Menneiden vuosikymmenten merimiesten laulut

Ajattelin tehdä vuosia täyttävälle merimiesisälleni lahjaksi levyn, johon kokoaisin merimieslauluja. Ilta skanssissa, Lännen lokari, Vain merimies voi tietää, Kotkan ruusu, Banaaninlastaajien laulu ym. ovat jo listallani, mutta osaisitteko te vanhemmat merimiehet kertoa, mitkä kappaleet herättävät teissä muistoja? Mitä laivoilla laulettiin 50-, 60- ja 70-luvuilla?
145373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat
  • Ferddy täytti 27.9 tasan 80v. Tieto saksalaisessa Bildzeitung lehdessä.

    Äänestä

Taitaa olla parempi, että itse kokoat alpummisi. Koko käsite merimieslaulut taisi kuolla samaan aikaan viimeistään silloin kun kaikenlaiset laulukoneet tulivat muotiin. Grammarista alkaen. Sun listassas on maamiesten romantiikkaviisuja. Niitä minä en laske merimieslauluiksi. Joku muu ehkä kyllä voikin.

Kuukkelilla jos katsot, niin sea shantys, tai mikäse nyon. antaa sulle vihjettä siitä ajasta, kun niin merellä kuin maallakin, laululla rytmitettiin työtä, ja laulut olivat muuta kuin vapaa-ajan semmoista.

Tai, mitä minä muistan joskus kuulleeni merimieslauluna, esim,

..no moore, no moor,e we go to see no moore..

tai
rolling home..

Niitä oli, oikeita lauluja. Mutta siitä on aikaa. Yhtään suomeksi käännettyä tai tehtyä en muista. Joku rantalaulu, missä merimiehen muija ja kalastajan koira yhdessä rannalla ruikuttaa, ei ole sen kummempi kuin sinun luettelemat.

Onnea yrityksellesi! Itse tunnet isäsi, tee sen mukaan.

Äänestä
  • Aivan oikein eiköhän ne viimeiset merimieslaulut raikuneet purjepaateilla sillä
    konelaivoilla oli jo radiot 40-50 luvuilla ja 60-70 luvuilla tuli Blapunkt-Derbyt ja
    Schaub Lorenzit sekä Philipsin ym kasettiradiot, ehkä joskus kännissä joku
    seilori yritti tapailla jotain Isotalon Anttia/Rannanjärveä siinä ne laulut.

    Äänestä

Muistelenpa tässä yhden vanhan merimiehen laulua, kun näyttää otsikkoon sopivan.

AL:n Araguaya makasi Brasiliassa yhdessä joessa, aivan 60-luvun alkua se oli. Porukka kävi kylän baarissa, mutta kylän ulkopuolelle oli kielletty menemästä, kun alkuasukkaat kuulemma olivat villejä ja arvaamattomia. Tuttavani, moottorimies P. N. soitteli huuliharppua ja lauleskeli tuoppinsa ääressä. Seuraavana iltana vähän mustalaispoikaa pienempi poika nyki häntä lahkeesta, ja sormen koukistuksella houkutteli mukaansa.

Rämäpää kun oli, lähti mies pojan mukaan. Paikalliseen pimeään metsään, ja pitkä oli matka. Mutta takaisinkaa ei voinut enää kääntyä.

Tultiin vihdoin pojan kotitaloon, pikku kylään. Siellä odotti yleisö ja pöytä koreana. Ei muutaku esiintymään. Elekieli oli ainoa yhteinen kieli, musiikki tietysti se toinen. Paikalliset kuulemma esiintyivät myös. Juhlan päätyttyä P.N. neuvottiin nukkumaan, ja aamulla samainen poika luotsasi hänet laivalle. Siellä luultiin miehen jo iäksi kadonneen, kun ei yöksi punkkaansa tullut.

Monet kerrat tässä vuosien varrella olen yhteisillä saunareissuilla kuunnellut tämän miehen soitantaa, enkä ole vielä minäkään siihen kyllästynyt. Vanhan merimiehen laulua..

Äänestä

Kiitos teille kaikille vinkeistä! Niinhän se on, että nuo minun ehdottamani laulut ovat maamiesten lauluja, mutta aion ne siitä huolimatta levylle laittaa. Täytyy soittaa isäpapalle tuo skönö-Heikki -laulu, josko se olisi tuttu...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mansq kirjoitti:

Ajattelin tehdä vuosia täyttävälle merimiesisälleni lahjaksi levyn, johon kokoaisin merimieslauluja. Ilta skanssissa, Lännen lokari, Vain merimies voi tietää, Kotkan ruusu, Banaaninlastaajien laulu ym. ovat jo listallani, mutta osaisitteko te vanhemmat merimiehet kertoa, mitkä kappaleet herättävät teissä muistoja? Mitä laivoilla laulettiin 50-, 60- ja 70-luvuilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu