ylensyönti

Punainen Risti: Ylensyöminen tappaa jo useammin kuin nälkä

Punaisen Ristin mukaan liikalihavia oli viime vuonna 1,5 miljardia.

Delhi. Maailmassa on enemmän ylipainoisia kuin nälkäänäkeviä ihmisiä. Kansainvälinen Punainen Risti laskee tuoreessa raportissaan, että liikalihavia oli viime vuonna 1,5 miljardia ja aliravittuja 925 miljoonaa.

Järjestön aluejohtajan Jagan Chapagainin mukaan ylensyöminen tappaa nyt enemmän kuin nälkä.

Järjestö varoittaa kuitenkin, että aliravittujen ahdinko kasvaa nykyisessä ruokakriisissä. Ruoan hinta on noussut jyrkästi tänä vuonna, mikä on synnyttänyt pelkoja kolmen vuoden takaisten tapahtumien toistumisesta. Tuolloinen kriisi aiheutti monissa maissa mellakoita ja muuta epävakautta.

Aluejohtaja Chapagain tähdentää, että nälkä ei johdu siitä, että ruokaa olisi maailmassa liian vähän. Syynä ovat sen sijaan elintarvikkeiden jakelun heikkoudet, haaskaus ja korkeat hinnat, joihin köyhillä ole varaa.

lähde: http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Punainen Risti Ylensyöminen tappaa jo useammin kuin nälkä/1135269528017
11149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Onhan se selvä, että joku mättää kun toisessa päässä syödään itsensä hengiltä ja toisessa päässä kuollaan nälkään! Juuri taisi joku uutisissa ihmetellä, miten ruoka riittää koko maapallon väestölle tulevaisuudessa. Vastaus on: hyvin riittää, kun ruokaa aletaan taas arvostaa ja jätetään turha syöminen pois. Länsimainen ihminen ahtaa itsensä täyteen roskaruokaa ja ravintoarvoltaan vähäistä ruokaa ja heittää surutta ruokaa roskikseen.

En tiedä teistä, mutta minä ainakin olen joutunut näitä asioita käymään läpi ja miettimään, mitä ruokaa ja miten kannattaa syödä. On suorastaan käsittämätöntä, miten ruokakaupat pursuavat ja tyrkyttävät kuluttajille kaikenlaista roskaa, kun taas perusruokaa pidetään kalliina tai ei arvosteta. Sipsiaddiktin on vaikea kulkea sipsien luvatussa maassa (mikä nykyaikainen kauppa eittämättä on) ilman, että koriin katoaa pussi jos toinenkin. Olen joskus kuullut kauppiaiden päivittelevän sitä v a l t a v a a kilomäärää, mitä esim. karkkia ja suklaata, sipsejä yms. ostetaan. Eikä mitään ravintoarvoa! Lähes pelkkiä lisäaineita! Ja kaikki turhaa syömistä!

Sitten ihmetellään allergioita ja diabetestä sun muita ja pannaan kaikki esim. liikahygienian syyksi. Voihan rähmä sanon minä. Mitä jos ensin katsottaisiin nykypäivän ravitsemusta. Sieltäpä voisi hyvinkin löytyä syytä yhteen jos toiseenkin...

Äänestä

Tässä ruokapolitiikkauskottelussa kannattaa olla tarkkana. Monien tutkimustulosten tarkoitus on luoda tietynlaisia mielikuvia jolla saataisiin rajoitettua ja oikeutettua tuottajien intressejä kuluttajien myötävaikutuksella. Niiden taustalla on kuitenkin voitonhimo. Minusta ei ole mukavaa syyllistää kuluttajia jos tuottajien ahneus sivuutetaan. Meidän ei tulisi puuttua lainsäädännöllä siihen mitä kuluttaja ruuakseen valitsee, mutta tuottajien ja jälleenmyyjien tarkoituksellista kartellinmuodostusta ja ruuan terveellisyyden ja epäterveellisyyden lietsomista meidän tulisi paheksua.

Näiden erinäisten oppien tarkoituksena on saada ruokatuotanto vain harvojen käsiin jotta he saisivat itse säännöstellä hinnat täysn mielivaltaisesti kuluttajille. Hyvästä tehdään paha ja pahasta hyvä kuten Raamatussakin sanotaan. Esimerkkinä voitaisiin ottaa vaikkapa soeroidut suomat joita sanottiin lihottaviksi, ja tilalle on sitten tarjottu aspartaami juomia, joiden uskoteltiin laihdutavan ihmisiä. Aspartaami kuitenkin toimii ihan toisin ja se kerää metanolia ihmiskehoon. Nämä laihdutusnarkomaanit sitten nielevät sen hapatuksen. Nuo samaiset tahot ovat aikaansaaneet valheillaan tätä lihoamista. En suosittele uskomaan heitä.

Eivät he kerro sitä miten he ahneesti tuottavat lihavalmisteita ja hormooneilla sen kasvattavat. Nuo hormoonit vaikuttavat ihmisessä, eikä siihen ole ratkaisu että syömistä keinolla tai toisella rajoitettaisiin. Ihmiset eivät myöskään kiitä Jumalaa siitä että meillä on Hänen kauniilla tavalla antamaa ravintoa. Väkisin nuo koittavat viedä kunnian Jumalan luomistyöstä pois ja laadun huonontamisen kylläkin pistävät sitten Jumalan piikkiin.

Jes. 5:20 Voi niitä, jotka sanovat pahan hyväksi ja hyvän pahaksi, jotka tekevät pimeyden valkeudeksi ja valkeuden pimeydeksi, jotka tekevät karvaan makeaksi ja makean karvaaksi!

Äänestä
  • Olen opetellut sienestämään, hilloamaan omenoita yms. ja tehnyt sen ilolla. Ne ovat Jumalan lahjoja meille!!

    Oikein tunsin, kuinka Hän iloiten katseli meitä, kun koko perheenä löysimme rukoiltuamme elämämme ensimmäiset suppilovahverot (oli muuten hyvää!).

    Äänestä

mutta kiitos Isän Jumalan, että lähetti Poikansa Jeesuksen että ristillä vuodatetun verensä ja elämän veden ja Pyhän Hengen kautta saamme syntimme anteeksi ja samoin vapauden syntikahleista, amen. Halleluja!

Äänestä

Jukka Rokan profetia 5.4.2002

Ennen kuin syyssateet alkavat, tapahtuu jotakin, joka järkyttää koko maailmaa. Voi Israelia, voi Jerusalemia, mikä koettelemus sitä kohtaakaan ja näyttää kuin koko maailma olisi yhtäkkiä noussut Israelia vastaan.

Sitten kajahti Herran ääni: Voi Viro, Liettua, Latvia — ja voi Suomi! Tuntui kuin koko maailma olisi riitautunut itsensä kanssa.

Voi Sinua helluntaiseurakunta! Kaikki maassanne vierailleet Herran lähettiläät ovat profetoineet kansallenne suurta herätystä, herätystä ihmein ja merkein, jonka kaltaista ei vielä ole maassanne koettu.

Mutta te helluntailaiset Herran palvelijat olette nousseet toisianne vastaan. Te kadehditte, puhutte pahaa toisistanne, riitelette opista, lyötte ja ruoskitte toinen toisianne.

Eteeni ilmestyi kaksi kaunista suorakaiteen muotoista levyä, joissa luki PAASTO JA RUKOUS.

Mutta rukoussanan päällä oli likainen, haiseva kulho. Paasto-sanan päälle oli kahlehdittu vellikauha.

Rukous ja paasto oli kaiken muun kiireen vuoksi täydellisesti laiminlyöty.

Teille luvattua suurta herätystä ei näyttänyt ilmestyvän. Seurakunnat pikemminkin menettivät kuulijoitaan.

Tehkää parannus.

Minä annan teidän vielä kokea kaiken, mistä profeetat ovat julistaneet.

Minä annan herätyksen, jos te yhdessä paneudutte rukoukseen ja paastoon.

Teidän kansanne tulee kokemaan herätyksen, jonka kaltaista ei maassanne ole vielä koskaan ollut. Juuri tämän kaltaisen herätyksen haluaisin minä kansallenne antaa, sanoo Herra.

Jos minun kansani parannusta tehden nöyrtyy, jos te annatte toisillenne anteeksi, sovitte riitaisuutenne, niin minä annan kaiken teille anteeksi, sanoo Herra, ja te tulette kokemaan, että sokea saa näkönsä, kuuro kuulonsa, rampa paranee, halvaantunut nousee ylös ja kuollut herää.

Aika on totisesti paha. Tehkää parannus. Etsikää kukin toinen toistenne parasta ja te tulette kokemaan kaiken tämän.

