Mitä tekisi?

Terve!

Olen 22 vuotias nuori äijä. Olen sinkku. Olen ruumiillisesti lihaksikkaassa kunnossa, naamani on melkein kuin lehdestä. Minulla on mukavia kavereita. Olen käynyt kaksi ammattiin valmistavaa koulutusta. En ole ikinä ollut töissä. Minulla on sen verran rahaa säästössä, että minun ei tarvitsisi mennä töihin useampaan vuoteen jos niin haluaisin. Syön useasti viikossa hyvää uunilohta, muutenkin syön hyvin terveellisesti. Voisin vaan urheilla joka päivä ja käydä aamusin kävelyllä katselemassa kun muut lähtee kaupungissa töihin. Minulla olisi mahdollisuudet tehdä lähes mitä vaan. Joskus iltaisin katselen mukavaa tv ohjelmaa, siemailen suhkot kallista Torres 10 Brandy juomaa ja syön rypäleitä ja fetajuustoa.

Minulla olisi mahdollisuus juoda pää täyteen alkon kalleinta viskiä tai viiniä. Minusta voisi tulla naisten mies tai minusta voisi tulla hurskas uskovainen joka käy joka sunnuntai kirkossa. Minusta voisi tulla bisnesmies. Ehkä minusta voisi tulla huume diilaaja. Minulla olisi mahdollisuus poltella pilveä useampi päivä pää täyteen, tai syödä extaasia tai muuta vastaavaa... Tai voisin ottaa asuntovelan ja käydä töissä ja kerätä aina hienompaa mammonaa itselleni. Ehkä voisin lähteä reissaamaan ulkomaille, tai muuttaa sinne asumaan hetkeksi. Voisin tehdä ihan mitä vaan.

Minulle on jaettu kaikki pelikortit elämään, mulla on värisuora. En ole pelannut elämän kortteja huonosti, kaikki on oikeastaan mennyt elämässäni oikein hyvin ja mulla on kaikki kortit vielä kädessä käyttämättä. Mä en vaan tiedä mitä vittua tässä nyt tekisi oikeesti elämällä? Mulla on kaikki mahdollisuudet, mitä ei ehkä kaikilla ole ja mä en tiedä mitä vittua tässä nyt tekee? Olen miettinyt tätä jo useamman kuukauden. En ole mielestäni masentunut. Enää ei vaan kiinnosta jatkaa tätä samaa herran elämää, tekis mieli tehdä jotain tässä elämässä. Ku keksisi jonkun asian mikä tuntuisi sopivan niinkuin nyrkki silmään ja voisi todeta: "Tätä mä haluan tehdä, tässä mä haluan kehittyä." Mulla on niinku joka suuntaan väylät auki! Mä voin pysyä paikallani niinku tähänkin asti useamman kuukauden, voin siemailla hyvää viiniä vielä parikin vuotta, jos haluan ja pyöritellä sormea napani ympärillä maha täynnä uunilohta ja viiniä. Vaikken alkoholista piittaakaan. Tai voisin olla joka päivä metsästämässä naaraita. Mitä vittua mä teen elämällä!? Mikään ei oikeastaan tunnu tavottelemisen arvoiselle.
25260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Ekakx voisit siirtää tuon juttusi huuhaa palstalle.

Toiseksi vastata siihen itse sanoilla: ja sitten minä heräsin ja totesin että kaikki oli painajaismaista unta, sillä elämäni on viturallaammin kuin kenelläkään tässä maassa.

Äänestä

En osaa siirtää tota huuhaa palstalle ja en näe syytä miks se pitäisi siirtää, koska tekstini ei ole huuhaata? :D

Miksi moinen reaktio?

Äänestä

Olet vielä nuori raakile, tekstisi sisältö ja tyyli sen jo kertovat. Kasva ihan rauhassa muutama vuosi, äläkä syö liikaa sitä tarjouslohta, ei ole pitemmän päälle suurina määrinä terveellistä. Lue vaikka yksi kirja.

