Shalomille

Tunnustatko sinä, että Jeesus Kristus on maailman
vapahtaja ja Messias ja Jeesuksen sanat, että minä olen tie ja totuus, sillä jos sinä et tunnusta näitä asioita ja perustat sanasi ainostaan Vanhaan testamenttiin olet Hitleriäkin pahempi ihminen, kuka antoi Jeesuksen kuolla turhaan ristillä meidän syntiemme tähden.
186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen ottanut Jeesuksen vastaan oman elämäni Herraksi v. 1959 ja siitä asti olen ollut Hänen omansa.

Jeesus Kristus on maailman Vapahtaja ja Messias. Hän on tie, totuus ja elämä.

Perustan sanani koko Raamattuun, niin Vanhaan kuin Uuteen testamenttiinkin, sillä näitä ei voida erottaa toisistaan millään tavoin kieltämättä silloin myös uskoaan.

Jeesus kuoli ristillä minun, sinun ja koko maailman syntien puolesta, myös oman kansansa.

Kuitenkin Vanha testamentti kertoo Jumalan lupaukset omaisuuskansalleen Israelille. Missään Raamatun paikassa ei sanota, että Hän olisi yhtäkään näistä lupauksista perunut.

Tälläpalstalla elää hyvin voimakas juutalaisvastainen henki. Siksi olen kirjoitellut tälle palstalle myös juutalaisten puolesta. Jos siinä on jotakin väärää, kerro minulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mopo kirjoitti:

Tunnustatko sinä, että Jeesus Kristus on maailman
vapahtaja ja Messias ja Jeesuksen sanat, että minä olen tie ja totuus, sillä jos sinä et tunnusta näitä asioita ja perustat sanasi ainostaan Vanhaan testamenttiin olet Hitleriäkin pahempi ihminen, kuka antoi Jeesuksen kuolla turhaan ristillä meidän syntiemme tähden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu