Jos olisit yksinäinen mutta rikas?

Mä ostaisin vaimon. Kyllä suomessa köyhiä naisia riittää ja varsinkin nuoria jotka tekevät rahasta mitä vaan. Mä maksaisin jollekkin naiselle kuukausi palkkaa siitä et olisi mun kanssa aina. Siihen loppuisi yksinäisyys kerta heitolla.
Kauniille naiselle maksaisin mielellään monta tonnia kuussa et se olis mun seurana.

Kyllä kaikki vanhat tutut ja tuntemattomatkin alkais ottamanaan yhteyttä jos sais tietää et oon voittanut. Vaikkei olis 15 vuoteen nähnyt niin baarissakin tulis heti joku sanomaan et joo muistatko ku oltiin silloin 15 vuotta sit parhaita kavereita, tarjootko yhen tuopin.

Ihan ensiksi ostaisin koiranpennun ja tarvikkeet koiran hoitoa varten.

Sitten ostaisin kassakaapin ja kunnollisen kameran (Nikon D3S), pari putkea (AF-S 24mm 1.4G, AF-S 200mm/2 VR II, AF-S 500mm 4G VRII) ja asennuttaisin asuntooni hälytyslaitteet.

Sitten palkkaisin itselleni fitness-ohjaajan ja henkilökohtaisen valmentajan, ja alkaisin kasvattaa henkistä kanttia tavata elämäni nainen siellä jossain tropiikissa, josta tulevan asuntoni ostaisin.

Ens viikol on 10 millii potis. Jos voitan yksin sen niin rakennan oman talon alusta loppuun itse joka maksaa joku 1.5 miljoonaa.

Hei, muistakaa, ettei itsestään raha tee onnelliseksi, vaikka rikkaus kummasti lievittäisikin taloutta. Muistetaan onnettomat rikkaat, kuninkaalliset ja filmitähdet, miten heille on huonosti käynyt. Onni löytyy läheltäkin, pienistäkin asioista. Perus onni on sitä, että on tyytyväinen tämän hetkiseen elämäänsä.

Maksaisin koko perheen kaikki mahdolliset velat pois, ostaisin iskälle hienon auton ja veneen, vanhemmille talon, pikkusiskolle ja sen poikaystävälle kämpän ja kanin, isosiskolle ja sen miehelle kunnon kämpän ja hemmottelisin niiden tulevan vauvan täysin. Muuttaisin helvetin nopeesti pois tästä kaupungista johonkin isompaan, saimaan rannalta ostaisin mökin johon ei ole sukulaiset tervetulleita (paitsi mummo) ja lähtisin matkustamaan. Uuden kameran kera. Kotiin tultuani ostaisin koiran. Ison koiran. Perustaisin jonkun löytöeläinkodin tai koirahotellin, tai sitten lähtisin seuraamaan jotain lempibändiäni.
Parhaat ja kaukana asuvat ystäväni ottaisin mukaan maailmalle ja mentäisiin sinne mihin ikinä huvittaa mennä.

Menisin koulun ohi hienolla autolla näyttäen keskisormea ja eläisin loppuelämäni eläinten parissa ja maksaisin syöpää sairastavan parhaan ystäväni kaikki hoitokulut.

Ei varallisuus onnea tuo.Kirjoitan omasta kokemuksesta sillä varallisuuteni arvo on noin 500000-600000€.(Sisältää oman asuntoni).
Yhtään ei olisi tarvetta lisätä omaisuuden määrää mutta tyhjänpäisen tavaran hankkiminen ei kiinnosta ja sijoitukset sekä työnteko tuottavat kuitenkin kuukaudesta toiseen enempi mitä tarvitsen elääkseni.
Miksi sitten en ole täysin tyytyväinen elämääni,siihen löytyy ainoastaan yksi syy ja se on etten ole onnistunut hankkimaan vaimoa ja perhettä.Ikää on kuitenkin kertynyt jo neljäkymmentä joten aikaa ei ole enää rajattomasti toteuttaa asioita joilla on suurempi merkitys ihmisen onnellisuudelle.
Perheellisenä pystyisin antamaan aivan toisenlaisen arvon saavuttamalleni varallisuus asemalle josta en pysty toisina päivinä tässä tilanteessa nauttimaan tippaakaan.

Ei raha varmasti onnelliseksi tekisi muakaan. Olen aina pärjännyt itse, ei ole velkaa ja ruokaa on aina ollut kaapissa. Olen aika säästäväinen ja on mulla nytkin rahaa tilillä sen verran ettei tarvii töitä ihan heti etsiä, vaikkaolen kyllä etsinyt ja käynyt haastatteluissa.
Olen myös nuorempana matkustellut..
Mut jos sais paljon rahaa niin ei olisi ainakaan tylsää ja vois tehdä kaikkee mistä on joskus haaveillut. Naisiakin ihan varmasti pyörisi ympärillä, mut tekisin niille selväski heti et jos ne haluaa tutustua muhun vain sen takia et mulla on rahaa niin sit saa ettiä jonkun toisen.

Tekis se mut ainaki onnelliseks vähäks aikaa. Ostaisin ajokortin, auton, oman kämpän mahdollisesti, kamat sinne, viihdelaitteita, kävisin ulkona joissain maksullisissa mestoissa jotka kiinnostaa, shoppailisin itteni kipeeksi ja suunnittelisin lomamatkoja.
Voi, sellasesta voin vaa unelmoida. Oonki tällanen nuor tytteli viel et rahat menis kyl turhuuksiin aika lailla.

yksinäisyys on pahinta ihmiselle ,,,,,,en halua olla rikas,,,,mut haluan loppuelämäni asti ,,,olis mulla hyvija,,,luotettavija ystävija,,,ainakin 2,,,3
sellaista,,,,,sitä ei korvaa mitään muuta,,,,,siksi näissä kultureissa missä
ihmiset pidä aina jonku etäisuutta toisista,,,,ihan kun joku varovaisuuden
joka on 100 % asociativisen pelkon verrattavissa,,,,,,siis,,,,,
eniten depresioita,,,itsemurh,,,j,n.e on just semmoisissä yhteisöissä,,,
tuntuu et omantunnonarvo on kaikenkattava,,,,,,
onhan olemassa itsetunnonkin,,,ilman sitä ,,,,sopivalla annoksena,,,,
on aina mahdollista joudutaan säälittävien joukossa,,,,

Jos voittaisin esimerkiksi lotossa, tuskin siitä kertoisin kellekkään ulkopuoliselle - ainakaan heti. Todennäköisesti eläisin varallisuudestani huolimatta silti kohtuullisen hillittyä elämää, ehkä ostaisin itselleni hyvää elektroniikkaa kotiin, ehkä oman kämpän, sekä auton. Matkustelusta tai ulkona käymisestä en niin piittaa, enkä myöskään ole tyyriin vaatetuksen perään. Olen aina ollut kohtuullisen säästeliäs, minulla on nytkin uutta tietotekniikkaa ja elektroniikkaa monen tuhannen euron edestä, vaikka en tienaa tonniakaan kuukaudessa.

Muuttaisin johonkin kivaan paikkaan. Hankkisin semmoisen tukikohdan josta sitte voisi reissata ympäriämpäri maailmaa. Mutta en minä mitään kartanoa hommais. Joku sopivan kokoinen ja kodikas, ei liian pröystäilevä mutta hyvin varusteltu. Voisi olla myös joku vuokratalo jossa kaikki valmiina, niitä on maailmalla muttei Suomessa. Asuisin ja ihmettelisin paikallista elämänmenoa aikani ja siirtyisin muualle.

Ja hommaisin siivoojan.

Joka tapauksessa reissaisin. Ai jumankiuta kun matkustaisin. Ilman aikatauluja tai hosumista. Imisin itseeni maailmaa. Kenteis vaikka tutustuisin muihin ihmisiin.

Koen jo itseni rikkaaksi. Ainakin kun vertaa muihin opiskelijoihin. Nuoresta iästäni huolimatta olen ollut niin paljon töissä jo että rahaa on kertynyt ja isomummuni oli koko elämäni kerännyt minulle rahaa tilille. Sain sen käyttööni hänen kuolemansa jälkeen, pari vuotta sitten. Olin pitkään hänen ainoa lapsenlapsenlapsensa ja hänen lapsenlapsensakin olivat kaikki jo yli kolmekymppisiä joten juu..
Olen hyvin säästeliäs ihminen, mutta ostelen silti kaikkia kivoja juttuja, kuitenkin pikkasen ajatellen että tarvitsenko jotain oikeasti jne. En siis usko että tämä elämä kauheasti tästä muuttusi.
Voisihan sitä sitten shoppailla enemmän ja ostaa isomman asunnon tai talon kaikelle rojulle. Ei materia tuo onnellisuutta, joten ei siitä kauheasti iloa oikeasti olisi. Matkustelusta en niin välitä yksinäni, jos olisi seuraa niin sitten..

Ostaisin tontin pk-seudulta, kuitenkin jostain syrjästä ja rakennuttaisin talon (ihan normaalin). Perustaisin laboratorion ja trooppisten kasvien kasvattamon tontilleni. Jonka jälkeen päihteilisin itseni aikaiseen hautaan.

Liikkusin risaisena ympäri kyliä, ajelisin ruosteiseksi stailatulla autolla jossa tehokas moottori sun muut herkut..

Olen varakas, jos ei nyt rikas. Elän yksin, ja en vaihtaisi elämää esim. kyöhän ystäväni kanssa, hän on naimisissa, monta lasta kotona ja ei ikinä
rahaa mihinkään, ei vaatteisiin, sisustamiseen matkustamiseen ja kaiken lisäksi valittaa kuinka tylsä aviomies on.

Nautin vapaudestani, mahdollisuudesta toteuttaa mitä haluan, minulla on aikuinen ihana tytär, avioliitto takanapäin, velaton luksusluokan omakotitalo, sijoitusasunto, hulppea merenrantahuvila, metsää, rahaa, ulkonäköä, mitä voisin vielä kaivata. Ei elämäni kovin paljon muuttuisi vaikka voittaisin sen 9 miljonaa, salaisin sen, koska jo tässä tilanteessa jotkut miehet ovat kovin
kiinnostuneita varallisuudestani. Tekisin ehkä vähemmän töitä ja matkustaisin enemmän, ei muuta.

Joku ostaisi vaimon, säälittävää, että pitää ostaa seuraa. Joku pohtii, ettei ainakaan tarvitsisi olla yksin, haluaako joku sitten ystävyyssuhteen/rakkaussuhteen joka perustuu siihen että on rikas. Ainakin omat suhteeni ovat ihan muusta kiinni kuin rahasta.

Hävettääkö teitä kulkea yksin? Miksi?

Jaa-a, ei se taida muuttaa mitään jos tollasen voittaisi...
Kuulin taannoin tässä viikon aikana radiosta sellasesta aiheesta ku puhuttiin että lottovoittajat ei osaa käyttää rahaansa oikein.

Tiedä sitten kun taas perustui johonkin US:n tutkimuksiin, mutta en kyllä menisi ostamaan mitään turhaa siksi että näyttäisin voittaneeni loton tai jotain...

En varmaan hehkuttaisi asiaa, edes omalle perheelleni. Edes mainitsisi...

Ärsyttäisi jos se tulisi ilmi yhtäkkiä ja siitä tulisi hehkutus...
Sanoisin vaan suoraan että kiitos, mutta tästä ollaan hiljaa, eikö vain?
Ihan turhan häiriön välttämiseksi...

Mutta sehän on oma mielipiteeni...

Muuttaisin Utsjoelle ja ostaisin sieltä ihan oman talon, enkä kävisi enää päivääkään töissä. Harrastelisin mitä tykkään ja olisi ihan ikiomat aikataulut!!!! Ihmisten irvikuvia ei olisi pakko enää ikinä sietää, huh!

Olen lukenut viestinne läpi ja päättelen että minä olen vanhin joka tänne kirjoittaa(ylempänä eka kirjoitukseni nimim. sp500)

Olen saanut huomata että teistä monet ovat säästäväisiä joka on todellinen hyve nuorella iällä.
Ajatelkaa jos minä olisin ostanut esim uuden auton heti kun se olisi ollut mahdollista (noin 22 vuotiaana) käteisellä.
Mitä tästä hyötyisin tänä päivänä,nyt sekin raha tuottaa uutta rahaa vaikka en olekkaan onnellinen,mutta olisin vielä onnettomampi jos olisin tyhjätasku.

Vanhemman kokemuksellä sanon että tärkeys järjestyksessä tärkeät asiat on ihmisen elämäsä TERVEYS. PERHE.TYÖ SEKÄ HARRASTUKSET.RIITTÄVÄ VARALLISUUS.

Kävisin kauneusleikkauksissa ja tekisin itsestäni kunno Pamelan.
Pottunenä pikkuiseksi nöpönenuksi, viivahuuliin pikkasen täytettä, ihon puhdistus ja rusketus. Sitten kunnolla hiuslisäkkeitä tukkaan ja kaappi täyteen tyylikkäitä vaatteita.

Joo-o, kuulostaa todella bimbolta. mutta olen niin kyllästynyt olemaan se näkymätön ja ruma naikkonen. Itsetunto nollissa, ollut jo monta vuotta.
Olis niin hienoa tuntea itsensä kauniiksi ja ehkä silloin joku huomaisikin minut.

En mä mitään tavaraa/matkoja/asuntoja tartte. Ukko ois kiva, ja tietty tuo nätti naama :)

Hei, voin ihan omakohtaisesta kokemuksestani sanoa, että olen suht.rikas, omistan sijoitusasuntoja /kiinteistöjä, aika arvokkaan auton. Omaisuuteni on minun omalla työllä ja säästämisellä ansaittuja, osa perittyä. Olen yksinäinen "erakko", minulla ei ole ns.sosiaalista elämää,ei lainkaan ystäviä, siis ihan oikeasti, ei ainuttakaan ystävää ole ollut viimeiseen 10vuoteen, minulla on vain omaisuuteni, asuntoni, rakkaat rahani. Olen jo tottunut ajatukseen, että olen loppuelämäni yksin. En välttämättä edes kaipaa enää ystäviä-kuitenkin huijaisivat minulta rahaa.. niinkuin monet tekivät, eivätkä maksaneet takaisin kun heille lainasin, käyttivät minua pankkinaan, eivät ottaneet muulloin yht.kuin vain silloin kun tarvitsivat rahaa,eivät kysyneet koskaan "mitä kuuluu"tms.. Ei raha ja omaisuus tuo varsinaista onnea, mutta tottakai sen myönnän että elämä on jokseenkin helpompaa ja taloudellisesti elämä on turvattu ja kunnossa kun on jonkinverran tätä ylimääräistä, ei tarvitse töitäkään tehdä jos ei itse halua, kuten minä, olen vain, omassa yksinäisyydessäni. Olkaa te onnellisia joilla on ystäviä, vaikkei teillä olisikaan rahaa ja omaisuutta, teillä on ystävänne, rahaa arvokkaampia- jos ovat aitoja ystäviä. Ei kannata olla varakkaille kateellisia, ette tiedäkään miten monet ovat kärsineet, ette tiedä toisten taustoja, mitä heidän elämässä on tapahtunut.
t. Yksi tähdistä - ei se kirkkain.