Äänestä

Mieti mitä osaat, opiskele sitä vielä lisää, ja ala yrittäjäksi! Siinä punnitaan että onko sussa munaa vai ootko vaan poskisolisti. Tee itselles tavoite että koska olet tienannu ekan miljoonasi ja tienaa se!

Äänestä
  • Osaan monenlaista, mulla olisi taidot vaikka mihin. Sehän kun vaan löytäisin sen mikä sytyttää tosissaan ja ottaisin motivaation loputtoman energian käyttöön, mutta ku ei ole löytynyt sellaista. Yrittäjyys ei houkuttele, ensimmäinenkään miljoona ei houkuttele. Mulla on jo nyt rahaa vaikkei sentään miljoonia, mutta sen verran etten edes nyt tiedä mitä mä sillä rahalla teen. Mitä mä sit ku mulla on miljoona, mitä mä sillä sit teen. hahah :D

    Äänestä

  • Oonkohan mä vaikea, hankala tapaus? Pointti on, kun mikää ei sytytä.

    Äänestä

En usko että liikaa syön lohta. Kirjojakin olen lukenut ja tuntuu että olen jo löytänyt kaiken tiedon mitä tarvitsen. Tuntuu etten saa niistä enää mitään irti. Olen lukenut lähinnä joittenkin kuuluisien ajattelijoiden kirjoja ja muita tarina kirjoja.

Äänestä
  • Ehkä äidinkielen kielioppikirja onkohdallasi oikea valinta, siis jos haluat antaa itsestäsi fiksun kuvan.

    Äänestä

Tyhjyys...se on sinun elämässäsi, tyhjyys....tunne, että jotakin puuttuu...vai onko se vaan tunne? Relaa hetkinen, hellitä meno ja mieti, mitä oikeasti haluat...voi olla masennustakin, et tunnista oireita itsessäsi vaan. Pysähdy ja kuuntele itseäsi.
Ja jos et löydä suuntaa, niin mene ammattiauttajan luo, juttelu voi auttaa tuohon tyhjyyteen...parempi ajoissa mennä hoitamaan oman tunnetilan tyhjyydet kuin jättää liian myöhäksi. Ja tuo minusta voisi tulla...lopeta se ajattelu...voisi...isi...isi...jos olis mitä jois, niin jois pois, niin ei olis enää mitä jois pois.;)) Elä!;)

Äänestä

Mahdollisessa varallisuudessa rypevä kysyy neuvoja meiltä tumpeloilta pers aukisilta yksilöiltä;) Ostaisin mopon ja ajaisin osuuskaupan ympäri kymmenen kertaa;)

Äänestä
  • joo mut se on vaan mahdollista varallisuutta.;) Jopa kuvitteellista sellaista.;)
    Mäkin aattelin ostaa talon ja maat ja mannut, kukas sen sit maksaa?

    Äänestä

  • Mun mielestä tämä oli lapsen jolla on kirjoitus asu yllä tekemäksi aika hyvä provo.

    Äänestä

  • taputaputaptap kirjoitti:

    Mun mielestä tämä oli lapsen jolla on kirjoitus asu yllä tekemäksi aika hyvä provo.

    Millainen asu on kirjoitusasu? Onko se lehti navan alla vai mikä?;)

    Äänestä

  • taputaputaptap kirjoitti:

    Mun mielestä tämä oli lapsen jolla on kirjoitus asu yllä tekemäksi aika hyvä provo.

    provonahan tuon moni ottaa, ei todesta :D

    Äänestä

  • utelias vaan kirjoitti:

    Millainen asu on kirjoitusasu? Onko se lehti navan alla vai mikä?;)

    Se on stringit ja sukkanauhaliivit korkokengillä ilman yläosaa miehen tai naisen yllä :)

    Äänestä

  • a.pu.a.h kirjoitti:

    provonahan tuon moni ottaa, ei todesta :D

    No elä usko! HAHAH :D Onko mulla niin epätodellisen hyvin asiat vai huonosti? Vai olenko niin huono kirjoittaa? Näin kumminkin minun asia on niinku ylempänä selitin.

