Vesitöt

Kreationistit ovat yhtä mieltä siitä, että Nooa ei ottanut arkkiinsa kaloja eikä muitakaan vesistöjen
eläimiä. Järkevää sinänsä, koska niiden kuljettaminen ja pakkaaminen akvaarioihin olisi ollut aika temppu. Esimerkiksi sinivalas-pariskunnan kuljetus olisi ollut huomattavan vaikeata. Tästä on seurauksena kaksi mahdollista skenaariota, joista jomman kumman on täytynyt sitten tapahtua.
1. Suolainen merivesi syöksyi tulvan aikana järviin ja jokiin tuhoten nämä ekosysteemit. Sillä
tiedämmehän että makean veden eliöstö ei elä suolaisessa merivedessä. Mistä elämä on sitten tullut makeisiin vesistöihin tulvan jälkeen, jos evoluutiota ei tapahdu? Lajithan ovat eri kuin merivesissä.
2. Jotkut kreationistit uskovat että merivesi ennen tulvaa oli myös makeata, eikä siten tappanut
makeanveden eliöstöä (eihän tuokaan tietysti ole mahdollista, koska eri järvissä, soissa ynnä muissa ekosysteemeissä veden koostumus ja eliöstö on tyystin erilainen). Mutta mistä sitten suolaisen veden eliöstöt ovat tulleet, jos kaikki ennen tulvaa oli makeaa vettä, eikä evoluutiota tapahdu?

Tässä on ylitsepääsemätön ongelma. Joko siis tulvaa ei tapahtunutkaan, tai lajien kehitystä on tapahtunut valtavasti tulvan jälkeen, eli siis kokonaiset makean veden tai suolaisen veden eliöstöt. Tosin suurin osa vesistöjen elöstöjä tulva olisi tappanut joka tapauksessa, koska monet kasvit ja eläimet voivat elää ainoastaan matalissa vesissä missä ne saavat tarpeeksi valoa.
2200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mutta, eihän mikään käy hihhuleille todisteeksi,
koska kaikki on Raamatussa "todistettu"

Äänestä
  • Miltä tuntuu Pakana(M) olla 5 lapsen isä ja
    samalla HUORATA kaiken aikaa vieraiden naisten
    kanssa???!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


By "Mika" kirjoitti:

Kreationistit ovat yhtä mieltä siitä, että Nooa ei ottanut arkkiinsa kaloja eikä muitakaan vesistöjen
eläimiä. Järkevää sinänsä, koska niiden kuljettaminen ja pakkaaminen akvaarioihin olisi ollut aika temppu. Esimerkiksi sinivalas-pariskunnan kuljetus olisi ollut huomattavan vaikeata. Tästä on seurauksena kaksi mahdollista skenaariota, joista jomman kumman on täytynyt sitten tapahtua.
1. Suolainen merivesi syöksyi tulvan aikana järviin ja jokiin tuhoten nämä ekosysteemit. Sillä
tiedämmehän että makean veden eliöstö ei elä suolaisessa merivedessä. Mistä elämä on sitten tullut makeisiin vesistöihin tulvan jälkeen, jos evoluutiota ei tapahdu? Lajithan ovat eri kuin merivesissä.
2. Jotkut kreationistit uskovat että merivesi ennen tulvaa oli myös makeata, eikä siten tappanut
makeanveden eliöstöä (eihän tuokaan tietysti ole mahdollista, koska eri järvissä, soissa ynnä muissa ekosysteemeissä veden koostumus ja eliöstö on tyystin erilainen). Mutta mistä sitten suolaisen veden eliöstöt ovat tulleet, jos kaikki ennen tulvaa oli makeaa vettä, eikä evoluutiota tapahdu?

Tässä on ylitsepääsemätön ongelma. Joko siis tulvaa ei tapahtunutkaan, tai lajien kehitystä on tapahtunut valtavasti tulvan jälkeen, eli siis kokonaiset makean veden tai suolaisen veden eliöstöt. Tosin suurin osa vesistöjen elöstöjä tulva olisi tappanut joka tapauksessa, koska monet kasvit ja eläimet voivat elää ainoastaan matalissa vesissä missä ne saavat tarpeeksi valoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu