Yhdysvallat on oikealla tiellä Irakissa. Irakin kansa on vielä liian kypsymätöntä päättämään omista asioistaan ja siksi on hyvä että Yhdysvallat ohjaa ja valvoo Irakin kehittymistä aidoksi länsimaiseksi demokratiaksi. Yhdysvallalloilla on oltava oikeus kuulematta Irakin kansan mielipidettä päättää mikä on parhaaksi Irakin kansalle. Yhdysvalloilla tulee olla myös oikeus tarvittaessa Geneven sopimuksen vastaiseen toimintaan ja jopa syyttömien kidutukseen koska sillä tähdätään Irakin kansan täydelliseen vapauttamiseen diktaruurin ikeestä.
Yhdysvallat on vapaan maailman viimeinen linnake. Realiteetti on että kansainväliset sopimukset eivät koske Yhdysvaltoja. Meidän tulee sallia Yhdysvalloille olla kansainvälisten säännösten yläpuolella ja sallia Yhdysvalloille vapaat kädet toimia kansainvälisen terrorismin ehkäisemiseksi. Jos ajattelememme asiaa järjellä muutama kidutettu Irakilaisvanki ei ole mitään sen rinnalla jos sillä taataan terrorismin kukistuminen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Viestisi oli ilmeisesti lähinnä sarkastinen, mutta siinä oli kuitenkin yksi todellinen pointti:
"Jos ajattelememme asiaa järjellä muutama kidutettu Irakilaisvanki ei ole mitään sen rinnalla jos sillä taataan terrorismin kukistuminen."
Tuo on totta. Voit kysyä vaikka suomalaisilta kumman ne valitsevat. Kidutettu irakilaisvanki vai räjäytetty matkustajajuna Suomessa?
Islamistiterroristit ovat valinneet työkalukseen keinot, jotka johtavat tuhoon. Ei länsimaiden tuhoon eikä ehkä islamilaisten valtioiden tuhoon, mutta terroristien omaan tuhoon heidän keinonsa vääjämättä vievät.
...tämän feikkikirjoituksen tekijäksi, koska hän pitää itseään viattomana feikkeihin...
Osa kirjoituksesta voisi ollakin omaa käsialaani, mutta syyttömien kidutukset ja muut vastaavat ylilyönnit eivät sen sijaan kuvasta minun ajattelutapaani, vaan feikkikirjoittajan kuvitelmia siitä, miten hän luulee minun ajattelevan.
Pieleen menee monessa kohdassa, se täytyy "salaiselle ihailijalleni" kertoa.
Pari lausetta on silti kuin omasta päästäni:
-Yhdysvallat on oikealla tiellä Irakissa
-Yhdysvallat on vapaan maailman viimeinen linnake
Kenties näissä kohdin ajattelemmekin feikkaajani kanssa samaan tapaan?