Hakattu bussikuski ei muista mitään
Tiistai 20.9.2011 klo 11.41
Henkihieveriin hakattu bussikuski on menettänyt kuukausia muistoistaan pahoinpitelyn jäljiltä, kertoo MTV3.
LUE MYÖS
Hakattu bussikuski sai pahan aivovamman
Miestä kuultiin tänään käräjäoikeudessa. MTV3 kertoo, että oikeudessa kuskilta kysyttiin, muistaako tämä tilanteen.
- En muista. En muista mitään, oli vastaus. Vammojen vuoksi miehen on vaikea puhua.
Viimeinen hetki, jonka hän muistaa on edelliseltä syksyltä.
Nuorempi syytetyistä sanoi oikeudessa olevansa erittäin pahoillaan teostaan, MTV3 kertoo.
- Se on ollut vahinko.
Hänen muistikuvansa mukaan kuljettaja oli repinyt toista nuorta rinnuksista. Syyttäjän mukaan kuljettaja vain komensi poikia pois bussien seasta.
- Muistan, että löin kolme kertaa, nuorempi syytetyistä sanoi. Hän kertoi käyttäneensä tekoaikaan paljon kannabista ja hakeneensa apua väkivaltaisuuteen.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011092014420289_uu.shtml
Tiistai 20.9.2011 klo 11.41
Henkihieveriin hakattu bussikuski on menettänyt kuukausia muistoistaan pahoinpitelyn jäljiltä, kertoo MTV3.
LUE MYÖS
Hakattu bussikuski sai pahan aivovamman
Miestä kuultiin tänään käräjäoikeudessa. MTV3 kertoo, että oikeudessa kuskilta kysyttiin, muistaako tämä tilanteen.
- En muista. En muista mitään, oli vastaus. Vammojen vuoksi miehen on vaikea puhua.
Viimeinen hetki, jonka hän muistaa on edelliseltä syksyltä.
Nuorempi syytetyistä sanoi oikeudessa olevansa erittäin pahoillaan teostaan, MTV3 kertoo.
- Se on ollut vahinko.
Hänen muistikuvansa mukaan kuljettaja oli repinyt toista nuorta rinnuksista. Syyttäjän mukaan kuljettaja vain komensi poikia pois bussien seasta.
- Muistan, että löin kolme kertaa, nuorempi syytetyistä sanoi. Hän kertoi käyttäneensä tekoaikaan paljon kannabista ja hakeneensa apua väkivaltaisuuteen.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011092014420289_uu.shtml
Vastaukset 12
Vanhimmat
"Toinen syytetty kertoi olleensa niin ikään humalassa. 19-vuotias oli ollut kaverinsa kanssa Oulunkylässä. Kymmenen aikaan aamulla he lähtivät ostamaan olutta ja päivän mittaan oli juotu tiukkaa viinaa. Kuuden-seitsemän aikaan he olivat lähteneet kaupungille ja lopulta oli päädytty Elielin aukiolle.
- Muistan että löin kerran ja kaveri löi kolme kertaa. Sanoin, että lähdetään ja sitten menimme."
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2011/09/1393881/bussikuskia-otsaan-potkaissut-olen-erittain-pahoillani
Olivat käyttäneet myös kannabista, sekakäyttäjiä kuten melkein suurin osa kannabisnarkeista on .Joten ihan turhaan aloitit keskustelun .ei se kannabis ole sen parempaa. Se kun tekee käyttäjänsä aikaa myöten arvaamattomaksi ja agressiiviseksi.Sitten vielä oikeudessa toinen peittää kasvonsa raukkamaisesti, ja kumpikin on muka pahoillaan vaikkeivat olekaan yhtään pahoillaan ."Tilanne vain karkasi käsistä", seli seli Ei kannabiksen pössyttelijät ole sen parempia.
Kovempia tuomioita huumeista ja tuollaisista pahoinpitelyistä ,kumpaakin pahoin pitelijää epäillään huumerikoksesta myös.
Kannabis ja sekakäyttö liittyvät erottamattomasti yhteen. Kaupungilla kulkee sekakäyttökannabisnarkkeja, jotka ovat ympäristölleen vaaraksi.
Poliisi on joka viikonloppu kusessa näiden narkkien kanssa, koko huumeilmiö räjähtänyt käsiin muutamassa vuodessa.
Lähinnä poliisin ylityöllistää tässä maassa edelleenkin vain alkoholi, ja sekäkäyttöä koko kannabisryhmästä esiintyy vain melko marginaalisessa osassa, vaikka yrittäisit asiaa taas muuna esittää. Lisäksi suurin osa kannabiksenkäyttäjistähän käy töissäkin, vaikka kaltaisesti valehtelijat haluaisivatkin heidät sieltä pois, jotta voisitte jälkikäteen sanoa, että katsohan kuinka huumeet syrjäyttävät. Kyllä se enemmän on ne muut ihmiset kuin "huumeet" tai kannabis, jotka ihmisiä syrjäyttävät.
Bussikuskin pahoin pitelijät olivat käyttäneet alkoholia ja polttaneet KANNABISTA koko päivän ennen pahoin pitelyä.Känniääliöt asialla "unohditko" vahingossa mainita siitä että myös kannabista oli poltettu koko päivän .Suomessa on liian löysä laki sitä pitäisi huomattavasti tiukentaa varsinkin tuollaisten pahoinpitely tapausten suhteen Bussikuskin elämä pilalla ja nämä kannabisnarkit vain naureskeli tekonsa jälkeen.Oikeudessa oltiin sitten niin "katuvaisina " ja "pahoiteltiin "että kun pääsi sattumaan.Kasvot peitettynä raukkamasesti ,aneltiin vain ehdonalaista .Oikea tuomio olisi 10 vuotta vankeutta ja ei videoita eikä kännykkää vankilaan eikä mitään mukavuuksia .Pallo jalkaan ja suota kuokkimaan.
Kannattais mennä Hollantiin tutustumaan riehuviin kannabisnarkkeihin.
Suomessa noin 70 % vuonna 2000 rekisteröidyistä pahoinpitelyistä ja murhan tai tapon yrityksistä tehtiin alkoholin vaikutuksen alaisina (Kivivuori ja Aromaa 2001). Päihtyneenä tapaturmassa tai väkivaltaisesti kuoli vuonna 2001 lähes 900 henkilöä, joista melkein 80 menehtyi päihtyneen uhrina.
Onneksi ALKOHOLILLA EI OLE TOMMOISISSA TAPAUKSISSA OSUUTTA.
Kaikkihan yleensä on KANNABIKSEN VAIKUTUKSEN ALAISIA näissä puukotuksissa.
Kaikki narkkarit tulisi poistaa maapallon päältä.
joo! tappakaa ne! tuhotkaa! repikää! ja niiden perheet kanssa pakkoleirille jossa ne näännytetään nälkään ja nuoret tytöt seksileirille jossa puhtaan otsan ja suuren isänmaallisen oikeudenmukaisuuden tunteen omaavat kansalaiset voivat panna heitä 50 kertaa päivässä. nehän on vaan narkkeja. OOOoii maaaaamme armahin suomen maa, ihanuuksien ihme maaaaaa...
Gaddafi olen samaa mieltä kanssasi narkit vain piikkilanka aidan taakse .tai ulos suomesta .
Ihmiset jotka tuntevat ylemmyyttä raittiudestaan pakko työleirille piikkilanka aidan taakse!! Ja varsinkin ne ihmiset jotka juovat alkoholia tai polttavat tupakkaa mutta tuomitsevat muut päihteet. Hirteen tommoset tekopyhät jeesustelijat ja moralisoijat!!