mitään sanottavaa. Olen palaamassa järkiini, hitaasti mutta varmasti. Vähän kirvelee ja sattuu, mutta eiköhän siihen auta aika. Eikä yhteenlaskun tuloskaan ( taaskaan), ollut oikea. Mukava huomata ettei osaa edes peruslaskutoimituksia.
Eipä taida olla kellään mullle mitään sanottavaa
havahtumassa..
5106
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Enkä näköjään osaa edes kirjoittaa. Kukaan ei ikävöi, en osaa laskea enkä kirjoittaa. Nice.
Kuka sä olet?Kait sinäkin kaipaat jotain?
Joo toki, mutta enpä usko hänen kaipaavan itseäni enää, en vain halua myöntää totuutta, vaikka se suurinpiirtein hyppii silmille. Itseni kannalta olisi parempi myöntää totuus, viimein, mennä eteenpäin. Siivet rutussa mutta kuitenkin vielä joskus lentokykyisinä, tai jotain. Ja kirjoitustaitoahan voi petrata, voin myös hankkia vaikka helmitaulun
Ota itse siitä selvää,älä oleta mitään,ennenkuin kuulet sen häneltä itseltään jota täällä kaipailet.
Tavallaan olen jo niin yrittänyt tehdäkkin. Eli olen ottanut yhteyttä. Taitaa olla koko juttu menetetty jo kevät-talvesta lähtien, eikä hän ole vain raaskinut pudottaa mua haavemaailmastani. Tavallaan ihan kilttiä, mutta ehkä olisi ollut kivuttomampaa tajuta asia heti. Vaikka ihan oma moka. Naisen täytyy käyttää välillä päätään. Hän vain teki niin suuren vaikututksen että tuosta haaveesta oli niin vaikea luopua. Nyt on olo kuin olisi kadottanut jotain todella arvokasta. Mutta kyllä tämä tästä.