
olisi vain päätön harrastus, ryhmä sanoja ja
ajatuksia joiden parissa työskennellä, mutta
jossa ei ole todellista elämän antavaa voimaa.
Jumala on meille elämä. Ottakaamme Hänet vastaan
Jeesuksessa Kristuksessa kaikki ne, joilla on
elämän sano ja tahdo muuttaa elämänsä
toisenlaiseksi kuin mitä tyhjät puheet ja sanat
ovat. Meillä on elävä Jumala, ei kivijumala,
jonka edessä turhi mietitään ja turhia menoja
pidetään.
Puhuit siis siitä että meidän pitäisi noudattaa
juutalaisten lakia vaikka juutalaisten laki on
juutalaisille eikä meille? "Rakasta herraa sinun
jumalaasi koko sydämmestäsi ja rakasta
lähimmäistä niin kuin itseäsi. Tässä ovat laki ja
profeetat" Ja niin on! Jos sinä tätä käskyä
noudatat ja annat anteeksi rikkomukset ihmisille
niin kuin jumala antaa sinulle, niin sinä
totisesti olet perusteellisesti täyttänyt lain!
Ja pelastut!
...ilmaisin niin sitaattini perustuvat puhtaasti
Raamatun selitysteoksiin.
Selitä minulle miten voit olla välittämättä
kymmenestä käskystä Jeesuksen lausunnon jälkeen.
Usko...Teologia...Todellisuus...Mikä niistä?
R.
jotta miten voisin olla välittämättä kymmenestä
käskystä? No, ensiksikin sanoin jo että ne ovat
yksin juutalaisia varten ei todellakaan meitä
varten. Jumala teki liiton Israelin kanssa ei
koko maailman kanssa, Jeesus sen sijaan teki
liiton sekä valittujen Israelilaisten kanssa että
muittenkin kanssa "Minulla on myös lampaita jotka
eivät ole tästä tarhasta ja niitäkin minun tulee
paimentaa." eli kaikkien jotka uskovat häneen.
En välttämättä sanoisi että usko olisi edelletys
taivaaseen pääsyyn, sillä varmasti jonkun ihmisen
puhdas sydän puhdistaa hänen epäuskonsa. lampaat
ksysyvät: "Herra milloin me näimme sinut avun
tarpeessa?" Ja herra Jeesus sanoo: "Totisesti
kaiken minkä te olette tehneet yhdelle näistä
vähäisimmistä sen te olette tehneet minulle.".
Jos olet lukenut raamattua saatat huomata että se
ei suhtaudu tuomitsevasti niitä kohtaan jotka
ovat hyviä niin kristityille kuin
muillekin. "totisesti jos joku antaa teille
maljallisen vettä juodaksenne vain siksi että
olette minun opetuslapsiani, niin hän ei jää
palkkaansa vaille." Jumalan kanssa pitää päästä
sovintoon, mutta hänen kanssaan ei voi päästä
sovintoon jollei ole sovinnossa ihmisten
kanssa. "Jos muistat että sinulla on jotain
veljeäsi vastaan, niin jätä lahjasi alttarille ja
käy sopimassa riita veljesi kanssa.". Tuomion
päivä on oleva kuin suuri oikeuden käynti. Pidä
sinä vain huoli siitä ettet riko jumalaa vastaan
rikkomalla ihmisiä vastaan. Sillä sinä päivänä
jumala kysyy vääryyden tekijöiltä jotka kyllä
uskovat mutta rikkovat häntä vastaan: "Miksi
olette rikkoneet minua vastaan?" väärät
vastaavat: "Herra emme me ole koskaan sinua
vastaan rikkoneet." mutta jumala vastaa: "Kaiken
rikoksen minkä te olette tehneet yhdelle näistä
vähäisimmistä ihmisistä sen te olette tehneet
minulle."
Ehkäpä se todellisuus on minun vaihtoehtoni
tässä, sillä jumala toimii moraalin ja terveen
järjen mukaan. Eikähän vaadi tilille ihmistä joka
tietämättään rikkoo häntä vastaan, mutta
semmoinen joka tietoisesti rikkoo häntä vastaan
joutuu tilille. Tyhmyydestä ei sakoketa, sen
sijaan pelkuruudesta voidaan sakottaa.
Siis olivatko kymmennen käskyä vain Juutalaisia
varten?? Kerro nopeasti mistä olet tuollaista
lukenut...
Kristinusko periytyy Juutalaisuudesta jos et ole
sattunut huomaamaan.
Väitteesi alku jo kumoaa monet lausumistasi.
Mistä olet saanut tietää ettei Kristityn tarvitse
välittää laista?? Jeesus sanoi ettei ole tullut
lakia kumoamaan...
Todellisuus ja terve järki eivät viihdy tiukasti
uskonollisessa ajattelussa joten taas lisää
kysymyksiä...
"mutta jumala vastaa: "Kaiken
rikoksen minkä te olette tehneet yhdelle näistä
vähäisimmistä ihmisistä sen te olette tehneet
minulle."
Totuus jota perään on tiivistetty tähän
lauseeseen. KUKA on tuomitsija Jumalan sääntöjen
alla?? Kirkko? Paavi?? Seurakunta??
IHMINEN!
R.
No kerroppa minulle ovatko Apostolit ja Jeesus
ristiriidassa keskenään? Täytyvät olla sillä
jeesus sanoi että yksikään lain piirto ei katoa
ja paavali sanoi että jeesus on vapauttanut
heidät laista? Kerro oma kantasi kokonaan! mitä
mieltä olet?
...uskot ??? Paavaliin (Pääasiassa) vaiko
Jeesukseen??
Oma kantani löytyy Raamatun selitysteoksista, ei
Raamatusta itsessään. Onko siinä ristiriita? Ei
tosiasiassa koska ihminen vesitti Paavalin kautta
Jeesuksen opit.
Kerro missä löydät Jeesuksen oppeja esim.
Inkvisitiossa...Ko.laitos oli perustettu
turvaamaan Jumalan ja Jeesuksen kunniaa.
Ristiriitoja ei opiskella, eikä niitä
huomioida...ne ovat vain "harhaopia".
Ihana uskonto, totta tosiaan:)
R.
>Oma kantani löytyy Raamatun selitysteoksista, ei
>raamatusta itsessään. Onko siinä ristiriita? Ei
>tosiasiassa koska ihminen vesitti Paavalin
>kautta
>Jeesuksen opit.
Raamattu siis valehtelee paavalin kautta?
>Kerro missä löydät Jeesuksen oppeja esim.
>Inkvisitiossa...Ko.laitos oli perustettu
>turvaamaan Jumalan ja Jeesuksen kunniaa.
ei jeesus todellakaan puhunut ikvisiosta!
>Ristiriitoja ei opiskella, eikä niitä
>huomioida...ne ovat vain "harhaopia".
Edelleen kysyn että paavaliko on osaksi näitä
harha oppeja kirjeissään levittänyt?
...olen lukenut Raamatun historiaa ja jonkin
verran teologiaa kumppaniksi (Teologiasta en
väitä ymmärtäväni kovinkaan paljon mutta kukapa
tajuaa...), siis tosiaan...
Ensin tuli Jeesuksen ilosanoma, sitten tuli
Paavalin sanoma...
Tuohon kiteytyy oma suuntani aika pitkälti.
Jeesus ei puhunut inkvisitiosta mutta se
perustettiin juuri hänen kunniakseen. Raamatun
tapahtumat perustuivat Jumalan olemassaoloon,
nykyisin ihminen tekee keiken...mitä ko. asiasta
voidaan päätellä?
Itse olen sitä mieltä että Paavali kuin muutkin
apostolit väärensivät alkuperäisen Jeesuksen
sanoman.
Miksi muuten Jeesus olisi ollut niin
ristiriitainen kuin lain pysyvyydestä?? Kukaan
joka Raamattua lukee ei voi kyseenalaistaa hänen
sanojaan...VAI VOIKO????
Kumpi on totta?? Raamattu vai Jeesuksen
armonsanoma??
R.
Onko puheesi eksytystä vai pelastusta? Paavali
sun muut apostolit ovat siis huijareita ja
eksyttäjiä? Ketä muita vale profeettoja
raamatusta löytyy? Mooses? Jeremia? oliko jopa
Jeesuskin eksyttäjä? Ja millä tavoin paavali
väärensi jumalan sanaa?
Katso Raamatusta mikä oli Jeesuksen sanoma ja
vertaa sitä sanomaa Paavalin sanomaan...
Paavalin sanoma eroaa Jeesuksen sanomasta kuin yö
ja päivä, Jeesus sanoi "rakastakaa vihollisianne"
mitä Pavali??
Raamattua lukeneena ihmisenä et voi ohittaa
kaikkia ristiriitaisuuksia.
Missä tulee vastaan raja uskon ja todellisuuden
kanssa????
R.
Kristitty katsoo Jeesukseen. Lakia noudattamalla
ei pelastu, ainoastaan armosta.
Laki tulee samalla täytettyä, kun täyttää
Jeesuksen meille jättämät käskyt.
Miten voit kumota oman väitteesi noin hyvin
muutamassa lauseessa...
Laki tulee täytettyä samalla...
Jeesus sanoi niin selvästi kuin Raamatussa
yleensä voi ettei laista katoa pieninkään piirto
joten kuka voi silloin jättää lain noudattamatta??
En muuta mielipidettäni kovin helpolla
valikoinnista jossa otetan tarpen mukaan jakeita
ja hurskaasti unohdetaan muut.
R.
Kristitty ei tuijota lakiin
Kaizu<>< 01.09.2001 klo 14.02
Kristitty katsoo Jeesukseen. Lakia noudattamalla
ei pelastu, ainoastaan armosta.
Laki tulee samalla täytettyä, kun täyttää
Jeesuksen meille jättämät käskyt.
Miten ylläolevassa kumoan lain?
Laki on siis kirjoitettu sydämiimme ja se
totisesti muistuttaa olemassaolostaan.
Laki on sitä varten annettu, että tietäisimme
mitä synti on.
Siis sanon vielä, että lakia noudattamalla ei
pelastu, mutta laki ei ole turha.
Onko sinun jumalasi muuten synnistä mitään
mieltä? Onko syntiä ensinkään? Kuka pelastuu?
Mistä tieto pelastumisesta?