Lapsia vai aikuisia?

liittyy uskontoon?

ihmiset ovat teollisessa maailmassa kaikenaikaa
eläneet nopeammin ja nopeammin. lapsuus jää
täysin kesken ja sitä jatketaan periaatteessa
aikuisiällä, mutta siitä huolimatta ihmiset itse
ovat mielellään AIKUISIA. syntymästä kuolemaan
yhteiskunta työntää meitä 'putkeen': esikoulu,
peruskoulu, lukio/ammatillinen opinto, yliopisto,
työelämä, perhe... eläkeikä, kuolema. kaikki on
selvää ja ne, jotka putoavat kyydistä jo
peruskoulun kohdalla ovat epäonnistuneita
yksilöitä, luusereita tms. valitettavasti ihmiset
eivät enää huomaa mahdollisuuksiaan, eivätkä
läheskään kaikki edes edellämainituista syistä
ehdi päästä selvyyteen siitä, mitä haluavat
elämältään. ne, jotka viipottavat aikuisikään,
hankkivat vain jonkin ammatin huomaavat neli-
viisikymppisinä istuvansa toimistohommissa, kun
itseasiassa olisivat halunneet tietää enemmän eri
kulttuureista tai tehdä jotain luovaa hommaa.

tämä hieman menee aiheen sivuun, mutta lapset
ovat jo aikuisia. tupakointi, seksi ja alkoholi
kuuluvat osana 'aikuisten' maailmaan, lapset
ottavat vain nopeammin mallia siitä, mitä
aikuiset tekevät. kääntäen tämä sama ilmiö
saattaa johtaa täydelliseen askeesiin, jossa
tupakka, alkoholi ja seksi ei maistu, itseasiassa
laisinkaan välttämättä edes elämä ja ruoka ei
maistu. se käy joka tapauksessa väkivaltaisesti
nuoren ihmisen oman kehon päälle. toisaalla vain
lapset käyttäytyvät kuin aikuiset, toisaalla taas
lapset haluavat olla ja pysyä lapsina. tytöillä
ongelmat ovat huomattavasti suurempia kuin
pojilla ja veikkaan, että sillä on jotain
tekemistä ikiaikaisen naismallin kanssa. on
enemmän syitä kapinoida yhteiskuntaa, vanhempia
ja omaa kehitystä vastaan. pojilla on aina
vapaampaa ja heidän kehitysvauhtinsa ei ole
vuosien saatossa juurikaan muuttunut. oma, rakas
serkkuni kuuluu niihin, jotka aloittivat
tupakoinnin ennen 10 vuoden ikää, oli
alkoholisoitunut ennen peruskoulun loppua ja on
tällä hetkellä isossa firmassa vastuullisessa
työssä, eli mahdollisuuksia on, vaikkei kaikki
mene ihan niin kuin vanhemmat aina pelkäävät.

huumeet ovat huomattavasti vaikeampi aihe. niihin
kun saattaa jäädä kerralla koukkuun, eikä siitä
enää ennen kuolemaa ole minkäänlaista paluuta.
tämä on tietysti traagista, mutta jos niin käy
siihen pitää varautua. kukaan ei toisen puolesta
lopeta viinanjuontia, saati huumeidenkäyttöä.
pakkohoitoon voi aina ohjata, mutta lopullinen
vastuu on hoidettavalla. ei siis ole mitenkään
sanottua, että hoitoon ohjattu nuori pääsisi
aineista eroon, vaikka vanhemmat ja lähipiiri
näin toivoisivat. huumenuoren kanssa eläminen vie
lähipiiriltä energiaa ja jossain vaiheessa
tällainen nuori tulee 'järkiinsä' ja saattaa
pyytää apua. silloin on se auttava käsi
ojennettava, paljoa ennen on melko turha koittaa.
mutta asian voi ajatella niin, että kaikkinainen
päihteiden kanssa leikkiminen kuuluu jollain
tavalla tähän 'elämän leikkiin', se on aikuisten
maailmaa, pois lasten leikkisästä viattomuudesta.
ihmiset eivät halua olla lapsia, he ovat
aikuisia, siitä huolimatta he pyrkivät vain
nujertamaan sillä itsensä, tuhoamaan sen
itsestään, mikä on heille luonnollisinta. tämän
voi ajatella henkisellä tasolla itsemurhana.
jotkut päätyvät siihen lopulta myös fyysisellä
tasolla. pelossa on kuitenkin turha vanhempien ja
ihmisten elää, sillä emme voi ottaa harteillemme
jokaisen ihmisen elämää, harvoin todella edes
omien lastemme. me teemme ratkaisut omasta
puolestamme, lapsemme tekee ratkaisunsa omasta
puolestaan.

mikä auttaa? psykologinen teoriani, vaikka
minkäänlaista vahvistusta on, että ihmisellä on
ikuinen uhmaikä. ihminen on siitä joko tietoinen
tai sitten se on tiedostamato. se, joka tiedostaa
uhmansa, osaa sitä myös käsitellä. tähän liittyy
esim. se, että virheistään ei välttämättä opi,
vaikka tekisi sen virheen useita kertoja ja joka
kerta toteaisi: "tämä oli sitten viimeinen
kerta." ihminen uhmaa itseään. tästä esimerkki on
myös se, että useammalla liikemiehellä on
taipumus opiskella lakikirja kannesta kanteen
löytääkseen porsaanreiät, joita voivat käyttää
hyväkseen. ihminen uhmaa lakeja. kolmas esimerkki
on se, että on lapsia, jotka harvoin tekevät
niinkuin heitä pyydetään tekemään, ovat he sitten
12-vuotiaita tai 32. jos kerrot lapselle
tupakoinnin vaaroista, huumeista ja siitä, mitä
he tekevät itselleen, ymmärtääkö hän? toki hän
varmasti jollain tasolla ymmärtää, mutta alkaako
hän automaattisesti toteuttaa vanhempiensa
toiveita? ei laisinkaan, sama pätee 32-
vuotiaaseen mieheen, joka lojuu sohvalla, kun
vaimo siivoaa, eikä minkäänlaista vastakaikua
tule, vaikka vaimo vetoaisi millä tavalla
mieheensä. ihminen uhmaa itseään, yhteiskuntaa ja
kanssaihmisiään. jos asioista siis haluaa
keskustella ja puhua niin, että ihminen todella
kuuntelee. on parempi heti alkuunsa
riisuttava 'äiti'- ja 'yhteiskunta'rooli. valinta
on aina ihmisen itsensä ja viimekädessä kaikki
uhma kohdistuu ihmisen omaan elämään, terveyteen,
vapauteen yms. sitä en osaa ja voi kertoa, mikä
on paras tapa lähestyä nuorta tai aikuista, jolla
on alkoholiongelma. koska aina on kyse myös
siitä, että miten saada se itselle tärkeä ihminen
kuuntelemaan ja haluamaan parempaa. sitä
harvemmin voimme tietää kenenkään muun puolesta
kuin itsemme. jonain päivänä ihminen haluaa
jotain parempaa ja erilaista, mutta onko se
sitten ennemmin vai liian myöhään, sitä emme voi
tietää. kaikki rakkaudenosoitukset yms. voivat
pahentaa asiaa, yhtäällä ne voivat murtaa
muureja. jos siis jotain on aivan pakko tehdä,
niin mielellään koittaa useampaa asiaa, muttei
kaikkea ihan putkeen.

parempaan en pysty tällä kertaa, toivottavasti
tuli ajatusta ja ehkä jonkinlaista apua.

p.s. tiedän millaista on, kun haluaisi auttaa
jotakuta, muttei yksinkertaisesti pysty. siinä
masentuu itse, tuntee voimattomuutta, ahdistusta,
surumielisyyttä, sääliä, ties mitä... mutta siitä
huolimatta, sinulla ja minulla on oma elämämme
elettävänä. kannattaa aina yrittää keskittyä
pikemmin siihen, ensisijaisesti. kun on oma elämä
ja sydän kunnossa on huomattavasti helpompi
auttaa myös muita. ihminen harvemmin pystyy
auttamaan ketään, jos seisoo itse keskellä
ongelmapistettä, koska ei näe kokonaiskuvaa.