Hei keskiyö :)
Voisitkohan sinä auttaa minua näkemään mieltä painavia asioitani selkeämmin, tai paremminkin sen mitä tulevaisuudessa on edessä?
Seurustelen tällähetkellä,olen ollut mieheni kanss vasta 9 kuukautta yhdessä. Millaisena näet meidän tulevaisuuden? Nykyiseni kanssa suhde on yhtä aallokkoa ja haluaisinkin tietää onko suhteellamme tulevaisuutta vai jatkuuko suhde yhtä "poukkoilevana"?
Ajatuksiani sekoittaa ex-poikaystäväni jonka kanssa oltiin useampi vuosi yhdessä mutta erottiin jo 7 vuotta sitten. Jostain syystä hän on alkanut taas kummittelemaan mielessäni.Monta vuotta meni ettei oikein pidetty yhteyttä, paitsi hän otti välillä yhteyttä jos jotain "kamalampaa"oli sattunut. Kaksi vuotta sitten tapailimme puolivuota epäsäännöllisesti ilman mitään vakavampaa,lähinnä hauskan pitoa. Tämän jälkeen ja hiukan jo sitä ennenkin olemme alkaneet pitää yhteyttä. Kyselemme toistemme kuulumisia ja kerromme omista, hyvistä ja huonoista kuulumisista. Hän kertoo minulle myös pieleen menneistä naisasioistaan.
Ongelma on siis tämä että vanha suola janottaa minua mutta onko näkyvissä että meistä enään tulisi paria, mitä eksäni minusta ajattelee (olenko hänelle vain ystävä)?Olemmeko vain tulevaisuudessakin kavereita? Vai onko tämä vain omaa sitoutumiskammoani ja epävarmuutta nykyisessä suhteessa.
Kiitos kovasti jos kerkiät minulle vastaamaan, jos vaikka saisin hiukan selkiytettyä ajatuksiani :)
Keskiyölle
2
103
Vastaukset
Hei
minä näen sinulle jotakin aivan muuta. päästät kaikesta irti ja lähdet kulkemaan ravakasti eteenpäin. tulee päivä, jolloin sinua ärsyttää tuo kaikki ympärilläsi oleva.
sisimmässäsi sinä tiedätkin, mitä elämältä haluat. uskon sinun haluavan perhettä ja omaa taloa, onnellista arkea ja säntillisyyttä. mutta sitä nämä kandidaatit eivät ole pystyneet sinulle antamaan.
näen sinun muuttavan toiselle paikkakunnalle, kauas nykyisestä kodistasi. teet puhtaan aloituksen elämässäsi ja lähdet toiveitasi kohti. tie on toki rosoinen alkuun, koska joudut kamppailemaan työelämässä ja uudessa ympäristössäsi. mutta sieltä löytyy se ihminen, joka vastaa tunteisiisi ja elämän toiveisiisi.
hän on keskellä omaa myllerrystään, ehkä eronnut, ehkä muuten ammatin kanssa hieman sekaisin. mutta te ymmärrätte toisianne ja tuette toisianne. teidän elämänne nauhat sitoutuvat yhteen kauniiksi letiksi, joka kantaa monta hedelmää. tarkoitan myös lapsia, sekä hyvää todellista elämää.
t: Keskiyö- Sekava_seinäkello
Kiitoksia vastauksestasi :)
Aika yllättävää että tulisin muuttamaan paikkakuntaa ja vielä kauas. Olen pari kertaa asunut eripaikkakunnalla mutta nekään eivät ole olleet kovin kaukana, kaverit kerta kun ovat täällä missä nyt asun :)
Nykyinen mieheni kyllä haluaa lapsia ja omakotitalon ja yhtisen elämän, niin kuin minäkin. Molemmat vain taitavat olla kyllästyneitä ainaiseen vääntöön ja kinaamiseen. Taidamme vain olla hieman liian erilaisia.
Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2512274- 1921694
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471339Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501045- 41836
- 14820
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31800Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23778Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25766Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647