    Äänestä

Mahdollisesti olet saanut elää jo pitempään helppoa elämää. Siitä johtuen et uskalla laittaa itseäsi "likoon". Niin, ja kun ei ole pakko. Rahaa on. Mutta kun rahalla ei saa kaikkea, mitä kuuluu tasapainoisen elämän viettoon ja sen tuomaan onneen.
Siis olet vähintäänkin tylsistynyt, tahtotilasi vastaa laitostuneeen henkilön innostumattomuutta.
Olet nuori, jos nyt et rydisty niin "putoat kelkasta". Ota pikkuhiljaa aikuisen rooli. Opiskelu, harrastus, työ ja ystävien kanssa tekeminen antaa sosiaalisen yhteenkuuluvuuden. Äläkä heti käännä selkääsi kun eka kerran alkaa v*tuttaa.

Äänestä
  • Osuit aika hyvin kohdalle. Olen elänyt pitkään helppoa elämää ja olen tylsistynyt tähän. Miten mä otan aikuisen roolin? Olen opiskellut kaksi ammattia, harrastuksia minulla on, juuri aloitin uuden. Kavereitakin on. Työtä minulla ei ole, mutta nyt olen etsinyt vaihtelun vuoksi. Onko työ aikuistumista? Itseni "likoon" laittaminenkin pitää jossakin määrin paikkaansa. En osaa sanoa onko kyse "likoon" laittamisessa uskaltamattomuudesta vai kiinnostuksen puutteesta. Se ainakin on totta etten syty kovin monesta asiasta. Onko sitten kiinnostuksen puute teko syy uskaltamattomuuteen.

    Äänestä

  • Eteen päin kirjoitti:

    Osuit aika hyvin kohdalle. Olen elänyt pitkään helppoa elämää ja olen tylsistynyt tähän. Miten mä otan aikuisen roolin? Olen opiskellut kaksi ammattia, harrastuksia minulla on, juuri aloitin uuden. Kavereitakin on. Työtä minulla ei ole, mutta nyt olen etsinyt vaihtelun vuoksi. Onko työ aikuistumista? Itseni "likoon" laittaminenkin pitää jossakin määrin paikkaansa. En osaa sanoa onko kyse "likoon" laittamisessa uskaltamattomuudesta vai kiinnostuksen puutteesta. Se ainakin on totta etten syty kovin monesta asiasta. Onko sitten kiinnostuksen puute teko syy uskaltamattomuuteen.

    Tuo 22vee oli pikkasen liian vähän.

    Äänestä

  • muuten ok kirjoitti:

    Tuo 22vee oli pikkasen liian vähän.

    Kuin niin 22v liian vähän, mihinkä?

    Äänestä

  • Eteen päin kirjoitti:

    Osuit aika hyvin kohdalle. Olen elänyt pitkään helppoa elämää ja olen tylsistynyt tähän. Miten mä otan aikuisen roolin? Olen opiskellut kaksi ammattia, harrastuksia minulla on, juuri aloitin uuden. Kavereitakin on. Työtä minulla ei ole, mutta nyt olen etsinyt vaihtelun vuoksi. Onko työ aikuistumista? Itseni "likoon" laittaminenkin pitää jossakin määrin paikkaansa. En osaa sanoa onko kyse "likoon" laittamisessa uskaltamattomuudesta vai kiinnostuksen puutteesta. Se ainakin on totta etten syty kovin monesta asiasta. Onko sitten kiinnostuksen puute teko syy uskaltamattomuuteen.

    Eteen päin ~~ Kuten nimimerkkisikin haluaa, tee sitä, mikä tuo tulosta vaikka loppuelämäsi. Se on aikuisen rooli. Ikääntyessäsi teet asioita joista lapsesikin saa nauttia. Käykö ajatus?

    Sit toi raha. Älä anna sen häiritä. Laita se kiinteään omaisuuteen. Huomaat, että ei miljoonalla paljon saa. Mutta jos et hae sille tuottoa, niin eräänä päivänä huomaat, että olet lähes rahaton. Mistäs sitten löydät tuttuja asioita. Ystävätkin voi joutua hakemaan eri ympyröistä.
    Ihminen voi elää aika pitkään ;)

    Äänestä

Aploodit.

Pitkästä aikaa joku on nähnyt vaivaa ja kirjoittanut kunnon tarinan kaffepalstalle.

Massapostitan tämän viestin tuolle 65-vuotiaalle. Lienee samasta kynästä.

Äänestä

Olet perimmäisten kysymysten äärellä. Siis että miten muuttaa konditionaalin futuuriksi- ;)

Äänestä

Hmmmmmm...

No ekaksi voisit lahjoittaa suurimman osan omaisuudestasi jonnekin, vaikka minulle jos et muuta lahjoituskohdetta löydä. Senjälkeen nakkaa reppu selkääsi, nouse fillarin selkään ja lähde valloittamaan maailma.

Äänestä

Äkkiä sä sitten vanhenit...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Eteen päin kirjoitti:

Terve!

Olen 22 vuotias nuori äijä. Olen sinkku. Olen ruumiillisesti lihaksikkaassa kunnossa, naamani on melkein kuin lehdestä. Minulla on mukavia kavereita. Olen käynyt kaksi ammattiin valmistavaa koulutusta. En ole ikinä ollut töissä. Minulla on sen verran rahaa säästössä, että minun ei tarvitsisi mennä töihin useampaan vuoteen jos niin haluaisin. Syön useasti viikossa hyvää uunilohta, muutenkin syön hyvin terveellisesti. Voisin vaan urheilla joka päivä ja käydä aamusin kävelyllä katselemassa kun muut lähtee kaupungissa töihin. Minulla olisi mahdollisuudet tehdä lähes mitä vaan. Joskus iltaisin katselen mukavaa tv ohjelmaa, siemailen suhkot kallista Torres 10 Brandy juomaa ja syön rypäleitä ja fetajuustoa.

Minulla olisi mahdollisuus juoda pää täyteen alkon kalleinta viskiä tai viiniä. Minusta voisi tulla naisten mies tai minusta voisi tulla hurskas uskovainen joka käy joka sunnuntai kirkossa. Minusta voisi tulla bisnesmies. Ehkä minusta voisi tulla huume diilaaja. Minulla olisi mahdollisuus poltella pilveä useampi päivä pää täyteen, tai syödä extaasia tai muuta vastaavaa... Tai voisin ottaa asuntovelan ja käydä töissä ja kerätä aina hienompaa mammonaa itselleni. Ehkä voisin lähteä reissaamaan ulkomaille, tai muuttaa sinne asumaan hetkeksi. Voisin tehdä ihan mitä vaan.

Minulle on jaettu kaikki pelikortit elämään, mulla on värisuora. En ole pelannut elämän kortteja huonosti, kaikki on oikeastaan mennyt elämässäni oikein hyvin ja mulla on kaikki kortit vielä kädessä käyttämättä. Mä en vaan tiedä mitä vittua tässä nyt tekisi oikeesti elämällä? Mulla on kaikki mahdollisuudet, mitä ei ehkä kaikilla ole ja mä en tiedä mitä vittua tässä nyt tekee? Olen miettinyt tätä jo useamman kuukauden. En ole mielestäni masentunut. Enää ei vaan kiinnosta jatkaa tätä samaa herran elämää, tekis mieli tehdä jotain tässä elämässä. Ku keksisi jonkun asian mikä tuntuisi sopivan niinkuin nyrkki silmään ja voisi todeta: "Tätä mä haluan tehdä, tässä mä haluan kehittyä." Mulla on niinku joka suuntaan väylät auki! Mä voin pysyä paikallani niinku tähänkin asti useamman kuukauden, voin siemailla hyvää viiniä vielä parikin vuotta, jos haluan ja pyöritellä sormea napani ympärillä maha täynnä uunilohta ja viiniä. Vaikken alkoholista piittaakaan. Tai voisin olla joka päivä metsästämässä naaraita. Mitä vittua mä teen elämällä!? Mikään ei oikeastaan tunnu tavottelemisen arvoiselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu