Muutto toiselle paikkakunnalle...

yksinäisyys...

Muutin viime viikolla kauas kotoa Tampereelle töiden takia... Olen aina halunnut muuttaa kyseiseen paikkakuntaan, mutta nyt muutto ei tunnukkaan enään hyvältä idealta. En tunne paikkakunnalta ketään ja töistä en usko saavani ystäviä. Kaverit ja läheiset eivät tule käymään, koska paikkakunnalle on puuduttava viiden tunnin ajomatka. Tunnen oloni yksinäiseksi asunnossani, harrastan kuntosalilla käyntiä, mutta enään sinnekään meneminen ei innosta. Lisäksi stressaan pienistä asioista mm. tämän hetken suurin ja turhin stressin aihe on kun ostin 90cm sängyn vaikka olisin saanut halvemmalla 120cm ja ennen omistin 120 senttisen sängyn (erittäin järkevä huolen aihe mutta en saa tätä ajatusta mitenkään mielestä) Aina kun tulen asunnolleni katson sänkyä ja masennun. 90 senttisen ostin siksi kun asuntoni on pieni, mutta hyvin olisi 120 senttinen mahtunut ja nyt ärsyttää, ärsyttää niin paljon... Tämä voi kuulostaa todella hölmöltä, mutta tälläinen minä olen, stressaan kaikesta.

Olen muuttopäivästä lähtien itkenyt joka päivä. Ja tuntuu että olo ei helpotu yhtään, koska ei ole ihmisiä joille voisin jutella kasvotusten. Olen nuori 18-vuotias, asuin kolme vuotta itsestään yksiössä, mutta lähellä kotipaikkaani, lähellä ystäviä ja sisaruksia. Nyt ei ole ketään, vain radio ja tietokone... Tätä kirjoittaessakin valuu kyynelet pitkin poskea, mutta pakko jakaa tämä yksinäisyys jonkun kanssa. Vanhemmat, sisarukset ja kaverit luulevat että kaikki on hyvin, mutta ei tämä elämä tällä hetkellä ole helppoa tai mukavaa... Miten tästä eteenpäin, sitä en tiedä... En viihdy täällä, en viihdy asunnossani...

1

281

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuohon sänkyostokseesi en osaa sanoa mitään, mutta mikset sitten vaikka mene johonkin ns. yhteisötapaamispaikkaan, kahvilaan tai jotain.
      Tampereelta en nyt tiedä onko siellä jotain sellaisia paikkoja...
      (Liikaa aikaa siitä kun itse tampereella kävin joskus lapsena)

      Jos et viihdy asunnossasi, mene ulos. (Tiedän, tavallinen kommentti, mutta kuitenkin...)

      Oletko yrittänyt etsiä kunnan seudulta kaveria vaikka S24:n "yksinäisyys" alueen Yhteystietoketjun kautta?

      Tyhmäähän se on ehdottaa tollasia, ja pian tulee varmana joku "ottaakoha nää tosissaan" tyylinen kirjoittelija sanelee jotain omiaan.
      Mutta se voi toki auttaakin, oma asiasi on että haluatko sinne yheystietojasi laittaa mm. jotain sp-osoitetta tai jotain.

      Eli käyppä vaikka kattomassa jos löydät jotain kivaa juttuseuraa tampereelle:

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9384540

      Ja se sänky.. Jos se painaa mieltäsi, niin mietippä sitä että onko maailmassa ketään, joka ei olisi ostanut jotain, jota katuu jostain syystä?
      Tuskinpa. Ja jos on niin mitään kummoista tuskin ostanut.
      Eli se on nyt siinä se sänky, jos ei muuten, ni ajattele että se kartuttaa kokemustasoa ostamisessa. Seuraavalla kerralla sitten osaat olla kärsivällisempi, että voit päätyä oikeisiin ostospäätöksiin. (Toivottavasti.)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 134
      1692
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      215
      1110
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      171
      780
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      256
      596
    5. 31
      530
    6. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      519
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      11
      514
    8. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      205
      507
    9. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      41
      446
    10. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      18
      433
    Aihe