Ei se raha loppujen lopuksi ole elämässä tärkeintä, mutta eiväthän ihmiset toisin ajattele, niin kauan kun pysyy terveenä ja elämä ei järky.
Silloinko vasta havahdutaan, kun sairastutaan tai menetetään näkö, kuulo tai tulee joku vaiva, mikä rajoittaa elämää.
Niin kauan kun ollaan terveitä, niin valitetaan pienistä ja mitättömistä asioista.
Suurin elämää ravistava asia tapahtuu, kun joku läheinen kuolee.
Silloin pakostakin alkaa miettimään, ettei tämä elämä ole niin
itsestään selvää, kuin yleensä kuvitellaan, että joka aamu sitä herää ylös ja on elossa. Mikään ei ole niin epävarmaa, kuin elämä.
Moniko, jolla on vanhemmat, jotka ovat yli alkavat olemaan lähemmäs 80 vuotiaita, niin moniko ajattelee iltaisin, että ovatko vanhemmat enää seuraavana aamuna elossa.
Niitä asioita vaan pakostakin tulee ajatelleeksi, varsinkin, kun oman isän veli kuoli äkettäin alle 70 vuotiaana.
Jokainen uusi päivä on elämässä suurinta rikkautta ja raha kalpenee sen rinnalla, eikä rahalla saa aikaa ostettua.
Kun ihmisellä menee hyvin, niin ei silloin tällaisia asioita paljon mieti.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Onkin kovin järkyttävää, että osa väestöstä on menettänyt terveytensä ja lähes kaikki aistinsa jo nuorena. Työleirit onkin paras tapa palauttaa ko. henkilöt takaisin normaaliin miellyttävään elämään.
Aika marginaalinen osa väestöstä lienee menettänyt terveytensä ja lähes kaikki aistinsa jo nuorena. ja jos näin on, niin yksikään edes tämän palstan kirjoittajista EI ole vaatimassa tällaisia tapauksia työleirille.
Yllättävän moni tämän palstan köyhistä sen sijaan suostuu tunnustamaan, että kaikki kurjaan asemaan joutuneet eivät suinkaan ole "hurskaita", vaan omin toimin ( tai tekemättömyyttään) edesauttaneet syrjäytymistään. Mielestäni on ihan järkevää yrittää miettiä miten osin itseaiheutettua vähäosaisuutta voisi vähentää, tai ehkäistä tulevaisuudessa.
Morjens tämä selvä!
Sinut pitäisi pistää "das suihkuun" sillä olet haiseva mustanaama kehitysmaasta joka loisit veronmaksajien rahoilla.
Ei se että ajattelee että tärkeintä on elämä, saa mahaa täyteen tai laskuja maksetuksi. Joillakin on ihan oikeasti asiat niin että tulot eivät riitä normaaliin elintasoon, sitten on niitä jotka ovat itse aiheuttaneet esim kulutusluotoilla tai pelaamisella sen että rahat eivät riitä. Tällä palstalla on valitettavan paljon niitä jotka kirjoittavat provoja tai vaativat lapsilisiä pois rikkailta ym.
Mutta, ilman meitä kaikkia kirjoittajia tätäkään palstaa ei olisi, eikä monella köyhällä työttömällä olisi mitään mistä tuohtua ja kirjoittaa vastinetta. Siispä, jatketaan!
Raha on tärkeetä, ilman sitä sulla ei olisi sitä terveyttäkään. Ei olisi kotia, ei vaatteita ei ruokaa. Raha on olennainen osa sitä että olet hngissä.