mulle tuli mieleen,et kieltääkö raamattu ehkäsyn
käytön?ja jos kieltää ni miksi?
käytön?ja jos kieltää ni miksi?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Riippuu siitä, että kuka tulkitsee.
Miten siinä voitaisiin se kieltää? Eihän siihen
aikaan kun se satukokoelma on kirjoitettu ole
ollut edes olemassa käsitettä "ehkäisy".
Mutta kyllä joku löytää milestään pätevän
vertauskuvan, jolla tämäkin asia todetaan
raamattuperäiseksi.
Eri asia sitten on, että kuka siihen tulkintaan
uskoo. Sinäkö?
Raamatun aikana ei oikeastaan ollut muuta
ehkäisykeinoa kuin ns. "varmat päivät" ja
muistaakseni siitä ei ohjeita anneta, koska
tuohon aikaan suuret lapsilaumat eivät olleet
mikään ongelma, vaan juuri se päämäärä johon
pyrittiin jotta kansa kasvaisi, vahvistuisi ja
kykenisi kompensoimaan suuren lapsikuolleisuuden
ja monenmoisten sairauksien vaikutuksia.
Keskeytetty yhdyntä kyllä Onaniaan tapauksessa oli
kuolemansynti.
käsittääkseni kyseessä ei ollut ehkäisutekninen
pointti.
Nimenomaan oli, Onan vuodatti siemenen maahan,
koska ei halunnut tehdä velivainaansa vaimoa
raskaaksi.
>>>"Keskeytetty yhdyntä kyllä Onaniaan
tapauksessa oli kuolemansynti."
>"Onan vuodatti siemenen maahan,
koska ei halunnut tehdä velivainaansa vaimoa
raskaaksi."
Tätä ei voida käyttää esimerkkinä ehkäisystä,
koska Onanin oli nimenomaan tarkoitus saattaa
raskaaksi, tätä hän ei tehnyt ja siksi se oli
väärin.
Raamattua voi tulkita niin kuin haluaa. Tuolla
tarinalla on ihmisiä syyllistetty niin ehkäisystä
kuin masturboimisestakin. Kirkon ja
uskovien toimesta.
Raamattua ei pitäisi lähteä tulkitsemaan omien
mielipiteiden tueksi, kuten tässä
syyllistämisessä on käynyt.
Tässäkin tapauksessa virhe on yksinomaan
ihmisissä, ei Raamatussa tai Jumalassa.