Äänestä
  • Oululaisen Peken profetia Suomelle 29.2.2008

    Tämän kansan uskovat kunnioittavat minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana. Siksi minä annan tänne tulla vihaisen kansan, joka ei minua tunne.

    Voi sitä itkua ja parkua, mikä siitä seuraa. Kuitenkin on tämän kansan keskuudessa niitä, jotka ovat minua uskollisesti palvelleet.
    Heitä minä täytän ja käytän Pyhän Henkeni voimalla, viisaudella ja rakkaudella tämän kansan keskellä.

    He tulevat olemaan minun Poikani Jeshuan, Jeesuksen todistajia kaiken sen kaaoksen keskellä, minkä minä sallin tulla tämän minulle niin rakkaan Suomen kansan keskuuteen.

    Minä nostan paimenia niiden palkkapaimenten tilalle, jotka eivät minua tunne ja niiden tilalle, jotka eivät ole kääntäneet kasvojaan minun puoleeni vaan selkänsä.

    Mutta he, jotka ovat minua uskollisesti palvelleet kaikki nämä vuodet, kaikki, jotka kuulette minun ääneni, lymyilkää ja piiloutukaa siksi ajaksi ja hetkeksi siksi aikaa, kunnes idän virta tämän kansan keskellä on rauhoittunut ja tasoittunut.

    Käyttäkää tämä lyhyt lymyilemisen ja piiloutumisen aika rukoukseen, paastoon ja minun Sanani tutkimiseen.

    Sitten kun annan merkin, niin tulkaa esiin piiloistanne ja vahvistakaa jäljellejääneitä. Monet, hyvin monet tulevat nöyrtymään ja pelastumaan näiden ahdistuspäivien aikana, mutta monet myös paaduttavat sydämensä ja
    kääntävät minulle selkänsä eivätkä käänny ahdistuksissaan minun Poikani Jeesuksen puoleen.

    Tulkaa minun tyköni te työtätekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon ja rauhan kaiken sen ahdistuksen ja kaaoksenkin keskellä.

    Tulkaa minun tyköni, te minulle niin rakas Suomen kansa. Minulla on paljon rakkautta ja anteeksiantamusta. Paljon, hyvin paljon olen minä siunannut tätä kansaa niin hengellisillä kuin aineellisillakin siunauksilla viime vuosikymmeninä, mutta kuitenkaan te ette ole antaneet kaikesta tästä hyvästä, millä olen tätä kansaa ylenmäärin siunannut, kunniaa ja kiitosta minulle, Herrain Herralle ja Kuningasten Kuninkaalle.

    Syntivelkanne on ylen suuri niin kuin oli sisaresi Sodoman synti:

    "Ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo hänellä ja hänen tyttärellään, mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut. He korskeilivat ja tekivät kauhistuksia minun edessäni ja minä, kun sen näin, toimitin heidät pois.
    (Hes.16:49-51).

    Vähän, vain vähän aikaa vielä, kun sallin idän voimakkaiden virtojen vyöryä ja virrata tähän maahan.

    Mikään, ei mikään voi sen virtausta pysäyttää, ei EU eikä NATO.

    Se valtaa suurimman osan maastanne. Minä sallin sen
    tapahtua. Se viipyy täällä oman aikansa, kunnes se vyöryy Israelin vuorille, jossa minä sen pysäytän ja tuhoan.

    Äänestä

  • profetia kirjoitti:

    Oululaisen Peken profetia Suomelle 29.2.2008

    sitä kun katsoo seurakunnan kokouksissa ihmisiä niin ruoka maittaa ja maha kasvaa, paljon on lihavia ihmisiä jolle läskiä on kertynyt.

    vaikka eikös ylensyönti ole kielettyä ja syntiä?

    ei Jumala ole takottanut että ihminen syö itsensä läskiksi ja muodottomaksi.

    jos Jumala olisi luonut ihmisen lihavaksi niin olisi Jumala sen ottanut luomisessa huomioon ja sen että ihmisen pitäisi jaksaa syödä älyttömiä määriä ruokaa.

    vaikka eikös pidä syödä vaan sen verran mitä kuluttaa?

    tietääkö tämmösest ihmiset ees mitä on paasto?

    silloin kun paastoaa niin huomaa kuinka vähällä ihminen tulee toimeen.

    tiesittekö muuten että ei Jumala ole takottanut että ihminen syö itsensä läskiksi ja muodottomaksi?

    jos Jumala olisi luonut ihmisen lihavaksi niin olisi Jumala sen ottanut luomisessa huomioon ja sen että ihmisen pitäisi jaksaa syödä älyttömiä määriä ruokaa.

    vaikka eikös pidä syödä vaan sen verran mitä kuluttaa?

    tiesittekö että ei sillä ole väliä mitä syö tai onko ruoka halpaa tai kallista tai roska ruokaa tai ei?

    saman verran se ruoka lihottaa olipa se hyvää tai ei roska ruokaa tai ei jos sitä syö enenmmän kuin tarvitsee eli ylen.

    ei ihminen tule lihavaksi jos syö vaan sen verran mitä tarvitsee ja kuluttaa.
    jos ihminen tulee lihavaksi ilman sairautta ja sanoo että ei tämä ylen syömisestä johdu niin valehtelee itselleen ja Jumalalle.

    kyllä se kertoo sittä että ei osaa hallita ja hillitä itseään jos ei osaa syömistään rajoittaa ja syödä sen verran kun tarvitsee.

    kaikkihan on varmaan köynyt näissä paikoissa jossa saa syödä ja juoda niin paljon kuin jaksaa? Esim. rax, pizza buffa, jne...

    monestihan näissä paikoissa syödään ja juodaan itsensä ähkyksi ja syödään ja juodaan enenmän mitä tarvitsee eli syödään ja juodaan ylen eli pitää ahneuksissaan syödä ja juoda niin paljon että saa varmasti rahansa takaisin ja rahoilleen vastinetta että ei maksa turhasta.

    itsekkin olen tähän sortunut ja itse olen ollut ylensyöjä ja juoja pahimmasta päästä!

    sanotaahan raamatussa näin

    sananlaskuista

    Luku 25:16

    16. Jos löydät hunajaa, syö sitä KOHTUUDELLA, ettet kyllästyisi siihen ja sitä oksentaisi.

    Paavalin 1 kirjeestä korinttolaisille

    Luku 8:8

    8. Ruoka ei vie meitä lähemmäksi Jumalaa. Jos olemme syömättä, se ei meitä vahingoita. Jos syömme se ei meitä hyödytä.

    Paavalin kirjeestä kolossalaisille

    Luku 2:16 ja 23

    16. Älköön siis kukaan tuomitko teitä syömisestä tai juomisesta, älköönkä minkään juhlan, uudenkuun tai sapantin johdosta,

    23. Kaikilla näillä on tosin viisauden maine itsevalitun hurskauden ja nöyryyden vuoksi sekä siksi, että ne eivät säästä ruumista.
    Niillä ei ole kuitenkaan mitään arvoa, ja niitä NOUDATETAAN LIHAN TYYDYTTÄMISEKSI.

    Paavalin kirjeestä Roomalaisille

    Luku 13:13

    13.Vaeltakaamme säädyllisesti, niin kuin päivällä, EI MÄSSÄYKSISSÄ JA JUOMINGEISSA, ei haureudessa ja irstudessa, ei riidassa ja kateudessa

    tiesittekö että ruuan ja juoman halukin on HIMOA siinä missä muukin HIMO?

    Matteuksen evankeliumista

    Luku 4:3 ja 4

    3. Silloin kiusaaja tuli hänen luokseen ja sanoi hänelle: Jos olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi.

    4. Hän vastasi: on kirjoitettu. Ei Ihiminen ELÄ AINOASTAAN LEIVÄSTÄ, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.

    Äänestä

Mun mielestä ylensyöminen on syntiä jos ei muuta ole enää mielessä kuin kauppareissu herkkutiskille miettimättä oikeaa ruuan tarkoitusta elämän ylläpitämiseksi. Itse en syö koskaan sipsejä ja suklaastakaan en pidä en myöskään limppareista ja alkoholista. Hedelmät on mun herkkua ja kaikki ruuat teen itse, en osta valmiita ruokia. Nykyisin ihmiset eivät halua tehdä itse mitään ja kuitenkin pitäisi olla terve ja hoikka. Kaikkea turhaa on kaupan hyllyt täynnä joita ahmatit kerää kärryihinsä. Kaikki ei ole tarpeellista mikä on hyvää. Nuorena jo menettää terveyden liian moni. Ruuasta on tullut epäjumala jota palvotaan.

Äänestä
  • Onko nyt käynyt totaalisesti niin, kuten Jerusalemin pyhäkössä, että Ihminen - Jumalan temppeli - on onnistuttu tekemään markkinahuoneeksi?
    Osto- ja myyntikeskus; roskarualla,-juomalla,-vaatteilla ja pahimmalla roskamedian henkisellä saastalla täytetty ihminen. Pienestä pitäen itse vaikuttamatta ja aallon harjalla vietävissä! Ainut hätä enää kansanenemmistöllä on saada Raamatun Sanan viimeisetkin totuudet hävitettyä peruskoulusta. Suomalaisten pikkulapsuus on sitävastoin näin saatu suojattua jo vuosikymmenet lukuunottamatta pientä seurakunnan päiväkerhoissa käyvää joukkoa!

    Äänestä

lähtenyt käsistä, mitä järkeä tämmösessä on?

Nyt syttyi hampurilaissota!

Lauantai 31.3.2012

Kuka tekee Suomen suurimmat hampurilaiset? Ehdokkaita löytyy Raumalta, Torniosta ja Alajärveltä.

Viikko sitten julkaistu uutinen, jonka mukaan Suomen suurin hampurilainen olisi alajärveläisen Kevarin Grillin 1 350-grammainen Sitä sun tätä -herkku, osoittautui pahasti ennenaikaiseksi.

Tarkastuslaskennassa on nimittäin löytynyt kaksi vielä huomattavasti suurempaa hampurilaista.

Suomen hampurilaismestariksi ainakin tällä tietämällä voi julistaa raumalaisen Mr Jones -ravintolan Mission Impossible -hampurilaisen, joka painoi virallisessa mittauksessa kokonaista 2 510 grammaa. Kakkossijalle nousee puolestaan torniolaisen Scanburger Kivirannan vielä nimetön 1 734-grammainen herkku.

- Kehitimme Mission Impossiblen Mr Jonesin avajaisiin yhdessä Riku Räsäsen kanssa, eli ensimmäiset tehtiin jo syksyllä 2005. Sen jälkeen on 18 urhoollista onnistunut koko annoksen syömisessä. Perunoiden ja coleslaw-salaatin kanssa annos painaa yli kolme kiloa. Jos sen selättää, saa diplomin eikä ruokalaskua tarvitse maksaa, Mr Jonesin keittiöpäällikkö Teemu Laitinen selvittää.

Kaksikko urakoi

Tätä juttua kirjoitettaessa Mission Impossiblen syöneiden määrä on jo 19, sillä Laitinen näytti itse esimerkkiä siitä, miten mahdoton tehtävä onnistuu.

- Tämän jälkeen on pakko lähteä kotiin lepäämään, Laitinen heittää.

Diplomin Mr Jonesista ovat vuosien saatossa saaneet muun muassa kiekonheittäjä Franz Kruger ja kuulantyöntäjä Robert Häggblom.

- Kruger leikkasi pieniä paloja ja söi annostaan tasaisesti kuin kone. Häggblom sen sijaan aloitti suomalaisittain kovalla vahdilla ja selvästi hiipui loppua kohden.

Lihaa 1 430 grammaa

Mission Impossible pitää sisällään viisi 226-grammaista kokolihapihviä, kolme 110 gramman sämpylää, 300 grammaa pekonia, majoneesia, lehtisalaattia, tomaattia, suolakurkkua, punasipulia ja cheddarjuustoa.

- Aika usein teemme jättihampurilaisen esimerkiksi polttariseuruille, jotka jakavat sen sitten kuvaamisen jälkeen keskenään. Yksi tuleva sulhanen kuitenkin söi lautasensa yksin tyhjäksi ja pääsi vielä naimisiinkin.

Teemu Laitinen paljastaa suunnitelleensa jotain vieläkin suurempaa.

- Kuka tietää, jos vaikka Rauma pääsisi vielä joskus tällä alalla jopa maailman suurimmaksi.

Kakkossuosikki häviää 800 grammaa

Torniolaisen autogrilliyrittäjän Janne Salmelan reilu vuosi sitten kehittämä jättihampurilainen on päässyt jo useamman nälkäisen suuhun, mutta toistaiseksi kukaan ei ole onnistunut tätä noin 1 700-grammaista herkkua voittamaan.

- Viime viikonloppunakin yksi kaveri yritti tosissaan, mutta kaksi pihviä jäi syömättä, Salmela naurahtaa.

Scanburger Kivirannan vielä nimettömässä hampurilaisessa on kuusi 200 gramman kokolihapihviä, kolme sämpylää, kuusi siivua cheddarjuustoa, salaattia, salaattikastiketta, sinappia, ketsuppia, sipulia ja suolakurkkua.

- Lihan yhteispaino on 1 200 grammaa eli aika hurja määrä yhdelle aterialle. Jauhelihapaketissa on keskimäärin 400 grammaa lihaa, joten niitä pitäisi vetää kolme samalla kertaa. Kova poika on, jos siihen pystyy.

Janne Salmela on tunnettu isoista hampurilaisistaan, sillä hänen kehittämänsä

Ylipäällikkö-hampurilainen on levinnyt kaikkiin Scanburger-ketjun grilleihin kautta maan. Ylipäällikkö on tosin vielä pienehkö burgeriksi, sillä se painaa "ainoastaan reilun kilon".

http://www.iltalehti.fi/ruoka/2012033115395855_ru.shtml

Taas uusi haastaja hampurilaissotaan!

Maanantai 2.4.2012

Suomesta löytyy koko ajan toistaan suurempia hampurilaisia.

Oululaisessa Kauppuri5:ssä voi osallistua Ultimate Burger Challenge:n, jossa syötävänä on noin 3,5 kiloa painava "Cheddar pekonilla".

Jättimäiseen burgeriin kuuluu kolme 700 gramman painoista pihviä, 16 cheddarjuusto siivua, puolisen kiloa pekonia, noin 500 grammaa painava leipä, punasipulia, tomaattia, salaattia sekä bbq- ja remoulade-kastikkeita.

Idea jättiburgeriin syntyi vuosi sitten.

- Aluksi meillä oli haaste, jossa piti syödä Ultimate Teurastaja -hampurilainen, joka on painoltaan 1,6 kiloa, paikan omistaja Aki Mursu kertoo.

- Kun seitsemän ihmistä oli onnistunut selvittämään haasteen, ajattelin, että pitää kehittää jotain vielä suurempaa ja niin syntyi Cheddar pekonilla -burgeri.

Tämän hetkisenä haasteena on syödä 3,5-kiloinen hampurilaisjätti tunnissa. Vaihtoehtoisesti haastetta voi yrittää myös kahdestaan, jolloin aikaa syömiseen on puolet vähemmän.

- Kukaan ei ole vielä onnistunut tässä haasteessa. Lähimmäs päässyt on jäänyt vajaan kilon päähän hyväksyttävästä suorituksesta, Mursu kertoo.

- Oululaiset on niin kovia syömään, että eiköhän joku tämänkin vielä joskus selätä, Mursu naureskelee.

http://www.iltalehti.fi/ruoka/2012040215404426_ru.shtml

Äänestä

Kommentoi aloitusta

syntiäkö? kirjoitti:

Punainen Risti: Ylensyöminen tappaa jo useammin kuin nälkä

Punaisen Ristin mukaan liikalihavia oli viime vuonna 1,5 miljardia.

Delhi. Maailmassa on enemmän ylipainoisia kuin nälkäänäkeviä ihmisiä. Kansainvälinen Punainen Risti laskee tuoreessa raportissaan, että liikalihavia oli viime vuonna 1,5 miljardia ja aliravittuja 925 miljoonaa.

Järjestön aluejohtajan Jagan Chapagainin mukaan ylensyöminen tappaa nyt enemmän kuin nälkä.

Järjestö varoittaa kuitenkin, että aliravittujen ahdinko kasvaa nykyisessä ruokakriisissä. Ruoan hinta on noussut jyrkästi tänä vuonna, mikä on synnyttänyt pelkoja kolmen vuoden takaisten tapahtumien toistumisesta. Tuolloinen kriisi aiheutti monissa maissa mellakoita ja muuta epävakautta.

Aluejohtaja Chapagain tähdentää, että nälkä ei johdu siitä, että ruokaa olisi maailmassa liian vähän. Syynä ovat sen sijaan elintarvikkeiden jakelun heikkoudet, haaskaus ja korkeat hinnat, joihin köyhillä ole varaa.

lähde: http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Punainen Risti Ylensyöminen tappaa jo useammin kuin nälkä/1135269528017

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu